Long time no see..

Ensinmäiseksi pyydän anteeksi, blogissa on ollut hiljaista, osittain oman olotilan vuoksi. Olen halunnut kirjoittaa ja kaivanut sitä, mutta toisaalta en ole jaksanut enkä halunnut. Olo ei ole ollut mikään loistava, mutten ole sitä muille halunnut, tai edes osannut myöntää. En osaa sitä myöntää edes itselleni kunnolla. Mutta ei siitä sen enempää.
Mitä tässä kolmen viikon aikana onkaan tapahtunut?
Alkukuusta tämä äiti-ihminen oli viihteellä. Ilta alkoi Jonten luona Lanan, Jonten, kahden kissan ja yhden koiran seurassa. Siinä istuskeltiin, höpistiin ja nappailtiin kuvia. Tästä suunnattiin Naantalin Merisaliin. Pakko sanoa, että paikka oli aika pettymys. Terassi oli täynnä ihmisiä, joten me suunnattiin sisälle istumaan. No sisällä ei meidän lisäksi sitten ollutkaan kuin pari ihmistä. Juotiin yhdet, Lana cokiksen ja me Jonten kanssa lonkerot.
Tämän jälkeen Lana heitti meidät Runostuoppiin (oujee, paikallinen pubi. Huomaathan sarkasmini) ja ajeli itse kotiin nukkumaan. Me istuskeltiin siellä ja seurattiin menoa siihen asti, että viimeinen bussi saapui ja hyppäsin kyytiin. Matkalla hieman jännitti ehdinkö keskustassa viimeisen yöbussin kyytiin vai joudunko kävelemään kotiin puhelin mykkänä (akku loppui kesken illan). Jouduin juoksemaan, mutta ehdin kuin ehdinkin.

Mitäs muuta... Kuvailemassa on tullut käytyä jonkun verran. Enimmäkseen taas kuvannut Lanaa. Huomenna ilman salliessa olisi kyllä tarkoitus napata lapset ja kamera mukaan ja lähteä räpsimään taas.

Taiteiden yössä tuli käytyä Lanan kanssa viime torstaina. Pääsimme paikalle vasta klo 22 Lanan töiden jälkeen ja voin sanoa, että olin pettynyt. Oletin paikalla olevan enemmän ohjelmaa, mutta kojutkin olivat kaikki jo kiinni. Pari esiintyjää oli mm. jokilaivoilla, mutta emme jääneet kuuntelemaan. Myös Tuomiokirkossa oli jokin konsertti, mutta tämäkin oli maksullinen. Totesimme yhteen ääneen ettemme välitä mahdollisesti hengellisestä musiikista niin paljon, että maksaisimme ko. konsertista.
Emme kauaa paikalla viihtyneet. Kotimatkalla kävimme muistelemassa vanhan yläasteemme pihassa (samassa koulussa kävin myös lukiota).

Turussa on ollut aika sateista. Mutta en valita, itse asiassa nautin näistä ilmoista. Kesä on kivaa aikaa, mutta enemmän nautin syksystä; pimenevistä illoista, kynttilöistä, neuleista, luonnon taidonnäytteestä lehtien vaihtaessa väriä, sateen ropinasta ikkunassa, villasukista....
Kotona olemme piirrelleet, katselleet elokuvia yhdessä, askarrelleet, leikkineet, riehuneet.. Myös siivousta olemme yrittäneet harrastaa mutta tämän lauman kanssa se on hieman hidasta.
Sofia tuntuu kasvavan ja kehittyvän silmissä. Jos neidin jättää yhteen kohtaan lattialla esim. kahvin keiton ajaksi, voi olla varma, että hän on siirtynyt jonkin verran tullessasi takaisin. Myös varpaat ovat löytyneet ja niitä on kiva tutkia. Ei kauaa taida mennä kun mun pikkuinen jo ryömii. Niin se puoli vuotta menee, ystävänpäivänä 45cm ja 2,4kg rääpäle on kasvanut 67-senttiseksi ja 9,73 kiloiseksi päivänsäteeksi.

On ehditty myös juhlimaan. Alkukuusta ystäväni tytär juhli 7-vuotissyntymäpäiviään. Juuri neiti oli 4v, mihin nämä kolme vuotta katosivat?
Eilen oli toisen ystäväni tyttären ristiäiset. Sain toimia kuvaajana Lanan halutessa kuvia kummityttönsä ristiäisistä ja pienen neidin vanhempien halutessa kuvia kaikkien mummojen ja muiden kanssa. Mutta en valita, se homma on juuri se mistä nautin ♥
Myös kakkavaipan vaihto nakitettiin mulle, mutta niin siinä aina käy. Haha. Ja koska kummipoikani on juhlakalun isoveli, pääsin myös paimentamaan Antin sisälle kun juoksi pihalla. Voin kertoa, että korkokengillä nurmikolla kulkeminen ei ole helppoa kun korot uppoavat.
Mutta tilaisuus oli kaunis vaikka pappi innostuikin jaarittelemaan. Pienestä prinsessasta ei jäänytkään Justiinaa, vaan tästä lähtien hänet tunnetaan nimellä Iida.

 

THE päivä...

KUVA GOOGLESTA

Jukan kaverit ja sukulaiset on alkaneet kyselemään meiltä (tai oikeastaan multa), että koska astutaan vihille. En oo osannut vastata tähän mitään, joten oon ollut ihan hiljaa tai mumissut jotain epämääräistä.  On meillä Jukan kanssa ollut puhetta asiasta välillä, muttei mitään sen enempää.
En muista olenko maininnut, mutta olen kerran aikaisemmin ollut aviossa. Silloin häät olivat sellaiset, että maistraatissa vihille ja seuraavana päivänä tarjottiin kakkukahvit ja kaikki tarjottavat leivoin itse. Seuraavana kesänä oli tarkoitus juhlia kunnolla, mutta sitä ei koskaan tapahtunut. Se oli yksi tyhjä lupaus muiden joukossa. Liitto ei lopulta toiminutkaan ja päädyttiin eroon.
Tällä kertaa tahdon saada ne kunnon prinsessa-häät, koska en enää kolmatta kertaa aio mennä naimisiin ja toivon eläväni loppu elämäni Jukan kanssa. Kuitenkin koko ajan pienä ääni kuiskailee takaraivossa etten sellaisia ansaitse, enkä saa.

KUVA GOOGLESTA

Meillä on ajatuksissa ollut, että kutsutaan vain lähimmät ystävät ja sukulaiset, mutta heitäkin on aika paljon. Joten tarjoiluiden ja juhlapaikan on oltavat tarpeeksi suuret ja se ei kovin halvaksi tule. Vaihtoehtona on tietenkin se, että valmistan tarjottavat itse, mutta se toisi lisää stressiä ja toivonkin, että voisin jättää kyseisen homman jonkun pitopalvelun tehtäväksi.
Olen myös miettinyt kenet pyytäisin kaasoksi. Kuka olisi oikeasti valmis auttamaan järjestelyissä ja muissa askareissa? Kuka järjestäisi polttarit, jotka ovat minulle mieluiset (näitäkään en viimeksi saanut)? Lanaa olen pohtinut tähän hommaan, mutta pelkään, että huomio siirtyisi minun sijastani kauniiseen parhaaseen ystävääni. Nyt jo jään varjoon kaikkien kehuessa Lanaa mulle, joten huonon itsetuntoni ja inhoamani peilikuvani kanssa pelkään jääväni ns. "kakkoseksi" omissa häissäni.
Alkoholiakin varmasti nautittaisiin lasten lähdettyä unten maille, joten seuraava mahdollinen huomion keskipiste olisi rakas tuleva sulhaseni. Muutaman oluen jälkeen Jukka kun kääntää aina huomion itseensä mm. pelleilemällä ja tekemällä kaikkea typerää (näitä tosin tekee selvänäkin). Päivä on myös Jukan, joten tietenkin oletan hänenkin olevan huomion keskipisteenä, mutta pelko onkin, että ujona ja hiljaisena jäisin yksin johonkin nurkkaan mutustamaan hääkakkua otsassani sinne kuulumaton uloke.

KUVA GOOGLESTA!

Myös täydellisen mekon löytyminen on haasteellista ja rahaa vievää. Tahdon mekosta juuri itseni näköisen ja haaveitani vastaavan prinsessamekon. Mekon myös tahdon omaksi, jotta voin sen vuosien kuluttua kierrättää tyttärilleni, jos he haluavat avioitua äidin vanhassa mekossa.
Myös kukkia, koristeita, sun muita päivään liittyviä olen hieman pohtinut vaikkei tiedossa ole, että koska tämä päivä toteutuu. Ehkä kun olen vanha ja kurttuinen? Haha!!

Kyselyt tuntuvat pahalta. Menisin vaikka heti naimisiin rakkaudesta.. mutta tämä haluaa myös ne prinsessa-juhlat joita voi sitten vanhana muistella keinutuolissa ilman, että on paha maku suussa.

KUVA GOOGLESTA!!

KUVA GOOGLESTA!!

Minä aikaisemmassa liitossa...

Epävirallisen kummallinen

Eilen oltiin epävirallisen kummityttömme ristiäisissä. Aamulla Jukan veli tuli perheineen meille tatuoitavaksi ja lähtö viivästyi. Itseäni harmitti paljon kun myöhästyimme tilaisuudesta hieman, mutta juhlan päätähti ei huomannut asiaa. Lana kävi aamulla myös laittamassa mun hiukseni ja sainkin niistä kehuja, että on upea kampaus. Iso kiitos Lanalle ♥
Tilaisuus oli kaunis, tuskaisen kuuma ilma vain teki olosta hieman tukalan. Sofiakin oli hieman kärttyinen kuumuuden takia, mutta jaksoi silti hymyillä ihmisille.
Juhlakalu selvästi nautti huomiosta ja hieman korotti ääntään jos jäi hetkeksi yksin. Aivan valloittava neiti, vienyt mun sydämen täysin. Pikkuneiti nukkui hetken sylissäni ja mulle käytiin sanomassa, että pitää varoa ettei vauvakuume taas vaan iske. Taisi sen verran lumoutunut ilme olla mun kasvoillani.
Tarjottavat olivat loistavia. Saatiin Jukallekin pitkästä aikaa ähky, sen verran santsasi.
Ihana prinsessa ja kaunis nimi tuli hänelle. Etunimeksi tuli Ada. Toista nimeä en viitsi laittaa, mutta sanottakoon, että se on satumainen.

Hei me ollaan elossa!

On blogin päivittely vähän jäänyt. Ihmekös tuo, on ollut uuteen mini-ihmiseen tutustumista, nuuskuttelua, suukottelua ja totuttelua arkeen neljän lapsen kanssa.
Neiti on tehnyt vauva-arjesta todella helppoa; on sisaruksiaan paljon rauhallisempi. Välillä kuuluu pientä ähellystä ja puhinaa kun vatsassa on ilmaa ja harvoin iskee kiukku jos ei ruokaa saa sillä punaisella sekunnilla, mutta muuten hän tutkii ympäristöään kiinnostuneena, nauttii sisarustensa hellyydenosoituksista ja nukkuu. Jos on pientä harmitusta ilmassa, pieni neiti yleensä rauhoittuu kun pääsee sisarusten syliin, siinä viihtyisi vaikka kuinka kauan katselemassa heitä.
Eetu, Jerry ja Erin on myös innokkaana auttamassa pienen hoitamisessa; saan apua jopa vaipanvaihdossa. Ja uutta siskoa myös hyssytellään ja annetaan tutti jos herää sillä aikaa kun teen kotitöitä.

Taitaa tulla aika tiivis sisarusparvi heistä, isommat jo touhuavat tosi paljon keskenään (riitojakin tietenkin tulee, mutta ei niin paljon kuin aikaisemmin) ja nyt jo odotellaan, että pikkusisko saadaan leikkeihin mukaan. Siihen asti tyydytään pussailemaan ja halailemaan siskoa joka välissä.

Mutta älkää huoliko, ei meidän päivät oo pelkkää päivänpaistetta ja sateenkaaria, välillä (lue: aika usein) tulee riitoja ja riehumis-kohtauksia niin ettei pelkkä äänen korotus auta ja jäähyllä istutaan. Tällaisina hetkinä mä olen valmis repimään omat hiukseni irti mutta onneksi jäähyistä on sen verran apua ettei mun päästä ainakaan vielä löydy kaljuja kohtia. Ja ehkä mieluummin niin, että useampi uhma samaan aikaan kuin jatkuvaa uhmailua.


Erin on kiintynyt siskoon yllättävän paljon (odotin mustasukkaisuutta kun on saanut kolme vuotta olla nuorin) ja hänestä on tullut enemmän äitin tyttö. Nyt saa iskäily-viikonloppuisin kuunnella kun neiti itkee että haluaa jäädä äitin ja siskon luokse eikä halua iskälle. Itsekin saa pidätellä kyyneleitä ja yrittää lohduttaa että vain 2 yötä.

Mitä muuta meille kuin vauva-arkea?
Odotellaan Erinin kanssa pääsyä ortopedille. Neidin toinen polvi on syntymästä lähtien klonksunut ja muljunut mutta neuvolalääkäri sanoo vain ettei mitään hätää kun tyttö kävelee. Kävelee kävelee, mutta välillä polvi pettää alta ja pieni kaatuu. Toistaiseksi ollaan vältytty isommilta haavereilta ja hän nousee horjahduksen jälkeen aina ylös ja matka jatkuu. Erin on myös alkanut päivittäin valittamaan että sattuu.  Toivotaan että pian päästäisi ortopedille näyttämään polvea, kamalaa kun toiseen sattuu ja ei osaa auttaa.

Eetu on osoittanut olevansa todella reipas, paikattiin pieni reikä hampaasta toissa viikolla ja pojulta ei tullut edes itkua. Hyvä ettei ole mun hammaslääkäri-pelko tarttunut lapsiin, mulla kun tulee itku pelkästä ajatuksesta että pitäisi mennä siihen penkkiin istumaan.

Jerry on sama hulivili kuin ennenkin. Saa ilmeisesti isällään enemmän periksi asioita, mutta jätkä on yllättänyt mut kun on alkanut ilman kiukutteluja pukemaan ulkovaatteetkin välillä, pari viikkoa sitten tuli vielä huuto "en mä osaa!".
Jerry täytti 4v sunnuntaina. Mihin se aika oikeasti menee? Eikö tuo mini-ihminen juuri ollut maailman iloisin 1 vuotias?
Jerry on aina ollu tosi sosiaalinen ja nauttii kun saa ihmiset nauramaan. Pienestä pitäen ilmeillyt meille ja voi sitä sydämestä tulevaa riemua kun huomannut, että muut nauraa. Vieläkin Jerry ilmeilee meille välillä, mutta nyt on sosiaalisuus tullut esille eri tavalla. Jerry menee kauppareissulla yms ihmisten eteen vilkuttamaan. Yleensä haluaisi käydä vilkuttelemassa kaikki ihmiset läpi, mutta äidin on vähän pakko hoputtaa ettei kaupassa mene koko päivää. Ja lasten eteen Jerry menee hymyilemään ja usein saakin itkevät lapset hiljaiseksi kun he alkavat tuijottamaan meidän suklaasilmää. Vanhemmat ihmiset myös näyttävät ilahtuvan Jerryn vilkutteluista ja useimmat vilkuttavatkin takaisin.

Viime viikko meni Jerryn synttärivalmisteluihin, tällä viikolla leivon Lanan ystävälle sen mahakakun ja sitten saakin alkaa miettimään meidän prinsessojen yhdistettyjä nimenanto- ja 3-vuotis juhlia jotka vietetään ensi kuun alussa. Kutsut on tehty ja tällä viikolla lähtevät eteenpäin, sitten alkaa menun suunnittelu.
Mutta nyt pyykkien kimppuun, tänään meillä on pyykkipäivä.

p.s. Lupaan, että nyt alkaa taas aktiivisempi bloggailu kun arki alkanut kulkemaan.

Tyttöjen ilta haaveita..

Taas jäänyt kirjoittamiset väliin, tässä kun ollut hieman puuhaa (niistä tänään myöhemmin).

Mutta asiaan.. Oon mietiskellyt, että olisi kiva järjestää pienimuotoinen tyttöjen ilta ennen kuin pamahdan (kun en nyt tiedä järjestetäänkö mulle kuitenkaan niitä baby shower'eita vai ei. En kehtaa kysyä ja "kerjätä" niitä vaikka ne olisi kivat saada). 

Eilen aloin pohtimaan ketä sitten kutsuisin, mitä tarjoisin, koska pitäisin yms yms. Totesin, että en tunne kovin montaa naispuolista. Keksin 6 henkeä, jotka ehdottomasti kutsuisin ja muutaman "ehkä" -vieraan. Tulin siihen tulokseen, että muutamaa kaveria on turha pyytää, koska asuvat sen verran kaukana, että tuskin yhden illan takia viitsisivät tänne raahautua. 
Ajankohta varmaan olisi helmikuun puolen välin tienoilla. Olisi ainakin tarpeeksi aikaa.

"Teemana" olisi vaaleanpunainen, oon taas vähän hurahtanut siihen kun on pieni prinsessa tulossa. Yhteen aikaan olin sitä mieltä, että vaalenpunainen on turhan ns. "ällön söpöä" mun makuuni, mutta kahden pojan jälkeen vaaleanpunainen on ollut ihanaa vaihtelua ja mikä sen suloisempaa kuin pukea pieni prinsessa vaaleanpunaiseen. Ja se sopisi hyvin tyttöjen iltaan, kun on tyttömäinen väri.
Väri esiintyisi niin koristeissa (jotain ilmapalloja, kertakäyttöastiat, jne...) kuin tarjoiluissakin. Tarjolle leipoisin jotain teemaan sopivaa; cupcakeja, pienen kakun (?), juustokakun (elintarvikeväreillä saa väriä) plus voisi tarjota esim. vaahtokarkkeja yms. Ja tietenkin jotain suolaista, pizzaa yms (näihin vaikeampi saada vaaleanpunaista mukaan mutta se varmaan annettaisi anteeksi).

Alkudrinkiksi (alkoholittomaksi) jotain teemaan sopivaa, shampanjalaseista joissa sokeria reunassa (tällä idealla).
Kutsut olisi käsin kirjoitettu ja jos en itse pääse viemään, posti saisi ne vieraille toimittaa. Ajattelin, että se olisi kivempaa niin, nykyään kun kaikki kutsumiset hoidetaan joko facebookissa tai puhelimella. Käsinkirjoitettu kutsu olisi jotenkin henkilökohtaisempi.
Ja koska olen kiitollinen siitä, että minulla on hyviä ystäviä, ajattelin jokaiselle tehdä "kiitoslahjan", pienen lahjakassin, johon laitan jotain pientä kaikille muistoksi illasta.

Tämän enempää en ole keksinyt vielä, enkä tiedä järjestänkö näitä edes; riittääkö energia, antaako mieli periksi (vähän alakuloinen olen ollut), tulisiko ketään paikalle, yms.
Google sitä paitsi on kiusannut mua. Etsin ideoita tarjoiltaviin googlesta, ja törmäsin useamman kerran TÄHÄN. En tietenkään voinut ohittaa lukematta ja taas baby shower -kuume.. Äh.

Saas nähdä millainen kuume sitten tulee, kun olen suunnitellut leipovani nyt alkuvuodesta jossain vaiheessa mahakakun eräälle Lanan ystävälle,  joka odottaa esikoistaan, jotta saisin harjoitusta siihen. Olisi vähän kokemusta sitten, kun joku oma läheinen ystävä odottaa taas.

2. vuosipäivä

Meillä oli siis eilen toinen vuosipäivä. Yllätyin kun Jukkakin muisti päivän ja toi töistä tullessaan mulle kimpun ruusuja ja amarylliksen. ♥

Lasten kanssa kauppareissu oli taas eilen hieman rasittava, pojat olivat ilmeisesti omissa ajatuksissaan kun haahuilivat milloin missäkin ja pariin otteeseen sain säikähtää kunnolla kun käänsin selän pieneksi hetkeksi ja Jerry oli sillä välin päättänyt jatkaa matkaa.
Myös pakko hieman kommentoida kukkakaupan myyjää, seurasi yhtä päättämätöntä asiakasta kuin hai laivaa ja mä sain lasten kanssa odotella (mulle on opetettu hyvät tavat ettei toisten asioimista häiritä). Tämä toinen asiakas sitten myyjälle totesi, että voi palvella meitä ensin.

Päivä meni siinä, että yritin pitää Eetun hiljaisena mun suunnitelmista, on meinaan pikkuinen hölösuu ja meinasi pariin otteeseen paljastaa mun suunnitelmat Jukalle.
Kun Jukka illalla lähti viemään Miikkaa (kiitos veli rakas avusta kun tulit auttamaan!!) kotiin, mä pistin vauhtia. Tein kynttilöistä polun yläkertaan, siirsin  kissat keittiöön (etteivät polta itseään kynttilöihin), tein tuikuista makuuhuoneen lattialle sydämen. Sängylle heittelin ruusun terälehtiä sydämen muotoon. Yöpöydälle asettelin 2 kynttilää, 2 punaista ruusua, kortin (jossa itse keksimäni runo), kermavaahtoa, mansikoita, sulatettua suklaata, jääpaloja, lasit ja lasten shampanjan, johon itse päivällä taiteilin etiketin (tekstillä Marjut ♥ Jukka since 2010 ja ympäri etikettiä lukee eri kielillä minä rakasta sinua). Löysin myös Jukalle kaupasta suklaatryffeli rasian, jonka nimi on WITH LOVE ja paketissa on nätti ruusun kuva.
Tämän jälkeen hain läppärin ja pistin rakkauslauluja soimaan hiljakseen taustalle ja sytytin vielä muutaman kynttilän huoneeseen. Tässä vaiheessa kurkkasin kelloa, iik, Jukka tulee hetkenä minä hyvänsä. Äkkiä vaatteiden vaihto vähän eroottisempaan ja sängylle odottelemaan.

Oli Jukka yllättynyt ja vaikutti ilahtuneeltakin. Ainakin oli yhtä hymyä tullessaan huoneeseen. Ja ei kuulemma haittaa yhtään, vaikka on clichéistä. Loppu ilta nautittiin herkuista ja toisistamme.
Miten tuota miestä rakastankaan ♥

juhlat juhlittu sairastuvalla

Viikonloppu tuli ja meni taas. Ja melkein viikko viime päivityksestä. Hups. Joka päivä on pitänyt kirjoittaa, mutta ei ole pää toiminut.

Lauantai meni leipoessa. Jukka ja Lana onneksi auttoi, ties kauan se olisi kestänyt, jos olisin koko homman hoitanut yksin (yhdessä leivottiin n. klo 13-22:30). Sitä se on, kun haluaa tehdä melkein kaiken itse.
Monen tunnin leipomisella saatiin lopulta aikaiseksi pellillinen kinkkupiirakkaa, suklaatäytekakku (Eetun toive), jauhelihapasteijoita, toffeepopseja ja tuulihattuja. Vaikka mä nautin leipomisesta, tuli sellainen olo, että onneksi ei tarvitse hetkeen leipoa muuta kuin aatoksi pipareita ja torttuja. Ja nekin valmistaikinasta.
Yllättävän nopeasti aika kyllä meni touhutessa ja aikaa siivitti kun spotify'sta laitettiin Yön kappaleet soimaan. Miksen mä ole pitkään aikaan kuunnellut yötä kun niillä on niin hyviä biisejä?!

Eilen sitten juhlittiin Eetua. Pakko myöntää, että mä olin kyllä pettynyt. Kutsutuista vieraista paikalle saapui vain Lana, meidän äiti, isi, isän naisystävä, Miikka, Annu ja Makke (suuret kiitokset heille kaikille!! Olette rakkaita). Suuri osa kutsutuista jätti tulematta ja osa ei edes ilmoittanut mitään. Muutama ilmoitti olevansa kipeänä. On meilläkin lapset kipeänä, Eetulla silmä-, korva- ja nielutulehdus, Erinillä ainakin silmätulehdus (tänään lääkäriin neidin kanssa) ja Jerryllä yskää, mutta silti pidettiin juhlat. Eräskin sanoi, ettei halua mua tartuttaa. Enköhän mä sen lapsilta sitten saa jos saan?
Erityisen pettynyt olen siihen, että YKSIKÄÄN Eetun viidestä kummista ei viitsinyt tulla paikalle. Yksi oli yövuorossa, yksi kipeänä, yhtä en kutsunut (ei ole aiemminkaan tullut yksillekään syntymäpäiville), yksi ilmoitti jo aiemmin ettei pääse (taaskaan, sama juttu jo useampana vuotena) ja yksi ei ilmoittanut mitään. Murh. En ole kummeja tainnut kovin hyvin valita Eetulle.
Harmitti myös siksi, että Eetu oli pettynyt kun ei enempää vieraita saapunut. Haluan lohduttaa pientä isoa poikaa jollain tavalla, mutta en vielä tiedä miten. Jos keksisin jotain kivaa hänelle..

Täytyy vaan yksinkertaisesti jättää kutsumatta niitä ihmisiä, jotka peruuttavat usein. Säästyy paha mieli sekä multa että lapsilta.

Tänään suunnataan lääkäriin näyttämään Erinin silmiä (ISO KIITOS LANALLE KUN JAKSAA LÄHTEÄ KUSKAAMAAN ETTEI TARVITSE KÄVELLÄ!!) ja varmuudeksi tarkistuttamassa Erinin  ja Jerryn korvat samalla. Ja pyydetään myös yskänlääke resepti Jerrylle.
Eetu kävikin jo viikonloppuna lääkärille näyttäytymässä kun valitteli korvaansa ja silmä oli tosi punainen. Siinä sitten lääkäri huomasi, että pojulla on silmä-, korva ja nielutulehdus. jippii murh. Antibioottikuuri päälle. Onneksi Eetu ottaa reippaasti lääkkeet.
Oli kuulemma tuttu lääkäri (äitini siis vei Eetun sinne), totesi Eetulle, että "susta on komea poika kasvanut, oon sut viimeksi nähnyt keskolassa". Eli oli sama lääkäri, joka teki lopputarkastuksen Eetulle kun poika pääsi keskolasta pois (jossa oli alhaisen verensokerin takia) ja jonka päälle Eetu yritti virtsata silloin. Ja jos joku huolehtii nyt, että oliko lääkäri nyt n. 3 päivää vanhan pojan pissassa, niin ei ollut. Ehti hypätä sivuun.
Myös Jukka on kipeänä.
Nyt täytyy toivoa, että mä pysyn suhteellisen terveenä, tosin hieman jo löytyy yskää, joten olenko mä seuraava joka on terveyskeskuksessa näyttäytymässä. Me ollaan tosi harvoin lasten kanssa kipeänä, miten juuri nyt ennen joulua ja kaikki samaan aikaan? Noh, sairastetaan kerralla sitten niin ei tarvitse myöhemmin sairastaa. Heh.

Mutta nyt, aamukahvia ja pyykin pesuun.

Lapsettaa

Kirjoitinkin tänään romantiikasta. En tiedä miten tähän pitäisi suhtautua, itkeä, nauraa vai pudistella päätä. Käytiin kaupassa ja ostin lapsille niistä automaateista 20 sentillä purkkaa. Noh, piruuttani ostin myös eurolla sormuksen samanlaisesta koneesta itselleni ja Jukka pisti sen mun sormeen. Onko nää nyt sitten jotkut leikkikihlat? Aitoja odotellessa (and how long?)..
Tää oli siis päivän romanttisin juttu. Pitäisi varmaan olla iloinen, mutta mä itse ostin sen sormuksen ja ihan kiusallani. Pieni kateuspeikko iski kun ystävä sai "sä oot söpö kuin suklaa"-suklaalevyn ja eräs ystävä pariskunta meni kihloihin tänään. Onnellinen olen heidän puolestaan, mutta tulee itselle lapsi-olo ja tekis mieli polkea jalkaa ja kinuta tyyliin "mä kans mä kans. Mut mä haluuuuuuuuun". Ehkä kuitenkin kerään itseni, yritän(!!) olla aikuinen ja odotan, että jos mäkin saisin jossain vaiheessa sormuksen sormeen (jota en itse ole ostanut eurolla).

Sitten kiukuttelusta muihin juttuihin.
Saatiin äitin kanssa sovittua jouluaatosta. Vielä pitää ottaa selvää tuleeko Miikka viettämään joulua meidän kanssa. Ei oo kyllä vieläkään yhtään joulu-olo. Kai se tästä jossain vaiheessa löytyy. Saatiin sentään joulukortit tänään postiin.

Sain myös ajan TYKSiin diabeteslääkärille. Ensi torstaina suuntaan sinne. Ensi viikon saa pitää ruokapäiväkirjaa ainakin tiistain ja keskiviikon ja mittailla verensokerit molempina päivinä (normaalisti mittaan tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin). Neuvolassa vähän varoiteltiin, että sisätautilääkäri saattaa olla mukana, mun kilpirauhasen liikatoiminnan takia. Saa sitten nähdä mitä tekee vai meneekö jutteluksi vain. Se onkin sitten tän vuoden viiminen lääkärireissu raskauden suhteen, seuraavan kerran sitten tammikuussa.

Ei juhlittu Eetun syntymäpäiviä tänään sen erikoisemmin, ostettiin herkkuja ja Eetu sai valita itselleen lahjan kaupasta. Sunnuntaina sitten tulee vieraita kahville juhlimaan pojua, joten viikonloppu menee leipoessa. Vielä kun keksisi mitä leivon. Onneksi on kaikki ihania leivonta-blogeja, joista löytää herkullisia ohjeita.

Huonomuistinen äiti

Kotiuduttiin harjoituksista. Kirosin mun huonomuistisuutta, oon tosi huono katsomaan sähköpostiani (harvoin sinne mitään tulee niin en sitä muista katsoa kuin ehkä kahden-kolmen viikon välein). Siellä olisi meinaan ollut tieto, että Eetun ryhmällä olisi ollut tänään pikkujoulut, mukana olisi pitänyt olla tonttulakki, jotain pientä naposteltavaa ja pieni lahja. Tietenkin Eetu pettyi kun sanoin, että äitin moka kun ei tajunnut kurkata sähköpostia, mutta reippaana poikana totesi ettei haittaa. Valehtelikin mulle raukka. Täytyy pienelle korvata asia tässä joku päivä, jos vaikka pidetään omat pikkujoulut kotona. Jotain kivaa.
Ja tarvitsee alkaa muistamaan katsoa se sähköpostikin, jos ei päivittäin, niin ainakin joka toinen päivä.


Sitten, pakko mainostaa. Oon tosi iloinen, kun Erinille, Jerrylle ja Eetulle hommattiin heijastinliivit. Tuli tavallisten heijastimien kanssa olo, ettei niistä oo paljoa apua. Ei autoilija niitä välttämättä huomaa, ovat kuitenkin niin pieniä ja jos sattumalta on juuri esim. käden takana piilossa. Nyt on turvallisempi olo lasten kanssa liikkuessa. Liivien kanssa lapset näkyvät kauas. Ja kun Tarjoustalosta sai kivoilla kuvioillakin, vaikka Erin varmasti olisi tykännyt esim. Helinä-Keijusta enemmän kuin Snoopysta. Tai jos ei Erin, niin äiti ainakin. Heh.
Lapset itsekin tykkäävät liiveistään, pukevat ne mielellään päälleen, mikä on helpotus mulle.