Keskiaikaiset markkinat

Kuten eilen kerroin, vietimme osan eilisestä Turun keskiaikaisilla markkinoilla. Olen itse ollut kyseisillä markkinoilla viimeksi 2008 ja silloinkin vain pienen hetken.
Tällä kertaa lähdettiin Lanan, Jerryn ja Erinin kanssa keskiaikaiseen tunnelmaan ja Eetun ja meidän äitin tapasimme paikan päällä. Sofia jäi Jukan kanssa kotiin, mikä osoittautui hyväksi ideaksi ihmismäärän vuoksi.
Ensimmäisenä suunnistimme prinsessakouluun, jota Erin oli odottanut edellisestä illasta asti kuin kuuta nousevaa. Siellä hän oppi niiaamaan kuin prinsessa, laulamaan ja tanssimaan samaan aikaan ja pääsivät he jonkun 'korkea-arvoisen' neidonkin kanssa tanssimaan. Lopuksi saivat vielä prinsessadiplomit, josta Erin oli kovin ylpeä.

Tämän jälkeen siirryimme tutkimaan kojuja. Paljon oli kaikkea, mitä teki mieli ostaa, mutta budjetti oli rajallinen ja tyydyin vain katselemaan. Myös vessahätä yllätti osan porukasta ja vessareissujen ajan lapset innostuivat juoksentelemaan Aboa Vetuksen pihassa.
Aikaa oli tässä vaiheessa kulunut jo sen verran, että lähdimme odottelemaan prinssikoulun alkua. Odotellessa lapset katselivat lampaita, leikkivät ja paijasivat keppihevosia.
Pojat osallistuivat prinssikouluun, tosin Jerryä alkoi ilmeisesti kyllästyttää ja vetäytyi kauemmas. Eetulta kumarrukset ja ratsastus mielikuvitus-hevosella onnistuivat mallikkaasti. Kun tuli aika "pelastaa neito lohikäärmeen kynsistä", Jerrykin innostui. Myös pojat saivat prinssidiplomit ja kehuvatkin olevansa nyt ritareita ja prinssejä.

Sitten lähdettiin metsästämään ehdotonta herkkua, karkkiomenaa. Eetu ei halunnut kyseistä herkkua maistaa, mutta Erin valitsi kookoksella ja Jerry hasselpähkinällä päällystetyt omenat. Hyvin näytti heille maistuvan ja itsekin söin innolla.
Sitten taas lähdettiin kiertelemään. Jonkin matkan päästä ostettiin Lanan kanssa hullunpaperit, joihin molemmille kirjattiin "titteliksi" umpihullu. Nyt voin sitä näyttää aina kun sanon ettei hullua saa pitää jännityksessä.
Kojujen jälkeen jäimme katselemaan jättikuplien tekoa. Niitä tekevä nainen kertoi reseptiksi Fairyn, veden, sokerin ja kaljan. Täytyypä joku päivä kokeilla itsekin tuota, jos saisi isompia ja kestävämpiä kuplia.
Tämän jälkeen suuntasimme vielä Aurajoen toiselle rannalle katsomaan kojut läpi ja tuli sieltä ostettua Lanalle ja lapsille tikkarit. Eetu sai myös mummilta Batman-pipon, jota haluaisi pitää päässään jatkuvasti.
Kivaa oli vaikka väsymys alkoikin lapsia painamaan kesken kaiken ja meininki kävi hieman levottomaksi. Ehkä sitä pääsisi vielä muillekin markkinoille käymään tänä vuonna, tosin ensi kerralla ehkä ilman lapsia niin saa rauhassa katsella ympärilleen.

Voinko luottaa, että olet siinä kun tarvitsen sinua?

Mä haluaisin osittain osata lukea toisten ajatuksia.. Siis sen suhteen, että tietäisi kuinka tärkeä on toiselle.
Kuinka paljon helpompaa olisi kun toista ihmistä katsoessa näkisi kuinka tärkeä olet hänelle? Mitä toinen tekisi puolestasi?  Lainaisiko lempimekkoaan vai poikaystävääni? Vastaisiko mun puheluun keskellä yötä vai löisikö luurin korvaan vaikka olisi hereillä?

Mulle itselleni ystävien auttaminen on tärkeää, ainakin lähimpien. Mä en aina muista kertoa kuinka tärkeä toinen mulle on, sen sijaan mielelläni näytän sen. Teot kun merkitsee mun mielestä enemmän kuin sanat.
Mä autan aina kun voin; oon muuttoapuna, yritän parhaani mukaan antaa neuvoja jos multa niitä kysytään, vahdin lapsia, olen olkapäänä ja kuuntelevana korvana, yms... Lähden vaikka toiselle paikkakunnalle jos tarve on. Vaikka oma olo olisi millainen ja kello vaikka mitä, autan aina (poikkeuksena se, että jos nukun niin sikeästi etten herää edes korvan vieressä räjähtävään pommiin).

Sitä joskus miettii, että mitä ystävät on valmiita tekemään mun puolesta?
Jos mulla olisi henkisesti tosi huono olo, kuka lähtisi yömyöhään edes istumaan mun seuraksi? Ei välttämättä tarvitsisi sanoa mitään, kunhan olisi läsnä.

Lana ja Annu on ainakin on tälläisiä ihmisiä. Kyselin tuossa hetki sitten, että kelle voin soittaa jos tarvitsee lähteä synnyttämään arkipäivänä n. klo 6:30-15 välisenä aikana. Molemmat lupautuivat auttaa silloin.
Äitin kanssa sovittiin, että äiti tulee vahtimaan, mutta töissä äiti ei voi vastata omaan puhelimeensa ja vaikka Miikka on samassa työpaikassa ja hänellä on aina puhelin taskussa, ei välttämättä huomaa puhelua tai ehdi vastaamaan.
Isiltä kysyin pääseekö tulemaan jos äiti ei pääse, lupasi tulla jos töissä ei ole kiire tai hätätilanne. (Pääsee paikallekin nopeasti kun työpaikka alle 15 minuutin ajomatkan päässä).

Aloin eilen pohtimaan asiaa, koska maha on laskeutunut jo huomattavasti ja päivä päivältä supistukset kovenee, nyt jo hieman sattuu. En kyllä ole vielä valmis, viikkoja 34+1. Mutta tuskin se lähtö ihan vielä tulee kuitenkaan, pari viikkoa ainakin vielä, jooko? Haluan vaan, että kaikki on valmiina ja sovittu valmiiksi ettei tarvitse panikoida kun hetki tulee.
Tosin nyt jo alkaa vähän jännittämään, iik.

Toisaalta voisin jo lähteä, haluaisin tästä närästyksestä eroon, alkanut kiusaamaan joka päivä, välillä niinkin että herään klo 5-6 aamulla siihen, että närästää. Onneksi on Rennie ♥
Väsymys on myöskin lisääntynyt, päivisin tekisi mieli vain nukkua mutta lapset tekee siitä mahdotonta. Silti saatan aamuisin herätä ennen kukonlaulua ja hyöriä sitten hereillä monta tuntia ennen kuin lapset herää. En ymmärrä, oon aina ollut sellainen, että voisin nukkua vaikka iltaan asti mutta nyt ei auta mikään, välillä herään kolmelta yöllä enkä saa enää unta.
Onneksi lapset tottuneet jo siihen, että äiti on päivisin pienessä horroksessa ja unohtelee asioita.

Kuva TÄÄLTÄ

romanttinen kosinta vesisateessa ja ilotulitteiden paukkeessa.

Vuosi vaihtui sitten. Äkkiä se viime vuosi menikin.
Nyt kun pohdin, niin mitä vuonna 2012 tapahtui?
Kuvia katsoessa huomaa kuinka lapset ovat kasvaneet, alkuvuoden kuvissa kun ovat niin hirmu pienen näköisiä. Erin alkoi keksimään kaikkia tempauksia, joiden ansiosta meillä on lähes kaikissa kaapeissa lapsilukot.
Rakennettiin superhieno mörkö-lumiukko. Mä innostuin taas enemmän leipomisesta ja valokuvaamisesta. Kärsin lievästä masennuksesta. Pari läheistä ystävääni kärsi vakavasta masennuksesta. Kolme ystävääni yritti itsemurhaa. Perheemme kasvoi kolmella uudella jäsenellä (kissat). Aloin odottamaan "kasvainta". Saimme tietää, että tulossa on tyttö. Ystäväpiiriin syntyi kolme uutta pienokaista. 2 ystävää ja 1 tuttu alkoi odottamaan vauvaa.
Jukan läheinen ystävä kuoli. Tutustuin moniin uusiin ihmisiin. Meillä oli Jukan kanssa ylä- ja alamäkiä. Oli ensimmäinen kesä kun en päässyt veneilemään. Serkkuni sai ylioppilaslakin. Ystäväni muutti pois ja parin kuukauden päästä takaisin. Olin useampaan otteeseen muuttoapuna.
Petyin syntymäpäivänäni, kun osa unohti kokonaan kyseisen päivän, osa meinasi unohtaa ja vain 2 ystävää + perheeni saapuivat kakkukahville.
Jukka vaihtoi työpaikkaa. Erin ja Jerry alkoivat puhumaan enemmän. Syksy meni ohi niin, että hujahti (liekö raskauden aiheuttama väsymys osasyynä tähän). Järjestin parit naamiaiset pitkän pohdinnan jälkeen.
Juhlin ensimmäistä kertaa vuosipäivää kunnolla. Innostuin askartelemaan. Sain ravata verikokeissa ja lääkäreissä. Innostuin kutomaan. Kokeilin uusia juttuja. Nuuhkin vauvaa. Stressasin joulua. Kaipasin. Olin malttamaton. Olin iloinen ja onnellinen.

Siinä se taisi olla pähkinänkuoressa. Paljon tapahtui, jotkut asiat olisivat voineet jäädä tapahtumatta, mutta asialle ei voi mitään.

Eilen käytiin aamupäivästä Eetun kanssa tutustumassa Capoon. Eetua vähän jännitti vaikkei sitä myöntänytkään. Kyllä hän sitten touhusi karvakamun kanssa, ei tosin yhtä riehakkaasti kuin Erin. Hyvin tulivat toimeen.
Lana kiharsi mun hiukset iltaa varten ja tällä aikaa Capo päätti tehdä vähän tuhojaan ja repiä mattoa. Pari tuntia ehdittiin Lanalla olemaan ennen kuin lähdettiin kaupan kautta meidän äitille. Eetu pääsi yöksi mummille, koska meillä oli suunnitelmissa mennä katsomaan raketteja ja Eetu pelkää sitä pauketta. (Erin ja Jerry olivat isällään).

Jukka tuli hakemaan mua äitiltä ja suunnattiin elokuviin katsomaan Juoppohullun päiväkirjaa. Mä pidin elokuvasta, enkä ollut lainkaan sitä montaa kuukautta odottanut. Onhan se hieman öhm omalaatuinen, mutta Vuorisen kirjoitustyylikin on. Elokuva tosin vei asioita vähän pidemmälle.
Tämän jälkeen suunnattiin heseen syömään (shhh.. Ei kerrota neuvolatädille tai lääkärille). Jukka oli ensin suunnitellut kunnon ravintolaa, mutta kaikki paikat olivat kiinni.
Syömisen jälkeen mentiin kotona käymään. Mun piti silmät kiinni kävellä sisään ja sain avata vasta luvan saatuani. Olohuoneen lattialla odotti uusi tv-hylly, jonka Jukka oli yllätyksenä käynyt hakemassa (meillä siis pikkuhiljaa vaihtuu sisustus tummasta valkoiseksi ja tämä oli nyt ensimmäinen edistysaskel). Oli tuo ihana mies ostanut meille myös samalla uudet tyynyt, muutaman laatikon ja mulle kukkia ja ihanan pehmoisen pehmonallen <3
Kello oli vasta kymmenen ja ulkona satoi vettä, joten seuraavaksi katselin kun Jukka malttamattomana kasasi hyllyn ja jätti odottamaan tätä päivää, että saatiin se paikoilleen.

Kahdeksitoista suunnattiin jokirantaan katselemaan ilotulitusta. Oltiin hieman ajoissa ja seisoskeltiin odottamassa, kun joku erittäin fiksu (huomaa sarkastisuus) nainen ampui raketteja siinä vieressä ja isoja pamahteli ihmisten vieressä. Siirryttiin Teatterisillalle. Pari sekuntia ennen keskiyötä Jukka polvistui mun eteen ja kosi mua vesisateessa ja ilotulitteiden paukkeessa. Mä en saanut sanaa suustani, huulet vain liikkuivat. En voinut lakata hymyilemästä ja nyökyttelemästä samalla kun pidättelin kyyneliä. Sain kauniin kultaisen sormuksen sormeeni. Oli paras uusivuosi ikinä. Jukka jo pari viikkoa uhkaili, että on keksinyt mulle yllätyksen, mutta en osannut tätä arvata, en millään.
Kun pauke rauhoittui, alettiin läpimärkinä hipsiä autolle päin ja suunnattiin vielä abc:lle juomaan kuumat kaakaot ja sieltä kotiin lämpimään suihkuun. Kahden aikaan mentiin nukkumaan, molemmat ihan poikki pitkästä päivästä, mutta molemmat myös onnellisina. <3 Ihana mies. Paras päätös henkisesti raskaalle vuodelle.
Ei voi olla hymyilemättä aina kun katson vasenta nimetöntäni ja olo on mitä onnellisin.
Tässä täytyy jossain vaiheessa alkaa miettimään pikkuhiljaa häitä. Ei tosin ole mikään kiire, häät vietetään vasta kun on sopiva ajankohta.

Joulu tuli ja joulu meni...

Joulu meni sitten. Meillä oli suhteellisen rauhallinen joulu.
Aatto oltiin kotona. Aamulla syötiin perinteinen riisipuuro ja käytiin saunassa. Jossain vaiheessa äitini tuli Eetun, isäpuoleni ja Miikkan kanssa meille. Syötiin hyvin, ehkä hieman liiankin, jokaiselle tuli pieni ähky eikä maistunut mikään enää loppu päivänä. Lapset ensin malttamattomina odottivat ruokaa, pojat söivätkin yllättävän hyvin. Erin ei malttanut pysyä paikallaan, nappasi kinkun palasen aina mukaan ja hyöri ympäri kämppää. Ruuan jälkeen odoteltiin pukkia ja keiteltiin kahvit.
Pienen neuvonpidon jälkeen Jukka päätyi pukiksi. Poikiin meni ihan täydestä, vaikkei tonttulakki mahtunutkaan Jukan päähän kunnolla ja silmälasit unohtuivat, mutta Erin näytti ettei häntä huijata. Alkoi heti hokemaan "isi. Se on isi!". Kyllä neiti sitten jossain vaiheessa hyväksyi Jukan pukiksi, varsinkin kun näki lahjoja.
Lapset olivat olleet ilmeisesti erittäin kilttejä, sen verran lahjoja tuli. Mielenkiintoisimmasta (eli isoimmasta) paketista ilmestyi Eetulle jätti-Angry Birds, jonka äitini oli tehnyt. Suuren suosion saivat myös Jerryn saamat Angry Birds -tossut jotka piti saada heti jalkaan.
Olin itsekin ilmeisesti ollut kiltti edes jonkun verran, paketista kun paljastui aivan ihana uusi villatakki (jossa harmaalla pohjalla lasten takkien väriset raidat. Tulee "kasvaimelle" kuulemma vaaleankeltainen takki vaikka toivoinkin vaalenpunaista) ja seinäkellon, johon saa laitettua neljä kuvaa. Nyt malttamattomana odottelemaan, että pikkuinen syntyy ja saa kaikkien lasten kuvat laitettua siihen. Paikkakin pitäisi keksiä.
Äitin ja Karin lähdettyä istuskeltiin hetki ja annettiin lasten leikkiä uusilla leluillaan. Pientä kinasteluakin niistä tuli (Mikä kumma siinä on, että pitää aina saada leikkiä samalla lelulla kuin toinen?!). Jossain vaiheessa lähdettiin viemään Miikkaa kotiin ja käymään hatausmaalla. Miten siellä onkaan aina aattona niin kaunista..
Tämän jälkeen palattiin kotiin ja vain nautittiin rauhallisuudesta.

Joulupäivänä käytiin isälläni syömässä. Eihän lapset malttaneet mitään syödä, oli hauskempi juosta ympäriinsä. Oli pukki ollut hieman hölmö ja vienyt pari lahjaa väärään osoitteeseen. Poikien paketeista paljastuivat pöytä-jalkapallo ja puinen pinball -peli (tällä idealla). Erinin paketista paljastui My Little Pony -linna joka kiinnitti myös poikien huomion. Sillä he sitten leikkivät yhdessä kaikki kolme.
Me Jukan kanssa saatiin imuri vanhan hajonneen tilalle. Jukka taisi innostua enemmän kun huomasi sen olevan dysonin pölypussiton versio. Imuri onkin eilisen ollut ahkerassa käytössä. Hyvä imuri, pakko myöntää. Hieman hiljaisempi vain saisi olla.

Eilinen meni kotona. Hieman siivoiltiin ja raivattiin ylinmääräisiä leluja taas lastenhuoneesta. Aloin taas haaveilemaan isommasta asunnosta. Tässä kämpässä huoneet kun ovat joko hirveän pieniä tai huonosti suunniteltu. Ja olisi kiva saada Erinille ja tulevalle prinsessalle oma huone. Noh, ehkä ensi vuonna tai sitä seuraavana.
Lanakin tuli eilen käymään. Lapset olivat innoissaan, olivat ikävöineet Lana-tätiä. Leikittiin kameralla.
Illalla lasten mentyä nukkumaan lähdettiin Lanan kanssa viemään heidän uutta perheenjäsentään, reilun vuoden ikäistä saksanpaimenkoira Capoa lenkille. Ihana tapaus. Tänään nappaan yhden lapsista mukaan ja käydään tutustumassa herraan. Vain yksi, koska jos he pelkäävät Capoa, niin helpompi lohduttaa yhtä kerrallaan. Ja saavat rauhassa tutustua. Vielä kun osaisi päättää, että kuka pääsee ensimmäisenä mukaan..

juhlat juhlittu sairastuvalla

Viikonloppu tuli ja meni taas. Ja melkein viikko viime päivityksestä. Hups. Joka päivä on pitänyt kirjoittaa, mutta ei ole pää toiminut.

Lauantai meni leipoessa. Jukka ja Lana onneksi auttoi, ties kauan se olisi kestänyt, jos olisin koko homman hoitanut yksin (yhdessä leivottiin n. klo 13-22:30). Sitä se on, kun haluaa tehdä melkein kaiken itse.
Monen tunnin leipomisella saatiin lopulta aikaiseksi pellillinen kinkkupiirakkaa, suklaatäytekakku (Eetun toive), jauhelihapasteijoita, toffeepopseja ja tuulihattuja. Vaikka mä nautin leipomisesta, tuli sellainen olo, että onneksi ei tarvitse hetkeen leipoa muuta kuin aatoksi pipareita ja torttuja. Ja nekin valmistaikinasta.
Yllättävän nopeasti aika kyllä meni touhutessa ja aikaa siivitti kun spotify'sta laitettiin Yön kappaleet soimaan. Miksen mä ole pitkään aikaan kuunnellut yötä kun niillä on niin hyviä biisejä?!

Eilen sitten juhlittiin Eetua. Pakko myöntää, että mä olin kyllä pettynyt. Kutsutuista vieraista paikalle saapui vain Lana, meidän äiti, isi, isän naisystävä, Miikka, Annu ja Makke (suuret kiitokset heille kaikille!! Olette rakkaita). Suuri osa kutsutuista jätti tulematta ja osa ei edes ilmoittanut mitään. Muutama ilmoitti olevansa kipeänä. On meilläkin lapset kipeänä, Eetulla silmä-, korva- ja nielutulehdus, Erinillä ainakin silmätulehdus (tänään lääkäriin neidin kanssa) ja Jerryllä yskää, mutta silti pidettiin juhlat. Eräskin sanoi, ettei halua mua tartuttaa. Enköhän mä sen lapsilta sitten saa jos saan?
Erityisen pettynyt olen siihen, että YKSIKÄÄN Eetun viidestä kummista ei viitsinyt tulla paikalle. Yksi oli yövuorossa, yksi kipeänä, yhtä en kutsunut (ei ole aiemminkaan tullut yksillekään syntymäpäiville), yksi ilmoitti jo aiemmin ettei pääse (taaskaan, sama juttu jo useampana vuotena) ja yksi ei ilmoittanut mitään. Murh. En ole kummeja tainnut kovin hyvin valita Eetulle.
Harmitti myös siksi, että Eetu oli pettynyt kun ei enempää vieraita saapunut. Haluan lohduttaa pientä isoa poikaa jollain tavalla, mutta en vielä tiedä miten. Jos keksisin jotain kivaa hänelle..

Täytyy vaan yksinkertaisesti jättää kutsumatta niitä ihmisiä, jotka peruuttavat usein. Säästyy paha mieli sekä multa että lapsilta.

Tänään suunnataan lääkäriin näyttämään Erinin silmiä (ISO KIITOS LANALLE KUN JAKSAA LÄHTEÄ KUSKAAMAAN ETTEI TARVITSE KÄVELLÄ!!) ja varmuudeksi tarkistuttamassa Erinin  ja Jerryn korvat samalla. Ja pyydetään myös yskänlääke resepti Jerrylle.
Eetu kävikin jo viikonloppuna lääkärille näyttäytymässä kun valitteli korvaansa ja silmä oli tosi punainen. Siinä sitten lääkäri huomasi, että pojulla on silmä-, korva ja nielutulehdus. jippii murh. Antibioottikuuri päälle. Onneksi Eetu ottaa reippaasti lääkkeet.
Oli kuulemma tuttu lääkäri (äitini siis vei Eetun sinne), totesi Eetulle, että "susta on komea poika kasvanut, oon sut viimeksi nähnyt keskolassa". Eli oli sama lääkäri, joka teki lopputarkastuksen Eetulle kun poika pääsi keskolasta pois (jossa oli alhaisen verensokerin takia) ja jonka päälle Eetu yritti virtsata silloin. Ja jos joku huolehtii nyt, että oliko lääkäri nyt n. 3 päivää vanhan pojan pissassa, niin ei ollut. Ehti hypätä sivuun.
Myös Jukka on kipeänä.
Nyt täytyy toivoa, että mä pysyn suhteellisen terveenä, tosin hieman jo löytyy yskää, joten olenko mä seuraava joka on terveyskeskuksessa näyttäytymässä. Me ollaan tosi harvoin lasten kanssa kipeänä, miten juuri nyt ennen joulua ja kaikki samaan aikaan? Noh, sairastetaan kerralla sitten niin ei tarvitse myöhemmin sairastaa. Heh.

Mutta nyt, aamukahvia ja pyykin pesuun.

Eilen

Aloitin ikuisuusprojektin; aloin kutomaan monen vuoden tauon jälkeen. Hain eilen äitiltä lankaa ja puikot ja nyt yritän saada lapsille tehtyä kaulahuivit, sen jälkeen voin siirtyä johonkin vähän haastavampaan ja yrittää tehdä Lanalle villasukat. En edes muista koska olen viimeksi kutonut, ehkä Eetua odottaessa!? Oli hieman silmukoiden teko karannut mielestä ja kerran menetin hermni, purin ja aloitin alusta. Ja muutaman kerran meinasi silmukka lähteä karkuun, sain sen sentään kiinni pakomatkaltaan ja palautettua muiden joukkoon.
Kuinkakohan kauan noita huivejakin teen, päivisin kun on kolme innokasta käsiparia auttamassa ja iltaisin neljä karvaista tassua käy taistelemassa pahoja puikkoja vastaan, tietenkään unohtamatta lankaa, joka voi hyökätä yllättäen ja täytyy siis eliminoida. Hetken aikaa kun tönin Safia pois, niin tajusi puolentunnin ajan olla tulematta pelastamaan äitiä kamalalta lankakerältä ja sen apureilta, ilkeiltä puikoilta.


Eilen päätettiin lasten kanssa leipoa enon syntymäpäivän kunniaksi. Pienen tuumaustauon jälkeen lapset päättivät, että tehdään vaaleanpunaisia pullia. Taikinan kohoamisen jälkeen lykkäsin pienet kasat taikinaa jokaisen lapset eteen ja eikun pyörittelemään voisilmäpullia. Pojat olivat yllättävän yhteistyökykyisiä ja kiltisti tekivät mitä oli pyydetty. erin taas yritti vaivihkaa syödä taikinaa. Hellyin ja annoin lapsille luvan hieman myös maistella, itsekin natiaisena olin aina suupielet taikinassa. Sai Erinkin lopulta tehtyä muutaman pullan.
Tehtiin me myös korvapuusteja, mä kaulin, voitelin ja sotkin sokeri-kaneli -seoksella. Lapsille jäi koristelu. Päätettiin laittaa raesokerin tilalle nomparelleja, joita meiltä löytyy useassa eri värissä. Niitä taisi tosin suuhun mennä enemmän kuin pullien päälle.
Keittiö oli erittäin kauniin näköinen kun leipomiset oli tehty valmiiksi. Ei auttanut muu kuin ottaa siivousvälineet kauniiseen käteen ja siivoamaan.

Kun Jukka pääsi töistä, lähdettiin kaupan kautta äitille lanka- ja puikkovarkaisiin. Vietiin muutama pullakin mukanamme ja hyvin näytti maistuvan. Äitiltä suunnattiin pullien kanssa Miikkan luokse synttärikahville.
Illalla pääsinkin tuon projektin kimppuun. On hirveä into tehdä kaikkea käsillä; siis askarrella, kutoa, aloittaa lahjojen tekeminen jne. En tiedä mitä mistä tämäkin innostus on taas tullut, aina välillä tulee luova-olo ja kasaan itselleni monta tee-se-itse -hommaa.
Huomenna ajattelin suunnata lankaostoksille, tarjoustalossa kun kuulemma on Seitsemän veljestä -lanka tarjouksessa.

Ainiin, sain mä eilen ihanan viestinkin, Pertsan (siis Jukan parhaan ystävän) ja Ninan yhteisen pikkuisen  ultrakuvan (niskaturvotus ultrasta). Tästä pienestä tulee Jukan kummilapsi ja ehkä myös mun, ainakin ollut sellaista puhetta. Saisin toisen kummilapsen <3 Ja vaikkei musta kummia tulisikaan, niin oon tosi iloinen Pertsan ja Ninan puolesta, Pertsalle pienokainen kun on ensimmäinen lapsi ja on halunnut lasta jo pitkään.

Turhaa löpinää

Mun aamun seuralainen <3

Yritin teille yhdestä kirkkaasta tähdestä ottaa kuvan, mutta pimeyden takia kamera ei ottanut kuin pitkällä valoitusajalla ja mun kädet tärisi hieman niin päätin tehdä tälläisen.

Nyt on jotain pielessä. Mä en oo yhtään aamu-ihminen, en siis oikeasti. Mulle ei kannata puhua ennen aamukahvia ja vaikka nousen sängystä normaalisti 7:30 (Kiitos lapsien), niin mä oon hereillä kunnolla vasta 12 aikoihin. No, nyt kello on 4:57 ja mä olen ollut hereillä jo puolitoista tuntia.
Eikä tää oo tällä viikolla eka kerta.. Mulla on kroppa ilmeisesti alkanut taas opettelemaan yöheräilyihin (näinkö aikaisessa vaiheessa ne alkaa?) ja oon koko viikon herännyt puol neljän aikaan. Useimpina aamuina oon jatkanut unia, mutta tänäänkään en siihen pystynyt. No, eiköhän tää tästä. Onneksi on jotenkin nätti aamu kun taivas on kirkas ja tähdet näkyy, tosin joku voisi sammuttaa nuo katuvalot että ne tähdet näkyisi paremmin *wink*

Eiliseen palaan sen verran, että kyllä se päivä siitä parani. En mä koko kämppää jaksanut sitten siivota loppuun, totesin sen olevan turhaa hommaa ennen kuin oon saanut leivottua ja toi yksi olohuoneen hylly pitäisi kääntää vielä.. Painuttiin lasten kanssa pihalle touhuamaan siihen asti, että Jerry ja Erin lähti iskäilemään ja me lähdettiin käymään äitillä. Totesin matkalla vaan, että onneksi meillä oli talvirenkaat. Matkalla joku oli jäänyt tielle (en tosin tiedä johtuiko kesärenkaista vai oliko auto rikki), oikaistiinpa sitten jalkakäytän kautta (niinkuin muutkin), että päästiin ohi.
Mutta hei! Meillä on tänään naamiaiset, en vieläkään paljasta mun pukua, mutta osaatteko arvata tästä kuvasta miksi pukeudun? *hymy*

Nyt aamukahvin keittoon ja hetken päästä alkaa valmistamaan tarjottavia kun eilen meni hieman myöhäiseksi. Odottelen jo iltaa, näkee ihmisiä ketä ei ole nähnyt hetkeen, yhtä jopa muutamaan vuoteen. Harmi vaan ettei kaksi rakasta ihmistä pääse paikalle. No, jos ensi kerralla sitten. Hauskaa kuitenkin pidetään *hymy*