paljon juttua ja kuulumisia.

Tajusinpa taas, on ollut blogin puolella hiljaisempaa. Muka on ollut niin kiire ettei ole ehtinyt kirjoittamaan vaikka tosi asiassa olen jännittänyt koska Nina lähtee synnytämään ja päässä on miljoona askartelu ideaa, että olen vaan yksinkertaisesti unohtanut.

Mulla on kova hinku päästä tekemään kaikkea, etu- ja takapihoillekin olen keksinyt vaikka mitä ja nyt levottomana odotan pääseväni tekemään kunnolla. Ehkä jo viikonloppuna?

Viime viikonloppuna käytiin taas Tampereen suunnalla, ensin Ylöjärvellä ja sieltä suunnattiin Tottijärvelle. Tottijärvellä käytiin hieman penkomassa navetan vinttiä, tarkoituksena katsella löytyisikö meille mitään enemmän tai vähemmän tarpeellista.
Penkominen vain jäi vähän vähemmälle, koska eräs nimeltä mainitsematon on tunkenut sen täyteen tavaraa. Ja kaikki olikin heitelty vain päällekkäin. Jotain sentään löytyi nyt, nimittäin isohko nukkekoti (barbeille sopiva), jonka aion entisöidä ja tuoda meidän tytöille (ja eiköhän pojatkin sillä leiki.).
Sovittiin, että heti kun Jukan loma alkaa (kesäkuun alussa), suunnataan Tottijärvelle ja siivotaan vintti Pertsan, Eetun ja muiden avulla. Kaikki turha heitetään pois tai mahdollisesti poltetaan ja loput järjestellään kunnolla. En tiedä mitä tästä tulee, koska aiemmin mainitsemani henkilö, joka on syypää tavara määrään, on himohamstraaja, joten en tiedä miten saamme heitettyä mitään pois. Noh, eiköhän me jotain keksitä.

Meillekin vintiltä tulee jotain, ainakin aiemmin mainitsemani nukkekoti (entisöin sen tuon viikon aikana), iso kulmasohva jonka Jukka haluaa meille (sekin entisöitynä ja jossain vaiheessa verhoillaan uudestaan), rottinkituoli lastenhuoneeseen ja mitä sieltä nyt mahdetaan vielä löytää.
Mutta lisää tästä kaikesta kunhan hommat on tehty, lupaan ottaa teille ennen ja jälkeen kuvat yms. Nyt vain malttamattomana odottelen paikalle pääsyä.

Keskiviikkona sain taas leikkiä valokuvaajaa kun Lana halusi kuvia hänestä ja heidän koirastaan Caposta. Haastavaa kuvata niin energistä tapausta (Capolla ikää 1½ vuotta) mutta hauskaa oli ja miten sitä muuten saisi harjoitusta kuin haasteiden kautta?
Eilen (torstaina, kello kun on jo yli puolen yön) olin koekaniinina Lanalle. Tehtiin mulle meikki ja kiharrettiin hiukset. Meikistä tuli aivan upea ja kerrankin tuli olo, että näytän ikäistäni vanhemmalta tai ainakin ikäiseltäni (mä kun näytän oikeasti tosi nuorelta, usein luullaan monta vuotta nuoremmaksi). Kiharat eivät ikävä kyllä pysyneet kauaa, mulla kun on luonnostaan niin piikkisuora tukka ja kävin suihkussa pari tuntia ennen tätä, joten taisi olla liian puhtaatkin hiukset. Ei viitsitty muotovaahtoa laittaa ennen kihartamista, koska pelkään että palavat vielä poikki. Ja tähän lisätään vielä se, että tota karvaa löytyy päästä ihan kiitettävästi, haha. Lupasin, että Lana saa koska vaan kokeilla muhun erilaisia meikkejä kun kerran haluaa harjoitella muiden meikkaamista.

kaunis tekohymy. Mun paikka ei ole kameran edessä vaan takana!! :D En tunne oloani luonnolliseksi kameran edessä

vieraita, ystäviä, sisustusta....

Höpötin tuossa aikaisemmassa postauksessa, että puuhaa on riittänyt.

Jukan veli oli meillä viime viikolla tiistaista lauantaihin. Ihan kiva kun kävi, mutta lauantaina kieltämättä huokaisin helpotuksesta kun lähti kotiin, jutut kun alkoivat olemaan taas sitä luokkaa, että teki mieli repiä omat hiukset päästä välillä (esimerkkeinä: jankkasi koko lauantai päivän, että mennäänkö subwayhin syömään vaikka sanottiin että ei, osti hälytin avaimenperän että saa kiusata kavereita vaikka Jukka sanoi ettei se ole mikään lelu ja vaan tarkoitettu naisille suojaamaan raiskausyrityksiltä, ei mukamas osannut keittää kahvia meidän keittimellä vaikka on ennenkin keittänyt, yms..).

Torstaina käytiin Jerryn kanssa tutustumassa Capoon. Jerry nauroi koko ajan ja hyöri Capon ympärillä, ainoa mikä vähän jännitti, oli se kun Capo haukahti tai tuli pussaamaan. Oli kyllä kiva katsella kun pojat leikkivät yhdessä.
Koko kotimatkan Jerry höpisi Caposta ja Lana-tädistä ja kun ohi meni eräs mies saksanpaimenkoiransa kanssa, Jerryn oli pakko todeta, ettei ollut Lana-täti ja Capo vaikka samanlainen koira olikin.


Viikonloppu meni rempatessa. Perjantaina olin Jessicalla viettämässä iltaa, oli kivaa kun pitkästä aikaa saatiin rauhassa jutella. Sain tietää Jessican elämästä asioita, joita en tiennyt vielä ja toisista asioista sain tietää lisää. Syötiin myös hyvin ja pääsin lakkaamaan Jessican kynnetkin siinä samalla. Tällä välin Jukka ja Veikka repivät meidän olohuoneesta tapetit (joita kissat olivat hieman kohdelleet kaltoin ja joihin Erin oli taiteillut muutaman piirroksen).
Sovittiin Jessican kanssa, että aletaan näkemään useammin.

Lauantaina aamusta alettiin remontoimaan. Hiottiin Jukan tasoittamat kohdat seinistä ja alettiin maalaamaan. Vähän jännitti, että kuinka hyvää maalia tuli ostettua Biltemasta. Yllätyin kyllä kuinka hyvin peitti. Kaksi kerrosta maalattiin ja peitti kyllä todella hyvin. Nyt on kivan valkoiset seinät.

Maalausurakan jälkeen lähdettiin ajamaan Tottijärvelle viemään Veikkaa.
Samalla lähti meidän Sissi-kissa uuteen kotiin. Oli meinaan alkanut kuseskelemaan muualle kuin laatikkoon ja yrityksistä huolimatta ei saatu pientä takaisin laatikolle. Viimeinen pisara oli kun ruikki raapimispuun juurelle jatkojohdolle. Todettiin, että ihan omansa ja kaikkien muidenkin turvallisuuden takia pakko luopua. Harmittaa, mutta parempi näin.
Safi ja Tessa olivat hieman ihmeissään sunnuntaina ja etsivät Sissiä, mutta nyt ovat kuin olisivat aina olleet kahdestaan meillä, ovat ylimmät ystävykset. Safikin piristyi Sissin lähdettyä, alkoi uudelleen leikkimään taas ja änkee syliin aina kun mahdollista.
Joku ehdotti, että Sissillä oli ehkä stressiä tai juoksu. Juoksua epäilen, koska virtsaaminen jatkui 5 viikkoa. Stressistä en tiedä, mutta jos näin oli, niin näytti sen erikoisella tavalla (nukkui suurimman osan ajasta). Lapsetkin ovat enemmän hyörineet Tessan ympärillä alusta asti.
Harmittaa kyllä kun oli pakko luopua pikkuisesta, mutta tässä elämäntilanteessa ei ollut muuta mahdollisuutta.

Maanantaina käytiin IKEAsta hakemassa pari lamppua ja hylly olohuoneeseen, että saatiin järjestettyä loppuun. Nyt olen kyllä tosi tyytyväinen tähän, saatiin paljon valoisammaksi ja suuremman näköiseksi ja ehkä nyt eivät kissatkaan uppoa sisustukseen niin helposti. Vielä olisi jossain vaiheessa mattojen ja verhojen vaihto kunhan löydän miellyttävät. Matot vaihtuvat vaaleisiin nukkamattoihin (ei kuitenkaan valkoisiin) ja verhot joihinkin vaaleampiin. Sohvapöytä vaihtuu myös kunhan isäni saa tehtyä meille uuden. Ja muutaman kasvin ajattelin ostaa piristämään tätä huonetta.
Paria sisustustarraa olen miettinyt, mutta vielä en ole löytänyt sellaista, jota jaksaisin katsoa päivästä toiseen.
Vaikka on nuo pikkuasiat vielä muuttumassa, olen silti erittäin tyytyväinen siihen, mitä ollaan saatu aikaan. Vihdoinkin on olohuone sellainen, jossa viihdyn ilman että katse kiertää ympäri ja suusta pääsee tyytymätöntä mutinaa.
Seuraavaksi onkin edessä lastenhuoneen ja meidän makuuhuoneen maalaus. Ja pikkuhiljaa ostelen lakanoita ja pyyhkeitä (tällä hetkellä kun on niinn että lähes jokaista pussilakanaa on vain yksi ja kaikki eri värisiä ja -kuvioisia.). Tarkoituksena olisi myös ainakin keittiönpöytä ja -tuolit maalata. Ja ehkä muutama mattokin lähtee vaihtoon vielä ennen kuin olen tyytyväinen tähän sisustukseen. Mutta hiljaa hyvä tulee, ehtii suunnitella rauhassa kun ei voi paljoa ostaa kerralla.Ja Jukka on varmaan erittäin tyytyväinen mun sisustusintoon...

romanttinen kosinta vesisateessa ja ilotulitteiden paukkeessa.

Vuosi vaihtui sitten. Äkkiä se viime vuosi menikin.
Nyt kun pohdin, niin mitä vuonna 2012 tapahtui?
Kuvia katsoessa huomaa kuinka lapset ovat kasvaneet, alkuvuoden kuvissa kun ovat niin hirmu pienen näköisiä. Erin alkoi keksimään kaikkia tempauksia, joiden ansiosta meillä on lähes kaikissa kaapeissa lapsilukot.
Rakennettiin superhieno mörkö-lumiukko. Mä innostuin taas enemmän leipomisesta ja valokuvaamisesta. Kärsin lievästä masennuksesta. Pari läheistä ystävääni kärsi vakavasta masennuksesta. Kolme ystävääni yritti itsemurhaa. Perheemme kasvoi kolmella uudella jäsenellä (kissat). Aloin odottamaan "kasvainta". Saimme tietää, että tulossa on tyttö. Ystäväpiiriin syntyi kolme uutta pienokaista. 2 ystävää ja 1 tuttu alkoi odottamaan vauvaa.
Jukan läheinen ystävä kuoli. Tutustuin moniin uusiin ihmisiin. Meillä oli Jukan kanssa ylä- ja alamäkiä. Oli ensimmäinen kesä kun en päässyt veneilemään. Serkkuni sai ylioppilaslakin. Ystäväni muutti pois ja parin kuukauden päästä takaisin. Olin useampaan otteeseen muuttoapuna.
Petyin syntymäpäivänäni, kun osa unohti kokonaan kyseisen päivän, osa meinasi unohtaa ja vain 2 ystävää + perheeni saapuivat kakkukahville.
Jukka vaihtoi työpaikkaa. Erin ja Jerry alkoivat puhumaan enemmän. Syksy meni ohi niin, että hujahti (liekö raskauden aiheuttama väsymys osasyynä tähän). Järjestin parit naamiaiset pitkän pohdinnan jälkeen.
Juhlin ensimmäistä kertaa vuosipäivää kunnolla. Innostuin askartelemaan. Sain ravata verikokeissa ja lääkäreissä. Innostuin kutomaan. Kokeilin uusia juttuja. Nuuhkin vauvaa. Stressasin joulua. Kaipasin. Olin malttamaton. Olin iloinen ja onnellinen.

Siinä se taisi olla pähkinänkuoressa. Paljon tapahtui, jotkut asiat olisivat voineet jäädä tapahtumatta, mutta asialle ei voi mitään.

Eilen käytiin aamupäivästä Eetun kanssa tutustumassa Capoon. Eetua vähän jännitti vaikkei sitä myöntänytkään. Kyllä hän sitten touhusi karvakamun kanssa, ei tosin yhtä riehakkaasti kuin Erin. Hyvin tulivat toimeen.
Lana kiharsi mun hiukset iltaa varten ja tällä aikaa Capo päätti tehdä vähän tuhojaan ja repiä mattoa. Pari tuntia ehdittiin Lanalla olemaan ennen kuin lähdettiin kaupan kautta meidän äitille. Eetu pääsi yöksi mummille, koska meillä oli suunnitelmissa mennä katsomaan raketteja ja Eetu pelkää sitä pauketta. (Erin ja Jerry olivat isällään).

Jukka tuli hakemaan mua äitiltä ja suunnattiin elokuviin katsomaan Juoppohullun päiväkirjaa. Mä pidin elokuvasta, enkä ollut lainkaan sitä montaa kuukautta odottanut. Onhan se hieman öhm omalaatuinen, mutta Vuorisen kirjoitustyylikin on. Elokuva tosin vei asioita vähän pidemmälle.
Tämän jälkeen suunnattiin heseen syömään (shhh.. Ei kerrota neuvolatädille tai lääkärille). Jukka oli ensin suunnitellut kunnon ravintolaa, mutta kaikki paikat olivat kiinni.
Syömisen jälkeen mentiin kotona käymään. Mun piti silmät kiinni kävellä sisään ja sain avata vasta luvan saatuani. Olohuoneen lattialla odotti uusi tv-hylly, jonka Jukka oli yllätyksenä käynyt hakemassa (meillä siis pikkuhiljaa vaihtuu sisustus tummasta valkoiseksi ja tämä oli nyt ensimmäinen edistysaskel). Oli tuo ihana mies ostanut meille myös samalla uudet tyynyt, muutaman laatikon ja mulle kukkia ja ihanan pehmoisen pehmonallen <3
Kello oli vasta kymmenen ja ulkona satoi vettä, joten seuraavaksi katselin kun Jukka malttamattomana kasasi hyllyn ja jätti odottamaan tätä päivää, että saatiin se paikoilleen.

Kahdeksitoista suunnattiin jokirantaan katselemaan ilotulitusta. Oltiin hieman ajoissa ja seisoskeltiin odottamassa, kun joku erittäin fiksu (huomaa sarkastisuus) nainen ampui raketteja siinä vieressä ja isoja pamahteli ihmisten vieressä. Siirryttiin Teatterisillalle. Pari sekuntia ennen keskiyötä Jukka polvistui mun eteen ja kosi mua vesisateessa ja ilotulitteiden paukkeessa. Mä en saanut sanaa suustani, huulet vain liikkuivat. En voinut lakata hymyilemästä ja nyökyttelemästä samalla kun pidättelin kyyneliä. Sain kauniin kultaisen sormuksen sormeeni. Oli paras uusivuosi ikinä. Jukka jo pari viikkoa uhkaili, että on keksinyt mulle yllätyksen, mutta en osannut tätä arvata, en millään.
Kun pauke rauhoittui, alettiin läpimärkinä hipsiä autolle päin ja suunnattiin vielä abc:lle juomaan kuumat kaakaot ja sieltä kotiin lämpimään suihkuun. Kahden aikaan mentiin nukkumaan, molemmat ihan poikki pitkästä päivästä, mutta molemmat myös onnellisina. <3 Ihana mies. Paras päätös henkisesti raskaalle vuodelle.
Ei voi olla hymyilemättä aina kun katson vasenta nimetöntäni ja olo on mitä onnellisin.
Tässä täytyy jossain vaiheessa alkaa miettimään pikkuhiljaa häitä. Ei tosin ole mikään kiire, häät vietetään vasta kun on sopiva ajankohta.

vuosi vaihtuu pian....

Närästys, tuo ah niin kamala vaiva. Eilen närästi aamusta asti. Eikä kotona yhtään närästyslääkettä tietenkään. Mulla on viha-rakkaus -suhde närästykseen. Vihaan sitä oloa yli kaiken, mutta samalla se lievittää mun keskenmeno -pelkoja (kyllä, mulla on edelleen niitä, vaikka mennäänkin raskausviikolla 29+4). Kävin illalla sitten apteekista noutamassa ison paketin rennietä, nyt voi rauhassa närästellä kun on apu lähellä.

Päivällä tuhottiin piparitalo lasten kanssa, he kun odottaneet sitä jouluaatosta asti. Jerry myös söi talon osia, mutta Eetua ja Eriniä kiinnosti enemmän tuhoaminen. Voi sitä riemua kun saivat rauhassa purkaa meidän vaivalla rakentamaan (hieman vinoa) muumitaloa. Ja voi sitä siivoamisen määrää, onneksi sentään suurin osa paloista ja murusista pysyi pöydällä.

Eilen otin Erinin mukaan tutustumaan Lanan uuteen koiraan. Pojat tulivat mustasukkaisiksi vaikka lupasin, että hekin pääsevät vuorollaan. Eetun kanssa mennään jo maanantaina.
Ajattelin, että Erin saattaisi hieman pelätä Capoa kun on iso koira ja Erin on pelännyt mm. siskoni koiraa. Mutta ehei, alkoi nauraa räkättämään ovella jo ja vain hihitteli kun Capo nuoli hänen naamaansa. Erin taisi nauraa melkein koko ajan kun oltiin paikalla. Juoksivat Capon kanssa ympäri kämppää, Erin heitti Capolle palloa ja yritti kiivetä Capon selkään. Ja kun oltiin lähdössä, piti pelleillä vähän, että lähtö hieman viivästyisi. Parin tunnin juoksemisen seurauksena oli se, että Erin nukahti kauppareissulla autoon ja nukkuikin sitten loppuillan. Myös Capo oli kuulemma meidän lähdön jälkeen nukkunut.

Tänään on jo perjantai. Nuo joulunpyhät vähän sekoitti sisäistä kalenteria kun oon ihan tiistaissa tänään. Erin ja Jerry menevät isälleen ja saapuvat vasta 1. tammikuuta takaisin kotiin. Heidän isänsä itse ehdotti, että pitää lapset uudenvuoden. Silti, kun olen varmistanut, että saako lapsille maanantaiksi hoitajan tai saako itse vapaaksi sen päivän, on vi***illut mulle ilmoittaessaan, että hoitaja hoidettu. Totesi että pääsen bilettämään. Tietää varsin hyvin, etten ole mihinkään menossa bilettämään tässä tilassa, pääsee vain ilotulitusta katsomaan (lapset kun pelkäävät sitä pauketta) ja Jukka on suunnitellut siksi päiväksi ohjelmaa. On yllätys eikä suostu kertomaan mitään. On kuulemma suunnitellut tätä jo pidemmän aikaa. Sen verran tiedän, että menemme katsomaan Juoppohullun päiväkirja -elokuvan (joutui paljastamaan kun sain ahaa-elämyksen tässä yksi päivä ja muistin, että se tulee elokuviin ja aloin pohtimaan pääsisimmekö katsomaan sen jo viikonloppuna. Paljasti sitten, että maanantaiksi on liput jo varattuna). Mitään muuta en tiedä. Jukka on mua tästä asiasta kiusannut jo pari viikkoa, käskee mun olla miettimättä asiaa (olen utelias ja sitä mieltä, että hullua ei saa pitää jännityksessä) ja kuitenkin itse puhuu asiasta harva se päivä. Noh, maanantaina näen. Sain vain käskyn, että mun pitää laittaa itseni kuntoon siihen mennessä kun Jukka pääsee töistä. Iik. Jännittää jo.
Eetukin lähtee tänään meidän äitille taas. Isäpuoleni (joka ei ennen ole ollut kovin innoissaan mun lapsistani) itse ehdotti, että Eetu voisi mennä heille. Eetu pääsee mummille aika usein, äiti tykkää kun Eetu on seurana ja Eetu pääsee mummille huomion keskipisteeksi. Meillä on Eetun kanssa sopimus, että pääsee mummille viikonloppuisin aina kun haluaa ja aika usein siellä viihtyykin. Kesäisin kun äitilläni on loma, Eetu voi viihtyä viikonkin kylässä. Silti hänelle tulee aina koti-ikävä ja jossain vaiheessa pakko päästä takaisin kotiin. Järjestely sopii meille kaikille, Eetu saa sitä "omaa huomiota" mitä kotona ei saa siskon ja veljen ollessa kotona, äiti ja isäpuoleni saavat seuraa ja itse saan hieman helpotusta ja lepoa (mikä näin raskaana ollessa tekee hyvää). Sunnuntaina Eetu tulee taas kotiin ja maanantaina pääsee takaisin mummille juhlimaan uuttavuotta.

Pahoittelen, että teksti on sekavaa. Ei ajatus kulje taas kunnolla. Tuli nukuttua vähän huonosti.


* mummi = äitini (jos joku ei ymmärtänyt)