vuosi vaihtuu pian....

Närästys, tuo ah niin kamala vaiva. Eilen närästi aamusta asti. Eikä kotona yhtään närästyslääkettä tietenkään. Mulla on viha-rakkaus -suhde närästykseen. Vihaan sitä oloa yli kaiken, mutta samalla se lievittää mun keskenmeno -pelkoja (kyllä, mulla on edelleen niitä, vaikka mennäänkin raskausviikolla 29+4). Kävin illalla sitten apteekista noutamassa ison paketin rennietä, nyt voi rauhassa närästellä kun on apu lähellä.

Päivällä tuhottiin piparitalo lasten kanssa, he kun odottaneet sitä jouluaatosta asti. Jerry myös söi talon osia, mutta Eetua ja Eriniä kiinnosti enemmän tuhoaminen. Voi sitä riemua kun saivat rauhassa purkaa meidän vaivalla rakentamaan (hieman vinoa) muumitaloa. Ja voi sitä siivoamisen määrää, onneksi sentään suurin osa paloista ja murusista pysyi pöydällä.

Eilen otin Erinin mukaan tutustumaan Lanan uuteen koiraan. Pojat tulivat mustasukkaisiksi vaikka lupasin, että hekin pääsevät vuorollaan. Eetun kanssa mennään jo maanantaina.
Ajattelin, että Erin saattaisi hieman pelätä Capoa kun on iso koira ja Erin on pelännyt mm. siskoni koiraa. Mutta ehei, alkoi nauraa räkättämään ovella jo ja vain hihitteli kun Capo nuoli hänen naamaansa. Erin taisi nauraa melkein koko ajan kun oltiin paikalla. Juoksivat Capon kanssa ympäri kämppää, Erin heitti Capolle palloa ja yritti kiivetä Capon selkään. Ja kun oltiin lähdössä, piti pelleillä vähän, että lähtö hieman viivästyisi. Parin tunnin juoksemisen seurauksena oli se, että Erin nukahti kauppareissulla autoon ja nukkuikin sitten loppuillan. Myös Capo oli kuulemma meidän lähdön jälkeen nukkunut.

Tänään on jo perjantai. Nuo joulunpyhät vähän sekoitti sisäistä kalenteria kun oon ihan tiistaissa tänään. Erin ja Jerry menevät isälleen ja saapuvat vasta 1. tammikuuta takaisin kotiin. Heidän isänsä itse ehdotti, että pitää lapset uudenvuoden. Silti, kun olen varmistanut, että saako lapsille maanantaiksi hoitajan tai saako itse vapaaksi sen päivän, on vi***illut mulle ilmoittaessaan, että hoitaja hoidettu. Totesi että pääsen bilettämään. Tietää varsin hyvin, etten ole mihinkään menossa bilettämään tässä tilassa, pääsee vain ilotulitusta katsomaan (lapset kun pelkäävät sitä pauketta) ja Jukka on suunnitellut siksi päiväksi ohjelmaa. On yllätys eikä suostu kertomaan mitään. On kuulemma suunnitellut tätä jo pidemmän aikaa. Sen verran tiedän, että menemme katsomaan Juoppohullun päiväkirja -elokuvan (joutui paljastamaan kun sain ahaa-elämyksen tässä yksi päivä ja muistin, että se tulee elokuviin ja aloin pohtimaan pääsisimmekö katsomaan sen jo viikonloppuna. Paljasti sitten, että maanantaiksi on liput jo varattuna). Mitään muuta en tiedä. Jukka on mua tästä asiasta kiusannut jo pari viikkoa, käskee mun olla miettimättä asiaa (olen utelias ja sitä mieltä, että hullua ei saa pitää jännityksessä) ja kuitenkin itse puhuu asiasta harva se päivä. Noh, maanantaina näen. Sain vain käskyn, että mun pitää laittaa itseni kuntoon siihen mennessä kun Jukka pääsee töistä. Iik. Jännittää jo.
Eetukin lähtee tänään meidän äitille taas. Isäpuoleni (joka ei ennen ole ollut kovin innoissaan mun lapsistani) itse ehdotti, että Eetu voisi mennä heille. Eetu pääsee mummille aika usein, äiti tykkää kun Eetu on seurana ja Eetu pääsee mummille huomion keskipisteeksi. Meillä on Eetun kanssa sopimus, että pääsee mummille viikonloppuisin aina kun haluaa ja aika usein siellä viihtyykin. Kesäisin kun äitilläni on loma, Eetu voi viihtyä viikonkin kylässä. Silti hänelle tulee aina koti-ikävä ja jossain vaiheessa pakko päästä takaisin kotiin. Järjestely sopii meille kaikille, Eetu saa sitä "omaa huomiota" mitä kotona ei saa siskon ja veljen ollessa kotona, äiti ja isäpuoleni saavat seuraa ja itse saan hieman helpotusta ja lepoa (mikä näin raskaana ollessa tekee hyvää). Sunnuntaina Eetu tulee taas kotiin ja maanantaina pääsee takaisin mummille juhlimaan uuttavuotta.

Pahoittelen, että teksti on sekavaa. Ei ajatus kulje taas kunnolla. Tuli nukuttua vähän huonosti.


* mummi = äitini (jos joku ei ymmärtänyt)

Joulu tuli ja joulu meni...

Joulu meni sitten. Meillä oli suhteellisen rauhallinen joulu.
Aatto oltiin kotona. Aamulla syötiin perinteinen riisipuuro ja käytiin saunassa. Jossain vaiheessa äitini tuli Eetun, isäpuoleni ja Miikkan kanssa meille. Syötiin hyvin, ehkä hieman liiankin, jokaiselle tuli pieni ähky eikä maistunut mikään enää loppu päivänä. Lapset ensin malttamattomina odottivat ruokaa, pojat söivätkin yllättävän hyvin. Erin ei malttanut pysyä paikallaan, nappasi kinkun palasen aina mukaan ja hyöri ympäri kämppää. Ruuan jälkeen odoteltiin pukkia ja keiteltiin kahvit.
Pienen neuvonpidon jälkeen Jukka päätyi pukiksi. Poikiin meni ihan täydestä, vaikkei tonttulakki mahtunutkaan Jukan päähän kunnolla ja silmälasit unohtuivat, mutta Erin näytti ettei häntä huijata. Alkoi heti hokemaan "isi. Se on isi!". Kyllä neiti sitten jossain vaiheessa hyväksyi Jukan pukiksi, varsinkin kun näki lahjoja.
Lapset olivat olleet ilmeisesti erittäin kilttejä, sen verran lahjoja tuli. Mielenkiintoisimmasta (eli isoimmasta) paketista ilmestyi Eetulle jätti-Angry Birds, jonka äitini oli tehnyt. Suuren suosion saivat myös Jerryn saamat Angry Birds -tossut jotka piti saada heti jalkaan.
Olin itsekin ilmeisesti ollut kiltti edes jonkun verran, paketista kun paljastui aivan ihana uusi villatakki (jossa harmaalla pohjalla lasten takkien väriset raidat. Tulee "kasvaimelle" kuulemma vaaleankeltainen takki vaikka toivoinkin vaalenpunaista) ja seinäkellon, johon saa laitettua neljä kuvaa. Nyt malttamattomana odottelemaan, että pikkuinen syntyy ja saa kaikkien lasten kuvat laitettua siihen. Paikkakin pitäisi keksiä.
Äitin ja Karin lähdettyä istuskeltiin hetki ja annettiin lasten leikkiä uusilla leluillaan. Pientä kinasteluakin niistä tuli (Mikä kumma siinä on, että pitää aina saada leikkiä samalla lelulla kuin toinen?!). Jossain vaiheessa lähdettiin viemään Miikkaa kotiin ja käymään hatausmaalla. Miten siellä onkaan aina aattona niin kaunista..
Tämän jälkeen palattiin kotiin ja vain nautittiin rauhallisuudesta.

Joulupäivänä käytiin isälläni syömässä. Eihän lapset malttaneet mitään syödä, oli hauskempi juosta ympäriinsä. Oli pukki ollut hieman hölmö ja vienyt pari lahjaa väärään osoitteeseen. Poikien paketeista paljastuivat pöytä-jalkapallo ja puinen pinball -peli (tällä idealla). Erinin paketista paljastui My Little Pony -linna joka kiinnitti myös poikien huomion. Sillä he sitten leikkivät yhdessä kaikki kolme.
Me Jukan kanssa saatiin imuri vanhan hajonneen tilalle. Jukka taisi innostua enemmän kun huomasi sen olevan dysonin pölypussiton versio. Imuri onkin eilisen ollut ahkerassa käytössä. Hyvä imuri, pakko myöntää. Hieman hiljaisempi vain saisi olla.

Eilinen meni kotona. Hieman siivoiltiin ja raivattiin ylinmääräisiä leluja taas lastenhuoneesta. Aloin taas haaveilemaan isommasta asunnosta. Tässä kämpässä huoneet kun ovat joko hirveän pieniä tai huonosti suunniteltu. Ja olisi kiva saada Erinille ja tulevalle prinsessalle oma huone. Noh, ehkä ensi vuonna tai sitä seuraavana.
Lanakin tuli eilen käymään. Lapset olivat innoissaan, olivat ikävöineet Lana-tätiä. Leikittiin kameralla.
Illalla lasten mentyä nukkumaan lähdettiin Lanan kanssa viemään heidän uutta perheenjäsentään, reilun vuoden ikäistä saksanpaimenkoira Capoa lenkille. Ihana tapaus. Tänään nappaan yhden lapsista mukaan ja käydään tutustumassa herraan. Vain yksi, koska jos he pelkäävät Capoa, niin helpompi lohduttaa yhtä kerrallaan. Ja saavat rauhassa tutustua. Vielä kun osaisi päättää, että kuka pääsee ensimmäisenä mukaan..

Aatto aamuna

Rauhallista joulua kaikille tasapuolisesti. Tämä perhe alkaa heräilemään aatto aamuun ja vihdoinkin rauhoittuu kiireen keskellä. Nyt lasten kanssa odotellaan aamun piirrettyjä, sitten nautitaan hieman riisipuuroa ja käydään joulusaunassa.
Myöhemmin päivällä saamme vieraiksi Miikkan, äitini ja isäpuoleni. Ja eiköhän se pukkikin piipahda ruuan jälkeen meillä. Tosin ei mun takiani, en ole ollut tänä vuonna kovin kiltti hups.

Nauttikaa toistenne seurasta ja hyvästä ruuasta. Palailen taas myöhemmin blogin pariin, ehkä jo illalla. *hymy*

Uudenvuoden lupauksia

Keksin itselleni uudenvuoden lupaukset. Oon ollut tässä viimisen vuoden aika hankala Jukalle, stressannut asioita, ollut kiukkuinen, nalkuttanut yms. En siis tosiaan mikään unelma tyttöystävä. Haluan parantaa tapani ja olla taas se sama tyttö, johon Jukka alunperin ihastui (ja pysyä sellaisena).
Tein siis lupauksen, että yritän muistaa Jukkaa mahdollisimman usein, aina silloin tällöin jotain pientä, esim. jokin söpö lappu taskuun tai peiliin, kukkia joskus, joskus leivon jotain vain Jukkaa varten, yms. Ja tietenkin tärkeinä päivinä jotain enemmän. Ja joinain päivinä yritän puhua vain positiivisesti, vaikka jokin Jukan tekeminen kuinka ärsyttäisi. En tiedä huomaisiko edes tuollaisia pieniä asioita, mutta haluan näyttää Jukalle, kuinka paljon hän mulle merkitsee.

 Toinen lupaukseni on, että keksin joka päivälle 5 positiivista asiaa. Vaikka olisi kuinka huono päivä ja kaikki ympärillä tuntuisi luhistuvan ja vinoilevan päin naamaa, yritän miettiä jotain, mistä olen kiitollinen. Ostan tätä varten oman vihon. Voin näitä positiivisia asioita myös listat teille lukijoille joka päivä, joko omana postauksenaan tai sen päivän postauksen perään. Tarvitsen positiivisemman elämän asenteen. Vaikka olen ikuisesti kiitollinen rakkaista pienistä kiukkupusseistani, Jukasta, ystävistäni ja perheestäni, niin silti alan helposti pohtimaan kaikkea negatiivista, oli kyse sitten huolistani, peloistani tai esim likaisesta tiskivuoresta joka ei ole löytänyt reittiään koneeseen. Tämän lupauksen avulla muistan toivottavasti, että vaikka asiat tuntuisivat olevan kuinka huonosti, joka päivästä löytyy jotain hyvää.
Vaikeinta tässä lupauksessa tulee olemaan se, että pyrin keksimään joka päivälle eri asiat, en siis voi joka päivä listata lapsiani yms.

Meinasin myös, että pidän karkkilakkoa kesäkuuhun asti, mutta tunnen itseni sen verran hyvin, että jos kiellän karkit itseltäni, tekee niitä helpommin mieli ja jossain vaiheessa sorrun, käyn kaupasta hakemassa kasan herkkuja ja syön itseni ähkyyn. Parempi siis olla lupaamatta tuollaisia asioita itselleni tai olen pian valas muulloinkin kuin raskaana. Haha.

Saa nähdä keksinkö vielä muita, onhan tässä 1½ viikkoa aikaa vielä.

2. vuosipäivä

Meillä oli siis eilen toinen vuosipäivä. Yllätyin kun Jukkakin muisti päivän ja toi töistä tullessaan mulle kimpun ruusuja ja amarylliksen. ♥

Lasten kanssa kauppareissu oli taas eilen hieman rasittava, pojat olivat ilmeisesti omissa ajatuksissaan kun haahuilivat milloin missäkin ja pariin otteeseen sain säikähtää kunnolla kun käänsin selän pieneksi hetkeksi ja Jerry oli sillä välin päättänyt jatkaa matkaa.
Myös pakko hieman kommentoida kukkakaupan myyjää, seurasi yhtä päättämätöntä asiakasta kuin hai laivaa ja mä sain lasten kanssa odotella (mulle on opetettu hyvät tavat ettei toisten asioimista häiritä). Tämä toinen asiakas sitten myyjälle totesi, että voi palvella meitä ensin.

Päivä meni siinä, että yritin pitää Eetun hiljaisena mun suunnitelmista, on meinaan pikkuinen hölösuu ja meinasi pariin otteeseen paljastaa mun suunnitelmat Jukalle.
Kun Jukka illalla lähti viemään Miikkaa (kiitos veli rakas avusta kun tulit auttamaan!!) kotiin, mä pistin vauhtia. Tein kynttilöistä polun yläkertaan, siirsin  kissat keittiöön (etteivät polta itseään kynttilöihin), tein tuikuista makuuhuoneen lattialle sydämen. Sängylle heittelin ruusun terälehtiä sydämen muotoon. Yöpöydälle asettelin 2 kynttilää, 2 punaista ruusua, kortin (jossa itse keksimäni runo), kermavaahtoa, mansikoita, sulatettua suklaata, jääpaloja, lasit ja lasten shampanjan, johon itse päivällä taiteilin etiketin (tekstillä Marjut ♥ Jukka since 2010 ja ympäri etikettiä lukee eri kielillä minä rakasta sinua). Löysin myös Jukalle kaupasta suklaatryffeli rasian, jonka nimi on WITH LOVE ja paketissa on nätti ruusun kuva.
Tämän jälkeen hain läppärin ja pistin rakkauslauluja soimaan hiljakseen taustalle ja sytytin vielä muutaman kynttilän huoneeseen. Tässä vaiheessa kurkkasin kelloa, iik, Jukka tulee hetkenä minä hyvänsä. Äkkiä vaatteiden vaihto vähän eroottisempaan ja sängylle odottelemaan.

Oli Jukka yllättynyt ja vaikutti ilahtuneeltakin. Ainakin oli yhtä hymyä tullessaan huoneeseen. Ja ei kuulemma haittaa yhtään, vaikka on clichéistä. Loppu ilta nautittiin herkuista ja toisistamme.
Miten tuota miestä rakastankaan ♥

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme..

Jumitus. 
Tänään siis jumittaa ja pahasti, kahtena viime yönä ollaan nukuttu todella huonosti kun lapset kipeänä. Jerry taitaa olla ainoa, joka meillä on nukkunut kunnolla. Kahvin voimalla tässä mennään eteenpäin. Hitaasti....
Ja tässä mun jumituksessa jäin kuuntelemaan netin kautta erästä venäläistä radioasemaa (klik klik), josta Miikka kertoi mulle. Ei siinä mitään, jos kuuntelisin musiikkia, mutta tosiaan kuuntelen tuota tuuttausta, oon kuunnellut jo melkein tunnin. Jäi kyllä mietityttämään tuon tarkoitus, miksi se tuuttaa? Mitä ne salaviestit tarkoittaa, kenelle ne on tarkoitettu ja miksi niitä lähetetään niin harvoin? Olenpa utelias. Jos joku muu haluaa kuunnella tuuttausta, niin menkää osoitteeseen http://websdr.ewi.utwente.nl:8901/ ja laittakaa taajuudeksi 4625.

Jep. Mutta ehkä nyt hieman fiksumpiin asioihin. Eilen oli Eetun tanssiryhmällä esitys Länsikeskuksen Citymarketissa ja sieltä suunnattiin Runosmäkeen Kiikurien puurojuhlaan.
Ei tuo citymarketin esitys mennyt ihan putkeen lapsilta, oli hieman askeleet hukassa ja Eetu ainakin oli hieman levoton. Mutta se voidaan pistää kaikki jännityksen piikkiin.
Puurojuhlassa esitykset meni jo paljon paremmin, Eetun ryhmällä varsinkin. Erin tanssi myös hienosti, Jerry oli oma levoton itsensä, ei koskaan pysy esityksissä paikallaan vaan haluaa aina kaiken huomion itselleen. Äiti yritti lykätä Jerrylle soittimen käteen ja osaksi pelimanneja, mutta eihän siitä mitään tullut. Jerry, mun pieni huomion varastaja <3
(Jerryllä oli jo viime kevään konsertissa oma show ja vei suurimman osan huomiosta).
Kävipä joulupukkikin puurojuhlassa. Erin ja Jerry oli innoissaan, mutta kun piti hakea pienet lahjat pukilta, molempia alkoi jännittämään. Eetu sentään reippaasti asteli hakemaan omansa.
Olisi voinut pukkikin saada selkäänsä, kun meni sanomaan, että mun enoni (äidin isoveli) on 50v ja meidän äiti 60v. Äiti naureskellen korjasi, että nyt meni pukki sanomaan väärin, ei hän ole 60 vaan 16.
Nyt on joulutauko harjoituksista ja tammikuun puolessa välissä taas jatketaan.

Tänään  meillä nyt siis tulee 2 vuotta täyteen yhteistä taivalta ja mä olen suunnitellut yllätyksen Jukalle. Tarvitsisi tästä vain saada jotain aikaiseksi ja lähdettyä käymään kaupassa ostamassa kaikki tarvittavat. Ihanaa kun herralla ei ole mitään aavistusta tästä, käskin eilen Jukan ajella naaman, että saatais otettua meistä uusi yhteiskuva. Ei arvaa mun oikeata tarkoitusta, kjehkjeh. Mutta kai meen tästä etsimään vaatteet itselleni ja lapsille niin päästään kauppaan. Huomiseen.

juhlat juhlittu sairastuvalla

Viikonloppu tuli ja meni taas. Ja melkein viikko viime päivityksestä. Hups. Joka päivä on pitänyt kirjoittaa, mutta ei ole pää toiminut.

Lauantai meni leipoessa. Jukka ja Lana onneksi auttoi, ties kauan se olisi kestänyt, jos olisin koko homman hoitanut yksin (yhdessä leivottiin n. klo 13-22:30). Sitä se on, kun haluaa tehdä melkein kaiken itse.
Monen tunnin leipomisella saatiin lopulta aikaiseksi pellillinen kinkkupiirakkaa, suklaatäytekakku (Eetun toive), jauhelihapasteijoita, toffeepopseja ja tuulihattuja. Vaikka mä nautin leipomisesta, tuli sellainen olo, että onneksi ei tarvitse hetkeen leipoa muuta kuin aatoksi pipareita ja torttuja. Ja nekin valmistaikinasta.
Yllättävän nopeasti aika kyllä meni touhutessa ja aikaa siivitti kun spotify'sta laitettiin Yön kappaleet soimaan. Miksen mä ole pitkään aikaan kuunnellut yötä kun niillä on niin hyviä biisejä?!

Eilen sitten juhlittiin Eetua. Pakko myöntää, että mä olin kyllä pettynyt. Kutsutuista vieraista paikalle saapui vain Lana, meidän äiti, isi, isän naisystävä, Miikka, Annu ja Makke (suuret kiitokset heille kaikille!! Olette rakkaita). Suuri osa kutsutuista jätti tulematta ja osa ei edes ilmoittanut mitään. Muutama ilmoitti olevansa kipeänä. On meilläkin lapset kipeänä, Eetulla silmä-, korva- ja nielutulehdus, Erinillä ainakin silmätulehdus (tänään lääkäriin neidin kanssa) ja Jerryllä yskää, mutta silti pidettiin juhlat. Eräskin sanoi, ettei halua mua tartuttaa. Enköhän mä sen lapsilta sitten saa jos saan?
Erityisen pettynyt olen siihen, että YKSIKÄÄN Eetun viidestä kummista ei viitsinyt tulla paikalle. Yksi oli yövuorossa, yksi kipeänä, yhtä en kutsunut (ei ole aiemminkaan tullut yksillekään syntymäpäiville), yksi ilmoitti jo aiemmin ettei pääse (taaskaan, sama juttu jo useampana vuotena) ja yksi ei ilmoittanut mitään. Murh. En ole kummeja tainnut kovin hyvin valita Eetulle.
Harmitti myös siksi, että Eetu oli pettynyt kun ei enempää vieraita saapunut. Haluan lohduttaa pientä isoa poikaa jollain tavalla, mutta en vielä tiedä miten. Jos keksisin jotain kivaa hänelle..

Täytyy vaan yksinkertaisesti jättää kutsumatta niitä ihmisiä, jotka peruuttavat usein. Säästyy paha mieli sekä multa että lapsilta.

Tänään suunnataan lääkäriin näyttämään Erinin silmiä (ISO KIITOS LANALLE KUN JAKSAA LÄHTEÄ KUSKAAMAAN ETTEI TARVITSE KÄVELLÄ!!) ja varmuudeksi tarkistuttamassa Erinin  ja Jerryn korvat samalla. Ja pyydetään myös yskänlääke resepti Jerrylle.
Eetu kävikin jo viikonloppuna lääkärille näyttäytymässä kun valitteli korvaansa ja silmä oli tosi punainen. Siinä sitten lääkäri huomasi, että pojulla on silmä-, korva ja nielutulehdus. jippii murh. Antibioottikuuri päälle. Onneksi Eetu ottaa reippaasti lääkkeet.
Oli kuulemma tuttu lääkäri (äitini siis vei Eetun sinne), totesi Eetulle, että "susta on komea poika kasvanut, oon sut viimeksi nähnyt keskolassa". Eli oli sama lääkäri, joka teki lopputarkastuksen Eetulle kun poika pääsi keskolasta pois (jossa oli alhaisen verensokerin takia) ja jonka päälle Eetu yritti virtsata silloin. Ja jos joku huolehtii nyt, että oliko lääkäri nyt n. 3 päivää vanhan pojan pissassa, niin ei ollut. Ehti hypätä sivuun.
Myös Jukka on kipeänä.
Nyt täytyy toivoa, että mä pysyn suhteellisen terveenä, tosin hieman jo löytyy yskää, joten olenko mä seuraava joka on terveyskeskuksessa näyttäytymässä. Me ollaan tosi harvoin lasten kanssa kipeänä, miten juuri nyt ennen joulua ja kaikki samaan aikaan? Noh, sairastetaan kerralla sitten niin ei tarvitse myöhemmin sairastaa. Heh.

Mutta nyt, aamukahvia ja pyykin pesuun.

Lapsettaa

Kirjoitinkin tänään romantiikasta. En tiedä miten tähän pitäisi suhtautua, itkeä, nauraa vai pudistella päätä. Käytiin kaupassa ja ostin lapsille niistä automaateista 20 sentillä purkkaa. Noh, piruuttani ostin myös eurolla sormuksen samanlaisesta koneesta itselleni ja Jukka pisti sen mun sormeen. Onko nää nyt sitten jotkut leikkikihlat? Aitoja odotellessa (and how long?)..
Tää oli siis päivän romanttisin juttu. Pitäisi varmaan olla iloinen, mutta mä itse ostin sen sormuksen ja ihan kiusallani. Pieni kateuspeikko iski kun ystävä sai "sä oot söpö kuin suklaa"-suklaalevyn ja eräs ystävä pariskunta meni kihloihin tänään. Onnellinen olen heidän puolestaan, mutta tulee itselle lapsi-olo ja tekis mieli polkea jalkaa ja kinuta tyyliin "mä kans mä kans. Mut mä haluuuuuuuuun". Ehkä kuitenkin kerään itseni, yritän(!!) olla aikuinen ja odotan, että jos mäkin saisin jossain vaiheessa sormuksen sormeen (jota en itse ole ostanut eurolla).

Sitten kiukuttelusta muihin juttuihin.
Saatiin äitin kanssa sovittua jouluaatosta. Vielä pitää ottaa selvää tuleeko Miikka viettämään joulua meidän kanssa. Ei oo kyllä vieläkään yhtään joulu-olo. Kai se tästä jossain vaiheessa löytyy. Saatiin sentään joulukortit tänään postiin.

Sain myös ajan TYKSiin diabeteslääkärille. Ensi torstaina suuntaan sinne. Ensi viikon saa pitää ruokapäiväkirjaa ainakin tiistain ja keskiviikon ja mittailla verensokerit molempina päivinä (normaalisti mittaan tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin). Neuvolassa vähän varoiteltiin, että sisätautilääkäri saattaa olla mukana, mun kilpirauhasen liikatoiminnan takia. Saa sitten nähdä mitä tekee vai meneekö jutteluksi vain. Se onkin sitten tän vuoden viiminen lääkärireissu raskauden suhteen, seuraavan kerran sitten tammikuussa.

Ei juhlittu Eetun syntymäpäiviä tänään sen erikoisemmin, ostettiin herkkuja ja Eetu sai valita itselleen lahjan kaupasta. Sunnuntaina sitten tulee vieraita kahville juhlimaan pojua, joten viikonloppu menee leipoessa. Vielä kun keksisi mitä leivon. Onneksi on kaikki ihania leivonta-blogeja, joista löytää herkullisia ohjeita.

Romanttinen hörhö

Oon tässä pari päivää kuunnellut rakkauslauluja itku silmässä ja lukenut, millaisia romanttisia tempauksia toisille on tehty. Meillä on romantiikka ollut jo jonkun aikaa aika kaukana, osasyynä tähän Jukan pitkät työpäivät ja aikaiset aamut, mun väsymys, pieni joulustressi, uhmailevat lapset, elämä muuttunut liian arkiseksi, vähäinen yhteinen aika yms. Eikä ole mulla ollut mikään kovin romanttinen olo kun olen jo jonkin aikaa vaappunut kuin ankka (kiitos nivusissa tuntuvan kivun ja kasvavan kummun Älkääkä käsittäkö väärin, nautin raskaudesta, mutta näytän varmasti huvittavalta kun lyllerrän eteenpäin), jaloista löytyvä kuiva ihottuma jonka ansiosta näyttää siltä kuin kolhisin jalkojani jatkuvasti johonkin, kukkiva naama, ylinmääräiset kilot, lähes jatkuva syöminen yms.
Noh, nyt päätin, että edes yhdeksi päiväksi otan itseäni niskasta kiinni vähän kovemmin. Olen mä välillä yrittänyt tuoda Jukalle kukan, lähettää pieniä runoja viesteissä, yms muuten huomioida Jukkaa. Itsekin kaipaisin välillä niitä runoja, joita Jukka keksi ja lähetti suhteen alkuaikoina ja kun toi välillä kukkia. Nykyään kukkia ei tule kuin pienellä vinkkauksella (lue: melkein kerjäämällä).

Kyllä Jukka osaa olla romanttinenkin. Keksi ennen kaikenlaisia runoja itse, joita sitten sain aina silloin tällöin. Kukkia sain joskus (mikä oli suorastaan ihme, koska ei ole ennen mua ostellut naiselle kukkia). Joskus käytiin elokuvissa kahdestaan ja joskus ajeltiin päämäärättömästi ja vain nautittiin toistemme seurasta.
Nyt jotenkin alkanut kaipaamaan pientä romantiikkaa. Tai edes muistamista. Jukka ei ole koskaan edes äitienpäivää juhlinut kunnolla ja sen huomasi viime äitienpäivänäkin Odotin, että olisin saanut korttina esim. jonkun lasten piirroksen. Mutta miten kävikään. Jukka oli unohtanut koko äitienpäivän (vaikka kuinka yritin muistutella, v. 2011 kun sain itse nousta keittämään kahvit itselleni ja muut muistivat toivottaa hyvää äitienpäivää ennen Jukkaa. Oon sanonut, että mulle on tärkeää, että kahtena päivänä mut muistetaan: syntymäpäivänä ja äitienpäivänä. Muilla päivillä ei niin väliä), lapset olivat hoidossa että sain nukkua. Noh, ilmeisesti kalenteri sitten kirkui Jukalle, että jotain on unohtunut ja herra väsäsi pikapikaa kortin mulle. Ei siinä mitään, kivaa, että sain edes jotain sen kahvin kaverina, mutta pohjanoteeraus oli, että oli taiteillut siihen lentävän mul**n kuvan. Oli huumori kaukana ja itku lähellä silloin vaikka yleensä osaan ottaa noi herran tempaukset huumorilla. Mun mielestä miehen sukupuolielimet ei kuulu äitienpäiväkortteihin. murh.

Nyt oon suunnitellut pientä yllätystä Jukalle. Ensi viikon tiistaina tulee 2 vuotta täyteen siitä, kun aloitettiin tapailu ja nukuttiin ensimmäisen kerran vierekkäin. Sovittiin Miikkan kanssa, että Miikka tulee meille kahville ja lähtee vasta kun lapset nukkumassa. Jukka saa lähteä viemään Miikkaa kotiin päin ja sillä aikaa mä teen kynttiläpolun makuuhuoneeseen, luon kynttilöillä tunnelmavalaistuksen sinne, levittelen mahdollisesti hieman ruusun terälehtiä sängylle. Varaan yöpöydälle pieniä herkkuja, kuten suklaata, kermavaahtoa, 2 lasia jotain (alkoholitonta) kuohuvaa, mahdollisesti mansikoita (tiedä miten pakastemansikoiden kanssa onnistuu kun ei tuoreitakaan tähän aikaan vuodesta oikein löydä) yms, . Ostan Jukalle myös 2 ruusua, symboloimaan meidän yhteisiä vuosia. Taustalle romanttista ällönsöpöä musiikkia hiljakseen soimaan. Saadaan nauttia toistemme seurasta ja vähän juhlistaa. Sellaista oikein elokuvamaista clichéistä romantiikkaa. Tiedän, että Jukka osaa arvostaa, vaikka mies onkin.
Samalla voin pyytää anteeksi sitä, että oon ollut aika hormoonihirviö tän raskauden ajan ja muutenkin vähän vaikea tyttöystävänä.

iso sydän

Tänään mun rakas esikoiseni täyttää 5 vuotta! Paljon onnea äidin isolle pienelle Eetulle! ♥♥

Tänään äiti pidättelee itkua. Aika menee hirmu nopeasti.

Pahoittelen ettei ole pidempi postaus. Tänään myöhemmin ehkä.

Itku ei ole heikkouden merkki

Oon taas vähän herkällä tuulella. Katseltiin lasten kanssa eilen Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvaa ja siinä lopussa kun tytöt juttelee, että Heinähattu ei ehkä jonain päivänä halua leikkiä nukeilla, totesi Eetu mulle, että "mä en koskaan halua kasvaa aikuiseksi!". Itkuhan mulla siinä tuli, varsinkin kun mun pieni iso mieheni täyttää huomenna 5 vuotta. Nappasin pojan kainaloon ja yritin lohduttaa, että ikävä kyllä kaikkien on kasvettava.
Mihin se aika on kadonnut?
Viisi vuotta sitten tänä päivänä menin TYKSiin iltapäivällä raskausmyrkytyksen takia seurattavaksi. Jossain vaiheessa lääkäri totesi haluavansa tehdä oksitosiinirasituksen, jotta nähdään miten pieni mies reagoi supistuksiin. No, mitään tippaa ei ehditty laittamaan, kun Eetu päätti itse, että nyt tullaan. Supistukset alkoi säännöllisesti ja muuttui kipeämmiksi. Mä en ensikertalaisena oikein tajunnut käyristä sun muista yhtään mitään, en olisi edes ilokaasua osannut ottaa oikeaan aikaan. Ei siitä ilokaasusta mitään apua oikeastaan ollut, mua kun alkoi ahdistamaan se maski ja lämmin kaasu. Onneksi sain jossain vaiheessa epiduraalinen ja ah, mikä tunne. Sain tunnin nukuttua, kunnes heräsin ponnistuksen tarpeeseen. En mä sitä silloin tiennyt, että nyt alkaa tosi toimet, soitin kätilön paikalle ja sanoin, että olisi tarve päästä vessaan. Kätilö tarkisti tilanteen ja totesi, että ehei, nyt aletaan ponnistamaan. Mä olin paniikissa. Nyt jo?! Tuntui, että aikaa kului paljon enemmän, mutta jo 11 minuutin jälkeen poika oli pihalla, 12.12.2007 kello 02:44. Sain pienen nyytin paidan alle.
Olin äiti. Se tunne oli ihmeellinen, kun Eetun kanssa katseltiin toisiamme. Miten tuo pieni ihminen oli ollut mun sisälläni reilut 38 viikkoa. En osaa edes kuvailla sitä rakkauden määrää, mikä mun läpi tulvahti. Halusin suojella Eetua kaikelta pahalta. Mun oma rakas kaunis pieni poikani.

Nyt jaloissa hyörii toimelias 5 vuotias, jonka sanomisia saa välillä nauraa vedet silmissä. Ensi syksynä Eetun olisi tarkoitus aloittaa esikoulu ja 1½ vuoden päästä koulu. KOULU!? Mä tiedän jo nyt, että tulen itkemään sekä esikoulun, että ala-asteen ensimmäisinä päivänä. Ainakin ensimmäisinä, luultavasti useampanakin päivänä.
Onneksi Eetu on vielä siinä iässä, että äitin syli kelpaa ja äiti on huippu. Mutta aika menee niin nopeasti, että pian huomaan pojan pakkaavan tavaroitaan ja lentävän pesästä. Millainen itku silloinkin tulee...

Nyt pakko lopettaa kirjoittaminen, kun kyyneleet sumentaa silmiä. Oon aina ollut herkkä ja joka raskauden jälkeen vielä herkempi ja varsinkin lasten kasvamisen ajattelu saa itkun tulemaan. Voisko joku pysäyttää ajan? Miksi mun pienet kasvaa niin äkkiä?

Kuusen pienet kynttiläiset

Siinä se viikonloppu taas meni. Arvasin oikein, Jukka pelaili aika paljon veljensä kanssa ja mä yritin siinä samalla sitten vähän siivota ja pestä pyykkiä. Nukuin myös mahdollisuuksien mukaan, tuota univelkaa kun on kertynyt ihan kehuttavasti taas.
Käytiin me Eetun kanssa myös pulkkailemassa. Eetu olisi koko ajan halunnut mennä kovaa, mutta enhän mä jaksa juosta. Tyydyttiin siis kävelemään jonkin aikaa.
Leikattiin myös Eetun hiukset lyhyiksi. Ehkä liiankin, mutta kasvaa ne siitä. Eilen kun haettiin Erin ja Jerry kotiin, ja Eetu otti pipon pois, Jerry katsoi Eetua ja kysyi "mitä sinun hiuksille on tapahtunut?!". Yritettiin selittää, että Eetulta leikattiin hiukset ja, että Jerryltä leikataan myös tässä joku päivä. Jerry alkoi nauramaan ja sanoi Eetulle, että "sinä näytät ihan vauvalta!". Ja pakko myöntää, että ehkä Eetu näyttää nyt hieman nuoremmalta. Ainakin omaan silmään.

Käytiin lauantaina ostamassa valkoinen joulukuusi. Bauhaus'ista kun löydettiin sopivan hintainen. Tietenkin olisin kaivannut ehkä hieman pidempää (on vain 180cm korkea) ja tuuheampaa, mutta tuo saa kelvata tämän vuoden. Täytyy vaan sanoa Jukalle, ettei hirveesti seisoskele vieressä 191 senttisen ruhonsa kanssa, kun näyttää meidän kuusi heti ihan kääpiöltä.
Lapset oli innoissaan, kun pääsi koristelemaan. Tosin mä sain välillä huomautella, että laittaa koristeita muuallekin kuin alimmille oksille.

Mun ilta meni joulukorttipajalla. Väsäsin suurin piirtein 50 korttia. Toisiin käytin enemmän aikaa kuin toisiin, osa kun lähti iso-Eetun mukana Tampereelle.

Mutta nyt aamukahvia, hetken päästä kävellään lasten kanssa neuvolaan hakemaan verensokerin-mittauslaite (hyi yök yök).

Illalla taas lasten harjoituksiin ja niiden jälkeen Lanan kanssa lenkille. Ja jos vaan Jukan kanssa jaksetaan, niin yritetään taistella piparitalon osat uuniin ja jos saisimme sen vielä kasattuakin. Viime vuonna kun meni hermot kasaamisen kanssa ja luovutin. Tänä vuonna uusi yritys.

raskausajan diabetes

Taas raskauteen liittyvää.
Neuvolatäti soitteli tänään mun sokerirasitus tuloksista. Mulla on nyt raskausajan diabetes (taas. Eetusta oli myös). Maanantaina suuntaan neuvolaan hakemaan laitteen, jolla saan mittailla verensokeria itse. Samalla tehdään myös lähete TYKSiin, jossa katsotaan, että saanko lääkityksen.
Nyt alkoi myös sokeriton ja rasvaton dieetti. Saas nähdä kuinka vaikeeta siitä tulee, kun on se suklaan himo. Liikunta täytyy myös lisätä joka päiväiseen ohjelmaan (myönnetään, oon laiskotellut ja jämähtänyt ennemmin kotiin kuin lähtenyt lenkille).
Erinin aikaan sain mitata verensokeriani. Erittäin kivaa neulakammoiselle..
Kävin myös lukemassa riskeistä ja seuraavat lainaukset ovat täältä

"Raskausdiabetes todetaan seulonnassa, joka tehdään sokerirasituskokeella tavallisimmin raskausviikoilla 24–28. Raskaana olevan äidin kohonnut verensokeri voi olla sikiölle haitallinen, joten sikiön vointia ja raskauden kulkua seurataan tavallista tarkemmin. Raskausdiabeteksen vuoksi sikiö voi kasvaa tavallista suuremmaksi ja sikiön elintoimintojen kehittyminen voi olla hitaampaa. Keisarinleikkaukset ovat yleisempiä naisilla, joilla on raskausdiabetes. Myös ennenaikaisen synnytyksen vaara kasvaa ja riski saada raskausmyrkytys on suurempi. Ongelmat voidaan kuitenkin välttää hoitamalla raskausdiabetestä huolellisesti, niin että äidin verensokeri pysyy normaalina."

"Entä synnytyksen jälkeen?
Synnytyksen jälkeen insuliinin teho muuttuu jälleen normaaliksi ja verensokeriarvot palautuvat usein ennalleen. Riski saada diabetes myöhemmällä iällä on kuitenkin suurempi, jos on ollut raskaudenaikainen diabetes. On tärkeää syödä jatkossakin terveellisesti, pitää paino kurissa ja liikkua riittävästi. Mitä parempaa huolta pitää itsestään, sitä pienempi on riski saada diabetes myöhemmin."


"Raskausdiabetekseen altistavia tekijöitä:
- ylipainoisuus
- lähisuvussa on diabetestä
- ikä (yli 39 vuotta)
- aiemmin synnyttänyt yli 4500 g painoisen lapsen
- aiemmin todettu raskausdiabetes" 

 Oon muutenkin huolissani pienestä jatkuvasti, varsinkin jos tuntuu jotain kipuja yms ja nyt tämä. Tää on ollut kyllä henkisesti aika raskas raskaus; kun on ollut verenvuotoa (alussa onneksi vain), rytmihäiriöitä, huoli että tuleeko pienelle kilpirauhasen liikatoimintaa (koska mulla on), keskenmenon pelko, raskausmyrkytyksen pelko, pahoinvointia, närästystä, outoa ihottumaa, outoja kipuja jne. Onneksi aletaan jo olemaan voiton puolella, viikkoja kun on nyt 26+4 ja viikko viikolta vauvalla paremmat mahdollisuudet selvitä.
Nyt sormet ja varpaat ristiin, että kaikki menee loppuun asti hyvin.

Joulumieltä etsimässä

Tänään on yritetty metsästää mun kadonnutta joulumieltä. Oon aina ollut hyvinkin jouluihminen, tänä vuonna on joulumieli kadoksissa. 17 päivää jouluaattoon eikä yhtään tunnu siltä.

No anyway. Tänään paisteltiin lasten kanssa muutama satsi pipareita, saatiin se ihana piparin tuoksu leijailemaan tänne hetkeksi <3 Suuhunhan sitä taikinaa meni aika reippaasti, mutta saatiin me jonkun verran pipareita leivottuakin sentään. Täytyy myöntää, että taisi sitä äidinkin suuhun mennä pari palasta, heh.

Otettiin myös joulukorttikuvia. Tuntuu, että koko kuvaamisen ajan mä toistelin "ei ei ei, pysy nyt hetki paikallas jooko", "yks vielä", "hymyilkää nyt hetki... Eetu älä irvistä". Noh, saatiin me pari onnistunutta, viikonlopun aikana saakin sitten tulostaa ne ja alkaa toimittamaan kaikille. Voi olla, että tänä vuonna ei kaikki saa korttia. Mielelläni kaikille lähettäisin, mutta tänä vuonna oon hieman laiskempi. Viime vuonna postitin muistaakseni n. 60 korttia.
ensi vuonna sitten voi taas skarpata ja laittaa kaikille. Jos muistaisi vähän aikaisemmin olla liikkeellä asian suhteen.

En oo vieläkään keksinyt kaikille joululahjaa. Tuntuu vaan, että aika loppuu kesken ja pää lyö tyhjää. Arvostan kuitenkin niitä itsetehtyjä lahjoja. Paniikki iskee pian.
Joulu muutenkin vielä hieman avoinna, tarvitsee tänään sopia Erinin ja Jerryn isän kanssa, että kumman luona lapset ovat aaton ja kummalla taas seuraavat päivät. Myös uudesta vuodesta pitäisi sopia.
Äitin kanssa pitää miettiä mitä jouluruokia minä valmistan ja mitä äiti valmistaa, aatto kun varmaan vietetään yhdessä.
Sen lisäksi tarvitsisi jostain etsiä suht edullinen tekokuusi (kissojen takia ei viitsi aitoa ottaa vaikka mieli tekisi). Kovin jo haluisin päästä koristelemaan lasten kanssa kuusta.

Joulukuun kuudes

Perinteinen hautausmaa-reissu tehty. Käytiin viemässä kynttilä meidän enkelivauvalle ja pappalle, jonka kuolemasta tuli eilen kuluneeksi seitsemän vuotta. Aika mennyt tosi nopeasti, tuntuu kuin juuri olisi saatu kuulla, että pappa on menehtynyt. Ikävä on edelleen kamala, itku meinaa tulla aina kun ajattelen asiaa, usein käykin niin, etten voi pidätellä kyyneleitä.
Joskus tuntuu, ettei kaipuu helpota koskaan. Menetin molemmat isoäidit vuonna 1997 (eli jo 15 vuotta sitten) ja pappani 2005, ja vieläkään en voi heidän kuviaan katsella ilman itkua. Ajan pitäisi parantaa haavat, mutta koska? Koskaan en voi unohtaa, sen tiedän, mutta koska suru helpottaa?

Myös nää päivät on vaikeita muutenkin, on pyörinyt mielessä, että näihin aikoihin meidän pikkuinen täyttäisi vuoden. Ei ehkä saisi miettiä asiaa niin, mutta en voi sille mitään. Kun kuultiin, että pieni on kuollut kohtuun, tuntui, että joku repi suuren palasen sydämestä.
Moni varmaan miettii, että ei hän ollut edes kunnon ihminen, kun lähti niin aikaisessa vaiheessa, mutta mulle oli. Vaikka hän oli pieni ja kuolleenakin niin siron ja rauhallisen näköinen, mulle hän oli jo oma lapsi ja rakastin häntä. Jokaisella on oma tapansa kokea ja tää on mun tapani.
Oma enkelimme on ajatuksissa päivittäin ja tulee aina olemaankin. Oma lapseni <3

Suunnitelmatkin hieman muuttuivat, Jukan pikkuveli Eetu tulikin jo tänään huomisen sijasta. On kysellyt jo Jukalta, että käyvätkö salilla ja istuvatko iltaa. Ja en tiedä ottiko pelikoneen mukaan, jos otti niin tiedän mitä pojat tekevät koko viikonlopun. Täytyy varmaan sitten napata meidän Eetu mukaan ja painua vaikka pulkkamäkeen tai keksiä jotain muuta.
Mutta nyt tekemään pientä siivousta ettei huomenna tarvitse.

Pirttihirmu pistettävänä

Tänään oli taas vaihteeksi aika labraan (taas erittäin kivaa neulakammoiselle kun saa ravata siellä harva se kuukausi!!), tällä kertaa olin sokerirasituksessa. Aamu meni vähän niin ja näin, olin ihan pihalla kaikesta. Meinasin alkaa syömään kunnes muistin etten saa. Sitten kun olin lähdössä, ihmettelin miksi mikron kello näyttää kahdeksaa (kello oli kahdeksan!!). Onneksi Lana oli ihana ja jaksoi tulla katsomaan lapsia siksi aikaa, säästettiin mun ja hoitajien hermoja kun ei tarvinnut noita rakkaita marakatteja ottaa sinne kahdeksi tunniksi sähläämään. Varsinkin kun oli pientä ruuhkaa ja mut kutsuttiin huoneeseen vasta vartti varatun ajan jälkeen.
Pelkäsin, että tulee se litku ylös kun oli huono olo jo labraan mennessä. Pysyi se onneksi alhaalla (jos olisi tullut ylös, olisin varmaan joutunut juomaan lisää sitä. Miten se voi olla niin pahaa?). Aika meni yllättävän nopeasti kun olin fiksuna ottanut mun kutomisen mukaan. Yksi mummo katsoi hirveän pitkään ja hymyili kun kudoin odotushuoneessa. Kai mä olin sitten jotenkin outo näky.
Huvitti, kun Jerry kysyi mun kotiin tuleessa ensimmäisenä, että "äiti, mitä ostit meille?". 

Oon edelleen ihan pihalla kaikesta. Eetu lähti just mummille yhdeksi yöksi ja mä odottelen, että Jukka tulee ja pääsen pienille päikkäreille. Hyvä, että silmät pysyy auki taas, kertynyt univelkaa kamalasti viimisen viikon aikana, kiitos pikkujoulujen, Jukan herätyskellon, kissojen ja lapsien. Ehkä viikonloppuna saisi vähän nukkua kun Erin ja Jerry on isällään. Ellei Eetu sitten päätä herätä aikaisin.

Me saadaan viikonlopuksi vieraskin, Jukan pikkuveli Eetu tulee meille perjantaina. Saa nähdä ottaako jonkun pelikoneen mukaan (kun meiltä ei löydy tällä hetkellä muuta kuin tuo 8-bittinen Nintendo). Jos ottaa, niin Jukka varmaan kuluttaa viikonlopun pelaamalla Eetun kanssa.
Ehdin jo toivoa, että oltais saatu Jukan kanssa viettää rauhallista laatuaikaa viikonloppuna (ollut vähän kireä tunnelma kotona välillä), mutta en viitsinyt sanoa mitään kun Jukka ilmoitti, että Eetu haluaisi tulla meille. Meillä on sitten molemmat Eetut täällä meidän seurana viikonloppuna, joten se siitä rauhallisesta laatuajasta.

Haha, en tiedä mikä tuli, mutta kurkkasin piruuttani miten laatuaika määritellään ja Urbaani sanakirja määrittelee sen kahdella tavalla:

Sitä kun on seurusteleva vanhanhenkinen pieru ja pääsee viettämään intiimejä hetkejä oman pirttihirmun kanssa.
Siis lyhyesti: saa toosaa naiseltaan.

"Kaksi kuukautta kuivilla ja sitte saapu 5min laatuaika pelastamaan! "

ja

Laatuaika on uudissana, jolla tarkoitetaan (työssä käyvien) aikuisten lastensa kanssa viettämää vapaa-aikaa. Sanan käyttö on viime aikoina laajentunut, ja mies voi viettää laatuaikaa vaikkapa vaimonsa tai ystäviensä kanssa.

"Laatuaika on sitä kun perhe on yhdessä, eli meillä se sijoittuu v-loppuun. Silloin on kiva joko olla vaan perheen kesken kotona tai lähteä vaikka uimaan".

Mua ainakin alkoi huvittamaan tuo eka. Pirttihirmu kuittaa.



ps. Tarkistin äsken, ja mulla on nyt koneella 30 001 kuvaa (vuosilta 2004-2012) !! Odottelinkin, että koska kolmekymmentätuhatta tulee täyteen. Ja tosiaan, kuvista 99% on mun itseni ottamia! Aika hyvä määrä. Ai miten niin rakastan valokuvausta?!

Mitä tänään tekisi mieli?

Anteeksi, taas raskausaiheinen postaus.

Mulla ei oo missään muussa raskaudessa vaihtunut mielihalut näin paljon. Eetua odottaessa söin paljon makeaa, Jerryä odottaessa suolakurkkuja ja Eriniä odottaessa hedelmä-turkinpippureita ja jalopeñoja. Tässä raskaudessa on vaihdellut mieliteot jatkuvasti. Aluksi olisin voinut juoda litroittain kaakaota ja syödä jääkaappikkylmiä dumleja. Sitten tuli lihan vuoro; jauheliha, kala, kana, paistettuna tietenkin. Sitten alkoi tehdä mieli nuudeleita ja salmiakkia.
Nyt mielitekoina ovat kahvi, suklaa ja klementiinit, kaikkia voisin popsia ja juoda mielin määrin. Suklaan ja kahvin kanssa yritän hieman rajoittaa, vauvaa ajatellen. Ja suklaansyömisestä saan morkkiksen, koska voin syödä levyn suklaata vartissa, ja jääkaappikylmänä tietenkin.

Toistaiseksi olen sentään välttynyt omituisimmilta mielihaluilta, kuten näiltä esim. maksalaatikkoa ketsupilla (mun korvaani tuo kuulostaa oudolta) tai hiekka tms. Pakko sanoa 'toistaiseksi', koska ei tiedä vaikka alkaisi myöhemmin himottamaan nekin.


Jännityksellä odottamaan, että mikä seuraavaksi. Hieman jo alkanut tekemään mieli mansikoita, kiiviä ja appelsiinia, vielä en tosin ole kaupasta niitä raahannut kotiin.
Huvittaa vaan, ettei ole kauaa mikään himo pysynyt. Mitä jos tämä onkin enne, että tuleva neiti ei osaa päättää mitään ja muuttaa mieltään usein? Haha.

Huonomuistinen äiti

Kotiuduttiin harjoituksista. Kirosin mun huonomuistisuutta, oon tosi huono katsomaan sähköpostiani (harvoin sinne mitään tulee niin en sitä muista katsoa kuin ehkä kahden-kolmen viikon välein). Siellä olisi meinaan ollut tieto, että Eetun ryhmällä olisi ollut tänään pikkujoulut, mukana olisi pitänyt olla tonttulakki, jotain pientä naposteltavaa ja pieni lahja. Tietenkin Eetu pettyi kun sanoin, että äitin moka kun ei tajunnut kurkata sähköpostia, mutta reippaana poikana totesi ettei haittaa. Valehtelikin mulle raukka. Täytyy pienelle korvata asia tässä joku päivä, jos vaikka pidetään omat pikkujoulut kotona. Jotain kivaa.
Ja tarvitsee alkaa muistamaan katsoa se sähköpostikin, jos ei päivittäin, niin ainakin joka toinen päivä.


Sitten, pakko mainostaa. Oon tosi iloinen, kun Erinille, Jerrylle ja Eetulle hommattiin heijastinliivit. Tuli tavallisten heijastimien kanssa olo, ettei niistä oo paljoa apua. Ei autoilija niitä välttämättä huomaa, ovat kuitenkin niin pieniä ja jos sattumalta on juuri esim. käden takana piilossa. Nyt on turvallisempi olo lasten kanssa liikkuessa. Liivien kanssa lapset näkyvät kauas. Ja kun Tarjoustalosta sai kivoilla kuvioillakin, vaikka Erin varmasti olisi tykännyt esim. Helinä-Keijusta enemmän kuin Snoopysta. Tai jos ei Erin, niin äiti ainakin. Heh.
Lapset itsekin tykkäävät liiveistään, pukevat ne mielellään päälleen, mikä on helpotus mulle.

Yksiön asukki

Täällä eräs malttamaton äiti-ihminen jo odottaa pientä prinsessaa. Raskausviikko 26 vasta potkaistiin käyntiin ja nyt jo kauhea halu saada "kasvain" äkkiä syliin. Aika tuntuu menevän hyvin hitaasti, vielä pahimmillaan 17 viikkoa odottelua. Toivon tosin, että neiti seuraisi sisarustensa jalanjälkiä ja päättäisi tulla maailmaan pari viikkoa etuajassa.
Toisaalta hyvä, että vielä on aikaa, saa rauhassa laittaa kaiken kuntoon. Tosin pinnasänky on jo parisen viikkoa ollut valmiina, vaikkakin sängyn suojus puuttuu vielä. Rattaat myös odottavat matkustajaansa. Sairaalakassia en sentään ole vielä pakannut, vaikka mieli on tehnyt. Melkein kaikki mukaan lähtevä on tosin jo katsottu valmiiksi.

Äitini antoi eilen neidin töppöset, jotka tilasin jokin aika sitten häneltä. Löysin kuvan netistä ja oli pakko kaivaa ohje näihin ja viedä äitille. Suomeksi en tätä löytänyt, joten äiti sai tyytyä espanjan- ja englanninkieliseen ohjeeseen. Äitin kielipää ei ole mikään paras, mutta onneksi mukana oli suht selvät kuvat. Mä olen niin ihastunut näihin, on älyttömän söpöt. Tilasin myös Erinille, Jerrylle ja Eetulle samanlaiset (mutta tietenkin isommat, haha). Niitä odotellessa.
Lupasi äiti tehdä meidän pikkuiselle pipon ja kaulahuivinkin ja kevääksi on tilauksessa samanlainen villatakki kuin sisaruksillakin, tosin vaaleanpunaisena.

Mulla alkaa jo pikkuhiljaa olemaan tukalampi olo. Eilen huomasin välillä hengittäväni raskaammin ja tuntuu, että vaapun kuin ankka. Pikkuinen on usein perätarjonnassa ja potkii ikävästi rakon aluetta, mutta silti jokainen potku saa mut melkein ilon kyyneliin (minäkö herkkä?! Haha). Aika napakasti hän välillä potkii, välillä mun suustani pääsee yllättynyt "auts" kun neiti potkaisee. Aina sanotaan, että tulee jalkapalloilija, mutta kyllä mä epäilen pienen harjoittelevan itsensä puolustamista isompia sisaruksia vastaan. On tää raskaus silti vaan niin ihanaa aikaa <3

Pyydän anteeksi, saatte kestää näitä päivityksiä aina silloin tällöin siihen asti, että tosiaan saan pienen nyytin syliin. Malttavaisuus on hyve, mutta multa ei sitä yleensä löydy. Pyrin kuitenkin kirjoittamaan edelleen muistakin asioista.

Pikkujoulut

Tulin juuri Jukan firman pikkujoulu risteilyltä. Harmitti hieman, kun olin muistanut viikonlopun väärin ja kaikki lapset oli kotona, mutta onneksi Miikka oli ihana ja tuli vahtimaan heitä täksi päiväksi niin pääsin tutustumaan Jukan työporukkaan.
Vauhtia riitti (yllätys kun firma jakoi drinkkilippuja niin paljon kuin vain tarvitsi. Onneksi niillä saa myös alkoholittomia vaihtoehtoja, niin ei tarvinnut allekirjoittaneen olla kuivin suin) ja sai nauraa aika paljon. Tosi mukavilta kaikki vaikutti ja onneksi kaikki olivat sosiaalisia, niin ei tälläisen ujon tarvinnut yksin kyhjöttää nurkassa koko aikaa.

Jukka oli oma normaali itsensä, pelleili ja oli huomion keskipisteenä melkein koko ajan. Sellainen Jukka on aina, heittää tyhmää juttua koko ajan ja pelleilee. Aina oon saanut Jukan touhuja nauraa ja välillä pudistella päätänikin, kun keksinyt ihme tempauksia. Nyt vaan oli samassa paikassa kolme samanlaista ihmistä, samanlaisella huumorintajulla ja touhuilla: Jukka, Räpsä ja Nupa. Menoa siis riitti.
En paljon osaa kertoa, hauskaa kuitenkin oli. Tosin tunnelmaa hieman latisti se, että ihan reissun lopussa mut unohdettiin. Jukka lähti hakemaan itselleen lonkeroa ja mulle limua ja mä jäin Jukan työkavereiden kanssa hölöttämään. Noh, herra palasi takaisin ja oli unohtanut ostaa mulle juoman (drinkkiliput oli siis kaikki Jukalla). Sitten Räpsän piti tarjota meille, niin ylläri pylläri, unohti ostaa mulle. Onneksi oltiin tosi lähellä satamaa jo.
Meni reissun aikana pari viinilasiakin rikki, kun Petra ja Jukka onnistu buffetissa pamauttamaan ne hieman liian lujaa pöytään.
Sain mä yhdessä vaiheessa juomat päällenikin. Nupa ja Eija skoolasi mun pään yläpuolella ja ehkä hieman lujaa, toisen juomasta meinaan läikkyi mun päälle aika paljon. Aina kun oon selvinpäin jossain porukassa juhlimassa, mä saan juomaa päälleni. Mikä ihmeen magneetti mä olen?

Jukka lähti jatkoille vielä ja mä tulin kotiin kun oli kamala ikävä lapsia <3 (Ikävä kyllä Miikka oli ehtinyt laittaa heidät nukkumaan.). Noh, mä olen vähän mustasukkainen ja Jukka saattaa tehdä tyhmiä humalassa, niin pieni pelko on, että tapaa jonkun toisen. Tai ehkä vähän isompikin pelko. Luotan Jukkaan, mutta on oikeesti yllytyshullu ja meillä on ehkä vähän eri kriteerit, että mikä on pettämistä. Ja vaikkei olisi pettämistä (esim. halaaminen) niin tuntuu musta pahalta. Varsinkin kun itsetunto nollassa tällä hetkellä kun olo on kuin rantautuneella valaalla.

Mutta pakko vielä kehua tähän bussikuskia. Tulin satamasta bussilla kotiin ja mulla ei ollut kuin 20€ seteli. Kuski kysyi, että ei mulla olisi pienempää, kun ei kuulemma oo tarpeeksi vaihtorahoja. Mä tässä vaiheessa aloin olemaan jo kyyneleet silmissä kun oli kylmä ja pelko painaa ja selitin, ettei ole. No tämä ihana ihminen sanoi, että "mene istumaan vaan, ei tarvitse maksaa". Mä liikutuksen kyyneleet silmissä kysyin, että onko tosissaan. Meinasi kyllä itku tulla siinä vaiheessa, lämmittää mieltä kun mukavia ihmisiä vielä on.

Pyydän anteeksi kuvia, en viitsi laittaa muista kuvia.

pojat innostu leikkipainimaan.. Ei voi todeta kuin, että pojat on poikia.

Välillä piti tarkistaa mikä tilanne kotona.

Ainainen murehtija

Mä olen ihan kamala stressaaja, lähes jatkuvasti pohdin ja murehdin jotain; mm. riittääkö rahat, onko vauvalla kaikki hyvin, onko Jukka ajanut kolarin työmatkalla..... Lista on lähes loputon.
Muistikin tuntuu huonontuneen tässä viime vuosina, syytän äitiyttä, ja kun sängyssä alan pohtimaan asioita, saatan juuri ennen nukahtamista pompata sängystä ylös tarkistamaan jäikö hella tai kahvinkeitin päälle ja onko ovet lukossa. Jos lähdetään käymään kaupassa tai kylässä, voin koko reissun ajan miettiä, että onko se kahvinkeitin nyt varmasti poissa päältä. Murehdin asiaa varsinkin, jos Jukka sanoo sammuttaneensa sen, koska kerran oli unohtanut sen päälle kauppareissun ajaksi, onneksi ilman mitään vahinkoja.

Myös avainten sijainti tuottaa päänvaivaa lähes päivittäin (vaikka yleensä löytyy takin taskusta tai laukusta, jossa niitä säilytän) ja ovesta en voi astua ulos ilman, että avaimet on mun kädessä ja näen ne kun suljen oven. Tämä siksi, että muuten pelkään niiden jäävän kotiin.

Varsinkin yksin ollessa stressitaso nousee, johtuen siitä, että yksin ollessa ei ole muuta kuin aikaa miettiä ja murehtia. Netistä ja lehdistä luetut huonot uutiset eivät yhtään auta mun stressaamiseen. Varsinkin jos oon yön yksin, jokainen pienikin kolahdus saa mielikuvituksen laukkaamaan ja verenpaineen nousemaan.
Myös menojen peruuntuminen tai muuttuminen viime tipassa, tai se, että lähtö viivästyy, saa mun stressikäytän kohoamaan. En voi sietää myöhästymistä.

Jukka vihaa mun ainaista stressaamista.Käskee mua harva se päivä lopettamaan asioiden miettimisen ja aina uhkailee, ettei kohta kerro mulle mitään, mistä voisin murehtia.
Jos stressaamisesta tehtäisiin olympialaji, en välttämättä voittaisi, mutta palkinnoille yltäisin ainakin. Joskus tekisi hyvää, kun saisi pään tyhjennettyä kaikista ajatuksista edes hetkeksi, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Vatsahaavaa odotellessa.