Tohinaa

Meillä on pikku hiljaa alettu valmistautumaan jouluun. Ekat piparit leivottiin viime tiistaina, kun Lana tuli aamukahville ja toi taikinaa mukanaan. Lapsilla oli hauskaa kun sai painella muottien kanssa, äitillä ei niinkään, kun piti koko ajan kaulita ja kehottaa ettei muoteilla painella päällekkäin. Saatiin me kuitenkin pieni satsi tehtyä kelvollisiakin. Eipä ne kauaa kestäneet.
Keskiviikkona tein itse Kinuskikissan ohjeella kaksinkertaisen taikinan, tästä sitten torstaina leivottiin n. puolet ja perjantaina loput. Torstaina päästin lapset myös koristelemaan osan pipareista. Onneksi peitin pöydän kelmulla, helpotti huomattavasti siivoamista.

Lauantaina oltiin Annun luona Jukan korjatessa autoa. Mun piti ottaa Annusta kuvia, mutta osa epäonnistui vähäisen valon takia (en oikein tykkää salamasta) kun jalustakin jäi kotiin. Loput oli Annun mielestä huonoja, on kriittinen omista kuvistaan. En ymmärrä miksi Annu ei ymmärrä olevansa kaunis? ja "virheet" jotka hän näkee kuvissa, ovat sellaisia mitä muut eivät näe. Itse sitä aina katsoo omia kuviaan kriittisemmin kuin muut, mutta en yhtä kriittistä ihmistä muista tavanneeni. Noh, jokainen kelpuuttaa millaiset kuvat haluaa :)
Lapset sentään pääsivät touhuamaan keskenään ja illan kohokohta taisi olla pellehyppyjen hyppiminen tuolilta.

 Eilen tehtiin ekat joulutortut, joista en päässyt maistamaan itse yhtään. Oma vika, kun menin syömään itse tehtyjä pasteijoita ähkyyn asti. Koristeltiin myös kuusi, vähän ajoissa mun makuun. Pyysin loppu viikosta Jukkaa tuomaan joulukoristelaatikon varastosta, jotta saan jouluvalot ripustettua. No, herra toi jotain muutakin, meidän kuusen ja pystytti sen. Tietenkin siitä asti Eetu on kinunut kuusen koristelua, ja annoin eilen periksi . Onpahan ainakin aattoa varten valmiina.
Seuraavaksi sitten suunnittelemaan joululahjojen ostoa, joulukortti-kuvan ottoa ja Eetun syntymäpäiviä. Niistä kuitenkin sitten myöhemmin lisää.

Kuvapläjäys kuulumisten kera

Sofian makkarat ♥

Mitäs meille sitten parin kuukauden blogi hiljaisuuden aikana on tapahtunut..?
Syksyn värien inspiroimana kamera oli aika ahkerasti käytössä syyskuussa. Maisemia tuli vain kuvattua harmittavan vähän, kun ei tässä ihan lähellä mitään ihmeellisempiä maisemia ole. Lanaa olen jonkun verran kuvannut taas ja pari kertaa eksyin itsekin taas kameran väärälle puolelle.
Syyskuun aikana lapset pääsivät vähän taidokkaamman kuvaajan linssin eteen kun Lanan sukulainen, Julia kuvasi heitä. Kuvista tuli omasta mielestäni aivan upeita ja aloin itsekin haaveilemaan kunnon ammattilaisjärkkäristä. Alla olevat kuvat siis Julia Neganovan ottamia:

Elo-syyskuun vaihteessa meidän iso pieni neiti nousi konttausasentoon ja siitä se lähti. Nyt kontataan kovaa vauhtia. Lokakuussa noustiin istumaan ilman tukea ja nyt on aloitettu seisomisharjoitukset. Välillä hän jo jonkun aikaa seisoskelee sohvaa vasten ja rappuset olisivat kovin mieleenkiintoiset. Onneksi ei vielä osata kiivetä. (Tätä kirjoittaessani Sofia otti 2 askelta tukea vasten.. kohta mennään ja vauhdilla). Hampaitakin ollaan vihdoin saatu suuhun 2 kappaletta, loppuja odotellessa.

Eetulta taas on lähtenyt ekat hampaat, viikon sisään tippuivat molemmat ala-etuhampaat ja uudet näkyvissä jo. Eetulla on myös eka ihastus, mummin kanssa samassa talossa asuu Oona-tyttö, jonka kanssa leikitään usein. Eetun sanojen mukaan Oona on vain kaveri, mutta meillä on aavistus jostain syvemmästä.

Jerrystä on tullut herkkis. Hän on aina ollut äitin poika, mutta viime aikoina hän on yhä enemmän hakeutunut syliin ja kainaloon ja kertoo usein rakastavansa. Äiti tietenkin nauttii tästä, ei kuitenkaan kestä ikuisuutta. Jerrykin siirtyi harjoituksissa isompien ryhmään ja on osoittanut olevansa iso poika. Ennen harkat meni pelkäksi pelleilyksi, johtuen luultavasti siitä, että ohjaaja oli liian tuttu (mummi). Nyt sai äiti esityksessä katsoa tippa linssissä kun Jerry tanssi kuin iso poika.

Erin on oma rämäpäinen itsensä. Vauhtia riittää vaikka muille jakaa ja haavereilta ei vältytä. Kamera kiinnostaa entistä enemmän ja mun pokkarikamerani onkin ollut lapsilla paljon käytössä. Erin on loistava apulainen kotitöitä tehdessä; hän haluaa tyhjentää ja täyttää pesukoneen ja tiskikoneen, imuroida ja pyyhkiä pöydän. Pikkusiskosta on tullut Erinille maailman tärkein ihminen, Sofiaa täytyy pussailla ja halailla jatkuvalla syötöllä ja voi sitä molemminpuolista jälleennäkemisen riemua kun Erin ja Jerry tulevat isältään. Tyttöjen ei tarvitse edes sanoa toisilleen mitään; tuijottavat toisiaan silmät loistaen ja nauraa räkättävät.

Lokakuussa Eetun ollessa mummilla, Lanan kanssa napattiin Erin ja Jerry mukaan ja suunnattiin Caribiaan uimaan. Erin halusi päästä kokeilemaan joka allasta (sylistä tosin). Jerry taas viihtyi vain lasten altaassa. Kerran yritettiin mennä syvempään altaaseen, mutta vaikka hän oli tiukasti sylissä, iski paniikki kun vesi ylettyi rintaan. Käytiin myös hieman Hesburgerissa herkuttelemassa pehmiksillä.

Pari viikkoa tämän jälkeen lähdettiin Lanan kanssa Turun yöelämään.  Ensin suunnattiin Apolloon, joka oli suuri pettymys. Narikka ja sisäänpääsy yhteensä 11,50€ ja kuiva meininki. Juotiin yhdet ja lähdettiin Forteen. Forten jonossa törmättiin Jessicaan ja Tarjaan ja loppu ilta meni neljän naisen voimin. Hauskempaa ei olisi voinut olla kun tanssittiin jalat kipeiksi. Sitä mä olin kaivannutkin, tanssimista. Kyllähän me lasten kanssa kotona tanssitaan, mutta ei aivan samalla tavalla.

Eipä meille oikein muuta ihmeellistä kuulu. Tässä kovasti odotellaan joulukuuta ja Eetu 6-vuotis syntymäpäiviään. Kovasti jo kysellään joulupukinkin perään.
Ainiin, onhan meillä seuralainen ollut koulujen syyslomasta asti; Jukan pikkuveli Eetu. Eetulla on koulun takia työharjoittelua ja meni Jukan työpaikalle. Nyt viipyy meillä joulukuun 20. päivään asti. Lapsista on kiva kun Eetu on meillä ja helpottaa kotitöitä kun on yksi (lähes) aikuinen lisää auttamassa. Tosin huono puoli tässä on, että Jukka ja Eetu mielellään pelaavat lasten mentyä nukkumaan ja koska meidän XBox on televisiossa kiinni, itse en voi syventyä elokuvaan tai ohjelmiin. Olenkin nyt hurahtanut ristikoihin ja naureskellutkin, että kun kaverit menevät kreisibailaamaan viikonloppuisin, mä istun kotona täyttämässä ristikoita.

Sofia ja ystävänsä Allu ♥

Isänpäivänä ukilla

♥♥♥♥

Hei taas blogimaailma

Kuva ei liity postaukseen, ostin itselleni lokakuussa kauniin sateenkaariruusun.

Blogi oli tuossa hieman tauolla, ei mitenkään suunnitellusti, niin vain kävi.
Ensimmäinen syy taukoon on ollut tekniset ongelmat; Jukka oli muuttanut netin salausta, ja koska meillä modeemi veteli viimeisiään, ei kone löytänyt yhteyttä ollenkaan. Nyt salaus on palautettu ja uusi modeemi hommattu. Blogger tosin temppuilee vielä koneella, joudun muutaman mutkan kautta menemään, etä pääsen kirjoittamaan, lukemaan kommentteja tai katsomaan tilastoja. Tähän kun vielä keksisi syyn, koska myöskään kaikki "ominaisuudet" eivät toimi kirjoittaessa.

Toinen syy on se, että kävin syyskuun alussa ihotautipolilla. Mulla oli jo Sofian odotuksen aikana pientä ihottumaa käsissä, joka melkein kaikki lähti kortisonilla. No, tuossa touko-kesäkuun aikana ihottuma palasi takaisin ja salakavalasti levisi ympäri kroppaa. Jotkut ihmiset pelottelivat sen olevan psoriasista, ja tulosta peläten lykkäsin lääkärille menoa. Elokuun aikana ihottuma levisi jo kasvoihinkin, huulet ja silmäluomet alkoivat olemaan kamalan näköiset, (muusta kropasta puhumattakaan) ja kutina alkoi olemaan sietämätöntä, joten nöyrästi puhelin kouraan ja aikaa varaamaan. Terveyskeskuksessa lääkäri epäili sen olevan psoriasista, mutta otti koepalan ja laittoi lähetteen ihopolille. Reilun viikon päästä tuli tuomio; yleinen ihotauti nimeltään punajäkälä. Kivi putosi hartioilta luettuani tietoa ko. taudista; paranee myös itsestään, ei ole siis elinikäinen.

Ihopolilla lääkäri vilkaisi ihottumaa, sanoi että ihan selvä tapaus, näkee katsomallakin mikä ihottuma on kyseessä. Mun kohdalla kuulemma tosi paha, normaalisti tulee vain esim. käsiin ja/tai nilkkoihin, tai limakalvoille. Mulla ihottumaa oli kaikkialla muualla, paitsi limakalvojen alueella. Tohtori tahtoi ottaa kuvat tietokantaa varten ja alettiin puhumaan hoidosta. Ensimmäinen vaihtoehto olisi ollut kortisoni(?) pillerit, mutta se ajatus hylättiin, koska ei saisi kuurin jälkeen tulla kahteen vuoteen raskaaksi, koska sikiöllä ei olisi mitään elinmahdollisuuksia. Päädyttiin valohoitoon, joka aloitettiin heti.

Kävin siis kaksi kertaa viikossa lääkekylvyssä ja valokaapissa hoitamassa itseäni. Ajat olivat tietenkin päivällä, joten melkein joka kerta mulla oli lapset mukana kun en lapsenvahtia saanut. Jerrystä oli onneksi paljon apua, hän viihdytti Sofiaa, jos neiti hermostui mun 10-15 minuutin kylvyn aikana. Myös hoitajista oli apua, ja nostan heille hattua kun eivät hermostuneet lasten lukemattomiin kysymyksiin. Ja lapset yllättivät mu täysin, osasivat joka kerta käyttäytyä, eivät riehuneet ja koskeneet joka tavaraan. Joko olivat mun seurana kylvyn vieressä tai leikkivä leikkipaikalla ja käyttäytyivä tosi hyvin.

Jotenkin nuo käynnit saivat väsyneeksi ja bloggaus oli viimeisenä mielessä. Iho oli herkkä kortisonivoiteen jäljiltä ja kuiva valokaapin jälkeen. Mielikin oli hieman kireä joinain päivinä bussikuskien tai kanssa-matkustejien takia (tarvitseeko siinä hajuvedessä uida?!).
Eilen oli viimeinen hoito ja helmi-maaliskuussa lääkärille kontrollikäyntiin. Kuvia mulla ei ole näyttää, yritin mahdollisimman paljon piilotella ihottumaa kuvissa. Ainoat kunnon kuvat siitä ovat lääkärillä. Nyt muualta on lähtenyt, jaloista löytyy vielä laikkuja, mutta ovat parempaan päin ja ns. "vanhoja".

Tulipa pitkä selostus. Myöhemmin lisää meidän muita kuulumisia.

Pahoittelen laatua. Minä ja ah-niin-ihana sairaalan aamutakki.