"Mennäänkö me nyt Dimoliin?"

Näin Jerry kysyi kun eilen pakattiin lapset autoon ja huristettiin Raision Myllyn parkkipaikalle Tivoli Seiterään.
Mitä reissusta nyt voi sanoa.. Lapset tykkäs, Eetu tosin oli kiinnostuneempi peleistä kuin laitteista. Mä petyin, hinta-laatu -suhde ei mun mielestä ihan täsmännyt, hieman on hinnat nousseet kun narunvetokin maksaa 5€.
Hattara maistui. Ja meidän onneksi paikalla ei montaa ihmistä ollut, eipä tarvinnut jonotella.
Paikalla kiersi myös leijona-pukuun pukeutunut maskotti, jota hieman jännitettiin. Jos tuli lähelle, piti päästä äkkiä jonkun aikuisen taakse piiloon.
Yllättäen päästiin lähtemään ilman sen suurempi kiukutteluja. Kotona alkoikin kysely, että koska mennään uudestaan. Ehkä sitten vappuna Sariolaan?

Alla omenapuun... sijaitsee perunamaa.

Pojilla alkoivat harkat viikko sitten. Jerrykin siirrettiin nyt "isojen poikien" ryhmään, eli Mineihin Eetun kaveriksi. Pikku herra yllätti äidin täydellisesti osaten käyttäytyä ja jopa tanssiessa mukana, Kirpuissa kun touhu meni aina pelleilyksi. Ehkä se vaikuttaa, kun ohjaaja ei ole sukulainen? Ensi viikolla alkaakin sitten Kirppujen harkat ja Erinkin pääsee tanssimaan. Tänään neiti pääsi myös Minien harjoituksiin, mutten voi päästää prinsessaa sinne vielä, muutenhan mummilla ei ole tanssiparia kun Sofiakaan ei vielä kävele.
Tänään harkkojen jälkeen suunnattiin ukille (isälleni) omenavarkaisiin, tarkoituksena napata hieman omenoita mukaan piirakkaa varten. Onnistuin keräämään melkein muovikassillisen omenoita Erinin avustuksella, joten meillä ilmeisesti tehdään useampi piirakka. Tällä välin Jukka oli auton kimpussa meidän isän kanssa.
Kun omenat oli kerätty, Tanja näytti lapsille mistä voi kuokkia viimeiset perunat ylös. Homma osoittautuikin lasten mielestä niin hauskaksi, että Jukan puuhat ehtivät valmistumaan kun vielä oltiin täydessä vauhdissa. Jukka saikin lisää aikaa auton kimpussa ja pääsi rauhassa kurkkimaan konehuoneessa (autohan ei meillä ole ollut kuin pari kuukautta). Erin innostui kuokkimisesta eniten ja olikin haka löytämään perunoita. Pienen alkukankeuden jälkeen saatiin kerättyä melkein korillinen pottuja, josta Erin sai valita puoli muovikassillista kotiin mukaan. Tällä viikolla taitaa perunat maistua erityisen hyvältä, onhan ne lasten ylös nostamia. Sofia seuraili tarkasti sisarusten touhuja, ensi vuonna pääsee hänkin mukaan perunoita etsimään.
Lopulta vielä piti Tanjan kanssa päästä kastelemaan kaikki kukkapenkit ja mun osalta perunoiden metsästys muuttui matojen metsästykseksi poikien halutessa uusia "lemmikkejä". Lopulta madot kuitenkin päästettiin ruusupenkkiin mellastamaan kun äiti sanoi jyrkän EI:n näille luikerteleville lemmikeille.
Ukilla tulee käytyä liian harvoin, lapset kun nauttivat päästessään mellastamaan pihalla ja syömään oman maan antimia, pihalla meinaan kasvaa omenoiden ja perunoiden lisäksi luumuja (joita ei tänä vuonna tullut kuin pari kappaletta), herneitä, mansikoita, vadelmia, mustikoita yms..

valokuvauksesta ja muuta pohdintaa....

Kamera on tässä kuussa ollut kiva kaveri, ja pariin otteeseen on tullut kuvattua Lanaa ja kerran Eriniä. Eetu odottelee vuoroaan ja kyseleekin välillä, että koska hän pääsee. Ideoita löytyy, mutta vielä kun saisi ne toteutettua.
Lapsesta asti valokuvaus on ollut lähellä mun sydäntä. Pienenä olin linssilude, usein kameran edessä. Myös kuvaaminen tietääkseni kiinnosti, mutta jostain syystä kameraa ei mulle annettu. Kun sain oman kameran (filmikameran tietenkin), filmit täyttyivätkin milloin mistäkin ja sain yksinäni täytettyä kolme kertaa enemmän filmejä kuin loppu perhe yhteensä.
Vuonna 2004 meille ostettiin ensimmäinen digikamera. Sain sitä lainata silloin tällöin, mutta kuitenkin aika harvoin. Ehkä isäni pelkäsi minun rikkovan sen eikä halunnut perheen yhteistä konetta täyteen kuvia. 18-vuotislahjaksi sain ensimmäisen oman digikameran, canonin pokkarin. Se kulkikin usein mukana kun johonkin mentiin. Jos muilla ei ollut kameraa mukana, pystyi olemaan varma että mulla oli. Pikku hiljaa kuvailu alkoi räjähtämään käteen. Vuonna 2009 sain canonin puolijärkkärin ja innostuin enemmän räpsimään. Ja koska lapsiakin jo löytyi, suurin osa kuvista oli heistä. Jo Eetun syntyessä mielipuuhaani oli hänen kuvaamisensa.
Nyt 7 vuotta ekan oman digikameran saannin jälkeen multa löytyy Canon EOS 500D järkkäri kolmella objektiivilla ja varakamerana (ja lasten käytössä) Nikonin pokkari. Haaveissa on ostaa vedenkestävä kamera ja Canoniin lisää objektiiveja ja muita tarvikkeita.
Koneelta löytyy melkein 45 000 kuvaa, suurin osa mun ottamia. Kuvat on järjestetty vuoden, kuukauden ja päivämäärän mukaan. Kansioissa myös lukee missä on oltu, mitä tehty tai ketä kuvattu.


Sitten.. Sain eilen tietää, koska Jukan työpaikan pikkujoulut ovat. Teemana on 60-luku. Heti kuultuani asiasta, suuntasin nettiin etsimään mahdollista asua. Nyt pitäisi vain päättää pukeudunko hipiksi flower-power -tyyleineen vai mustavalkoiseen mod mekkoon Austin Powers elokuvien tyyliin. Hippi olisi helpompi toteuttaa, esim. kukkapanta meiltä löytyisi kotoa Eriniltä. Toisaalta mod mekko olisi kivempi, vähemmän räikeä ja ehkä enemmän mun tyyliä. Mekon kanssa myös kampaus olisi hienompi, tosin vaikeampi. Onneksi aikaa on runsaasti, ehtii rauhassa pohtimaan ja pyytämään äitiä ompelemaan sopivan asun. Toisaalta haluaisin näiden olevan jo, en malttaisi innostukseltani odottaa.

Kuvat punanaamion sivuilta.

Long time no see..

Ensinmäiseksi pyydän anteeksi, blogissa on ollut hiljaista, osittain oman olotilan vuoksi. Olen halunnut kirjoittaa ja kaivanut sitä, mutta toisaalta en ole jaksanut enkä halunnut. Olo ei ole ollut mikään loistava, mutten ole sitä muille halunnut, tai edes osannut myöntää. En osaa sitä myöntää edes itselleni kunnolla. Mutta ei siitä sen enempää.
Mitä tässä kolmen viikon aikana onkaan tapahtunut?
Alkukuusta tämä äiti-ihminen oli viihteellä. Ilta alkoi Jonten luona Lanan, Jonten, kahden kissan ja yhden koiran seurassa. Siinä istuskeltiin, höpistiin ja nappailtiin kuvia. Tästä suunnattiin Naantalin Merisaliin. Pakko sanoa, että paikka oli aika pettymys. Terassi oli täynnä ihmisiä, joten me suunnattiin sisälle istumaan. No sisällä ei meidän lisäksi sitten ollutkaan kuin pari ihmistä. Juotiin yhdet, Lana cokiksen ja me Jonten kanssa lonkerot.
Tämän jälkeen Lana heitti meidät Runostuoppiin (oujee, paikallinen pubi. Huomaathan sarkasmini) ja ajeli itse kotiin nukkumaan. Me istuskeltiin siellä ja seurattiin menoa siihen asti, että viimeinen bussi saapui ja hyppäsin kyytiin. Matkalla hieman jännitti ehdinkö keskustassa viimeisen yöbussin kyytiin vai joudunko kävelemään kotiin puhelin mykkänä (akku loppui kesken illan). Jouduin juoksemaan, mutta ehdin kuin ehdinkin.

Mitäs muuta... Kuvailemassa on tullut käytyä jonkun verran. Enimmäkseen taas kuvannut Lanaa. Huomenna ilman salliessa olisi kyllä tarkoitus napata lapset ja kamera mukaan ja lähteä räpsimään taas.

Taiteiden yössä tuli käytyä Lanan kanssa viime torstaina. Pääsimme paikalle vasta klo 22 Lanan töiden jälkeen ja voin sanoa, että olin pettynyt. Oletin paikalla olevan enemmän ohjelmaa, mutta kojutkin olivat kaikki jo kiinni. Pari esiintyjää oli mm. jokilaivoilla, mutta emme jääneet kuuntelemaan. Myös Tuomiokirkossa oli jokin konsertti, mutta tämäkin oli maksullinen. Totesimme yhteen ääneen ettemme välitä mahdollisesti hengellisestä musiikista niin paljon, että maksaisimme ko. konsertista.
Emme kauaa paikalla viihtyneet. Kotimatkalla kävimme muistelemassa vanhan yläasteemme pihassa (samassa koulussa kävin myös lukiota).

Turussa on ollut aika sateista. Mutta en valita, itse asiassa nautin näistä ilmoista. Kesä on kivaa aikaa, mutta enemmän nautin syksystä; pimenevistä illoista, kynttilöistä, neuleista, luonnon taidonnäytteestä lehtien vaihtaessa väriä, sateen ropinasta ikkunassa, villasukista....
Kotona olemme piirrelleet, katselleet elokuvia yhdessä, askarrelleet, leikkineet, riehuneet.. Myös siivousta olemme yrittäneet harrastaa mutta tämän lauman kanssa se on hieman hidasta.
Sofia tuntuu kasvavan ja kehittyvän silmissä. Jos neidin jättää yhteen kohtaan lattialla esim. kahvin keiton ajaksi, voi olla varma, että hän on siirtynyt jonkin verran tullessasi takaisin. Myös varpaat ovat löytyneet ja niitä on kiva tutkia. Ei kauaa taida mennä kun mun pikkuinen jo ryömii. Niin se puoli vuotta menee, ystävänpäivänä 45cm ja 2,4kg rääpäle on kasvanut 67-senttiseksi ja 9,73 kiloiseksi päivänsäteeksi.

On ehditty myös juhlimaan. Alkukuusta ystäväni tytär juhli 7-vuotissyntymäpäiviään. Juuri neiti oli 4v, mihin nämä kolme vuotta katosivat?
Eilen oli toisen ystäväni tyttären ristiäiset. Sain toimia kuvaajana Lanan halutessa kuvia kummityttönsä ristiäisistä ja pienen neidin vanhempien halutessa kuvia kaikkien mummojen ja muiden kanssa. Mutta en valita, se homma on juuri se mistä nautin ♥
Myös kakkavaipan vaihto nakitettiin mulle, mutta niin siinä aina käy. Haha. Ja koska kummipoikani on juhlakalun isoveli, pääsin myös paimentamaan Antin sisälle kun juoksi pihalla. Voin kertoa, että korkokengillä nurmikolla kulkeminen ei ole helppoa kun korot uppoavat.
Mutta tilaisuus oli kaunis vaikka pappi innostuikin jaarittelemaan. Pienestä prinsessasta ei jäänytkään Justiinaa, vaan tästä lähtien hänet tunnetaan nimellä Iida.