Iso sydän

Lauantaina Jukka otti Eetun mukaansa ja painui korjaamaan auton pakoputkea meidän isälle ja mä lähdin viettämään laatuaikaa Miikkan kanssa, koska Jukka oli kieltänyt mua olemasta kotona. Hieman ennen kahta Jukka tuli hakemaan meidät ja ajettiin kotiin. Päästiin sisään ja siellä oli rakkaat Lana, Annu, Henni ja Suvi (Emmi saapui myöhemmin paikalle). Tyypit oli järjestänyt mulle babyshowerit <3
Tiesin, että jotain tapahtuu (Jukka kun on maailman huonoin pitämään salaisuuksia, kaksi viikkoa sanoi etten saa olla kotona ja samana aamuna sanoi vielä, että Lana pisti viestiä ja että tarvitsisi lähteä. Mulle Lana oli sanonut, että mukamas on töissä) mutta silti en osannut odottaa tätä. Mä olin jo vähän luovuttanut sen ajatuksen suhteen, että saisin mitään babyshowereita kun laskettu aikakin lähenee uhkaavasti ja pikkuinen välillä näyttää merkkejä, että voisi jo saapua maailmaan.

Rakkaat oli tuoneet mukanaan kaikkia herkkuja meille, mm. tuc-keksejä ja juustoja, prinsessa-keksejä, pasteijoita, minipizzoja, vihanneksia ja dippiä, juustokakkua, vaahtokarkkeja, limua, lihapullia, nakkeja, viinirypäleitä, kirsikkatomaatteja ja itsetehtyä hedelmäsalaattia.
Mahakakkukin kuulemma piti olla, muttei jostain syystä tätä ollut tarjolla.
Taisi jokaisella olla ähky jossain vaiheessa kun höpistiin ja syötiin (mulla ainakin oli). Ehkä jokin ohjelma olisi ollut kiva, osa meistä kun istui välillä hiljaa, mutta meni se aika noinkin. Eetu oli innoissaan kun pääsi auttamaan lahjojen tutkimisessa.
Saatiin vauvalle bodeja, tutteja, tuttipulloja, vauvakirja, valokuvakehyksen, vaippoja, pehmoleluja, villasukat, sukat, puhdistuspyyhkeitä, sinkkivoidetta, vanupuikkoja, ruokalappu ja matkasänky. Mä sain pienen hemmottelupakkauksen: Kasvonaamion, suihkuöljyn, sormuksen ja cityshoppari-kortin ja -vihon. Ja (etukäteen) ystävänpäivä lahjaksi suklaata ja pienen pehmonallen. Mä olen sitä mieltä, että ei mua välttämättä olisi tarvinnut lahjoilla muistaa, tärkeämpää mulle on se, että sain viettää aikaa ystävien kanssa (vaikka osa kuulemma jättikin tulematta ja edes vastaamatta kutsuun).

Täytyy tähän varoittaa, että kun mä pääsen jollekin babyshowerit järjestämään, niin sieltä löytyy niin mahakakut, vauva-aiheiset koristeet, leikkejä ja ohjelmaa yms *wink. Haha*.

"Miksi se on englanniksi babyshower? Sataako siellä vauvoja?"
- Suvin poikaystävän pähkäily

Kolmekymmentäviisi

viikkoa siis. Eli pahimmillaan vielä 7 viikkoa ja hyvällä tuurilla 3 viikkoa enää (jos sisaruksiaan seuraa) odotusta jäljellä. Malttamaton ei jaksaisi odottaa. Välillä supistelee kyllä jo kipeämmin ja jännityksellä odotankin, että kuinka pitkään neiti viihtyy vielä yksiössään. Taitaa olla hieman kiire pienellä. Kunhan ymmärtäisi olla purkamatta vuokrasopimusta liian aikaisin.

Tänään on taas ollut hieman huono olo, ehkä oon kipeäksi tulossa (toivottavasti en *sormet ristissä*). Päivällä neiti oli turhankin rauhallinen ja mä vähän huolissani, mutta nyt illan on kyllä riehunut ja mellastanut ja supisteleekin taas jonkin verran.
On myös ollut lantio hieman kipeänä (taas näitä uusia juttuja mitä ei aiemmissa raskauksissa ole ollut). 

Viikonloppu meni mukavasti askarrellen, ensin tein Jerryn syntymäpäivä kutsut (hieman ajoissa, mutta parempi niin), tein myös yhdistetyille Erinin syntymäpäiville ja pienen perintöprinsessan nimenantojuhlaan kutsukortit valmiiksi, joista tosin vielä toistaiseksi jätin päivämäärän ja kellon ajan pois, joskus huhtikuussa olisi tarkoitus pitää.
Ostin lapsille myös uudet vauvakirjat, johtuen siitä, että halusin kaikille samanlaiset ja vanhat oli täytetty vähän miten sattuu. Nyt olen tyytyväinen. Ostin Terese Ömanin laatimat Paras tarina minusta -kirjat. Suosittelen kyllä. Itse varsinkin tykkäsin, että on tilaa kirjoitella omia juttuja ja takana kaksi muovitaskua, johon sai sujautettua neuvolakortit, valokuvat, piirustukset yms.

Vielä tarvitsisi sama kirja käydä ostamassa tulokkaalle myös, onneksi sen kerkiää myös synnytyksen jälkeen hakemaan.
Ensimmäisenä listalla on meinaan kissaverkko pinnasänkyyn. Tähän asti saanut sänky olla rauhassa, nyt on Tessa osoittanut mielenkiintoa pinnistä kohtaan. Onneksi nukun nykyään niin levottomasti, että toistaiseksi kiipeämiset on saatu estettyä ja päivisin kissat eivät meidän huoneeseen pääsekään. Huomenna taitaa auton nokka osoittaa kohti lastentarvikeliikkeitä.

Tajusinpa muutenkin, että vielä on hommattavia tarvikkeita. Tosin tuo kissaverkko taitaa olla ainut kiireellinen + muutama lääke.
Näiden lisäksi olisi matkasänky, matkarattaat, uusi syöttötuoli (vanhasta lohjennut pari palaa enkä halua pienen loukkaavan itseään), itkuhälytin ja pari tuttipulloa lisää. 

Mutta nyt tämä valas siirtyy sohvalle, katsoo muutaman ohjelman ja painuu sänkyyn.

Voinko luottaa, että olet siinä kun tarvitsen sinua?

Mä haluaisin osittain osata lukea toisten ajatuksia.. Siis sen suhteen, että tietäisi kuinka tärkeä on toiselle.
Kuinka paljon helpompaa olisi kun toista ihmistä katsoessa näkisi kuinka tärkeä olet hänelle? Mitä toinen tekisi puolestasi?  Lainaisiko lempimekkoaan vai poikaystävääni? Vastaisiko mun puheluun keskellä yötä vai löisikö luurin korvaan vaikka olisi hereillä?

Mulle itselleni ystävien auttaminen on tärkeää, ainakin lähimpien. Mä en aina muista kertoa kuinka tärkeä toinen mulle on, sen sijaan mielelläni näytän sen. Teot kun merkitsee mun mielestä enemmän kuin sanat.
Mä autan aina kun voin; oon muuttoapuna, yritän parhaani mukaan antaa neuvoja jos multa niitä kysytään, vahdin lapsia, olen olkapäänä ja kuuntelevana korvana, yms... Lähden vaikka toiselle paikkakunnalle jos tarve on. Vaikka oma olo olisi millainen ja kello vaikka mitä, autan aina (poikkeuksena se, että jos nukun niin sikeästi etten herää edes korvan vieressä räjähtävään pommiin).

Sitä joskus miettii, että mitä ystävät on valmiita tekemään mun puolesta?
Jos mulla olisi henkisesti tosi huono olo, kuka lähtisi yömyöhään edes istumaan mun seuraksi? Ei välttämättä tarvitsisi sanoa mitään, kunhan olisi läsnä.

Lana ja Annu on ainakin on tälläisiä ihmisiä. Kyselin tuossa hetki sitten, että kelle voin soittaa jos tarvitsee lähteä synnyttämään arkipäivänä n. klo 6:30-15 välisenä aikana. Molemmat lupautuivat auttaa silloin.
Äitin kanssa sovittiin, että äiti tulee vahtimaan, mutta töissä äiti ei voi vastata omaan puhelimeensa ja vaikka Miikka on samassa työpaikassa ja hänellä on aina puhelin taskussa, ei välttämättä huomaa puhelua tai ehdi vastaamaan.
Isiltä kysyin pääseekö tulemaan jos äiti ei pääse, lupasi tulla jos töissä ei ole kiire tai hätätilanne. (Pääsee paikallekin nopeasti kun työpaikka alle 15 minuutin ajomatkan päässä).

Aloin eilen pohtimaan asiaa, koska maha on laskeutunut jo huomattavasti ja päivä päivältä supistukset kovenee, nyt jo hieman sattuu. En kyllä ole vielä valmis, viikkoja 34+1. Mutta tuskin se lähtö ihan vielä tulee kuitenkaan, pari viikkoa ainakin vielä, jooko? Haluan vaan, että kaikki on valmiina ja sovittu valmiiksi ettei tarvitse panikoida kun hetki tulee.
Tosin nyt jo alkaa vähän jännittämään, iik.

Toisaalta voisin jo lähteä, haluaisin tästä närästyksestä eroon, alkanut kiusaamaan joka päivä, välillä niinkin että herään klo 5-6 aamulla siihen, että närästää. Onneksi on Rennie ♥
Väsymys on myöskin lisääntynyt, päivisin tekisi mieli vain nukkua mutta lapset tekee siitä mahdotonta. Silti saatan aamuisin herätä ennen kukonlaulua ja hyöriä sitten hereillä monta tuntia ennen kuin lapset herää. En ymmärrä, oon aina ollut sellainen, että voisin nukkua vaikka iltaan asti mutta nyt ei auta mikään, välillä herään kolmelta yöllä enkä saa enää unta.
Onneksi lapset tottuneet jo siihen, että äiti on päivisin pienessä horroksessa ja unohtelee asioita.

Kuva TÄÄLTÄ

Masun maalailuja.

Tässä viimisen viikon on mun masua maalailtu. Taiteilijoina on päässyt olemaan Jukka, Jessica, Lana, Annu ja lapset. Ja tein mä pari maalausta itsekin (Aika hankalaa kun ei näe kuin puolet mahasta ja peilin kautta vaikeaa).
Jokainen on saanut vapaat kädet maalaamisen suhteen ja väreinä ollaan käytetty ihan tavallisia sormivärejä.
On ollut kiva olla "kankaana" ja vauvakin on nauttinut siveltimien vedoista, ainakin alkanut potkimaan ja suoristelemaan jalkojaan kesken kaiken. On itselle rentouttavaa puuhaa kun saa vain olla, ja ainakin Jessica sanoi, että oli rentouttavaa maalata. Ja tästä saa kivoja muistoja, harmi ettei Eetun, Jerryn ja Erinin kohdalla tajunnut tehdä tätä.

Ehkä itsekin pääsen joskus kokeilemaan kunnolla maalausta jonkun mahaan. Ehkä sitten kun Lana odottaa? Olen harkinnut ostavani ihan kunnolliset vartalomaalit, voihan niillä muitakin maalata kuin vain raskaana olevia.
Itselleni ajattelin vielä kokeilla maalata jotain, jos vaikka saisi tehtyä jonkinlaisen sapluunan avuksi.  Muutama idea on jo mielessä, mielenkiinnolla odotan, että onistuvatko. Haha. Lupaan pistää tänne kuvaa, onnistui tai ei.
Tässä kuitenkin taiteilujen tulokset:

Sairaalakassin sisältö

Pakkasin tänään sairaalakassin. Pidemmän aikaa on ollut mielessä, mutta jotenkin ei ole saanut aikaiseksi. Nyt on tullut olo, että ehkä olisi aika kun nuo harjoitussupistukset tuntuvat tihenevän ja voimistuvan päivä päivältä ja mahakin on jo aika hyvin laskeutunut.
Onneksi toistaiseksi olen välttynyt kivuliailta supistuksilta, en meinaan vielä halua lähteä synnyttämään (vaikka närästyksestä voisin luopua vaikka heti ja olisi kiva voida pukea ilman, että se on hirveä urheilusuoritus).

Ajattelin kertoa mitä itse pakkasin mukaan. Viime kerrasta on jo kolme vuotta aikaa ja hieman sai vakoilla netistä, mitä sinne kassiin kannattaa ottaa mukaan mutta mielipiteitä on yhtä paljon kuin synnyttäjiäkin. Toivottavasti en mitään itselleni tarpeellista unohtanut.

Itseäni varten pakkasin seuraavat tavarat ja tarvikkeet:
-Shampoo, hoitoaine ja saippua. Juu, sairaalassa on sitä ns. hair & body -pesuainetta, mutta olen todennut, ettei sovi minulle (tuntuu hiukset jäävän likaisiksi yms), joten siksi omat.
-Hammasharja ja -tahna
-Deodorantti
-Hiusharja ja pari hiuslenkkiä. Kotoisampi olo kun saa hiukset kiinni.
-Puhelimen laturi. Viestejä ja puheluita kuitenkin lähtee ja saapuu ja noissa älypuhelimissa ei muutenkaan akku kestä kovin kauaa. 
-Imetysliivit.
-Sukat. Sairaalan sukat eivät meinaa pysyä jalassa millään!
-Kamerat. Järkkäri itseäni varten ja pokkari Jukkaa, jotta pääsee lähettämään tulokkaan kuvan sukulaisilleen ja ystävilleen, jotka asuvat kauempana.
-Liivinsuojuksia. Mulla ainakin aiemmissa tapauksissa maito noussut heti kunnolla.
-Kotiinlähtöä varten vaihtovaatteet. Housuja en nyt ottanut, luultavasti lähden samoissa kuin sairaalaan saavunkin, tai sitten Jukka tuo jälkikäteen.
-Siteitä. En vielä tiedä lähdenkö kotiin omissa alushousuissa ja siteessä, vai sairaalan puristamattomissa verkkoalushousuissa ja sairaalan MAXIsiteessä.

Vauvalle:
-Vaatteet kotiutumista varten (lyhyt- ja pitkähihaiset bodyt, sukkahousut, housut, villatakki ja -housut, kaulahuivi, kypäräpipo, villapipo, hanskat, tossut ja ulkopuku). Tuntuu, että tulee otettua kamala määrä vaatteita pienelle, mutta koskaan ei tiedä milloin se lähtö tulee ja millainen sää on kun kotiin päästään. Mieluummin pakkaan varmuudeksi liikaa kuin liian vähän. Eipähän ainakaan pikkuinen palele ja kaikkia ei tarvitse laittaa päälle.
-Tutti ja tuttiketju.
-Pari harsoa. Automatkan mahdollisia vahinkoja varten.

Onpas vaaleanpunainen setti.

Vielä hommaamatta:
- Eväät synnytykseen. Jotain pientä syötävää ja juotavaa. Nämä pakko hommata vasta matkalla sairaalaan, muuten joku nimeltä mainitsematon syö ne etukäteen.

Sekä tietenkin:
-Neuvolakortti. Kulkee aina mukana.
-Verensokerin mittaus -vihko. Tämän joudun kuulemma ottamaan myös varmuudeksi mukaan.


Tämän lisäksi on muutama "Ehkä" -tavara.
Kun lähtö tulee ja käydään hakemassa eväät, käydään ehkä hakemassa myös ristikkolehti ja kynä mukaan, koska vaikka aiemmat synnytykset menneet todella nopeaan, voi olla että tämä neiti antaa odottaa itseään ja silloin on kiva, jos on jotain tekemistä kun odottelee avautumista.
Muutama vaippa ja puhdistusliinat lähtevät myös mukaan varmuudeksi, JOS päätetään kotiin lähtiessä, että käydään kyläilemässä ja esittelemässä tulokasta jossain + juomassa kahvit.

Kaukalon Jukka tuo tullessaan vasta silloin, kun me päästään kotiin. Toivon jo nyt, ettei tarvitsisi olla montaa päivää sairaalassa. Onhan se kiva, kun on tarvittaessa apu vieressä ja on rauhallisempaa kuin kotona, mutta mieluummin lähden mahdollisimman pian kotiin aloittamaan arjen ja kivempi Eetun, Jerryn ja Erininkin tutustua pikkusiskoonsa kotona kuin sairaalassa. Ja jotenkin sairaalassa olo ahdistaa, on aina ahdistanut. Purskahdan illalla helposti itkuun sairaalassa.

Mahakakku -kokeilu

Oon näitä mahakakkuja ihastellut pitkään kaikissa eri blogeissa ja ollut kamala into kokeilla itse. Oon harmitellut kun ei ole pyöreäpohjaista vuokaa, mutta nyt päätin kokeilla saanko tehtyä sellaisen ihan irtoreunavuoalla. Tissejä varten multa löytyy pieni pyöreäpohjainen vuoka.
Koska ekaa kertaa tätä kokeilen, päätin tehdä tämän ns. itselleni (saanpahan kerran elämässäni ainakin tälläisen kakun, haha). En oo mikään kakkujen ystävä, harvoin mitään kakkuja edes syön, mutta onneksi tossa ympärillä hyörii kolme koekaniinia + Jukka, jolla on järjetön ruokahalu (varsinkin kun on nyt ollut viikon ilman tupakkaa ja ruokahalu kolminkertaistunut).

Pohjat tein ihan sillä koulusta oppimallani kakkupohja-ohjeella:

2 munaa
saman verran sokeria kuin munaa
saman verran vehnäjauhoja kuin sokeria
1 tl leivinjauhetta
(mahan pohjiin tein 1½ kertaisena)

Lisäksi koska meille se prinsessa on tulossa ja oon hurahtanut vaaleanpunaiseen, lisäsin hieman vaaleanpunaista väriä pohjiin punaisella elintarvikevärillä ja joukkoon sekoitin hunajapaahdettuja kookoshiutaleita, joita Jukka osti töistä. Tuli niillekin käyttöä.

Pohjia tein yhteensä 6 kpl, 2 pienempää (rinnat), jotka puolitin vaakasuunnassa täyttöä varten ja mahaa varten 4 isoa pohjaa (sen verran mukavuudenhaluinen olen, etten jaksanut isoa pohjaa halkaista, joten tein joka kerroksen erikseen). 
Ennen kakun täyttämistä muotoilin mahan mahdollisimman pyöreäksi..

Täytteenä käytin kaupan valmista suklaanmakuista kakkumoussea ja kostutukseen tein grenadiini-makusiirapista ja vedestä seoksen.
Kakun kasaamisen jälkeen päällystin kakun unelmatorttu täytteellä.

Tässä välissä tein vaahtismassan. Tein kolme eri massaa, ensimmäisen värjäsin kuvaamaan ihoa, toisen mekkoa ja kolmannen, huomattavasti pienemmän massan rusettia varten. Sitten se veemäisin osa, massan saaminen kakun päälle. Tää vaihe multa harvoin sujuu ilman, että päässä pyörii miljoona kirosanaa. Ehkä tarvitsisi hommata jonkunlainen alusta, joka auttaisi tässä hommassa. Noh, pienen taistelun jälkeen massa oli kakun päällä. Piti ensin jättää mahaa näkyviin enemmän, mutta kakulle alkoi tulemaan raskausarpia (oma vika kun käytin tuoretta, juuri tehtyä massaa), joten pelastin tilanteen paidalla. Jukka oli auttamassa mua massan kanssa ja onnistui venyttämään paitaa hieman liikaa, joten se repesi, joten laitettiin paita sitten paljastamaan mahan alaosan.
Nännit olisi voinut tehdä, muttei kotoa sattunut löytymään mitään, mistä olisin ne saanut ja kun eräät pienet varkaat varastivat kaiken ylinmääräisen vaahtismassankin, niin nyt tälläinen.
Sitten loppusilaukset ja voilá.
Siinä Jukalle ja lapsille kakku tuhottavaksi. Ihan kiva ensimmäiseksi kokeiluksi.Yllätyin kuinka hyvin sujui, varsinkin kun meinasi muotoilun kanssa tulla turhautunut olo ja teki mieli viskata koko kakku seinään.
Tietenkään tuo maha ei ole aivan tasainen, mutta leikitään vaikka, että vauva siellä mellastaa ja myllertää *vink* haha

Nyt kokemusta rikkaampana ja virheistä oppineena uskallan tehdä Lanan eräälle ystävättärelle ensi viikon viikonlopuksi oman mahakakun.

Joko saa alkaa jännittämään?

Yritin tossa aiemmin miettiä, että mistä kirjoittaisin, mikä olisi kirjoittamisen arvoista. Sitten välähti (miettikää, kerrankin mulla välähti!) : tuleva synnytys ja raskauden loppuaika.

Laskettuun päivään on 2kk enää. Kahdeksan viikkoa!
En tiedä mitä pitäisi tuntea. Moni tunne puskee päälle.
Ensinnäkin hieman pelottaa, että pikkuinen tulee etuajassa, sekä keskoisuuden takia, että siksi kun tuntuu ettei kaikki ole valmiina. Olen tarvikelistan selannut läpi useasti, melkein kaikki on hommattu (paitsi esim. itkuhälytin ja pari vara-tuttia ja korviketta varmuuden vuoksi), mutta jotenkin tuntuu ettei kaikki ole valmista. Pinnasänky on kasattu aikaa sitten ja pedattu tulokasta varten, rattaat ja kaukalo on eteisessä odottamassa ja sairaalakassinkin olen jo ajatuksissani pakannut. Silti tuntuu, että jotain on unohtunut. Mutta mitä..?

Samalla jo malttamattomana odotan, että saan pienen nyytin syliin, pääsen tutustumaan pieneen uuteen ihmiseen, nuuskuttamaan ja ihastelemaan. Se pieni säälittävän kuuloinen parkuminen, tuhina, pienet tutkivat silmät ja se rakkaus mitä voi tuntea sitä pientä ihmettä kohtaan.

Samaan aikaan jännittää. Miltä hän näyttää? Millainen on luonteeltaan? Miten isommat sisarukset ottavat hänet? (Onneksi heitä on valmiiksi useampi, niin on jo jonkinlainen aavistus ja kovin he puhuvat jo vauvasta). Koska hän tulee maailmaan? Jos seuraa sisarustensa jälkiä, tulisi hän seuraamme n. kuuden viikon päästä eli suunnilleen viikolla 38.
Kuinka helppo tai vaikea synnytys on edessä? Eetun, Jerryn ja Erinin synnytykset ovat olleet helppoja, poikien synnytykset kestivät nelisen tuntia, ponnistusvaiheet n. 10 minuuttia ja Erinin synnytys oli ohi kahdessa tunnissa ja yhdellä ponnistuksella. Pojista sain epiduraalin, Erinistä en ehtinyt saamaan kuin kohdunkaulan puudutuksen joka vaikutti yhden supistuksen ajan. Mites tällä kertaa? 

Toisaalta en vielä haluaisi. Vaikka on jo kova into saada pieni kakkakone syliin, en halua vielä luopua tästä pallosta. Juu, kumartelu on hankalaa, vaatteiden pukeminen melkein olympialaji ja maha melkein aina tiellä, silti tää tuntuu omalta. Tää pallomaha on kivan näköinen, kun on jo näin iso ja ihanaa seurata miten kasvaa vielä. Ja se tunne kun pieni potkii ja muljauttelee, ah <3. Ihana tunne. Iltaisin kun makoilee sängyssä ja pieni bilettää ankarasti, tuntuu ettei maailmassa ole muita. Silloin saa kokea sen äidin ja vauvan erityisen yhteyden. Jos saisin päättää, myös Jukka saisi kokea sen tunteen. Mutta koska se ei ole mahdollista, tyydyn itse nauttimaan siitä niin kauan kuin se kestää.

Lapsettaa

Kirjoitinkin tänään romantiikasta. En tiedä miten tähän pitäisi suhtautua, itkeä, nauraa vai pudistella päätä. Käytiin kaupassa ja ostin lapsille niistä automaateista 20 sentillä purkkaa. Noh, piruuttani ostin myös eurolla sormuksen samanlaisesta koneesta itselleni ja Jukka pisti sen mun sormeen. Onko nää nyt sitten jotkut leikkikihlat? Aitoja odotellessa (and how long?)..
Tää oli siis päivän romanttisin juttu. Pitäisi varmaan olla iloinen, mutta mä itse ostin sen sormuksen ja ihan kiusallani. Pieni kateuspeikko iski kun ystävä sai "sä oot söpö kuin suklaa"-suklaalevyn ja eräs ystävä pariskunta meni kihloihin tänään. Onnellinen olen heidän puolestaan, mutta tulee itselle lapsi-olo ja tekis mieli polkea jalkaa ja kinuta tyyliin "mä kans mä kans. Mut mä haluuuuuuuuun". Ehkä kuitenkin kerään itseni, yritän(!!) olla aikuinen ja odotan, että jos mäkin saisin jossain vaiheessa sormuksen sormeen (jota en itse ole ostanut eurolla).

Sitten kiukuttelusta muihin juttuihin.
Saatiin äitin kanssa sovittua jouluaatosta. Vielä pitää ottaa selvää tuleeko Miikka viettämään joulua meidän kanssa. Ei oo kyllä vieläkään yhtään joulu-olo. Kai se tästä jossain vaiheessa löytyy. Saatiin sentään joulukortit tänään postiin.

Sain myös ajan TYKSiin diabeteslääkärille. Ensi torstaina suuntaan sinne. Ensi viikon saa pitää ruokapäiväkirjaa ainakin tiistain ja keskiviikon ja mittailla verensokerit molempina päivinä (normaalisti mittaan tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin). Neuvolassa vähän varoiteltiin, että sisätautilääkäri saattaa olla mukana, mun kilpirauhasen liikatoiminnan takia. Saa sitten nähdä mitä tekee vai meneekö jutteluksi vain. Se onkin sitten tän vuoden viiminen lääkärireissu raskauden suhteen, seuraavan kerran sitten tammikuussa.

Ei juhlittu Eetun syntymäpäiviä tänään sen erikoisemmin, ostettiin herkkuja ja Eetu sai valita itselleen lahjan kaupasta. Sunnuntaina sitten tulee vieraita kahville juhlimaan pojua, joten viikonloppu menee leipoessa. Vielä kun keksisi mitä leivon. Onneksi on kaikki ihania leivonta-blogeja, joista löytää herkullisia ohjeita.

raskausajan diabetes

Taas raskauteen liittyvää.
Neuvolatäti soitteli tänään mun sokerirasitus tuloksista. Mulla on nyt raskausajan diabetes (taas. Eetusta oli myös). Maanantaina suuntaan neuvolaan hakemaan laitteen, jolla saan mittailla verensokeria itse. Samalla tehdään myös lähete TYKSiin, jossa katsotaan, että saanko lääkityksen.
Nyt alkoi myös sokeriton ja rasvaton dieetti. Saas nähdä kuinka vaikeeta siitä tulee, kun on se suklaan himo. Liikunta täytyy myös lisätä joka päiväiseen ohjelmaan (myönnetään, oon laiskotellut ja jämähtänyt ennemmin kotiin kuin lähtenyt lenkille).
Erinin aikaan sain mitata verensokeriani. Erittäin kivaa neulakammoiselle..
Kävin myös lukemassa riskeistä ja seuraavat lainaukset ovat täältä

"Raskausdiabetes todetaan seulonnassa, joka tehdään sokerirasituskokeella tavallisimmin raskausviikoilla 24–28. Raskaana olevan äidin kohonnut verensokeri voi olla sikiölle haitallinen, joten sikiön vointia ja raskauden kulkua seurataan tavallista tarkemmin. Raskausdiabeteksen vuoksi sikiö voi kasvaa tavallista suuremmaksi ja sikiön elintoimintojen kehittyminen voi olla hitaampaa. Keisarinleikkaukset ovat yleisempiä naisilla, joilla on raskausdiabetes. Myös ennenaikaisen synnytyksen vaara kasvaa ja riski saada raskausmyrkytys on suurempi. Ongelmat voidaan kuitenkin välttää hoitamalla raskausdiabetestä huolellisesti, niin että äidin verensokeri pysyy normaalina."

"Entä synnytyksen jälkeen?
Synnytyksen jälkeen insuliinin teho muuttuu jälleen normaaliksi ja verensokeriarvot palautuvat usein ennalleen. Riski saada diabetes myöhemmällä iällä on kuitenkin suurempi, jos on ollut raskaudenaikainen diabetes. On tärkeää syödä jatkossakin terveellisesti, pitää paino kurissa ja liikkua riittävästi. Mitä parempaa huolta pitää itsestään, sitä pienempi on riski saada diabetes myöhemmin."


"Raskausdiabetekseen altistavia tekijöitä:
- ylipainoisuus
- lähisuvussa on diabetestä
- ikä (yli 39 vuotta)
- aiemmin synnyttänyt yli 4500 g painoisen lapsen
- aiemmin todettu raskausdiabetes" 

 Oon muutenkin huolissani pienestä jatkuvasti, varsinkin jos tuntuu jotain kipuja yms ja nyt tämä. Tää on ollut kyllä henkisesti aika raskas raskaus; kun on ollut verenvuotoa (alussa onneksi vain), rytmihäiriöitä, huoli että tuleeko pienelle kilpirauhasen liikatoimintaa (koska mulla on), keskenmenon pelko, raskausmyrkytyksen pelko, pahoinvointia, närästystä, outoa ihottumaa, outoja kipuja jne. Onneksi aletaan jo olemaan voiton puolella, viikkoja kun on nyt 26+4 ja viikko viikolta vauvalla paremmat mahdollisuudet selvitä.
Nyt sormet ja varpaat ristiin, että kaikki menee loppuun asti hyvin.

Pirttihirmu pistettävänä

Tänään oli taas vaihteeksi aika labraan (taas erittäin kivaa neulakammoiselle kun saa ravata siellä harva se kuukausi!!), tällä kertaa olin sokerirasituksessa. Aamu meni vähän niin ja näin, olin ihan pihalla kaikesta. Meinasin alkaa syömään kunnes muistin etten saa. Sitten kun olin lähdössä, ihmettelin miksi mikron kello näyttää kahdeksaa (kello oli kahdeksan!!). Onneksi Lana oli ihana ja jaksoi tulla katsomaan lapsia siksi aikaa, säästettiin mun ja hoitajien hermoja kun ei tarvinnut noita rakkaita marakatteja ottaa sinne kahdeksi tunniksi sähläämään. Varsinkin kun oli pientä ruuhkaa ja mut kutsuttiin huoneeseen vasta vartti varatun ajan jälkeen.
Pelkäsin, että tulee se litku ylös kun oli huono olo jo labraan mennessä. Pysyi se onneksi alhaalla (jos olisi tullut ylös, olisin varmaan joutunut juomaan lisää sitä. Miten se voi olla niin pahaa?). Aika meni yllättävän nopeasti kun olin fiksuna ottanut mun kutomisen mukaan. Yksi mummo katsoi hirveän pitkään ja hymyili kun kudoin odotushuoneessa. Kai mä olin sitten jotenkin outo näky.
Huvitti, kun Jerry kysyi mun kotiin tuleessa ensimmäisenä, että "äiti, mitä ostit meille?". 

Oon edelleen ihan pihalla kaikesta. Eetu lähti just mummille yhdeksi yöksi ja mä odottelen, että Jukka tulee ja pääsen pienille päikkäreille. Hyvä, että silmät pysyy auki taas, kertynyt univelkaa kamalasti viimisen viikon aikana, kiitos pikkujoulujen, Jukan herätyskellon, kissojen ja lapsien. Ehkä viikonloppuna saisi vähän nukkua kun Erin ja Jerry on isällään. Ellei Eetu sitten päätä herätä aikaisin.

Me saadaan viikonlopuksi vieraskin, Jukan pikkuveli Eetu tulee meille perjantaina. Saa nähdä ottaako jonkun pelikoneen mukaan (kun meiltä ei löydy tällä hetkellä muuta kuin tuo 8-bittinen Nintendo). Jos ottaa, niin Jukka varmaan kuluttaa viikonlopun pelaamalla Eetun kanssa.
Ehdin jo toivoa, että oltais saatu Jukan kanssa viettää rauhallista laatuaikaa viikonloppuna (ollut vähän kireä tunnelma kotona välillä), mutta en viitsinyt sanoa mitään kun Jukka ilmoitti, että Eetu haluaisi tulla meille. Meillä on sitten molemmat Eetut täällä meidän seurana viikonloppuna, joten se siitä rauhallisesta laatuajasta.

Haha, en tiedä mikä tuli, mutta kurkkasin piruuttani miten laatuaika määritellään ja Urbaani sanakirja määrittelee sen kahdella tavalla:

Sitä kun on seurusteleva vanhanhenkinen pieru ja pääsee viettämään intiimejä hetkejä oman pirttihirmun kanssa.
Siis lyhyesti: saa toosaa naiseltaan.

"Kaksi kuukautta kuivilla ja sitte saapu 5min laatuaika pelastamaan! "

ja

Laatuaika on uudissana, jolla tarkoitetaan (työssä käyvien) aikuisten lastensa kanssa viettämää vapaa-aikaa. Sanan käyttö on viime aikoina laajentunut, ja mies voi viettää laatuaikaa vaikkapa vaimonsa tai ystäviensä kanssa.

"Laatuaika on sitä kun perhe on yhdessä, eli meillä se sijoittuu v-loppuun. Silloin on kiva joko olla vaan perheen kesken kotona tai lähteä vaikka uimaan".

Mua ainakin alkoi huvittamaan tuo eka. Pirttihirmu kuittaa.



ps. Tarkistin äsken, ja mulla on nyt koneella 30 001 kuvaa (vuosilta 2004-2012) !! Odottelinkin, että koska kolmekymmentätuhatta tulee täyteen. Ja tosiaan, kuvista 99% on mun itseni ottamia! Aika hyvä määrä. Ai miten niin rakastan valokuvausta?!

Mitä tänään tekisi mieli?

Anteeksi, taas raskausaiheinen postaus.

Mulla ei oo missään muussa raskaudessa vaihtunut mielihalut näin paljon. Eetua odottaessa söin paljon makeaa, Jerryä odottaessa suolakurkkuja ja Eriniä odottaessa hedelmä-turkinpippureita ja jalopeñoja. Tässä raskaudessa on vaihdellut mieliteot jatkuvasti. Aluksi olisin voinut juoda litroittain kaakaota ja syödä jääkaappikkylmiä dumleja. Sitten tuli lihan vuoro; jauheliha, kala, kana, paistettuna tietenkin. Sitten alkoi tehdä mieli nuudeleita ja salmiakkia.
Nyt mielitekoina ovat kahvi, suklaa ja klementiinit, kaikkia voisin popsia ja juoda mielin määrin. Suklaan ja kahvin kanssa yritän hieman rajoittaa, vauvaa ajatellen. Ja suklaansyömisestä saan morkkiksen, koska voin syödä levyn suklaata vartissa, ja jääkaappikylmänä tietenkin.

Toistaiseksi olen sentään välttynyt omituisimmilta mielihaluilta, kuten näiltä esim. maksalaatikkoa ketsupilla (mun korvaani tuo kuulostaa oudolta) tai hiekka tms. Pakko sanoa 'toistaiseksi', koska ei tiedä vaikka alkaisi myöhemmin himottamaan nekin.


Jännityksellä odottamaan, että mikä seuraavaksi. Hieman jo alkanut tekemään mieli mansikoita, kiiviä ja appelsiinia, vielä en tosin ole kaupasta niitä raahannut kotiin.
Huvittaa vaan, ettei ole kauaa mikään himo pysynyt. Mitä jos tämä onkin enne, että tuleva neiti ei osaa päättää mitään ja muuttaa mieltään usein? Haha.

Yksiön asukki

Täällä eräs malttamaton äiti-ihminen jo odottaa pientä prinsessaa. Raskausviikko 26 vasta potkaistiin käyntiin ja nyt jo kauhea halu saada "kasvain" äkkiä syliin. Aika tuntuu menevän hyvin hitaasti, vielä pahimmillaan 17 viikkoa odottelua. Toivon tosin, että neiti seuraisi sisarustensa jalanjälkiä ja päättäisi tulla maailmaan pari viikkoa etuajassa.
Toisaalta hyvä, että vielä on aikaa, saa rauhassa laittaa kaiken kuntoon. Tosin pinnasänky on jo parisen viikkoa ollut valmiina, vaikkakin sängyn suojus puuttuu vielä. Rattaat myös odottavat matkustajaansa. Sairaalakassia en sentään ole vielä pakannut, vaikka mieli on tehnyt. Melkein kaikki mukaan lähtevä on tosin jo katsottu valmiiksi.

Äitini antoi eilen neidin töppöset, jotka tilasin jokin aika sitten häneltä. Löysin kuvan netistä ja oli pakko kaivaa ohje näihin ja viedä äitille. Suomeksi en tätä löytänyt, joten äiti sai tyytyä espanjan- ja englanninkieliseen ohjeeseen. Äitin kielipää ei ole mikään paras, mutta onneksi mukana oli suht selvät kuvat. Mä olen niin ihastunut näihin, on älyttömän söpöt. Tilasin myös Erinille, Jerrylle ja Eetulle samanlaiset (mutta tietenkin isommat, haha). Niitä odotellessa.
Lupasi äiti tehdä meidän pikkuiselle pipon ja kaulahuivinkin ja kevääksi on tilauksessa samanlainen villatakki kuin sisaruksillakin, tosin vaaleanpunaisena.

Mulla alkaa jo pikkuhiljaa olemaan tukalampi olo. Eilen huomasin välillä hengittäväni raskaammin ja tuntuu, että vaapun kuin ankka. Pikkuinen on usein perätarjonnassa ja potkii ikävästi rakon aluetta, mutta silti jokainen potku saa mut melkein ilon kyyneliin (minäkö herkkä?! Haha). Aika napakasti hän välillä potkii, välillä mun suustani pääsee yllättynyt "auts" kun neiti potkaisee. Aina sanotaan, että tulee jalkapalloilija, mutta kyllä mä epäilen pienen harjoittelevan itsensä puolustamista isompia sisaruksia vastaan. On tää raskaus silti vaan niin ihanaa aikaa <3

Pyydän anteeksi, saatte kestää näitä päivityksiä aina silloin tällöin siihen asti, että tosiaan saan pienen nyytin syliin. Malttavaisuus on hyve, mutta multa ei sitä yleensä löydy. Pyrin kuitenkin kirjoittamaan edelleen muistakin asioista.

uhmaa, tuhmaa, jääpäätä, kitinää. On he silti vaan niin rakkaita.

Kello on seitsemän ja tässä sitä ollaan oltu hereillä taas kolmisen tuntia. Pari elokuvaa on tullut jumitettua jo. Yritän ottaa rennosti, vähän väsy alkaa painamaan jo ja pari harjoitussupistusta on tullut. En muista, että aikaisemmin olisi tullut näin aikaisilla viikoilla (rv 23+3), mutta en huolehdi. Yritän ottaa rauhallisesti, olla stressaamatta mitään ja vaan olla. En ota mitään riskejä nyt pienen kanssa, tässä raskaudessa muutenkin ollut sellaisia asioita, mitä ei ole aikaisemmissa ollut.



Tässä odottelen, että rakas esikoiseni ja rakkaat uhmat herää. Jep, meillä on Erinillä ja Jerryllä pientä uhmaa. Tai oikeastaan Jerryllä on kiukuttelu vaihe päällä, on hirveän herkkä ja välillä kun vähän komentaa, alkaa huutamaan. Sama tapahtuu jos ei onnistu jossain mitä yrittää. Äitin herkkis <3

Eetulla on pientä kitinää, mutta se nyt on ihan normaalia, joutuuhan hän olemaan se "iso poika". Siksi on hyvä, että pääsee mummille suht usein, niin saa välillä olla huomion keskipisteenä. Ja yritän itsekin välillä antaa Eetulle sitä spesiaalihuomiota. Mutta osaa Eetu kyllä olla ihanan vastuuntuntoinen ja mainostaakin vähän väliä, että hän auttaa sitten vauvan kanssa; syöttää vauvaa ja auttaa vaipanvaihdossa <3

Erin on pahin tällä hetkellä. Kokeilee omia rajojaan ja mun hermoja. Illalla nukkumaan mennessä alkaa pelleily, se alkanut vasta viikko tai pari takaperin, ennen meni ihan kiltisti unten maille. Kiipeilee myös joka paikassa: keittiön kaapeilla, Safin raapimispuussa, pesukoneen päällä jnejnejne. Neiti myös suuttuu helpolla jos asiat ei mene niin kuin hän haluaa (yksikin aamu raivosi varmaan vartin kun leluautot eivät menneet kuten hän halusi.. Tyypillinen nainen?). On myös samanlainen jääräpää kuin äitinsä, jos jotain päätetään niin se myös pitää ja päätä on hyvin vaikea kääntää. Mä kyllä jotenkin pelkäsinkin, että Erin tulee muhun lujan tahtonsa kanssa. Ja itsekin olen ollut kamala uhmaikäinen. Ja toivossa on hyvä elää, että Erinistä tulee sitten suht helppo teini. Välillä kyllä vain huvittaa neidin jääräpäisyys kun ei millään anna periksi <3

Mielenkiinnolla odotan, että millainen jääräpää tämä pieni perintöprinsessa tulee olemaan, varsinkin jos tulee siskoonsa ja äitiinsä. Pitää varmaan siinä vaiheessa todeta, että voi Jukka raukkaa.

Välillä tekee mieli repiä hiukset omasta päästä, mutta on he silti vaan niin rakkaita <3
Hyvät hetket korvaa kaikki huonot hetket moninkertaisesti <3

Happy day

Ultrassa siis kävin tänään. Kaikki näytti hyvältä, syke oli normaali ja sydämessä kaikki kunnossa. Sai huokaista helpotuksesta. Lääkäri kehotti käymään kerran viikossa varmuuden vuoksi neuvolassa kuuntelemassa sydänäänet ja sanoi, että voi johtua mun kilpirauhasvaivoista, koska se voi vaikuttaa vauvan sydämeen. Onneksi kilpirauhasen toimintaa seurataan verikokeilla neuvolasta ja sisätautilääkärin kautta ja lisäksi vielä äitiyspolilla.
Siellä pikkuinen köllötteli. Hienosti on kasvanut neiti ja vähän ilmeisesti närkästyi ultralaitteella tökkimisestä, kun jälkeen alkoi riehumaan (aloitti kyllä jo hieman ultran aikanakin).
Jokin supistusrengas myös näkyi ultrakuvassa (koskaan ennen kuullutkaan), mutta lääkäri sanoi ettei tarvitse huolehtia, vauvalla on kuitenkin tarpeeksi tilaa. Käski nyt vain ottaa rennosti ja nauttia raskaudesta. Kyllähän se hieman auttaa, jos käyn viikottain kuuntelemassa, että kaikki on hyvin. Onneksi neiti myös potkii aika usein.
Nyt uskalsi hyvällä mielellä pistää pinnasängynkin kuntoon tänään. Muuten on jo valmiina odottamassa käyttäjäänsä, täytyy vielä vain odotella että saadaan reunasuojus takaisin meidän äitiltä, kun annettiin sinne korjattavaksi.
Erin ei enää jaksaisi odottaa vauvaa, katseltiin frendejä ja kun Rachelin vauva syntyi, neiti höpisi, että meidän vauva tulee pian ja hän saa vauvan syliin. Malttamaton <3

Muuallakin vikaa kuin vain päässä, haha

Varoitus, sisältää paljastuksia mun sairauksista, Haha!

Piti illalla kirjoitella, mutta oli vähän epätodellinen olo (tai on edelleenkin) joten se sitten jäi.
Neuvolassa meinaan kuului meidän pienellä epätasainen syke. Neuvolatäti sanoi ettei kannata huolestua, voi johtua siitä, että johtoratajärjestelmä ei oo vielä täysin kehittynyt, mutta parempi käydä tarkistuttamassa sydän kuitenkin. Soittikin mulle n. 10 minuuttia käynnin jälkeen ja tänään sitä ollaan sitten ultraan menossa kurkkaamaan, että onko kaikki hyvin.
Tiedän, ettei pidä turhaan stressata asiaa ja kun asia voi oikeasti olla vaaraton juttu, mutta automaattisesti hirmuinen huoli pienestä. Piti pinnasänkykin laittaa eilen kuntoon, mutta jotenkin tuli olo, ettei uskalla ennen kuin tietää tilanteen.
Kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja on käynyt mielessä.. Meidän Miikkalla oli sydämessä reikä syntyessään, mikä tosin meni umpeen lapsena. Ja eräällä puolitutun pojalla oli syntyessään sydänvika, joka leikattiin muistaakseni pojan ollessa hyvin pieni.
Tässä tilanteessa toivon parasta tietenkin, mutta samalla pelkään pahinta..

Kävin myös lääkärissä eilen näyttämässä käsissä ja jaloissa olevaa ihottumaa (hieman rakkulamaisia näppylöitä kämmenistä kyynärpäihin ja nilkoissa, säärissä ja reisissä kuivia punaisia laikkuja). Ei osannut lääkäri sanoa mitä voisi olla kun ei ole hydrocortisonilla lähtenyt. Kehotti nyt rasvaamaan koko kropan kerran-pari päivässä ja sain reseptin vahvempaan kortisooniin, jota laitan käsiin ja nilkkoihin. Yritän näillä hoidoilla 2-4 viikkoa ja jos ei auta, niin uudelleen käymään lääkärissä.
Mä olen kans kummallinen tapaus. Eetun odotuksen jälkeen oon käynyt lääkärissä, jossa mulla on nyt tähän mennessä todettu migreeni, paniikkihäiriö, kilpirauhasen liikatoiminta, virtsatietulehdus munuaisissa asti, raskausajan diabetes, raskausmyrkytys, polven nivelsiteet menivät kun liukastuin v. 2010, nyt tää omituinen ihottuma + kaikkia ns. perussairauksia, eli korvatulehdusta, jne.. Ei nyt muita muistu mieleen. Oon siis saanut ravata lääkäreissä ja verikokeissa enemmän kuin tarpeeksi ja loppua ei näy (vielä). Erittäin kivaa näin neulakammoiselle. Loppukuusta pääsee taas pistettäväksi, otetaan perus verenkuva, kilpirauhaskokeet ja sokerirasitus (yök) ja heti tammikuun alussa suuntaan TYKSiin äitiyspolille, siellä seurataan raskautta kilpirauhasen takia.

Eilen oli muuten ihan kiva päivä. Käytiin Lanan ja lasten kanssa IKEAssa. Harmitti lasten puolesta kun eivät päässeet lapsiparkkiin (mitä odottivat). Jollain pienellä oli käynyt pallomeressä vahinko ja lapsiparkki oli koko loppupäivän suljettu kun pallot pestiin ja niiden piti kuivua.

Annu myös paljasti, että oli yllätyksenä suunnitellut meidän pienelle lahjaa ja sanoi, että saan babyshowerit. Lämmitti mieltä ja en osannut sanoa mitään, hymyilin vaan hölmönä tietokoneen ruudulle. Pakko sanoa, että vaikka mulla ei ole paljoa ystäviä, niin ne, jotka on mun ystäviä, on kyllä ihania <3

Oon tässä yrittänyt miettiä, että mitäpä sitä puuhailis perjantaina kun Jukka lähtee Räpsän luokse saunomaan ja viettämään poikien iltaa. Totesin eilen sitten, että miksi mä yritän keksiä itselleni tekemistä? Juu, oon välillä huono olemaan yksin, mutta vaikka Jukka ja Räpsä käyvät täällä vielä ennen kuin suuntaavat Naantaliin, niin tuskin ovat niin kauan, että lapset ovat ehtineet lähtemään, eli mä varmaan siivoan perjantaina (sarkastinen jippii). Ja jos hemmottelisin itseäni ja ostaisin jotain hyvää syötävää. Ja jos sitä vaikka lainaisi joltain ystävältä jonkun hyvän elokuvan. Ja kaulahuivin kutominen on kesken. Pyykkiäkin varmaan on kertynyt siihen mennessä. Ei tässä kämpässä tekeminen lopu. Jukka kyllä käski, että mun pitäisi ottaa vaan rennosti ja hemmotella itseäni, en vaan tiedä onnistuuko kun lauantai illalla oon menossa auttamaan Emmiä leipomaan Antin syntymäpäiville ja ei tiedä koska Jukka tulee kotiin enkä viitsisi siivoamista siirtää sunnuntaiksi, kun on Antin synttärit ja lapset pitää hakea.


Mutta taidan tästä mennä juomaan ainakin kupillisen kahvia ja odottamaan, että päästään lähtemään ultraan (Miikka on ihana ja vie mut sinne ja vahtii lapsia vielä odotushuoneessa). Hieman jännittää ja aika on vasta 13:50. Onneksi sentään sain näinkin nopeasti ajan, ettei mennyt esim. viikon päähän.

♥ ♥ Nää naiset on jotain niin sanoinkuvaamatonta ♥ ♥

Lahja vauvalle

Sain tänään Lanalta lahjan. Tai oikeastaan meidän tuleva prinsessa sai. Lahja ja lahjan antaja odottivat meillä kun tultiin harkoista. Lapset oli hirmu innoissaan tutkimassa mitä pikkusisko sai. Pisti hymyilyttämään.
Jerry omi heti apina-pehmolelun itselleen (niiin söpö, pääsee pinnasänkyyn), mutta onneksi mä sain varastettua sen takaisin kun Jerry innostu sellofaanista.
Erin oli niin innoissaan, että yritti änkeä (ja osittain onnistuikin) sellofaanin sisään tutkimaan tavaroita. Jokainen olisi pitänyt avata heti, mutta sain hämättyä ja lopulta neiti tyytyi ojentamaan tavarat pois paketista.

Paketista paljastui apinapehmon lisäksi amme, ylisöpö viltti, vaippoja, pikku Myy tuttipullo, tutti + tuttiketju, ruokalappu, vaaleanpunaiset sukat, Herra Hakkarainen lyhythihainen body, marjapuuron väriset tumput, vaalenpunainen aluslakana, vaaleanpunainen tyynyliina ja vihreä tyynyliina.
Ihana ystävä <3 Ja ihana yllätys, osittain Lana paljasti, että jotain tekee, muttei kertonut mitä hommasi.
Nyt on hirveä into päästä äkkiä laittamaan pinnasänky kuntoon, heh. Luultavasti sen huomenna teenkin ennen neuvolaa. Nyt en viitsi mennä kolistelemaan, mutta hinku on kova. Tahtooo nyt.. 

....

Suunnittelin tuossa, että tulostelen kansioon kaikkia lahja-, askartelu- yms ideoita, niin löytyy sitten samasta paikasta ja ei tarvitse joka kerta avata konetta.
Sitten aloin tuskastelemaan, että miksi nykyään ei Word'iä löydy valmiiksi? Ainoa tekstinkäsittely on Office (yök, en oo koskaan tykännyt siitä, omasta mielestä paljon sekavampi kuin Word) ja sekin on maksullinen. Mä itse kuitenkin harvemmin kirjoitan koneella mitään, kaikki reseptit yms kirjoitan käsin, niin mitä järkeä olisi maksaa ohjelmasta, jota tulisi käytettyä ehkä pari kertaa vuodessa? Nämäkin haluaisin koneella kirjoittaa vain siksi, että oon kadottanut kaikki meidän A4-kokoiset ruutupaperit ja jos kirjoitan tavalliselle valkoiselle arkille, teksti ei tosiaan mene suoraan enkä jokaista jaksa viivoittaa.
Tietenkin netistä löytyy varmasti ilmaisiakin ohjelmia, mutta en noista tiedä mitään ja pelkään, että lataan jonkun vääränlaisen ohjelman ja sotken koko koneen. Ehkä tuo parempi puolisko saa illalla katsoa löytääkö mulle jonkin ohjelman.. *hymy*
Ja jos teiltä löytyy jotain kivoja ideoita ja ohjeita (lahjoihin, askarteluun, juhliin tms), saa laittaa tulemaan. Ihan mitä vain.

Tänään on ollut vähän laiska päivä, niin kuin maanantait meillä yleensäkin on. Ei jaksa hirveesti touhuta mitään kun tietää, että pääsee harjoituksiin touhuamaan kuitenkin. Saa nähdä kauanko mä pystyn vielä olemaan mukana, maha alkaa jo vähän painamaan (niinpä, nyt jo vaikka viikkoja vasta 23+0, kasvanut kyllä ihan hyvää vauhtia) joten selkä ja jalat ei oikein tykkää siitä, että välillä istutaan ja hetken päästä noustaan, joutuu kumartelemaan ja lapsia saa nostella. Jukka pääseekin sitten mun tilalle kun mä joudun jäämään pois.

Huomenna pääsee taas neuvolaan kuulemaan pikkuisen sydänäänet. En ole tainnut mainita vielä, mutta mulla on aivan huippu neuvolatäti. Useimmat kyllä hyväksyy sen, että mä joudun ottamaan lapset mukaan, mutta käyttäytymisestä voi lukea että "olisit mieluummin hommannut hoitajan ja jättänyt lapset kotiin". No, tän hetkinen täti on ihan eri maata. Mun oma neuvolatäti jäi äitiyslomalle juuri ja tää sijainen jaksaa höpöttää lasten kanssa, kyselee heiltä kaikenlaista ja viimeksi kysyi kuka haluaa kuunnella omat sydänäänet kun vauvaa on ensin kuunneltu. Tuli hyvä mieli kun huomasi, etteivät lasten mukana olo ollut ongelma ja lapset tykkäsi kun heidätkin huomioitiin. Erin vähän katseli pitkään ja epäilevästi, kun mitattiin mun verenpaine. Tosin jokainen on vuorollaan luullut, että se sattuu muhun.
Pääsen huomenna samalla kyselemään, että mitä ihmeen ihottumaa mulle on mahtanut tulla. Kutiavia punaisia näppylöitä oli ensin käsissä ja säärissä, nyt on levinnyt kyynärpäihin ja reisiin asti ja mahassakin muutama laikku. Ärsyttää kun kutiavat, päivisin aika pitkälti muistan olla raapimatta, mutta unissani raavin niitä. Pakko todeta, että onneksi on kylmät ilmat, jos olisi kesä, niin ei olisi kiva kulkea mekoissa tai capreissa ja topeissa kun kädet ja jalat kamalan näköiset. Toivottavasti huomenna saa jotain selvyyttä asiaan, tää on meinaan uutta mulle. Hydrocortisonia oon kokeillut, mutta ei ole ollut apua.

I'm not just a mom, I'm also a cleaning lady and a much more

Yllätys yllätys, en mä eilen saanut siivottua kämppää loppuun. Lasten harjoituksissa meni oma aikansa ja kun päästiin kotiin, sai tehdä lapsille iltapalan ja kylvettää. Mutta tänään jatkuu taas, kunhan ensin juon pari kuppia kahvia ja heräilen tästä.
Oon jo kauan sitten luovuttanut sen suhteen, että saisin tässä talossa tehtyä suursiivouksen päivässä. Ei onnistu, ainakaan jos lapset ovat kotona. Ja kun lapset ovat hoidossa, sitä mieluummin hoitaa omaa mieltä ja rentoutuu.
Mutta tässä teille meidän perheen suurin yllätys: Lastenhuone on edelleen siisti! Te, jotka ette ole käyneet meillä ja varsinkin lastenhuoneessa, voin valaista asiaa; yleensä meillä lapset leikkinyt omassa huoneessaan niin, että illalla kaikki lelut on levitetty lattialle (ja osa jopa alakertaan), joten huone on näyttänyt siltä, kuin siellä olisi räjähtänyt pommi. Yleensä se näytti tältä:

KUVA TÄÄLTÄ!

Iltaisin yleensä vain tein kulkuväylän lelujen keskelle ja kerran viikossa tai kahdessa siivosin huoneen vain nähdäkseni sen samana tai seuraavana iltana samassa kunnossa.
Mutta nyt, vihdoin ja viimein (!!) oon saanut puhuttua lapsille järkeä etteivät levitä kaikkia leluja lattialle ja siivoavat iltaisin ennen nukkumaan menoa. Ehkä 'kasvaimen' tulo vaikuttaa?
Vielä täytyy saada puhuttua heille järkeä, etteivät raahaa leluja alas mutta eiköhän sekin onnistu. Oon kyllä niin ylpeä heistä <3

Mutta nyt tämä äiti käy keittämässä kahvia, antaa lapsille aamupalaa ja yrittää jatkaa siivoamista. Katsotaan jos illalla palailen tänne.

Apinatarha

Kuinka monella muulla on välillä sellainen olo, että asuisi apinatarhassa? Mulla on harva se päivä. Eikä vain apinatarhassa, vaan peräti MÖLYapinatarhassa. Kolmesta lapsesta lähtee yllättävän kova ääni, oli kyse sitten riemukkaasta riehumisesta tai pitkän ilon jälkeisestä itkusta.
Meille paras asuntovaihtoehto olisi omakotitalo, musta meinaan tuntuu että tässä kämpässä ei oo tarpeeksi äänieristystä. Tai meidän kämppään ainakin kuuluu naapurista välillä ääniä, joten tuskin meidän eläintarhan äänet jää vain näiden seinien sisälle.
Itse tähän meteliin on suurimmaksi osaksi tottunut, tosin en sano että sitä mielelläni kuuntelen. Onneksi tällä äidillä on vielä jonkun verran (lue: ei kuitenkaan aina) valtaa lopettaa riehuminen ja rauhoittava syli lopettamaan itkun.
Jos jonkun elämästä puuttuu haasteita, tervetuloa meille. Esimerkiksi puhelimessa puhuminen on haastava kokemus, saat arvailla mitä toisessa päässä oleva henkilö sanoo, ja toivoa, että hän kuulee mitä sinä sanot. Ja vaikka muuten olisi koko päivä hiljaista, niin auta armias kun puhelimen laitat korvalle, niin jokainen haluaa jotain tai tulee tappeluita tms. On siitä hyötyäkin, saa nopeasti lopetettua vähemmät miellyttävät puhelut kuten puhelinmyyjien kanssa väittelyn..
Ja myönnän, ei ne lasten äänet pelkästään täällä kuulu, kyllä mullakin ääni nousee välillä kun muut keinot eivät auta.

Tänään ei taas ole ollut hyvä päivä. Ehkä se on niin kun muut vihaavat maanantaita, niin mulle perjantai on maanantai? Lapset riehuu normaalia enemmän, ehkä se vaikuttaa, kun tietää että iskä tulee hakemaan jossain vaiheessa niin täytyy purkaa kaikki energia ennen sitä? Ken tietää.
Perjantaisin yleensä myös keksitään kaikki kivat temput, millä varmistetaan ettei äiti ainakaan nuorene enää. Esimerkkeinä voin sanoa, että Erin kasteli koko vessan sillä aikaa kun olin kylppärissä laittamassa pyykkejä koneeseen. Jerry tiputti jääkaapin ovessa olevan lokeron (johon saa maidot yms) ja täysi maitotölkki ja ketsuppipullo levisivät pitkin keittiötä ( jippii ), menipä siinä sitten yksi kiinnikekin poikki jonka yritin liimata takaisin (saas nähdä pysyykö se).
Myöskään Erinin ja Jerryn isä ei taaskaan osaa ilmoittaa koska hakee lapsensa, välillä tuntuu ettei häntä edes kiinnosta.
Mun piti tänään myös käydä vähän kauppoja kiertämässä, jos vaikka löytyisi lapsille (ja 'kasvaimelle') jotain, tai hyvällä tuurilla itselleni, mutta taidan jättää välistä. Jukka meinaan menee töiden jälkeen työkaverinsa luo kahville ja tunnen Jukan sen verran hyvin, että vierailu venyy kuitenkin kun jää suustaan kiinni. Tietenkin voisin lähteä Eetun kanssa kaksin kun Erin ja Jerry on lähtenyt iskäilemään, mutta kuten miehet yleensäkin, Eetu vihaa kaupoissa kiertelyä ja hermostuu varsinkin jos meinaan mennä kokeilemaan jotain. Plus jos sattuisimme kävelemään jonkun angry birds jutun ohi, niin saisin kuunnella loppureissun "äitiii, osta mulle toi angry birds ---" .. Noh, joku toinen kerta sitten.

Tänään äiti on vähän angry bird.

nimetön

Jep, eli eilen oli ultra. Hyvin 'kasvain' oli kasvanut, kaikki mitet meni tasan viikoilleen (21+0), ainoastaan mahan ympärys näytti 20+6. En kyllä muista, että kukaan näistä kolmesta kotona juoksevasta rakkaudesta olisi vastannut viikkoja niin hyvin. Kaikki hyvin muutenkin.
Ja pikkuinen prinsessahan meille tulee, mun aavistus osui oikeaan. Kyllä mä sitten tunnen oman kroppani edes jotenkin. Epäilin aluksi, että nähdäänkö sukupuolta ollenkaan kun juuri se alue oli navan kohdalla ja toi varjon kuvaan. Onneksi hän oli hereillä ja päätti hieman siirtyä, että päästiin kurkkaamaan sukupuolta.
Ujo neiti taisi olla, ensin peitteli kasvojaan käsillään ja kun yritettiin ottaa sivuprofiilista kuvaa, hän päätti lytätä naaman kiinni istukkaan ja maistella sitä, joten kuvasta näkee leuan ja otsan, mutta nenä on kadoksissa. Heh.

Mutta kuuluu meille muutakin kuin hyviä uutisia.
Meillä oli eilen Erinin ja Jerryn harjoitukset. Eetu oli myös mukana, koska heidän ryhmänsä harkat oli peruttu. Noh, sillä aikaa kun meillä oli 20 minuutin harjoitukset, joku idiootti varasti mun untuvatakin (tai siis äitin, lainasin sitä koska siihen mahtuu isompikin maha), erään Anitan Takin, Pihla-tytön takin ja Erinin ihan uuden talvipuvun (ostettiin eilen ja ehti olla neidillä vajaa ½ tuntia päällä) + pipon, hanskat ja kaulahuivin.
Mä voin ehkä ymmärtää sen, että mun ja Anitan takit lähti, mutta en sitä, että joku ääliö vie lapselta vaatteet. Ihme, että kenkiä ei oltu viety, tai Jukan ja poikien vaatteita, Eetullakin kuitenkin uusi talvipuku joka ollut pari kertaa vasta päällä..Onneksi oltiin autolla liikenteessä, eikä esim. kävellen tai autolla. Laitettiin Erinille Eetun pipo ja kaulahuivi, että on edes jotain lämmintä ja mä kannoin neidin pikaisesti autolle, oltiin molemmat siis ilman takkia. Kävi sentään sen verran hyvä tuuri, ettei ollut kovaa pakkasta. Oli kyllä sellainen raivo päällä eilen, että jos olisin saanut syyllisen kiinni niin mä luultavasti tällä hetkellä istuisin jossain pidätyssellissä tapon yrityksestä tai ainakin pahoinpitelystä.
Rikosilmoitus tehtiin, mutta tuskin nähdään enää vaatteita. Mä saan Annulta lainaan tai Emmiltä ostettua talvitakin itselleni ja meidän isi on niin ihana, että ostaa Erinille uudet talvivaatteet. Paikan vahtimestarikin oli ihmeissään, koska sieltä (siis Runosmäen nuorisotalolta) ei ole koskaan ennen hävinnyt mitään, mäkin olen joku 8 vuotta käynyt siellä harjoituksissa ja tää oli eka kerta kun jotain varastettiin. Siellä myös kierteli vartija välillä ja tosiaan meidän harkat kesti hyvin vähän aikaa ja yhdessä vaiheessa oli vielä ovi auki kun yksi tyttö kävi vessassa. Eli joku ilmeisesti kurkkinut jossain ikkunan takana ja heti kun ovi mennyt kiinni, käynyt poimimassa vaatteet mukaansa.
Nyt saan muutaman päivän käyttää vanhaa talvitakkia, on vaan hieman ahdistava kun menee juuri ja juuri kiinni ja puristaa, mutta ei auta valittaa. Kyllä se muutaman päivän menee, vkloppuna kuitenkin ollaan menossa Annulle niin saan takin lainaan. Hetken päästä tarttee lähteä verikokeisiin, onneksi Miikka lupasi tulla katsomaan lapsia.
Ja jos varas sattuisi vahingossa eksymään tänne, niin SAISIT HÄVETÄ! Ei siinä mitään että viet kahdelta aikuiselta ihmiseltä takit, joista toinen vielä raskaana, mutta se, ETTÄ  @!#%&!*# VIET PIENILTÄ LAPSILTA VAATTEET TALVELLA...!! PILASIT PIENEN 2½ VUOTIAAN TYTÖN ILONKIN KUN OLI SAANUT UUDET VAATTEET. Olet säälittävä ihminen kun viet jotain lapselle kuuluvaa. Toivottavasti et saa omia lapsia ettei tuo kusipäisyys periydy! Toivottavasti saat ansiosi mukaan!