Kuvapläjäys kuulumisten kera

Sofian makkarat ♥

Mitäs meille sitten parin kuukauden blogi hiljaisuuden aikana on tapahtunut..?
Syksyn värien inspiroimana kamera oli aika ahkerasti käytössä syyskuussa. Maisemia tuli vain kuvattua harmittavan vähän, kun ei tässä ihan lähellä mitään ihmeellisempiä maisemia ole. Lanaa olen jonkun verran kuvannut taas ja pari kertaa eksyin itsekin taas kameran väärälle puolelle.
Syyskuun aikana lapset pääsivät vähän taidokkaamman kuvaajan linssin eteen kun Lanan sukulainen, Julia kuvasi heitä. Kuvista tuli omasta mielestäni aivan upeita ja aloin itsekin haaveilemaan kunnon ammattilaisjärkkäristä. Alla olevat kuvat siis Julia Neganovan ottamia:

Elo-syyskuun vaihteessa meidän iso pieni neiti nousi konttausasentoon ja siitä se lähti. Nyt kontataan kovaa vauhtia. Lokakuussa noustiin istumaan ilman tukea ja nyt on aloitettu seisomisharjoitukset. Välillä hän jo jonkun aikaa seisoskelee sohvaa vasten ja rappuset olisivat kovin mieleenkiintoiset. Onneksi ei vielä osata kiivetä. (Tätä kirjoittaessani Sofia otti 2 askelta tukea vasten.. kohta mennään ja vauhdilla). Hampaitakin ollaan vihdoin saatu suuhun 2 kappaletta, loppuja odotellessa.

Eetulta taas on lähtenyt ekat hampaat, viikon sisään tippuivat molemmat ala-etuhampaat ja uudet näkyvissä jo. Eetulla on myös eka ihastus, mummin kanssa samassa talossa asuu Oona-tyttö, jonka kanssa leikitään usein. Eetun sanojen mukaan Oona on vain kaveri, mutta meillä on aavistus jostain syvemmästä.

Jerrystä on tullut herkkis. Hän on aina ollut äitin poika, mutta viime aikoina hän on yhä enemmän hakeutunut syliin ja kainaloon ja kertoo usein rakastavansa. Äiti tietenkin nauttii tästä, ei kuitenkaan kestä ikuisuutta. Jerrykin siirtyi harjoituksissa isompien ryhmään ja on osoittanut olevansa iso poika. Ennen harkat meni pelkäksi pelleilyksi, johtuen luultavasti siitä, että ohjaaja oli liian tuttu (mummi). Nyt sai äiti esityksessä katsoa tippa linssissä kun Jerry tanssi kuin iso poika.

Erin on oma rämäpäinen itsensä. Vauhtia riittää vaikka muille jakaa ja haavereilta ei vältytä. Kamera kiinnostaa entistä enemmän ja mun pokkarikamerani onkin ollut lapsilla paljon käytössä. Erin on loistava apulainen kotitöitä tehdessä; hän haluaa tyhjentää ja täyttää pesukoneen ja tiskikoneen, imuroida ja pyyhkiä pöydän. Pikkusiskosta on tullut Erinille maailman tärkein ihminen, Sofiaa täytyy pussailla ja halailla jatkuvalla syötöllä ja voi sitä molemminpuolista jälleennäkemisen riemua kun Erin ja Jerry tulevat isältään. Tyttöjen ei tarvitse edes sanoa toisilleen mitään; tuijottavat toisiaan silmät loistaen ja nauraa räkättävät.

Lokakuussa Eetun ollessa mummilla, Lanan kanssa napattiin Erin ja Jerry mukaan ja suunnattiin Caribiaan uimaan. Erin halusi päästä kokeilemaan joka allasta (sylistä tosin). Jerry taas viihtyi vain lasten altaassa. Kerran yritettiin mennä syvempään altaaseen, mutta vaikka hän oli tiukasti sylissä, iski paniikki kun vesi ylettyi rintaan. Käytiin myös hieman Hesburgerissa herkuttelemassa pehmiksillä.

Pari viikkoa tämän jälkeen lähdettiin Lanan kanssa Turun yöelämään.  Ensin suunnattiin Apolloon, joka oli suuri pettymys. Narikka ja sisäänpääsy yhteensä 11,50€ ja kuiva meininki. Juotiin yhdet ja lähdettiin Forteen. Forten jonossa törmättiin Jessicaan ja Tarjaan ja loppu ilta meni neljän naisen voimin. Hauskempaa ei olisi voinut olla kun tanssittiin jalat kipeiksi. Sitä mä olin kaivannutkin, tanssimista. Kyllähän me lasten kanssa kotona tanssitaan, mutta ei aivan samalla tavalla.

Eipä meille oikein muuta ihmeellistä kuulu. Tässä kovasti odotellaan joulukuuta ja Eetu 6-vuotis syntymäpäiviään. Kovasti jo kysellään joulupukinkin perään.
Ainiin, onhan meillä seuralainen ollut koulujen syyslomasta asti; Jukan pikkuveli Eetu. Eetulla on koulun takia työharjoittelua ja meni Jukan työpaikalle. Nyt viipyy meillä joulukuun 20. päivään asti. Lapsista on kiva kun Eetu on meillä ja helpottaa kotitöitä kun on yksi (lähes) aikuinen lisää auttamassa. Tosin huono puoli tässä on, että Jukka ja Eetu mielellään pelaavat lasten mentyä nukkumaan ja koska meidän XBox on televisiossa kiinni, itse en voi syventyä elokuvaan tai ohjelmiin. Olenkin nyt hurahtanut ristikoihin ja naureskellutkin, että kun kaverit menevät kreisibailaamaan viikonloppuisin, mä istun kotona täyttämässä ristikoita.

Sofia ja ystävänsä Allu ♥

Isänpäivänä ukilla

♥♥♥♥

valokuvauksesta ja muuta pohdintaa....

Kamera on tässä kuussa ollut kiva kaveri, ja pariin otteeseen on tullut kuvattua Lanaa ja kerran Eriniä. Eetu odottelee vuoroaan ja kyseleekin välillä, että koska hän pääsee. Ideoita löytyy, mutta vielä kun saisi ne toteutettua.
Lapsesta asti valokuvaus on ollut lähellä mun sydäntä. Pienenä olin linssilude, usein kameran edessä. Myös kuvaaminen tietääkseni kiinnosti, mutta jostain syystä kameraa ei mulle annettu. Kun sain oman kameran (filmikameran tietenkin), filmit täyttyivätkin milloin mistäkin ja sain yksinäni täytettyä kolme kertaa enemmän filmejä kuin loppu perhe yhteensä.
Vuonna 2004 meille ostettiin ensimmäinen digikamera. Sain sitä lainata silloin tällöin, mutta kuitenkin aika harvoin. Ehkä isäni pelkäsi minun rikkovan sen eikä halunnut perheen yhteistä konetta täyteen kuvia. 18-vuotislahjaksi sain ensimmäisen oman digikameran, canonin pokkarin. Se kulkikin usein mukana kun johonkin mentiin. Jos muilla ei ollut kameraa mukana, pystyi olemaan varma että mulla oli. Pikku hiljaa kuvailu alkoi räjähtämään käteen. Vuonna 2009 sain canonin puolijärkkärin ja innostuin enemmän räpsimään. Ja koska lapsiakin jo löytyi, suurin osa kuvista oli heistä. Jo Eetun syntyessä mielipuuhaani oli hänen kuvaamisensa.
Nyt 7 vuotta ekan oman digikameran saannin jälkeen multa löytyy Canon EOS 500D järkkäri kolmella objektiivilla ja varakamerana (ja lasten käytössä) Nikonin pokkari. Haaveissa on ostaa vedenkestävä kamera ja Canoniin lisää objektiiveja ja muita tarvikkeita.
Koneelta löytyy melkein 45 000 kuvaa, suurin osa mun ottamia. Kuvat on järjestetty vuoden, kuukauden ja päivämäärän mukaan. Kansioissa myös lukee missä on oltu, mitä tehty tai ketä kuvattu.


Sitten.. Sain eilen tietää, koska Jukan työpaikan pikkujoulut ovat. Teemana on 60-luku. Heti kuultuani asiasta, suuntasin nettiin etsimään mahdollista asua. Nyt pitäisi vain päättää pukeudunko hipiksi flower-power -tyyleineen vai mustavalkoiseen mod mekkoon Austin Powers elokuvien tyyliin. Hippi olisi helpompi toteuttaa, esim. kukkapanta meiltä löytyisi kotoa Eriniltä. Toisaalta mod mekko olisi kivempi, vähemmän räikeä ja ehkä enemmän mun tyyliä. Mekon kanssa myös kampaus olisi hienompi, tosin vaikeampi. Onneksi aikaa on runsaasti, ehtii rauhassa pohtimaan ja pyytämään äitiä ompelemaan sopivan asun. Toisaalta haluaisin näiden olevan jo, en malttaisi innostukseltani odottaa.

Kuvat punanaamion sivuilta.

Kaunotar ja melkein hirviö

Otsikko on huumoria, mutta joskus tuntuu siltä.....

Tässä oon taas lähiaikoina kuvaillut Lanaa kun on miljoona ja yksi ideaa päässä. Jukka ei innostu mun "harrastuksesta", mutta mielellään on lasten kanssa mun ollessa kuvia räpsimässä. Viime keskiviikkona kävimme Uittamon rannalla (ja katseita saatiin, paikalla kun oli nuorisoa kaljoittelemassa). Musta on muutama kuva. Tuli sen verran pikainen lähtö, että lähdin tukka likaisena ja ilman mitään meikkiä, joten pysyinkin mieluummin poissa kuvista.
Eilen suunnattiin Tampereelle vanhaan tulitikkutehtaaseen. Yleensä meillä on niin, että kuvaan ensin Lanaa jonkin aikaa ja sitten Lana mua, aina saa poseerata miten haluaa - jos osaa. Tällä kertaa meillä oli mukana Lanan ystävä, joka on ammattimaisempi kuvaaja. Päivä menikin siinä, että asetteli Lanaa tiettyihin asentoihin ja pyysi tekemään sitä ja tätä - ja mä taustalta nappailin kuvia Lanasta. Musta ei koko reissun aikana tullut montaa kuvaa, Lanan kuvaamisessa kun meni rutkasti aikaa ja sitten jo lähdettiinkin. Lana nappasi pikaisesti pari kuvaa pihalla, mutta siihen se jäikin. Vaikken kameran edessä viihdykään, kieltämättä olisi ollut kiva saada itsestäkin kuvia ko. paikassa, varsinkin kun olin käyttänyt aikaa laittautumiseenkin. Ehkä täytyy joskus suunnistaa sinne taas - jos vaikka saisi aikaiseksi. Tuskin.
Paikkana oli kolkon kaunis. Kaikki graffitit, tyhjyys, aavemainen ilmapiiri, hieman jo sortuneet seinät, laho ja rikkinäinen katto...
Tässä kuitenkin muutama mun nappaama kuva:

Wannabe-photographer

Oon tainnutkin mainita, että valokuvaus on lähellä mun sydäntä ja kuvia tuleekin räpsittyä lähes päivittäin; joskus parempia, joskus huonompia. Mulla on ideana kuvata kaikista lapsista vanhan-tyyliset tai maalaismaiset kuvat ja nämä sitten pääsevät erilaisiin kehyksiin, niistä lisää myöhemmin.
Ei nuo kuvausreissut aina vain suju niin kuin kuvittelisi..

Viime perjantaina käytiin Lanan kanssa kuvaamassa Eriniä Piikkiössä rypsipellossa. Erin juoksi innoissaan peltoa edestakaisin ja neidistä tulikin todella hienoja kuvia. Kiitokset myös meidän äidille, joka teki neidille kuviin sopivan mekon. Erin selvästi nautti ja hän onkin tullut äitiinsä siinä suhteessa, että valokuvaus kiinnostaa. Erinin kohdalla mielenkiinto kohdistuu molemmille puolille kameraa kun taas itse viihdyn paremmin kameran takana.
Noh, kun oltiin kuvailtu, löydettiin tien vierestä metsämansikoita joita jäätiin syömään. Vähän matkan päästä löytyi lisää ja siirryttiin siihen. Lana meni ojan puolelle keräämään Erinille mansikoita kunnes tapahtui..
Puusta tipahti käärme Lanan viereen, muutaman sentin päähän Lanan jalasta. En tiedä kumpi pelästyi enemmän, Lana käärmettä vai käärme Lanan kiljahdusta, mutta hyvä ettei Lana oppinut lentämään, sen verran vauhdilla hyppäsi ojasta ylös.
Emme tarkemmin jääneet tutkimaan piiloon mennyttä käärmettä, vaan nappasimme Erinin kainaloon ja pika vauhtia autolle ja kotiin. Erin ei koko tilannetta ehtinyt edes ymmärtämään ja koko matkan sanoi, että haluaa takaisin syömään mansikoita.

Eilen napattiin Jerry mukaan ja lähdettiin Kuusiston linnanraunioille. Mukaan napattiin siimaa, koho ja paino, jotka sidottiin keppiin kiinni. Jerryn ja meidän turvallisuuden takia koukku leikattiin pois.
Jerry sai teeskennellä onkivansa ja me räpsittiin kuvia.
"Onkimisen" jälkeen mentiin vielä kiertelemään raunioille. Jerry on eniten sählä ja herraa saikin hieman vahtia ettei loukkaa itseään.

Kun näytti, että ollaan oltu tarpeeksi kauan ja Jerrykin alkoi olemaan levoton, päätettiin hypätä autoon ja ajaa kotiin. Mutta ei se mennytkään ihan niin...
Keskellä tietä istui koira. Tunnistimme hänet samaksi, jonka omistajan kanssa olimme jutelleet rannassa. Omistajaa ei näkynyt missään. Vanha-rouva ei suostunut väistämään, joten nappasimme hänet kyytiin ja käännyimme takaisin. Lana kiersi raunioilla ja rannalla omistajaa etsien ja me Jerryn kanssa odottelimme koiran kanssa autolla. Omistajaa ei näkynyt..
Onneksi Lana muisti naisen kertoneen, että he ovat asuntoauton kanssa leirintäalueella. Mutta meille iski pulma; missä leirintäalue on? Onneksi puhelimesta löytyy netti, joten internetistä lähimmän leirintäalueen osoite ja google maps'in avulla etsimään. Paikka löytyikin 5 minuutin matkan päästä.
Myös Koira-rouvan omistaja löytyi ja tämä kertoi koiran karanneen metsään. Hän ei ollut viitsinyt lähteä perään ettei eksy itse.
Onneksi siis, että olimme jutelleet naisen kanssa aikaisemmin. Meitä tosin jäi häiritsemään se, kuinka rauhallinen nainen oli vaikka koira oli karannut. Ja miksei hän lähtenyt tietä pitkin etsimään koiraansa kun kertoi koiran vielä olevan sellainen, että jää tielle istumaan ja odottamaan että hänet löydetään. Mitä jos joku muu olisi siitä ajanut eikä olisi huomannut, että tiellä istuu koira?

Seuraavalla kerralla olisi tarkoitus lähteä kuvaamaan Eetua ja mietimme jo valmiiksi, että mitä siitä tulee. Mitä tällä kertaa tapahtuu?

Ja sitten pieni huomautus. Yritän viikonloppuna päästä vielä päivittelemään blogia, mutta ensi viikolla on hiljaista. Lähdemme maanantaina isäni ja lasten kanssa veneilemään ja lauantaina on "kummityttöni" ristiäiset joten ensi viikolla ei postauksia tule ennen sunnuntaita.

Kesäkuulumisia

Kaikenlaista on taas tapahtunut tässä välillä. Lanan kanssa käytiin kuun puolessa välissä kuvailemassa kukkien keskellä. Lana taas loisti kuten aina, mikään ihmekään kun toinen on kuin malli. Omiin kuviini en ollut tyytyväinen (yllätys yllätys). Pari ihan ok otosta tuli sentään. En sitten pysynytkään kameran takana pelkästään, suurimmaksi osaksi kyllä. On vaan luontevampaa olla linssin takana kuin edessä.
Kuvausreissun jälkeen tuli otettua pari kuvaa pihalla lasten kanssa.

Ilmojen salliessa meillä ollaankin pihalla jatkuvasti. Me ollaan Jukan kanssa yritetty laittaa pihaa parhaamme mukaan. Meillä on lapsille muutama sääntö ulkona olemisen suhteen; etupihalle ja parkkipaikoille ei mennä (autojen takia), ketään ei kiusata ja heti tullaan kertomaan jos joku kiusaa. Aika hyvin totellaankin, välillä vain saa komentaa pois etupihalta. Ja kerran Jerry säikäytti kun oli livahtanut viereiselle pihalle huomaamatta. Onneksi löytyi pian. Tämän jälkeen ollaankin lapsille sanottu, että jos joku vielä menee sinne mihin ei saisi, joutuu sisälle.
Eetukin on alkanut saamaan paljon uusia kavereita kun meidän pihalla asuu aika paljon saman ikäisiä. Välillä saa käydä sanomassa pojille, että ottaa myös Erinin leikkeihin mukaan.

Sateen yllättäessa pyritään keksimään jotain lapsia kiinnostavaa puuhaa. Erin usein haluaakin pukeutua prinsessaksi ja onneksi mummi on tytölle tehnykin monta prinsessamekkoa eikä loppua näy. Täytyy pian hommata vaaterekki mekkoja varten kun kaapista uhkaa loppua tila.
Tiistaina sateen pakotettua meidät sisälle, napattiin lapsilta vaatteet pois, levitettiin papereita kylppärin lattialle ja he pääsivät toteuttamaan itseään sormiväreillä ja pensseleillä. Kun taiteilu ei enää kiinnostanut, napattiin hieman herkkuja olohuoneeseen ja vuokrattiin Räyhä-Ralf. Oli kyllä elokuva josta piti sekä lapset että aikuiset. Nyt meillä onkin jo pari päivää leikitty Räyhä-Ralf'ia. Elokuva oli kyllä sen verran kaikkien mieleen että ensi viikolla taitaa ilmestyä myös meidän hyllyyn.
Tulipa tiistaina myös siivottua kunnolla, meidän kirotuista korkea nukkaisista matoistakin lähti sellainen määrä roskia että huhhuh. Mä myös jatkoin barbitalon kunnostusta josta tulee juttua myöhemmin.

Eilen käytiin uimassa. Lähdettiin hieman kauemmas uimaan, tuttuun rantaan Naarjärvelle. Lapset uivat innoissaan kunnes jokaisella alkoi huulet sinertämään. Kävin mäkin VIHDOIN kastamassa talviturkin. Sofia pääsi myös kastelemaan varpaat ja ihmetteli vain tilannetta kuten kuvasta näkyy.
Pakko kyllä kehua tätä rantaan, laituri rajaa matalamman osan joten lapset eivät lähde liian syvälle ja ranta ei ole kovin iso joten ei tarvitse pitkään etsiä omia lapsiaan. Sijainti on myös sellainen, ettei rannalla kovin paljon käy ihmisiä. Meidän vanha mökki on siinä aika lähellä, joten siitä ranta on tullut tutuksi.

Mitäs muuta tässä välissä onkaan tapahtunut? Viime perjantaina olin laivalla Annun ja parin Annun kaverin kanssa. Ihan hauska reissu oli mutta ihanaa oli palata kotiinkin lasten luokse. Jukan nuorempi pikkuveli kavereineen myös saapui meille. Huomenna pojat lähtevätkin jo kotiin meidän kyydillä kun me suunnataan Ylöjärvelle juhannukseksi.
Maanantaina olin kuvattavana. Sain facebookissa viestiä eräältä kuvaajalta, joka kaipaili valokuvamalleja ja lupauduin menemään. Kyse oli parista taideprojektista ja kuvissa oltiin ilman vaatteita. toiseen projektiin otettiin vasta koekuvat ja myöhemmin menen uudelleen kuvattavaksi muutaman muun kanssa (en tiedä vielä kenen) ja joku maalari tulee tekemään teoksen, jossa ideana on "ihminen kankaana" ja otetaan niitä ja bodyscape-kuvia. Nämä kuvat sitten menevät näyttelyhin joista kuulen myöhemmin kun aika ja paikka on tiedossa. Hieman jännitti mennä, mutta ei se sen kummempaa olluit kuin lääkärin edessä riisuminenkaan. Olen myös ylpeä, koska huono itsetuntoni kanssa uskalsin mennä tällaisiin kuviin. Ylitin itseni.

Ei meillä oikein muuta ole tapahtunut. Sofia tietenkin kasvaa ja taidot kehittyvät jatkuvasti. Aamut alkavat leveällä hymyllä ja välillä jo hieman nauretaan ääneen. Tänään ollaan kääntymisharjoituksia tehty kauhean raivon kanssa kun ei vielä päästä ympäri. Navan ympäri tosin jo pyöritään. Kuolaaminen on myös lisääntynyt sen verran että hampaita taitaa pian alkaa ilmestymään. Pulloon tartutaa jo itse, ote ei vain ole kovin pitävä vielä. Pian mun vauva varmaan jo konttaa. nyyh.