Se on se meidän uusi vauva..

Tälläinen nyytti meillä nyt asustelee. Suunnattomasti rakkautta saa pieni paketti kokoa 45cm ja 2 400g.
Mulla oli torstaina (ystävänpäivänä) rutiinitarkastus TYKSissä, tarkoitus oli tehdä painoarvio ja katsoa pienen vointia mun hypertyreoosin ja raskausdiabeteksen takia. Lääkäri ultraili ja mittaili neitiä hetken ja totesi, että kasvu oli tehnyt pienen notkahdulsen. Istukka oli kuulemma hieman kalkkeutunut, joten tarkistettiin napanuoran virtaus ja sieltä löydettiin pieni blokki. Mä olin hieman pihalla jo tässä vaiheessa ja kuuntelin hölmistyneenä kun lääkäri sanoi mun joutuvan sydänkäyrään ja oksitosiinirasitukseen, että nähdään kestääkö pieni supistusten aiheuttaman stressin. Lääkäri myös vähän varoitteli, että en ehkä pääsisi kotiin ennen kuin vauva on pihalla, mutta mun korviin tää kuulosti jotenkin uskomattomalta. Mullahan oli n. kuukausi vielä laskettuun.

Kiltisti seurasin hoitajaa sydänkäyrään, jossa en kauaa ehtinyt olemaan. Istuma-asennossa äänet oli aika matalat (n. 90/min), joten mut päätettiin pienestä ruuhkasta huolimatta siirtää synnytyssaliin käyrälle ja odottamaan rasitusta.
Synnytyssalissa menin kyljelleni ja mut kiinnitettiin käyrään. Nyt äänet oli hyvät, keskimäärin 136/min. Kätilö sanoi poistuvansa hetkeksi. Mä otin puhelimen käteen ja ilmoitin Jukalle tilanteen, kysyin Miikkalta ovatko päässeet kotiin jo ja sovin äitin ja Jukan kanssa, että Jukka vie lapset äitille ja tulee mun seuraksi ettei mun tarvitse olla yksin.
Kun sain asiat hoidettua ja pistin puhelimen pois, huomasin, että vauvan sydänäänet oli taas pudonneet 90'neen. Yht'äkkiä huone oli täynnä kätilöitä ja lääkäreitä. Vauva ultrattiin pikaisesti ja jostain sumun keskeltä kuulin, että nyt tehdään hätäsektio. Jouduin irrottamaan huuli- ja kielikorun, mistä ei käsien tärinän ja hikoilun takia meinannut tulla mitään. Samaan aikaan yksi kätilö pisti kanyylin mun käteeni.
Seuraavaksi mua jo kiidätettiin leikkaussaliin. Sain kanyyliin tipan ja maskin naamalle samalla kun mun kädet ja jalat sidottiin kiinni. Muistan vain, että tuli hieman paha olo ja viimeiset ajatukset olivat "apua. En halua olla yksin". Pelkäsin. Sitten taju lähti.

Seuraava muistikuva onkin sitten heräämöstä. Jukka oli tullut ja silitteli mua päästä, hellästi toivotti huomenta. Mun ensimmäinen ajatus ja kysymys oli vain"missä vauva on?". Jukka sanoi, että vauvalla on kaikki hyvin ja että tärkeämpi kysymys on, että miten mä voin. Sanoin voivani ihan hyvin ja edelleen jatkoin kyselyä pienestä, halusin tietää missä neiti on ja mitä tapahtui.
Neidin sydänäänet oli kuulemma romahtanut, koska mulla oli istukka irronnut ja vuotanut kohtuun joten lääkäri päätti tehdä hätäsektion. Jukka oli ehtinyt paikalle vasta kun neiti oli jo pesty ja mua parsittiin kasaan. Neidin pelastuminen oli kuulemma ollut minuuteista kiinni.
Pieni oli ensi alkuun ollu hieman veltto, mutta piristyi nopeasti. Pääsi myös rinnalle kun heräsin ja pienen alkukankeuden mentyä oppi nopeasti oikean imutekniikan. Ensimmäinen verensokeri oli matala ja varoiteltiin, että hän lähtee keskolaan jos ei sokerit nouse, mutta seuraavassa kokeessa oli jo hyvät sokerit.

Päästiin siis yhdessä osastolle. Osastolla sokeria mittailtiin vielä ahkerasti ja yhden huonon arvon hän sai välissä ja tähän hoitona luovutettua rintamaitoa. Muuten on ollut loistavat arvot. Meidän pieni ystävänpäivä ihme, pieni taistelija ♥
Pieni on ollut myös todella rauhallinen tapaus. Osaa hän huutaakin, mutta suurimmaksi osaksi on rauhallinen ja tarkkailee maailman menoa.
On hän kyllä hieman draamakuningatar kun noin dramaattisesti päätti maailmaan tulla.

Sektion hoitanut lääkäri kävi juttelemassa ja sanoi miettineensä vielä illalla kotonakin, että meillä oli onni että oltiin sairaalassa kun kaikki tapahtui. Muuten meillä ei olisi tuota pientä peikkotyttöä tuossa tuhisemassa. On itselläkin useaan otteeseen itku päässyt kun miettii kuinka lähellä neidin menetys kävi. Onni onnettomuudessa, hän on kyllä ehkä maailman onnekkain pikkuinen ♥

Eetu, Jerry ja Erin kävivät perjantaina katsomassa pikkusiskoa. Jokainen taisi hullaantua korviaan myöten. Kaikki halusivat pitää vauvaa sylissä koko ajan ja pusutella. Erin alkoi itkemään kun hänen piti lähteä isälleen, jankkasi mulle vaan ettei halua iskälle eikä halua lähteä. Yritin itse pidätellä kyyneliä ja ja sanoa, että pakko lähteä, mutta että sunnuntaina taas nähdään ja äiti yrittää pian päästä vauvan kanssa kotiin. Jerry ei sanonut mitään, mutta käytöksestä huomasi, että hänkin olisi halunnut jäädä vauvan luokse.
Eetu lähti mummille reippaasti, varsinkin kun kuuli, että pääsee illalla takaisin mummin kanssa katsomaan siskoa. Silti oli kuulemma tullut pieni kiukku kun ei heti päässyt takaisin ja mummi yritti selittää, että vierailuaika on vasta myöhemmin.

Kaikki on mennyt hyvin. Sairaalassa Jukka oli meidän kanssa melkein koko ajan. Sunnuntaina päästiin kotiin. Oltais päästy jo lauantaina, mutta lääkärit juttelivat keskenään, että jos olisimme vielä yhden yön kun neiti on niin pieni ja meidän piti opetella kuuntelemaan stetoskoopilla pulssia (mun hypertyreoosin takia neidin pulssia pitää seurata 2 viikon ajan kerran päivässä ja kuuden viikon ajan pari kertaa viikossa) ja koska Jukka joutui opettelemaan mun KLEXANE -nimisen lääkkeen pistämisen (itse pelkään neuloja enkä voi katsoa edes päin kun mua pistetään, joten tän viikon kuurin ajan Jukka saa hoitaa pistämisen).
Toinen hoitaja taas olisi halunnut että jäädään pidempään kun neiti on niin pieni ja aikaiset syntymäviikot (36+3) ja mun veriryhmä on riskejä, että nriti voi alkaa kellastumaan, mutta päästiin kotiin kuitenkin koska haluttiin ja luvattiin käydä tänään tarkastuttamassa pieni osastolla.
Sairaalassa kovin kehuttiin mua ja pientä, yksikin hoitaja sanoi, ettei uskoisi, että mut on edellisenä päivänä leikattu kiireellisesti kun olin niin pian pystyssä ja kävely ja istuminen sujuu niin hyvin.
Kyllähän mulla on pieniä kipuja ollut, alkuun niitä hoidettiin epiduraalin ja särkylääkkeiden kanssa, mutta päätettiin hoitajien kanssa alkaa tiputtamaan epiduraali-annosta heti jo seuraavana päivänä ja neidin ollessa alle 2 vrk vanha, oli epi lopetettu kokonaan jo.
Pakko myöntää, että mieluummin synnytän alakautta. Ne kivut on jotenkin mukavemmat kuin tää leikkaushaavan kipu. Onneksi on särkylääkkeet apuna.
Mahaan jäävä pystysuora pitkä arpi ei haittaa mua yhtään, tulos kuitenkin tuhisee tuossa vieressä ♥ Hieman hakasten irroittaminen jännittää mutta sitä saa odottaa vielä viikon verran...

Hyvin on kyllä mennyt, pieni on todella rauhallinen ja perustyytyväinen. Tykkää katsella maailmaa eikä välitä sisarusten metelöinnistä. Hän on vaan niin pieni, hukkuu kaikkiin vaatteisiinsa.

Iso sydän

Lauantaina Jukka otti Eetun mukaansa ja painui korjaamaan auton pakoputkea meidän isälle ja mä lähdin viettämään laatuaikaa Miikkan kanssa, koska Jukka oli kieltänyt mua olemasta kotona. Hieman ennen kahta Jukka tuli hakemaan meidät ja ajettiin kotiin. Päästiin sisään ja siellä oli rakkaat Lana, Annu, Henni ja Suvi (Emmi saapui myöhemmin paikalle). Tyypit oli järjestänyt mulle babyshowerit <3
Tiesin, että jotain tapahtuu (Jukka kun on maailman huonoin pitämään salaisuuksia, kaksi viikkoa sanoi etten saa olla kotona ja samana aamuna sanoi vielä, että Lana pisti viestiä ja että tarvitsisi lähteä. Mulle Lana oli sanonut, että mukamas on töissä) mutta silti en osannut odottaa tätä. Mä olin jo vähän luovuttanut sen ajatuksen suhteen, että saisin mitään babyshowereita kun laskettu aikakin lähenee uhkaavasti ja pikkuinen välillä näyttää merkkejä, että voisi jo saapua maailmaan.

Rakkaat oli tuoneet mukanaan kaikkia herkkuja meille, mm. tuc-keksejä ja juustoja, prinsessa-keksejä, pasteijoita, minipizzoja, vihanneksia ja dippiä, juustokakkua, vaahtokarkkeja, limua, lihapullia, nakkeja, viinirypäleitä, kirsikkatomaatteja ja itsetehtyä hedelmäsalaattia.
Mahakakkukin kuulemma piti olla, muttei jostain syystä tätä ollut tarjolla.
Taisi jokaisella olla ähky jossain vaiheessa kun höpistiin ja syötiin (mulla ainakin oli). Ehkä jokin ohjelma olisi ollut kiva, osa meistä kun istui välillä hiljaa, mutta meni se aika noinkin. Eetu oli innoissaan kun pääsi auttamaan lahjojen tutkimisessa.
Saatiin vauvalle bodeja, tutteja, tuttipulloja, vauvakirja, valokuvakehyksen, vaippoja, pehmoleluja, villasukat, sukat, puhdistuspyyhkeitä, sinkkivoidetta, vanupuikkoja, ruokalappu ja matkasänky. Mä sain pienen hemmottelupakkauksen: Kasvonaamion, suihkuöljyn, sormuksen ja cityshoppari-kortin ja -vihon. Ja (etukäteen) ystävänpäivä lahjaksi suklaata ja pienen pehmonallen. Mä olen sitä mieltä, että ei mua välttämättä olisi tarvinnut lahjoilla muistaa, tärkeämpää mulle on se, että sain viettää aikaa ystävien kanssa (vaikka osa kuulemma jättikin tulematta ja edes vastaamatta kutsuun).

Täytyy tähän varoittaa, että kun mä pääsen jollekin babyshowerit järjestämään, niin sieltä löytyy niin mahakakut, vauva-aiheiset koristeet, leikkejä ja ohjelmaa yms *wink. Haha*.

"Miksi se on englanniksi babyshower? Sataako siellä vauvoja?"
- Suvin poikaystävän pähkäily

Joko saa alkaa jännittämään?

Yritin tossa aiemmin miettiä, että mistä kirjoittaisin, mikä olisi kirjoittamisen arvoista. Sitten välähti (miettikää, kerrankin mulla välähti!) : tuleva synnytys ja raskauden loppuaika.

Laskettuun päivään on 2kk enää. Kahdeksan viikkoa!
En tiedä mitä pitäisi tuntea. Moni tunne puskee päälle.
Ensinnäkin hieman pelottaa, että pikkuinen tulee etuajassa, sekä keskoisuuden takia, että siksi kun tuntuu ettei kaikki ole valmiina. Olen tarvikelistan selannut läpi useasti, melkein kaikki on hommattu (paitsi esim. itkuhälytin ja pari vara-tuttia ja korviketta varmuuden vuoksi), mutta jotenkin tuntuu ettei kaikki ole valmista. Pinnasänky on kasattu aikaa sitten ja pedattu tulokasta varten, rattaat ja kaukalo on eteisessä odottamassa ja sairaalakassinkin olen jo ajatuksissani pakannut. Silti tuntuu, että jotain on unohtunut. Mutta mitä..?

Samalla jo malttamattomana odotan, että saan pienen nyytin syliin, pääsen tutustumaan pieneen uuteen ihmiseen, nuuskuttamaan ja ihastelemaan. Se pieni säälittävän kuuloinen parkuminen, tuhina, pienet tutkivat silmät ja se rakkaus mitä voi tuntea sitä pientä ihmettä kohtaan.

Samaan aikaan jännittää. Miltä hän näyttää? Millainen on luonteeltaan? Miten isommat sisarukset ottavat hänet? (Onneksi heitä on valmiiksi useampi, niin on jo jonkinlainen aavistus ja kovin he puhuvat jo vauvasta). Koska hän tulee maailmaan? Jos seuraa sisarustensa jälkiä, tulisi hän seuraamme n. kuuden viikon päästä eli suunnilleen viikolla 38.
Kuinka helppo tai vaikea synnytys on edessä? Eetun, Jerryn ja Erinin synnytykset ovat olleet helppoja, poikien synnytykset kestivät nelisen tuntia, ponnistusvaiheet n. 10 minuuttia ja Erinin synnytys oli ohi kahdessa tunnissa ja yhdellä ponnistuksella. Pojista sain epiduraalin, Erinistä en ehtinyt saamaan kuin kohdunkaulan puudutuksen joka vaikutti yhden supistuksen ajan. Mites tällä kertaa? 

Toisaalta en vielä haluaisi. Vaikka on jo kova into saada pieni kakkakone syliin, en halua vielä luopua tästä pallosta. Juu, kumartelu on hankalaa, vaatteiden pukeminen melkein olympialaji ja maha melkein aina tiellä, silti tää tuntuu omalta. Tää pallomaha on kivan näköinen, kun on jo näin iso ja ihanaa seurata miten kasvaa vielä. Ja se tunne kun pieni potkii ja muljauttelee, ah <3. Ihana tunne. Iltaisin kun makoilee sängyssä ja pieni bilettää ankarasti, tuntuu ettei maailmassa ole muita. Silloin saa kokea sen äidin ja vauvan erityisen yhteyden. Jos saisin päättää, myös Jukka saisi kokea sen tunteen. Mutta koska se ei ole mahdollista, tyydyn itse nauttimaan siitä niin kauan kuin se kestää.

Joulu tuli ja joulu meni...

Joulu meni sitten. Meillä oli suhteellisen rauhallinen joulu.
Aatto oltiin kotona. Aamulla syötiin perinteinen riisipuuro ja käytiin saunassa. Jossain vaiheessa äitini tuli Eetun, isäpuoleni ja Miikkan kanssa meille. Syötiin hyvin, ehkä hieman liiankin, jokaiselle tuli pieni ähky eikä maistunut mikään enää loppu päivänä. Lapset ensin malttamattomina odottivat ruokaa, pojat söivätkin yllättävän hyvin. Erin ei malttanut pysyä paikallaan, nappasi kinkun palasen aina mukaan ja hyöri ympäri kämppää. Ruuan jälkeen odoteltiin pukkia ja keiteltiin kahvit.
Pienen neuvonpidon jälkeen Jukka päätyi pukiksi. Poikiin meni ihan täydestä, vaikkei tonttulakki mahtunutkaan Jukan päähän kunnolla ja silmälasit unohtuivat, mutta Erin näytti ettei häntä huijata. Alkoi heti hokemaan "isi. Se on isi!". Kyllä neiti sitten jossain vaiheessa hyväksyi Jukan pukiksi, varsinkin kun näki lahjoja.
Lapset olivat olleet ilmeisesti erittäin kilttejä, sen verran lahjoja tuli. Mielenkiintoisimmasta (eli isoimmasta) paketista ilmestyi Eetulle jätti-Angry Birds, jonka äitini oli tehnyt. Suuren suosion saivat myös Jerryn saamat Angry Birds -tossut jotka piti saada heti jalkaan.
Olin itsekin ilmeisesti ollut kiltti edes jonkun verran, paketista kun paljastui aivan ihana uusi villatakki (jossa harmaalla pohjalla lasten takkien väriset raidat. Tulee "kasvaimelle" kuulemma vaaleankeltainen takki vaikka toivoinkin vaalenpunaista) ja seinäkellon, johon saa laitettua neljä kuvaa. Nyt malttamattomana odottelemaan, että pikkuinen syntyy ja saa kaikkien lasten kuvat laitettua siihen. Paikkakin pitäisi keksiä.
Äitin ja Karin lähdettyä istuskeltiin hetki ja annettiin lasten leikkiä uusilla leluillaan. Pientä kinasteluakin niistä tuli (Mikä kumma siinä on, että pitää aina saada leikkiä samalla lelulla kuin toinen?!). Jossain vaiheessa lähdettiin viemään Miikkaa kotiin ja käymään hatausmaalla. Miten siellä onkaan aina aattona niin kaunista..
Tämän jälkeen palattiin kotiin ja vain nautittiin rauhallisuudesta.

Joulupäivänä käytiin isälläni syömässä. Eihän lapset malttaneet mitään syödä, oli hauskempi juosta ympäriinsä. Oli pukki ollut hieman hölmö ja vienyt pari lahjaa väärään osoitteeseen. Poikien paketeista paljastuivat pöytä-jalkapallo ja puinen pinball -peli (tällä idealla). Erinin paketista paljastui My Little Pony -linna joka kiinnitti myös poikien huomion. Sillä he sitten leikkivät yhdessä kaikki kolme.
Me Jukan kanssa saatiin imuri vanhan hajonneen tilalle. Jukka taisi innostua enemmän kun huomasi sen olevan dysonin pölypussiton versio. Imuri onkin eilisen ollut ahkerassa käytössä. Hyvä imuri, pakko myöntää. Hieman hiljaisempi vain saisi olla.

Eilinen meni kotona. Hieman siivoiltiin ja raivattiin ylinmääräisiä leluja taas lastenhuoneesta. Aloin taas haaveilemaan isommasta asunnosta. Tässä kämpässä huoneet kun ovat joko hirveän pieniä tai huonosti suunniteltu. Ja olisi kiva saada Erinille ja tulevalle prinsessalle oma huone. Noh, ehkä ensi vuonna tai sitä seuraavana.
Lanakin tuli eilen käymään. Lapset olivat innoissaan, olivat ikävöineet Lana-tätiä. Leikittiin kameralla.
Illalla lasten mentyä nukkumaan lähdettiin Lanan kanssa viemään heidän uutta perheenjäsentään, reilun vuoden ikäistä saksanpaimenkoira Capoa lenkille. Ihana tapaus. Tänään nappaan yhden lapsista mukaan ja käydään tutustumassa herraan. Vain yksi, koska jos he pelkäävät Capoa, niin helpompi lohduttaa yhtä kerrallaan. Ja saavat rauhassa tutustua. Vielä kun osaisi päättää, että kuka pääsee ensimmäisenä mukaan..

raskausajan diabetes

Taas raskauteen liittyvää.
Neuvolatäti soitteli tänään mun sokerirasitus tuloksista. Mulla on nyt raskausajan diabetes (taas. Eetusta oli myös). Maanantaina suuntaan neuvolaan hakemaan laitteen, jolla saan mittailla verensokeria itse. Samalla tehdään myös lähete TYKSiin, jossa katsotaan, että saanko lääkityksen.
Nyt alkoi myös sokeriton ja rasvaton dieetti. Saas nähdä kuinka vaikeeta siitä tulee, kun on se suklaan himo. Liikunta täytyy myös lisätä joka päiväiseen ohjelmaan (myönnetään, oon laiskotellut ja jämähtänyt ennemmin kotiin kuin lähtenyt lenkille).
Erinin aikaan sain mitata verensokeriani. Erittäin kivaa neulakammoiselle..
Kävin myös lukemassa riskeistä ja seuraavat lainaukset ovat täältä

"Raskausdiabetes todetaan seulonnassa, joka tehdään sokerirasituskokeella tavallisimmin raskausviikoilla 24–28. Raskaana olevan äidin kohonnut verensokeri voi olla sikiölle haitallinen, joten sikiön vointia ja raskauden kulkua seurataan tavallista tarkemmin. Raskausdiabeteksen vuoksi sikiö voi kasvaa tavallista suuremmaksi ja sikiön elintoimintojen kehittyminen voi olla hitaampaa. Keisarinleikkaukset ovat yleisempiä naisilla, joilla on raskausdiabetes. Myös ennenaikaisen synnytyksen vaara kasvaa ja riski saada raskausmyrkytys on suurempi. Ongelmat voidaan kuitenkin välttää hoitamalla raskausdiabetestä huolellisesti, niin että äidin verensokeri pysyy normaalina."

"Entä synnytyksen jälkeen?
Synnytyksen jälkeen insuliinin teho muuttuu jälleen normaaliksi ja verensokeriarvot palautuvat usein ennalleen. Riski saada diabetes myöhemmällä iällä on kuitenkin suurempi, jos on ollut raskaudenaikainen diabetes. On tärkeää syödä jatkossakin terveellisesti, pitää paino kurissa ja liikkua riittävästi. Mitä parempaa huolta pitää itsestään, sitä pienempi on riski saada diabetes myöhemmin."


"Raskausdiabetekseen altistavia tekijöitä:
- ylipainoisuus
- lähisuvussa on diabetestä
- ikä (yli 39 vuotta)
- aiemmin synnyttänyt yli 4500 g painoisen lapsen
- aiemmin todettu raskausdiabetes" 

 Oon muutenkin huolissani pienestä jatkuvasti, varsinkin jos tuntuu jotain kipuja yms ja nyt tämä. Tää on ollut kyllä henkisesti aika raskas raskaus; kun on ollut verenvuotoa (alussa onneksi vain), rytmihäiriöitä, huoli että tuleeko pienelle kilpirauhasen liikatoimintaa (koska mulla on), keskenmenon pelko, raskausmyrkytyksen pelko, pahoinvointia, närästystä, outoa ihottumaa, outoja kipuja jne. Onneksi aletaan jo olemaan voiton puolella, viikkoja kun on nyt 26+4 ja viikko viikolta vauvalla paremmat mahdollisuudet selvitä.
Nyt sormet ja varpaat ristiin, että kaikki menee loppuun asti hyvin.

Mitä tänään tekisi mieli?

Anteeksi, taas raskausaiheinen postaus.

Mulla ei oo missään muussa raskaudessa vaihtunut mielihalut näin paljon. Eetua odottaessa söin paljon makeaa, Jerryä odottaessa suolakurkkuja ja Eriniä odottaessa hedelmä-turkinpippureita ja jalopeñoja. Tässä raskaudessa on vaihdellut mieliteot jatkuvasti. Aluksi olisin voinut juoda litroittain kaakaota ja syödä jääkaappikkylmiä dumleja. Sitten tuli lihan vuoro; jauheliha, kala, kana, paistettuna tietenkin. Sitten alkoi tehdä mieli nuudeleita ja salmiakkia.
Nyt mielitekoina ovat kahvi, suklaa ja klementiinit, kaikkia voisin popsia ja juoda mielin määrin. Suklaan ja kahvin kanssa yritän hieman rajoittaa, vauvaa ajatellen. Ja suklaansyömisestä saan morkkiksen, koska voin syödä levyn suklaata vartissa, ja jääkaappikylmänä tietenkin.

Toistaiseksi olen sentään välttynyt omituisimmilta mielihaluilta, kuten näiltä esim. maksalaatikkoa ketsupilla (mun korvaani tuo kuulostaa oudolta) tai hiekka tms. Pakko sanoa 'toistaiseksi', koska ei tiedä vaikka alkaisi myöhemmin himottamaan nekin.


Jännityksellä odottamaan, että mikä seuraavaksi. Hieman jo alkanut tekemään mieli mansikoita, kiiviä ja appelsiinia, vielä en tosin ole kaupasta niitä raahannut kotiin.
Huvittaa vaan, ettei ole kauaa mikään himo pysynyt. Mitä jos tämä onkin enne, että tuleva neiti ei osaa päättää mitään ja muuttaa mieltään usein? Haha.

Yksiön asukki

Täällä eräs malttamaton äiti-ihminen jo odottaa pientä prinsessaa. Raskausviikko 26 vasta potkaistiin käyntiin ja nyt jo kauhea halu saada "kasvain" äkkiä syliin. Aika tuntuu menevän hyvin hitaasti, vielä pahimmillaan 17 viikkoa odottelua. Toivon tosin, että neiti seuraisi sisarustensa jalanjälkiä ja päättäisi tulla maailmaan pari viikkoa etuajassa.
Toisaalta hyvä, että vielä on aikaa, saa rauhassa laittaa kaiken kuntoon. Tosin pinnasänky on jo parisen viikkoa ollut valmiina, vaikkakin sängyn suojus puuttuu vielä. Rattaat myös odottavat matkustajaansa. Sairaalakassia en sentään ole vielä pakannut, vaikka mieli on tehnyt. Melkein kaikki mukaan lähtevä on tosin jo katsottu valmiiksi.

Äitini antoi eilen neidin töppöset, jotka tilasin jokin aika sitten häneltä. Löysin kuvan netistä ja oli pakko kaivaa ohje näihin ja viedä äitille. Suomeksi en tätä löytänyt, joten äiti sai tyytyä espanjan- ja englanninkieliseen ohjeeseen. Äitin kielipää ei ole mikään paras, mutta onneksi mukana oli suht selvät kuvat. Mä olen niin ihastunut näihin, on älyttömän söpöt. Tilasin myös Erinille, Jerrylle ja Eetulle samanlaiset (mutta tietenkin isommat, haha). Niitä odotellessa.
Lupasi äiti tehdä meidän pikkuiselle pipon ja kaulahuivinkin ja kevääksi on tilauksessa samanlainen villatakki kuin sisaruksillakin, tosin vaaleanpunaisena.

Mulla alkaa jo pikkuhiljaa olemaan tukalampi olo. Eilen huomasin välillä hengittäväni raskaammin ja tuntuu, että vaapun kuin ankka. Pikkuinen on usein perätarjonnassa ja potkii ikävästi rakon aluetta, mutta silti jokainen potku saa mut melkein ilon kyyneliin (minäkö herkkä?! Haha). Aika napakasti hän välillä potkii, välillä mun suustani pääsee yllättynyt "auts" kun neiti potkaisee. Aina sanotaan, että tulee jalkapalloilija, mutta kyllä mä epäilen pienen harjoittelevan itsensä puolustamista isompia sisaruksia vastaan. On tää raskaus silti vaan niin ihanaa aikaa <3

Pyydän anteeksi, saatte kestää näitä päivityksiä aina silloin tällöin siihen asti, että tosiaan saan pienen nyytin syliin. Malttavaisuus on hyve, mutta multa ei sitä yleensä löydy. Pyrin kuitenkin kirjoittamaan edelleen muistakin asioista.

I'm not just a mom, I'm also a cleaning lady and a much more

Yllätys yllätys, en mä eilen saanut siivottua kämppää loppuun. Lasten harjoituksissa meni oma aikansa ja kun päästiin kotiin, sai tehdä lapsille iltapalan ja kylvettää. Mutta tänään jatkuu taas, kunhan ensin juon pari kuppia kahvia ja heräilen tästä.
Oon jo kauan sitten luovuttanut sen suhteen, että saisin tässä talossa tehtyä suursiivouksen päivässä. Ei onnistu, ainakaan jos lapset ovat kotona. Ja kun lapset ovat hoidossa, sitä mieluummin hoitaa omaa mieltä ja rentoutuu.
Mutta tässä teille meidän perheen suurin yllätys: Lastenhuone on edelleen siisti! Te, jotka ette ole käyneet meillä ja varsinkin lastenhuoneessa, voin valaista asiaa; yleensä meillä lapset leikkinyt omassa huoneessaan niin, että illalla kaikki lelut on levitetty lattialle (ja osa jopa alakertaan), joten huone on näyttänyt siltä, kuin siellä olisi räjähtänyt pommi. Yleensä se näytti tältä:

KUVA TÄÄLTÄ!

Iltaisin yleensä vain tein kulkuväylän lelujen keskelle ja kerran viikossa tai kahdessa siivosin huoneen vain nähdäkseni sen samana tai seuraavana iltana samassa kunnossa.
Mutta nyt, vihdoin ja viimein (!!) oon saanut puhuttua lapsille järkeä etteivät levitä kaikkia leluja lattialle ja siivoavat iltaisin ennen nukkumaan menoa. Ehkä 'kasvaimen' tulo vaikuttaa?
Vielä täytyy saada puhuttua heille järkeä, etteivät raahaa leluja alas mutta eiköhän sekin onnistu. Oon kyllä niin ylpeä heistä <3

Mutta nyt tämä äiti käy keittämässä kahvia, antaa lapsille aamupalaa ja yrittää jatkaa siivoamista. Katsotaan jos illalla palailen tänne.

nimetön

Jep, eli eilen oli ultra. Hyvin 'kasvain' oli kasvanut, kaikki mitet meni tasan viikoilleen (21+0), ainoastaan mahan ympärys näytti 20+6. En kyllä muista, että kukaan näistä kolmesta kotona juoksevasta rakkaudesta olisi vastannut viikkoja niin hyvin. Kaikki hyvin muutenkin.
Ja pikkuinen prinsessahan meille tulee, mun aavistus osui oikeaan. Kyllä mä sitten tunnen oman kroppani edes jotenkin. Epäilin aluksi, että nähdäänkö sukupuolta ollenkaan kun juuri se alue oli navan kohdalla ja toi varjon kuvaan. Onneksi hän oli hereillä ja päätti hieman siirtyä, että päästiin kurkkaamaan sukupuolta.
Ujo neiti taisi olla, ensin peitteli kasvojaan käsillään ja kun yritettiin ottaa sivuprofiilista kuvaa, hän päätti lytätä naaman kiinni istukkaan ja maistella sitä, joten kuvasta näkee leuan ja otsan, mutta nenä on kadoksissa. Heh.

Mutta kuuluu meille muutakin kuin hyviä uutisia.
Meillä oli eilen Erinin ja Jerryn harjoitukset. Eetu oli myös mukana, koska heidän ryhmänsä harkat oli peruttu. Noh, sillä aikaa kun meillä oli 20 minuutin harjoitukset, joku idiootti varasti mun untuvatakin (tai siis äitin, lainasin sitä koska siihen mahtuu isompikin maha), erään Anitan Takin, Pihla-tytön takin ja Erinin ihan uuden talvipuvun (ostettiin eilen ja ehti olla neidillä vajaa ½ tuntia päällä) + pipon, hanskat ja kaulahuivin.
Mä voin ehkä ymmärtää sen, että mun ja Anitan takit lähti, mutta en sitä, että joku ääliö vie lapselta vaatteet. Ihme, että kenkiä ei oltu viety, tai Jukan ja poikien vaatteita, Eetullakin kuitenkin uusi talvipuku joka ollut pari kertaa vasta päällä..Onneksi oltiin autolla liikenteessä, eikä esim. kävellen tai autolla. Laitettiin Erinille Eetun pipo ja kaulahuivi, että on edes jotain lämmintä ja mä kannoin neidin pikaisesti autolle, oltiin molemmat siis ilman takkia. Kävi sentään sen verran hyvä tuuri, ettei ollut kovaa pakkasta. Oli kyllä sellainen raivo päällä eilen, että jos olisin saanut syyllisen kiinni niin mä luultavasti tällä hetkellä istuisin jossain pidätyssellissä tapon yrityksestä tai ainakin pahoinpitelystä.
Rikosilmoitus tehtiin, mutta tuskin nähdään enää vaatteita. Mä saan Annulta lainaan tai Emmiltä ostettua talvitakin itselleni ja meidän isi on niin ihana, että ostaa Erinille uudet talvivaatteet. Paikan vahtimestarikin oli ihmeissään, koska sieltä (siis Runosmäen nuorisotalolta) ei ole koskaan ennen hävinnyt mitään, mäkin olen joku 8 vuotta käynyt siellä harjoituksissa ja tää oli eka kerta kun jotain varastettiin. Siellä myös kierteli vartija välillä ja tosiaan meidän harkat kesti hyvin vähän aikaa ja yhdessä vaiheessa oli vielä ovi auki kun yksi tyttö kävi vessassa. Eli joku ilmeisesti kurkkinut jossain ikkunan takana ja heti kun ovi mennyt kiinni, käynyt poimimassa vaatteet mukaansa.
Nyt saan muutaman päivän käyttää vanhaa talvitakkia, on vaan hieman ahdistava kun menee juuri ja juuri kiinni ja puristaa, mutta ei auta valittaa. Kyllä se muutaman päivän menee, vkloppuna kuitenkin ollaan menossa Annulle niin saan takin lainaan. Hetken päästä tarttee lähteä verikokeisiin, onneksi Miikka lupasi tulla katsomaan lapsia.
Ja jos varas sattuisi vahingossa eksymään tänne, niin SAISIT HÄVETÄ! Ei siinä mitään että viet kahdelta aikuiselta ihmiseltä takit, joista toinen vielä raskaana, mutta se, ETTÄ  @!#%&!*# VIET PIENILTÄ LAPSILTA VAATTEET TALVELLA...!! PILASIT PIENEN 2½ VUOTIAAN TYTÖN ILONKIN KUN OLI SAANUT UUDET VAATTEET. Olet säälittävä ihminen kun viet jotain lapselle kuuluvaa. Toivottavasti et saa omia lapsia ettei tuo kusipäisyys periydy! Toivottavasti saat ansiosi mukaan!

rv 20+6

Rakkaus <3

Sisarusten kädenjäljet <3

Jos joku ei siis vielä tajunnut noista aiemmista postauksista, niin meillä odotetaan perheenlisäystä<3
Viikkoja on tänään täynnä tasan 20. Vauvaa kutsutaan tällä hetkellä kasvaimeksi <3
Viikon päästä on ultra, joten silloin enemmän pikkuisesta.
Kuten kuvista näkee, maha on kasvanut ihan kivasti jo nyt...