Näytetään tekstit, joissa on tunniste ärrinmurrin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ärrinmurrin. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. huhtikuuta 2013

eilinen...


Herääminen pirteänä (oikeesti) kello 5:30. Monta aamuhymyä ja -pusua. Kaaos vaatehuoneessa. Kolme uhmailevaa kinastelijaa. Yksi vielä hieman kipeä ja lievästi kärttyinen äiti. Taustalla soiva radio. Yksi vähän kipeä kiukkuinen vauva joka viihtyy vain sylissä. Yksi sekava kihlattu. "Aamukahvi"seuraa. Yksi kiimainen kissa. Niistä oli eilinen tehty. Piti vaatehuone siivota ja järjestää, Sofia vain oli (ja on edelleen) eri mieltä. Nukahtaa syliin, mutta keinuun tai sänkyyn siirrettäessä herää ja vaatii takaisin syliin. Vaivaa vatsatauti häntäkin.
Meillä alkaa jokainen pikkuhiljaa hyppimään pitkin seiniä kun ei olla päästy ulos. Eikä päästä tänäänkään kun tytöt vielä sairastaa. Josko huomenna jo?

Muutama päivä sitten sain kauhukseni todeta; Safin kiima alkaa taas. Aina kiimassa Safi mouruaa jatkuvalla syötöllä ja pyörii kenkien päällä. Se mouruaminen on aamuisin sellainen asia, mikä saa savun tulemaan korvista, varsinkin jos on huonosti nukuttu yö takana. Pitäisi käydä leikkuttamasaa Safi ihan vaan Safinkin mukavuuden takia, mutta mä ehkä haluaisin teettää ainakin yhdet pennut. Ehkä mietin asiaa vielä pari kuukautta tai syksyyn ja jos silloin leikkaus tuntuu aiheelliselta, suunnataan eläinlääkärille.

Mulla on pinna tosi kireällä taas. Haluisin saada hommia tehtyä (muutakin kuin pestyä pyykkiä) mutta tuntuu, että kaikki vaatii just silloin jotain. Aamupäivisin olisi energiaa ja intoa mutta se ehtii laantua siihen mennessä kun Jukka pääsee töistä. Ja silloin pitääkin jo tehdä ruoka yms.
Myös ylimääräiset valvomiset ja heräämiset kaikkien sairastelun takia vaikuttaa. Saa jatkuvasti laskea mielessä kymmeneen sataan kun joku kiukuttelee. Ja sitä kiukuttelua riittää. Ehkä mieli paranis kun pääsis hetkeksi ulos tästä talosta. Mutta eihän se onnistu. Lapsia ei voi kipeänä tuonne vesisateeseen viedä eikä vatsataudissa lähdetä kyläilemäänkään. Ja huomenna Jukan pitäisi lähteä Tampereelle tapaamaan vanhoja kavereita ja me jäädään lasten kanssa kotiin..

maanantai 17. joulukuuta 2012

juhlat juhlittu sairastuvalla

Viikonloppu tuli ja meni taas. Ja melkein viikko viime päivityksestä. Hups. Joka päivä on pitänyt kirjoittaa, mutta ei ole pää toiminut.


Lauantai meni leipoessa. Jukka ja Lana onneksi auttoi, ties kauan se olisi kestänyt, jos olisin koko homman hoitanut yksin (yhdessä leivottiin n. klo 13-22:30). Sitä se on, kun haluaa tehdä melkein kaiken itse.
Monen tunnin leipomisella saatiin lopulta aikaiseksi pellillinen kinkkupiirakkaa, suklaatäytekakku (Eetun toive), jauhelihapasteijoita, toffeepopseja ja tuulihattuja. Vaikka mä nautin leipomisesta, tuli sellainen olo, että onneksi ei tarvitse hetkeen leipoa muuta kuin aatoksi pipareita ja torttuja. Ja nekin valmistaikinasta.
Yllättävän nopeasti aika kyllä meni touhutessa ja aikaa siivitti kun spotify'sta laitettiin Yön kappaleet soimaan. Miksen mä ole pitkään aikaan kuunnellut yötä kun niillä on niin hyviä biisejä?!

Eilen sitten juhlittiin Eetua. Pakko myöntää, että mä olin kyllä pettynyt. Kutsutuista vieraista paikalle saapui vain Lana, meidän äiti, isi, isän naisystävä, Miikka, Annu ja Makke (suuret kiitokset heille kaikille!! Olette rakkaita). Suuri osa kutsutuista jätti tulematta ja osa ei edes ilmoittanut mitään. Muutama ilmoitti olevansa kipeänä. On meilläkin lapset kipeänä, Eetulla silmä-, korva- ja nielutulehdus, Erinillä ainakin silmätulehdus (tänään lääkäriin neidin kanssa) ja Jerryllä yskää, mutta silti pidettiin juhlat. Eräskin sanoi, ettei halua mua tartuttaa. Enköhän mä sen lapsilta sitten saa jos saan?
Erityisen pettynyt olen siihen, että YKSIKÄÄN Eetun viidestä kummista ei viitsinyt tulla paikalle. Yksi oli yövuorossa, yksi kipeänä, yhtä en kutsunut (ei ole aiemminkaan tullut yksillekään syntymäpäiville), yksi ilmoitti jo aiemmin ettei pääse (taaskaan, sama juttu jo useampana vuotena) ja yksi ei ilmoittanut mitään. Murh. En ole kummeja tainnut kovin hyvin valita Eetulle.
Harmitti myös siksi, että Eetu oli pettynyt kun ei enempää vieraita saapunut. Haluan lohduttaa pientä isoa poikaa jollain tavalla, mutta en vielä tiedä miten. Jos keksisin jotain kivaa hänelle..

Täytyy vaan yksinkertaisesti jättää kutsumatta niitä ihmisiä, jotka peruuttavat usein. Säästyy paha mieli sekä multa että lapsilta.


Tänään suunnataan lääkäriin näyttämään Erinin silmiä (ISO KIITOS LANALLE KUN JAKSAA LÄHTEÄ KUSKAAMAAN ETTEI TARVITSE KÄVELLÄ!!) ja varmuudeksi tarkistuttamassa Erinin  ja Jerryn korvat samalla. Ja pyydetään myös yskänlääke resepti Jerrylle.
Eetu kävikin jo viikonloppuna lääkärille näyttäytymässä kun valitteli korvaansa ja silmä oli tosi punainen. Siinä sitten lääkäri huomasi, että pojulla on silmä-, korva ja nielutulehdus. jippii murh. Antibioottikuuri päälle. Onneksi Eetu ottaa reippaasti lääkkeet.
Oli kuulemma tuttu lääkäri (äitini siis vei Eetun sinne), totesi Eetulle, että "susta on komea poika kasvanut, oon sut viimeksi nähnyt keskolassa". Eli oli sama lääkäri, joka teki lopputarkastuksen Eetulle kun poika pääsi keskolasta pois (jossa oli alhaisen verensokerin takia) ja jonka päälle Eetu yritti virtsata silloin. Ja jos joku huolehtii nyt, että oliko lääkäri nyt n. 3 päivää vanhan pojan pissassa, niin ei ollut. Ehti hypätä sivuun.
Myös Jukka on kipeänä.
Nyt täytyy toivoa, että mä pysyn suhteellisen terveenä, tosin hieman jo löytyy yskää, joten olenko mä seuraava joka on terveyskeskuksessa näyttäytymässä. Me ollaan tosi harvoin lasten kanssa kipeänä, miten juuri nyt ennen joulua ja kaikki samaan aikaan? Noh, sairastetaan kerralla sitten niin ei tarvitse myöhemmin sairastaa. Heh.

Mutta nyt, aamukahvia ja pyykin pesuun.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Ärsyttävä herra Nimetön

Pyydän anteeksi sekavaa tekstiä, en voi paljastaa kaikkea tapahtunutta,
ettei kyseinen henkilö paljastu ja vaikea kirjoittaa ilman nimeä.
Ja tästä tekstistä varmaan huomaa ärsytyksen...


Tuli taas huomattua, miltä tuntuu kun eräs Jukan läheinen ei hyväksy meidän suhdetta. Ollaan Jukan kanssa oltu kohta kaksi vuotta yhdessä, ja tämä kyseinen henkilö on alusta asti ollut sitä mieltä, että meidän suhde on jotenkin pahasta.
Kun suhteemme oli vasta alussa, tämä nimeltä mainitsematon henkilö oli kysynyt Jukalta, että ei kai Jukka tosissaan ole mun kanssani. Jukka oli todennut, että kyllä on, miten niin ja ja tämä (kutsutaan häntä vaikka Nimettömäksi, hankala kirjoittaa ilman nimeä) oli sanonut, että "mutta sillähän on lapsia..". Tekeekö se musta kamalan ihmisen, jos mulla on lapsia ennestään?!
Muutenkin pitkin meidän suhdetta Nimetön on aina välillä Jukalle sanonut, että Jukan pitäisi soittaa ex-tyttöystävälleen joka on kuulemma muuttunut (suhteen aikana petti Jukkaa jatkuvasti). Jukka itsekin ihmettelee, että miksi hänen pitäisi soittaa ihmiselle, josta ei halua kuulla yhtään mitään. Kai Nimetön on sitä mieltä, että tämä entinen on parempi vaihtoehto tyttöystäväksi kuin minä.

Nimettömällä on myös "sääntöjä". Esimerkiksi sellainen, että minun lapseni eivät saa kutsua häntä sedäksi. Meillä kutsutaan kaikkia ystäviäni yms sediksi ja tädeiksi, on Lana-tätiä, Emmi-tätiä, Jontte-setää, yms. Jos "kasvain" saa synnyttyään kutsua häntä sedäksi, aion kyllä todeta, että meillä on saman säännöt kaikille lapsille, joko kaikki sanovat tai kukaan ei sano. Eilen tuli myös uusi "sääntö" joka ilmeisesti koskee vain minua mutta ei siitä sen enempää.

Olen yrittänyt olla ystävällinen Nimettömälle, mutta hän tekee sen välillä todella vaikeaksi. Pienillä teoilla onnistuu pahoittamaan mieleni aika ajoin. Jukka sanoo, että mun pitäisi olla välittämättä ja että Nimetön on aina ollut tuollainen, että asiat pitäisi mennä juuri hänen mielensä mukaan ja hänen tavallaan. Mulla on hyvä kärsivällisyys, mutta en mäkään kaikkea kestä. Alkaa nyt olemaan suhteellisen lähellä pinnan katkeaminen ja kun näin tapahtuu, menen ja ärjäisen hänelle kaiken päin naamaa. Ei munkaan tarvitse kestää kaikkea. Antaisi aikuisten ihmisten elää omaa elämäänsä ja tehdä omat päätöksensä. Eipä tee hetkeen mieli käydä heillä kylässä. Jukka voi toki mennä, mä voin sitten odottaa jossain kahvilassa tai jonkun muun kaverin luona.

Voin jo sieluni silmin nähdä, että joskus jos ja kun mennään naimisiin ja vihkijä kysyy, että onko jollain jotain liittoa vastaan, niin Nimetön pamauttaa ilmoille jotain tai ainakin jupisee yksinään. Ei varmaan hyväksy meidän suhdetta silloinkaan, kun ollaan jo vanhoja ja ryppyisiä.

Mutta tälläinen avautuminen tällä kertaa. Alkoi taas vaan kiehua kyseisen ihmisen käytös..

maanantai 12. marraskuuta 2012

....

Suunnittelin tuossa, että tulostelen kansioon kaikkia lahja-, askartelu- yms ideoita, niin löytyy sitten samasta paikasta ja ei tarvitse joka kerta avata konetta.
Sitten aloin tuskastelemaan, että miksi nykyään ei Word'iä löydy valmiiksi? Ainoa tekstinkäsittely on Office (yök, en oo koskaan tykännyt siitä, omasta mielestä paljon sekavampi kuin Word) ja sekin on maksullinen. Mä itse kuitenkin harvemmin kirjoitan koneella mitään, kaikki reseptit yms kirjoitan käsin, niin mitä järkeä olisi maksaa ohjelmasta, jota tulisi käytettyä ehkä pari kertaa vuodessa? Nämäkin haluaisin koneella kirjoittaa vain siksi, että oon kadottanut kaikki meidän A4-kokoiset ruutupaperit ja jos kirjoitan tavalliselle valkoiselle arkille, teksti ei tosiaan mene suoraan enkä jokaista jaksa viivoittaa.
Tietenkin netistä löytyy varmasti ilmaisiakin ohjelmia, mutta en noista tiedä mitään ja pelkään, että lataan jonkun vääränlaisen ohjelman ja sotken koko koneen. Ehkä tuo parempi puolisko saa illalla katsoa löytääkö mulle jonkin ohjelman.. *hymy*
Ja jos teiltä löytyy jotain kivoja ideoita ja ohjeita (lahjoihin, askarteluun, juhliin tms), saa laittaa tulemaan. Ihan mitä vain.

Tänään on ollut vähän laiska päivä, niin kuin maanantait meillä yleensäkin on. Ei jaksa hirveesti touhuta mitään kun tietää, että pääsee harjoituksiin touhuamaan kuitenkin. Saa nähdä kauanko mä pystyn vielä olemaan mukana, maha alkaa jo vähän painamaan (niinpä, nyt jo vaikka viikkoja vasta 23+0, kasvanut kyllä ihan hyvää vauhtia) joten selkä ja jalat ei oikein tykkää siitä, että välillä istutaan ja hetken päästä noustaan, joutuu kumartelemaan ja lapsia saa nostella. Jukka pääseekin sitten mun tilalle kun mä joudun jäämään pois.

Huomenna pääsee taas neuvolaan kuulemaan pikkuisen sydänäänet. En ole tainnut mainita vielä, mutta mulla on aivan huippu neuvolatäti. Useimmat kyllä hyväksyy sen, että mä joudun ottamaan lapset mukaan, mutta käyttäytymisestä voi lukea että "olisit mieluummin hommannut hoitajan ja jättänyt lapset kotiin". No, tän hetkinen täti on ihan eri maata. Mun oma neuvolatäti jäi äitiyslomalle juuri ja tää sijainen jaksaa höpöttää lasten kanssa, kyselee heiltä kaikenlaista ja viimeksi kysyi kuka haluaa kuunnella omat sydänäänet kun vauvaa on ensin kuunneltu. Tuli hyvä mieli kun huomasi, etteivät lasten mukana olo ollut ongelma ja lapset tykkäsi kun heidätkin huomioitiin. Erin vähän katseli pitkään ja epäilevästi, kun mitattiin mun verenpaine. Tosin jokainen on vuorollaan luullut, että se sattuu muhun.
Pääsen huomenna samalla kyselemään, että mitä ihmeen ihottumaa mulle on mahtanut tulla. Kutiavia punaisia näppylöitä oli ensin käsissä ja säärissä, nyt on levinnyt kyynärpäihin ja reisiin asti ja mahassakin muutama laikku. Ärsyttää kun kutiavat, päivisin aika pitkälti muistan olla raapimatta, mutta unissani raavin niitä. Pakko todeta, että onneksi on kylmät ilmat, jos olisi kesä, niin ei olisi kiva kulkea mekoissa tai capreissa ja topeissa kun kädet ja jalat kamalan näköiset. Toivottavasti huomenna saa jotain selvyyttä asiaan, tää on meinaan uutta mulle. Hydrocortisonia oon kokeillut, mutta ei ole ollut apua.

perjantai 9. marraskuuta 2012

...sekavaa tekstiä...

Huoh. Lähdettiin Lanan kanssa ostamaan tarvikkeita lahjaan ja Jukka ja Räpsä (Jukan työkaveri) jäivät lasten kanssa kotiin. Noh, kun takaisin tultiin, niin sai ikkunan takaa naureskella kun kaikki kolme lasta roikkui Räpsän käsissä. No, nauru loppui siinä vaiheessa kun näin kämpän. Käytiin lasten kanssa ostamassa vähän pullaa ja muffinseja kun Jukka ilmoitti, että saadaan kahviseuraa. Noh, yllätys yllätys, jätä kolme lasta kahden miehen kanssa niin kämppä täynnä muffinsia. Osittain osasin ottaa huumorilla, mutta alko ketuttaa kun tajusin että minähän ne sotkut siivoan (ENHÄN MÄ JUST SIIVONNUT KUIN KOLME PÄIVÄÄ!!). Jukka sanoi siivoavansa mutta, tadaa, lähti äsken nukkumaan ja edelleen kämppä näyttää samalta. Kai se on pakko sulkea kohta kone ja kiltisti siivota sotkut. ärrinmurrinkiukutus.

Oli kiva, että saatiin myös Jukan kaveri kahville, mutta Jukka tiesi, että mennään Lanan kanssa kaupassa käymään ja koko viikon sanonut, että mun tarttee viikonlopun aikana viettää omaa aikaa. Ja ei kun tänään tuli viestiä "koska tuutte? Tarttis Räpsä viedä Kaarinaan", eli suomennettuna "tuu jo". Ilkeetä sanoa omasta ajasta ja sitten pyytää kiirehtimään.


Sitten jotain kivempaa. Tein Lanalle eilen lahjan, mutta ikävä kyllä Erin on poikkassut kaikki mun ketjut, joten en saanut ketjuun laitettua. Toivotaan, että Lanalta itseltään löytyy joku ketju tms. Tälläinen se kuitenkin on:



Skanssissa käytiin lasten kanssa tänään. Jerry vilkutteli Nenäpäivä -keräyksen pelleille ja oli iloinen, kun pääsi ostamaan yhdeltä halin parilla eurolla. Eetu totesi, ettei koskaan halua sirkukseen ja ettei tykkää pelleistä. Jerry taas innoissaan höpisi, että "minä tykkään pelleistä. Minulle ne eivät ole tylsiä".

Täytyy myös kiittää muutamaa nais-ihmistä. Bussi, jolla tultiin kotiin, oli täynnä. No, eräs ihana vanhempi nainen otti Erinin viereensä, auttoi vielä neidin istumaan ja piti kurveissa huolta ettei prinsessa putoa. Ja toinen nainen otti Jerryn viereensä istumaan, siitä huolimatta että hänellä oli mukanaan 2 koiraa ja oli raukoilla vähän ahdasta. Eetun kanssa pidettiin toisistamme kiinni kun emme mahtuneet istumaan.
Kyllä tuli hyvä mieli kun huomasi, että mukaviakin ihmisiä vielä on. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka viitsivät auttaa toisia. Varsinkin kun olen huomannut, että tämä pitää paikkansa..

perjantai 2. marraskuuta 2012

Apinatarha

Kuinka monella muulla on välillä sellainen olo, että asuisi apinatarhassa? Mulla on harva se päivä. Eikä vain apinatarhassa, vaan peräti MÖLYapinatarhassa. Kolmesta lapsesta lähtee yllättävän kova ääni, oli kyse sitten riemukkaasta riehumisesta tai pitkän ilon jälkeisestä itkusta.
Meille paras asuntovaihtoehto olisi omakotitalo, musta meinaan tuntuu että tässä kämpässä ei oo tarpeeksi äänieristystä. Tai meidän kämppään ainakin kuuluu naapurista välillä ääniä, joten tuskin meidän eläintarhan äänet jää vain näiden seinien sisälle.
Itse tähän meteliin on suurimmaksi osaksi tottunut, tosin en sano että sitä mielelläni kuuntelen. Onneksi tällä äidillä on vielä jonkun verran (lue: ei kuitenkaan aina) valtaa lopettaa riehuminen ja rauhoittava syli lopettamaan itkun.
Jos jonkun elämästä puuttuu haasteita, tervetuloa meille. Esimerkiksi puhelimessa puhuminen on haastava kokemus, saat arvailla mitä toisessa päässä oleva henkilö sanoo, ja toivoa, että hän kuulee mitä sinä sanot. Ja vaikka muuten olisi koko päivä hiljaista, niin auta armias kun puhelimen laitat korvalle, niin jokainen haluaa jotain tai tulee tappeluita tms. On siitä hyötyäkin, saa nopeasti lopetettua vähemmät miellyttävät puhelut kuten puhelinmyyjien kanssa väittelyn..
Ja myönnän, ei ne lasten äänet pelkästään täällä kuulu, kyllä mullakin ääni nousee välillä kun muut keinot eivät auta.

Tänään ei taas ole ollut hyvä päivä. Ehkä se on niin kun muut vihaavat maanantaita, niin mulle perjantai on maanantai? Lapset riehuu normaalia enemmän, ehkä se vaikuttaa, kun tietää että iskä tulee hakemaan jossain vaiheessa niin täytyy purkaa kaikki energia ennen sitä? Ken tietää.
Perjantaisin yleensä myös keksitään kaikki kivat temput, millä varmistetaan ettei äiti ainakaan nuorene enää. Esimerkkeinä voin sanoa, että Erin kasteli koko vessan sillä aikaa kun olin kylppärissä laittamassa pyykkejä koneeseen. Jerry tiputti jääkaapin ovessa olevan lokeron (johon saa maidot yms) ja täysi maitotölkki ja ketsuppipullo levisivät pitkin keittiötä ( jippii ), menipä siinä sitten yksi kiinnikekin poikki jonka yritin liimata takaisin (saas nähdä pysyykö se).
Myöskään Erinin ja Jerryn isä ei taaskaan osaa ilmoittaa koska hakee lapsensa, välillä tuntuu ettei häntä edes kiinnosta.
Mun piti tänään myös käydä vähän kauppoja kiertämässä, jos vaikka löytyisi lapsille (ja 'kasvaimelle') jotain, tai hyvällä tuurilla itselleni, mutta taidan jättää välistä. Jukka meinaan menee töiden jälkeen työkaverinsa luo kahville ja tunnen Jukan sen verran hyvin, että vierailu venyy kuitenkin kun jää suustaan kiinni. Tietenkin voisin lähteä Eetun kanssa kaksin kun Erin ja Jerry on lähtenyt iskäilemään, mutta kuten miehet yleensäkin, Eetu vihaa kaupoissa kiertelyä ja hermostuu varsinkin jos meinaan mennä kokeilemaan jotain. Plus jos sattuisimme kävelemään jonkun angry birds jutun ohi, niin saisin kuunnella loppureissun "äitiii, osta mulle toi angry birds ---" .. Noh, joku toinen kerta sitten.

Tänään äiti on vähän angry bird.

tiistai 30. lokakuuta 2012

nimetön

Jep, eli eilen oli ultra. Hyvin 'kasvain' oli kasvanut, kaikki mitet meni tasan viikoilleen (21+0), ainoastaan mahan ympärys näytti 20+6. En kyllä muista, että kukaan näistä kolmesta kotona juoksevasta rakkaudesta olisi vastannut viikkoja niin hyvin. Kaikki hyvin muutenkin.
Ja pikkuinen prinsessahan meille tulee, mun aavistus osui oikeaan. Kyllä mä sitten tunnen oman kroppani edes jotenkin. Epäilin aluksi, että nähdäänkö sukupuolta ollenkaan kun juuri se alue oli navan kohdalla ja toi varjon kuvaan. Onneksi hän oli hereillä ja päätti hieman siirtyä, että päästiin kurkkaamaan sukupuolta.
Ujo neiti taisi olla, ensin peitteli kasvojaan käsillään ja kun yritettiin ottaa sivuprofiilista kuvaa, hän päätti lytätä naaman kiinni istukkaan ja maistella sitä, joten kuvasta näkee leuan ja otsan, mutta nenä on kadoksissa. Heh.

Mutta kuuluu meille muutakin kuin hyviä uutisia.
Meillä oli eilen Erinin ja Jerryn harjoitukset. Eetu oli myös mukana, koska heidän ryhmänsä harkat oli peruttu. Noh, sillä aikaa kun meillä oli 20 minuutin harjoitukset, joku idiootti varasti mun untuvatakin (tai siis äitin, lainasin sitä koska siihen mahtuu isompikin maha), erään Anitan Takin, Pihla-tytön takin ja Erinin ihan uuden talvipuvun (ostettiin eilen ja ehti olla neidillä vajaa ½ tuntia päällä) + pipon, hanskat ja kaulahuivin.
Mä voin ehkä ymmärtää sen, että mun ja Anitan takit lähti, mutta en sitä, että joku ääliö vie lapselta vaatteet. Ihme, että kenkiä ei oltu viety, tai Jukan ja poikien vaatteita, Eetullakin kuitenkin uusi talvipuku joka ollut pari kertaa vasta päällä..Onneksi oltiin autolla liikenteessä, eikä esim. kävellen tai autolla. Laitettiin Erinille Eetun pipo ja kaulahuivi, että on edes jotain lämmintä ja mä kannoin neidin pikaisesti autolle, oltiin molemmat siis ilman takkia. Kävi sentään sen verran hyvä tuuri, ettei ollut kovaa pakkasta. Oli kyllä sellainen raivo päällä eilen, että jos olisin saanut syyllisen kiinni niin mä luultavasti tällä hetkellä istuisin jossain pidätyssellissä tapon yrityksestä tai ainakin pahoinpitelystä.
Rikosilmoitus tehtiin, mutta tuskin nähdään enää vaatteita. Mä saan Annulta lainaan tai Emmiltä ostettua talvitakin itselleni ja meidän isi on niin ihana, että ostaa Erinille uudet talvivaatteet. Paikan vahtimestarikin oli ihmeissään, koska sieltä (siis Runosmäen nuorisotalolta) ei ole koskaan ennen hävinnyt mitään, mäkin olen joku 8 vuotta käynyt siellä harjoituksissa ja tää oli eka kerta kun jotain varastettiin. Siellä myös kierteli vartija välillä ja tosiaan meidän harkat kesti hyvin vähän aikaa ja yhdessä vaiheessa oli vielä ovi auki kun yksi tyttö kävi vessassa. Eli joku ilmeisesti kurkkinut jossain ikkunan takana ja heti kun ovi mennyt kiinni, käynyt poimimassa vaatteet mukaansa.
Nyt saan muutaman päivän käyttää vanhaa talvitakkia, on vaan hieman ahdistava kun menee juuri ja juuri kiinni ja puristaa, mutta ei auta valittaa. Kyllä se muutaman päivän menee, vkloppuna kuitenkin ollaan menossa Annulle niin saan takin lainaan. Hetken päästä tarttee lähteä verikokeisiin, onneksi Miikka lupasi tulla katsomaan lapsia.
Ja jos varas sattuisi vahingossa eksymään tänne, niin SAISIT HÄVETÄ! Ei siinä mitään että viet kahdelta aikuiselta ihmiseltä takit, joista toinen vielä raskaana, mutta se, ETTÄ  @!#%&!*# VIET PIENILTÄ LAPSILTA VAATTEET TALVELLA...!! PILASIT PIENEN 2½ VUOTIAAN TYTÖN ILONKIN KUN OLI SAANUT UUDET VAATTEET. Olet säälittävä ihminen kun viet jotain lapselle kuuluvaa. Toivottavasti et saa omia lapsia ettei tuo kusipäisyys periydy! Toivottavasti saat ansiosi mukaan!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Ärrinmurrin

Piti päästä vähän purkamaan ärsytystä tänne, pyydän anteeksi.
Ärsyttää vaan kun oon jo puoltoista tuntia siivonnut tätä kämppää mutta näyttääkö siltä? Ehei. Mä olen vielä siitä tyypillinen kaksonen, etten osaa tehdä yhtä asiaa valmiiksi kerralla, vaan siivoaminenkin menee niin, että aloitan yhdestä huoneesta, lähden viemään yhtä tavaraa toiseen huoneeseen ja jään sinne siivoamaan ja hetken päästä joka huone on kesken. No jos kohta sitten jo näyttäis paremmalta. Meiltä lähti eilen toinen sohva kun Jukan työkaveri osti sen. No sen alta ja takaata löytyi sitten tavaraa enemmän kuin tarpeeksi (Miksi sohvissa on pakko olla jalat kun kaikki lelut yms menee sinne?). Lastenhuone on myös kaaos kun eilen illallakin meni renkaidenvaihdossa sen verran kauan ettei ehditty siivoamaan. Ja lapsilla hieman levoton päivä, heti kun silmä välttää niin ollaan pahanteossa. Erinkin on vasta alkanut ylettymään vesihanaan, joten voitte arvata onko meidän vessa taas märkä? Jep, aivan oikein, kyllä on.
Lisäksi tarttee siivota huomista varten kun meillä on ne naamiaiset. En oo muutenkaan mikään siivoamisen ystävä, tykkään kyllä järjestellä hyllyjä ja pestä lattioita, mutta tavaroiden kerääminen lattialta ja imuroiminen on vähemmän hauskaa. Ja vähän hankalaa kun maha on jo nyt vähän tiellä ja kumartuminen ahdistavaa. No kaipa tää tästä. Lastenhuone näyttää muutenkin nyt aika kamalalta kun lapsilla oli joku kiusataan-äitiä -päivä ja he päätti repiä tapettia seinästä. En tiedä mikä älynväläys se oli kun eivät ole ennen sellaista tehneet? Tartteepa sitten joku päivä suunnata maalikauppaan ja maalata koko huone ettei vastaavaa tapahdu enää.
Ei mua tuo siivoaminen varmasti ärsyttäisi näin paljon, ellei olisi muitakin asioita, mitä pistää tällä hetkellä kiukuttamaan.
En tiedä meinaako Jukka olla tänään pidempään töissä kun eilen sai vastaukseksi vain "katsotaan huomenna" ja tänään ei saa vastausta ollenkaan.
Ja sitten tuo Erinin ja Jerryn isä.. Joka ikinen kerta kun on hänen viikonloppunsa, MINÄ saan laittaa viestiä, että koska hakee. Olen kuitenkin tehnyt hänelle listan, jossa on merkittynä jokainen hänen viikonloppunsa, joten ei voi johtua siitä, että unohtaisi. En vaan jaksaisi tätä kun ei ole mun asia hoitaa joka ikinen kerta. Noh, saa tänään pienen tiukkasävyisen saarnan, että haluan tästä lähtien joka kerta tietää edellisenä päivänä suunnilleen kellonajan koska tulee. En meinaan voi mitään menoja suunnitella kun en tiedä aikaa. Mitä jos mun täytyy käydä pankissa tai kaupassa tms?
Tuntuu myös, että aika loppuu kesken. Ensin tarvitsee siivota, sitten käydä kaupassa, leipoa huomiseksi ja äitiltä tarvitsisi mun ja Jukan naamiaispuvut hakea ja äh.
Noh, kaipa tää päivä tästä paranee, kohta pääsee viikkaamaan pari koneellista pyykkiä kaappeihin (ehkä olen omituinen, mutta tykkään siitä). Nyt keittämään äkkiä kahvia itselleni, aamukahvitkin juomatta vielä, ja sitten jatkamaan hommia. Pyydän anteeksi purkautumista, ei vain ole mun päivä tänään ja mieluummin puran tänne kuin menetän hermoni ja kippaan juuri siivoamani tavarat lattialle takaisin *wink & hymy*

Tänään tämä äiti yrittää ulkoisesti näyttää rauhalliselta, kun sisällä näytän tältä, haha :
kuva täältä

EDIT. Ehkä tää teksti oli ihan hyvä kirjoittaa niin kaikki näkee, että ihan tavallista arkea mekin eletään, ei kaikki oo tehty sateenkaarista, linnunlaulusta ja kukkasista.