perjantai 21. joulukuuta 2012

Uudenvuoden lupauksia

Keksin itselleni uudenvuoden lupaukset. Oon ollut tässä viimisen vuoden aika hankala Jukalle, stressannut asioita, ollut kiukkuinen, nalkuttanut yms. En siis tosiaan mikään unelma tyttöystävä. Haluan parantaa tapani ja olla taas se sama tyttö, johon Jukka alunperin ihastui (ja pysyä sellaisena).
Tein siis lupauksen, että yritän muistaa Jukkaa mahdollisimman usein, aina silloin tällöin jotain pientä, esim. jokin söpö lappu taskuun tai peiliin, kukkia joskus, joskus leivon jotain vain Jukkaa varten, yms. Ja tietenkin tärkeinä päivinä jotain enemmän. Ja joinain päivinä yritän puhua vain positiivisesti, vaikka jokin Jukan tekeminen kuinka ärsyttäisi. En tiedä huomaisiko edes tuollaisia pieniä asioita, mutta haluan näyttää Jukalle, kuinka paljon hän mulle merkitsee.

 Toinen lupaukseni on, että keksin joka päivälle 5 positiivista asiaa. Vaikka olisi kuinka huono päivä ja kaikki ympärillä tuntuisi luhistuvan ja vinoilevan päin naamaa, yritän miettiä jotain, mistä olen kiitollinen. Ostan tätä varten oman vihon. Voin näitä positiivisia asioita myös listat teille lukijoille joka päivä, joko omana postauksenaan tai sen päivän postauksen perään. Tarvitsen positiivisemman elämän asenteen. Vaikka olen ikuisesti kiitollinen rakkaista pienistä kiukkupusseistani, Jukasta, ystävistäni ja perheestäni, niin silti alan helposti pohtimaan kaikkea negatiivista, oli kyse sitten huolistani, peloistani tai esim likaisesta tiskivuoresta joka ei ole löytänyt reittiään koneeseen. Tämän lupauksen avulla muistan toivottavasti, että vaikka asiat tuntuisivat olevan kuinka huonosti, joka päivästä löytyy jotain hyvää.
Vaikeinta tässä lupauksessa tulee olemaan se, että pyrin keksimään joka päivälle eri asiat, en siis voi joka päivä listata lapsiani yms.

Meinasin myös, että pidän karkkilakkoa kesäkuuhun asti, mutta tunnen itseni sen verran hyvin, että jos kiellän karkit itseltäni, tekee niitä helpommin mieli ja jossain vaiheessa sorrun, käyn kaupasta hakemassa kasan herkkuja ja syön itseni ähkyyn. Parempi siis olla lupaamatta tuollaisia asioita itselleni tai olen pian valas muulloinkin kuin raskaana. Haha.

Saa nähdä keksinkö vielä muita, onhan tässä 1½ viikkoa aikaa vielä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti