sähläreitä talo täynnä

Katselin maanantaina Jerryn naamaa ja kauhistelin.. Kaikki lapset on tapaturma-alttiita mutta mun lapset tuntuu olevan liiankin. En muista hetkeä kun ei olisi yhtään mustelmaa, naarmua tai kuuluisi huutoa.
Viime viikolla Jerry kaatui naamalleen neuvolassa kun ajeli muovisella mopolla. Kun se mustelma oli jo melkein kadonnut, päätti jätkä kaatua naamalleen rappuselta suoraan karhealle matolle ja nyt on uusi mustelma ja nenässä naarmu. Tähän lisäksi Erin päätti vielä seuraavana päivänä purra Jerryä poskeen.
En tiedä millä ihmeellä saisin Erinin lopettamaan puremisen, lapsille kun ei taideta tehdä kuonokoppia kuten koirille. Erin on kyllä tullut enoonsa, Miikka oli pienenä ihan samanlainen, aina puremassa.

Eriniltä, Jerryltä ja Eetulta löytyy myös kaikilta arpi vasemmasta silmäkulmasta. Jerry loukkasi itsensä pari vuotta sitten liukumäessä, Eetu ja Erin juoksivat tiskipöydän kulmaa päin. Kauhulla odotan että meinaako vauva myös merkitä saman silmäkulman jotenkin kasvaessaan.

Lasten joukkoon kun vielä lisätään sähläri mies niin voitte kuvitella että saan jatkuvasti olla huolissani. Taidan olla perheen ainoa jolla on itsesuojeluvaistoa.

Pääsiäispuuhia ja mahakakkua

Meillä oli perjantaina touhukas päivä kun yritettiin virittää pääsiäisfiilistä. Ensin aamusta lapset pääsivät koristelemaan purkit rairuohoa varten. Leikkasin pestyistä maitotölkeistä pohjat ja päällystin valkoisella kartongilla johon pienet taiteilijat pääsivät piirtämään, liimaamaan kuvia ja maalaamaan. Hauskaa näytti olevan. Annettiin taideteosten kuivua ennen kuin lisättiin multa ja siemenet. Nyt odotellaan meidän ruohojen kasvamista.
Jukka haki kotimatkalla pajunkissoja meille. Lapset saivat askarrella myös hieman vitsoja vaikkei käytykään virpomassa (Erin ja Jerry olivat isällään ja Eetu sanoi ettei suostu pukeutumaan noidaksi eikä halua edes virpomaan). Pääsivät lapset kuitenkin päästämään luovuutensa valloilleen ja olivat hetken poissa pahojen teosta.

Tein myös Lanan ystävälle mahakakun josta puhuin aiemmin. Tuli pohjia tehdessä olo, että miksi mä aina suostun kaikkeen, sen verran iso homma kuitenkin. Noh, kuulemma maistui kuitenkin. Ja toivottavasti nautti muutenkin juhlistaan, kaikkea hyvää hänelle loppuraskauteen ja muutenkin.
Lauantaina meillä kävi vieraita, pienen neidin kaksi kummia (Pertsa ja Nina), Ninan tytär Tiia ja Jukan vanhempi pikkuveli Eetu. Myös Lana, Räpsä ja Petra kävivät, joten ihmisiä on taas riittänyt.
Eetu jäi meille pariksi yöksi kyläilemäänkin.

p.s. Pieni hymyili ensimmäisen kerran keskiviikkona <3 Sain valloittavan pienen hymyn häneltä. Harmi etten ehtinyt tilannetta tallettamaan kameraan.

Minne tänään mentäisiin?

Kuukausi takaperin päivitin kalenteriin menoja ja kauhistelin tätä ja ensi kuuta. Paljon ohjelmaa. Me sairasteltiin Eetun syntymäpäivän aikoihin koko perhe vuorotellen ja sitten pieni neiti tuli jo maailmaan, joten Eetun neuvola siirtyi näin pitkälle.
Kahteen kuukauteen on mahdutettu 7 neuvolakäyntiä (2 Jerryn, 3 pikkuisen, 1 Eetun ja 1 Erinin), Eetun 3 hammaslääkärikäyntiä, Erinin hammaslääkäri, isyydentunnustus, Jerryn ja Erinin synttärit, kahden mun ystävän ja yhden lasten kaverin synttärit ja pienen nimenantojuhla (jota tosin vietetään samaan aikaan kuin Erinin syntymäpäiviä) + tietenkin harjoitukset joka maanantai ja mun jälkitarkastus ja verikokeet.
Ja vaikka ohjelmaa ja tekemistä on tarpeeksi, meillä on vieraita melkein joka viikonloppu ja tällä viikolla on vielä leipomista edessä kun teen Lanan ystävän baby showereihin sen mahakakun.
Omien lasten juhliinkin leivon yleensä kaikki itse kakkupohjista lähtien (paitsi keksit). Tekemistä siis riittää.

Menoja hankaloittaa hieman se, että kuljetaan kävellen ja bussilla (Jukka on auton kanssa töissä) ja nuo pienet rakkaat marakatit ovat vähän haaveilijoita ja kaikkea pitäisi tutkia. Mutta kyllä toistaiseksi ollaan aina perille päästy ja ajoissa kun varaan aina tarpeeksi aikaa kävelyyn.
Myös tämän alueen kävelyteiden kunnossapito hankaloittaa matkaa, meidän reitillä ei hiekoitusta näy ja ensimmäiset 500 metriä on pelkkää "kyntöpeltoa" ja jäätä, ihan kamalassa kunnossa. Lämpimämpinä päivinä matkan varrelta löytyy varmaan tuhat ja yksi isoa vesilätäkköä ja silloin mun vakiosanontani onkin "pois sieltä lätäköstä! Älä astu sinne, vaatteet kastuu!".
Bussikuskitkaan eivät paljon ajattele täällä, ajetaan kamalaa vauhtia vaikka lähellä on ala-aste. Myöskään lätäköitä ei väistetä yhtään ja kerran oli kymmenistä senteistä kiinni ettei kuravettä saatu niskaan vaikka käveltiin kävelytien toisessa reunassa. Tietenkin muutama poikkeus tapaus löytyy ja joskus kohdalle osuu myös erittäin mukava ja ajattelevainen kuski.

Onneksi ensi kuun jälkeen helpottaa ja sitten ei pitäisi olla muita kun pikkuisen neuvolakäyntejä. Siihen asti pärjätään vaikka hammasta purren.
Ja tilannetta helpottaa se, että iltavuoroviikoilla Lana yleensä tarjoutuu vahtimaan osaa mun katraasta ettei tarvitse kaikkia ottaa mukaan.

Hei me ollaan elossa!

On blogin päivittely vähän jäänyt. Ihmekös tuo, on ollut uuteen mini-ihmiseen tutustumista, nuuskuttelua, suukottelua ja totuttelua arkeen neljän lapsen kanssa.
Neiti on tehnyt vauva-arjesta todella helppoa; on sisaruksiaan paljon rauhallisempi. Välillä kuuluu pientä ähellystä ja puhinaa kun vatsassa on ilmaa ja harvoin iskee kiukku jos ei ruokaa saa sillä punaisella sekunnilla, mutta muuten hän tutkii ympäristöään kiinnostuneena, nauttii sisarustensa hellyydenosoituksista ja nukkuu. Jos on pientä harmitusta ilmassa, pieni neiti yleensä rauhoittuu kun pääsee sisarusten syliin, siinä viihtyisi vaikka kuinka kauan katselemassa heitä.
Eetu, Jerry ja Erin on myös innokkaana auttamassa pienen hoitamisessa; saan apua jopa vaipanvaihdossa. Ja uutta siskoa myös hyssytellään ja annetaan tutti jos herää sillä aikaa kun teen kotitöitä.

Taitaa tulla aika tiivis sisarusparvi heistä, isommat jo touhuavat tosi paljon keskenään (riitojakin tietenkin tulee, mutta ei niin paljon kuin aikaisemmin) ja nyt jo odotellaan, että pikkusisko saadaan leikkeihin mukaan. Siihen asti tyydytään pussailemaan ja halailemaan siskoa joka välissä.

Mutta älkää huoliko, ei meidän päivät oo pelkkää päivänpaistetta ja sateenkaaria, välillä (lue: aika usein) tulee riitoja ja riehumis-kohtauksia niin ettei pelkkä äänen korotus auta ja jäähyllä istutaan. Tällaisina hetkinä mä olen valmis repimään omat hiukseni irti mutta onneksi jäähyistä on sen verran apua ettei mun päästä ainakaan vielä löydy kaljuja kohtia. Ja ehkä mieluummin niin, että useampi uhma samaan aikaan kuin jatkuvaa uhmailua.


Erin on kiintynyt siskoon yllättävän paljon (odotin mustasukkaisuutta kun on saanut kolme vuotta olla nuorin) ja hänestä on tullut enemmän äitin tyttö. Nyt saa iskäily-viikonloppuisin kuunnella kun neiti itkee että haluaa jäädä äitin ja siskon luokse eikä halua iskälle. Itsekin saa pidätellä kyyneleitä ja yrittää lohduttaa että vain 2 yötä.

Mitä muuta meille kuin vauva-arkea?
Odotellaan Erinin kanssa pääsyä ortopedille. Neidin toinen polvi on syntymästä lähtien klonksunut ja muljunut mutta neuvolalääkäri sanoo vain ettei mitään hätää kun tyttö kävelee. Kävelee kävelee, mutta välillä polvi pettää alta ja pieni kaatuu. Toistaiseksi ollaan vältytty isommilta haavereilta ja hän nousee horjahduksen jälkeen aina ylös ja matka jatkuu. Erin on myös alkanut päivittäin valittamaan että sattuu.  Toivotaan että pian päästäisi ortopedille näyttämään polvea, kamalaa kun toiseen sattuu ja ei osaa auttaa.

Eetu on osoittanut olevansa todella reipas, paikattiin pieni reikä hampaasta toissa viikolla ja pojulta ei tullut edes itkua. Hyvä ettei ole mun hammaslääkäri-pelko tarttunut lapsiin, mulla kun tulee itku pelkästä ajatuksesta että pitäisi mennä siihen penkkiin istumaan.

Jerry on sama hulivili kuin ennenkin. Saa ilmeisesti isällään enemmän periksi asioita, mutta jätkä on yllättänyt mut kun on alkanut ilman kiukutteluja pukemaan ulkovaatteetkin välillä, pari viikkoa sitten tuli vielä huuto "en mä osaa!".
Jerry täytti 4v sunnuntaina. Mihin se aika oikeasti menee? Eikö tuo mini-ihminen juuri ollut maailman iloisin 1 vuotias?
Jerry on aina ollu tosi sosiaalinen ja nauttii kun saa ihmiset nauramaan. Pienestä pitäen ilmeillyt meille ja voi sitä sydämestä tulevaa riemua kun huomannut, että muut nauraa. Vieläkin Jerry ilmeilee meille välillä, mutta nyt on sosiaalisuus tullut esille eri tavalla. Jerry menee kauppareissulla yms ihmisten eteen vilkuttamaan. Yleensä haluaisi käydä vilkuttelemassa kaikki ihmiset läpi, mutta äidin on vähän pakko hoputtaa ettei kaupassa mene koko päivää. Ja lasten eteen Jerry menee hymyilemään ja usein saakin itkevät lapset hiljaiseksi kun he alkavat tuijottamaan meidän suklaasilmää. Vanhemmat ihmiset myös näyttävät ilahtuvan Jerryn vilkutteluista ja useimmat vilkuttavatkin takaisin.

Viime viikko meni Jerryn synttärivalmisteluihin, tällä viikolla leivon Lanan ystävälle sen mahakakun ja sitten saakin alkaa miettimään meidän prinsessojen yhdistettyjä nimenanto- ja 3-vuotis juhlia jotka vietetään ensi kuun alussa. Kutsut on tehty ja tällä viikolla lähtevät eteenpäin, sitten alkaa menun suunnittelu.
Mutta nyt pyykkien kimppuun, tänään meillä on pyykkipäivä.

p.s. Lupaan, että nyt alkaa taas aktiivisempi bloggailu kun arki alkanut kulkemaan.