Näytetään tekstit, joissa on tunniste IKEA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste IKEA. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. tammikuuta 2013

vieraita, ystäviä, sisustusta....

Höpötin tuossa aikaisemmassa postauksessa, että puuhaa on riittänyt.

Jukan veli oli meillä viime viikolla tiistaista lauantaihin. Ihan kiva kun kävi, mutta lauantaina kieltämättä huokaisin helpotuksesta kun lähti kotiin, jutut kun alkoivat olemaan taas sitä luokkaa, että teki mieli repiä omat hiukset päästä välillä (esimerkkeinä: jankkasi koko lauantai päivän, että mennäänkö subwayhin syömään vaikka sanottiin että ei, osti hälytin avaimenperän että saa kiusata kavereita vaikka Jukka sanoi ettei se ole mikään lelu ja vaan tarkoitettu naisille suojaamaan raiskausyrityksiltä, ei mukamas osannut keittää kahvia meidän keittimellä vaikka on ennenkin keittänyt, yms..).

Torstaina käytiin Jerryn kanssa tutustumassa Capoon. Jerry nauroi koko ajan ja hyöri Capon ympärillä, ainoa mikä vähän jännitti, oli se kun Capo haukahti tai tuli pussaamaan. Oli kyllä kiva katsella kun pojat leikkivät yhdessä.
Koko kotimatkan Jerry höpisi Caposta ja Lana-tädistä ja kun ohi meni eräs mies saksanpaimenkoiransa kanssa, Jerryn oli pakko todeta, ettei ollut Lana-täti ja Capo vaikka samanlainen koira olikin.


Viikonloppu meni rempatessa. Perjantaina olin Jessicalla viettämässä iltaa, oli kivaa kun pitkästä aikaa saatiin rauhassa jutella. Sain tietää Jessican elämästä asioita, joita en tiennyt vielä ja toisista asioista sain tietää lisää. Syötiin myös hyvin ja pääsin lakkaamaan Jessican kynnetkin siinä samalla. Tällä välin Jukka ja Veikka repivät meidän olohuoneesta tapetit (joita kissat olivat hieman kohdelleet kaltoin ja joihin Erin oli taiteillut muutaman piirroksen).
Sovittiin Jessican kanssa, että aletaan näkemään useammin.

Lauantaina aamusta alettiin remontoimaan. Hiottiin Jukan tasoittamat kohdat seinistä ja alettiin maalaamaan. Vähän jännitti, että kuinka hyvää maalia tuli ostettua Biltemasta. Yllätyin kyllä kuinka hyvin peitti. Kaksi kerrosta maalattiin ja peitti kyllä todella hyvin. Nyt on kivan valkoiset seinät.

Maalausurakan jälkeen lähdettiin ajamaan Tottijärvelle viemään Veikkaa.
Samalla lähti meidän Sissi-kissa uuteen kotiin. Oli meinaan alkanut kuseskelemaan muualle kuin laatikkoon ja yrityksistä huolimatta ei saatu pientä takaisin laatikolle. Viimeinen pisara oli kun ruikki raapimispuun juurelle jatkojohdolle. Todettiin, että ihan omansa ja kaikkien muidenkin turvallisuuden takia pakko luopua. Harmittaa, mutta parempi näin.
Safi ja Tessa olivat hieman ihmeissään sunnuntaina ja etsivät Sissiä, mutta nyt ovat kuin olisivat aina olleet kahdestaan meillä, ovat ylimmät ystävykset. Safikin piristyi Sissin lähdettyä, alkoi uudelleen leikkimään taas ja änkee syliin aina kun mahdollista.
Joku ehdotti, että Sissillä oli ehkä stressiä tai juoksu. Juoksua epäilen, koska virtsaaminen jatkui 5 viikkoa. Stressistä en tiedä, mutta jos näin oli, niin näytti sen erikoisella tavalla (nukkui suurimman osan ajasta). Lapsetkin ovat enemmän hyörineet Tessan ympärillä alusta asti.
Harmittaa kyllä kun oli pakko luopua pikkuisesta, mutta tässä elämäntilanteessa ei ollut muuta mahdollisuutta.

Maanantaina käytiin IKEAsta hakemassa pari lamppua ja hylly olohuoneeseen, että saatiin järjestettyä loppuun. Nyt olen kyllä tosi tyytyväinen tähän, saatiin paljon valoisammaksi ja suuremman näköiseksi ja ehkä nyt eivät kissatkaan uppoa sisustukseen niin helposti. Vielä olisi jossain vaiheessa mattojen ja verhojen vaihto kunhan löydän miellyttävät. Matot vaihtuvat vaaleisiin nukkamattoihin (ei kuitenkaan valkoisiin) ja verhot joihinkin vaaleampiin. Sohvapöytä vaihtuu myös kunhan isäni saa tehtyä meille uuden. Ja muutaman kasvin ajattelin ostaa piristämään tätä huonetta.
Paria sisustustarraa olen miettinyt, mutta vielä en ole löytänyt sellaista, jota jaksaisin katsoa päivästä toiseen.
Vaikka on nuo pikkuasiat vielä muuttumassa, olen silti erittäin tyytyväinen siihen, mitä ollaan saatu aikaan. Vihdoinkin on olohuone sellainen, jossa viihdyn ilman että katse kiertää ympäri ja suusta pääsee tyytymätöntä mutinaa.
Seuraavaksi onkin edessä lastenhuoneen ja meidän makuuhuoneen maalaus. Ja pikkuhiljaa ostelen lakanoita ja pyyhkeitä (tällä hetkellä kun on niinn että lähes jokaista pussilakanaa on vain yksi ja kaikki eri värisiä ja -kuvioisia.). Tarkoituksena olisi myös ainakin keittiönpöytä ja -tuolit maalata. Ja ehkä muutama mattokin lähtee vaihtoon vielä ennen kuin olen tyytyväinen tähän sisustukseen. Mutta hiljaa hyvä tulee, ehtii suunnitella rauhassa kun ei voi paljoa ostaa kerralla.Ja Jukka on varmaan erittäin tyytyväinen mun sisustusintoon...

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Muuallakin vikaa kuin vain päässä, haha

Varoitus, sisältää paljastuksia mun sairauksista, Haha!

Piti illalla kirjoitella, mutta oli vähän epätodellinen olo (tai on edelleenkin) joten se sitten jäi.
Neuvolassa meinaan kuului meidän pienellä epätasainen syke. Neuvolatäti sanoi ettei kannata huolestua, voi johtua siitä, että johtoratajärjestelmä ei oo vielä täysin kehittynyt, mutta parempi käydä tarkistuttamassa sydän kuitenkin. Soittikin mulle n. 10 minuuttia käynnin jälkeen ja tänään sitä ollaan sitten ultraan menossa kurkkaamaan, että onko kaikki hyvin.
Tiedän, ettei pidä turhaan stressata asiaa ja kun asia voi oikeasti olla vaaraton juttu, mutta automaattisesti hirmuinen huoli pienestä. Piti pinnasänkykin laittaa eilen kuntoon, mutta jotenkin tuli olo, ettei uskalla ennen kuin tietää tilanteen.
Kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja on käynyt mielessä.. Meidän Miikkalla oli sydämessä reikä syntyessään, mikä tosin meni umpeen lapsena. Ja eräällä puolitutun pojalla oli syntyessään sydänvika, joka leikattiin muistaakseni pojan ollessa hyvin pieni.
Tässä tilanteessa toivon parasta tietenkin, mutta samalla pelkään pahinta..

Kävin myös lääkärissä eilen näyttämässä käsissä ja jaloissa olevaa ihottumaa (hieman rakkulamaisia näppylöitä kämmenistä kyynärpäihin ja nilkoissa, säärissä ja reisissä kuivia punaisia laikkuja). Ei osannut lääkäri sanoa mitä voisi olla kun ei ole hydrocortisonilla lähtenyt. Kehotti nyt rasvaamaan koko kropan kerran-pari päivässä ja sain reseptin vahvempaan kortisooniin, jota laitan käsiin ja nilkkoihin. Yritän näillä hoidoilla 2-4 viikkoa ja jos ei auta, niin uudelleen käymään lääkärissä.
Mä olen kans kummallinen tapaus. Eetun odotuksen jälkeen oon käynyt lääkärissä, jossa mulla on nyt tähän mennessä todettu migreeni, paniikkihäiriö, kilpirauhasen liikatoiminta, virtsatietulehdus munuaisissa asti, raskausajan diabetes, raskausmyrkytys, polven nivelsiteet menivät kun liukastuin v. 2010, nyt tää omituinen ihottuma + kaikkia ns. perussairauksia, eli korvatulehdusta, jne.. Ei nyt muita muistu mieleen. Oon siis saanut ravata lääkäreissä ja verikokeissa enemmän kuin tarpeeksi ja loppua ei näy (vielä). Erittäin kivaa näin neulakammoiselle. Loppukuusta pääsee taas pistettäväksi, otetaan perus verenkuva, kilpirauhaskokeet ja sokerirasitus (yök) ja heti tammikuun alussa suuntaan TYKSiin äitiyspolille, siellä seurataan raskautta kilpirauhasen takia.

Eilen oli muuten ihan kiva päivä. Käytiin Lanan ja lasten kanssa IKEAssa. Harmitti lasten puolesta kun eivät päässeet lapsiparkkiin (mitä odottivat). Jollain pienellä oli käynyt pallomeressä vahinko ja lapsiparkki oli koko loppupäivän suljettu kun pallot pestiin ja niiden piti kuivua.

Annu myös paljasti, että oli yllätyksenä suunnitellut meidän pienelle lahjaa ja sanoi, että saan babyshowerit. Lämmitti mieltä ja en osannut sanoa mitään, hymyilin vaan hölmönä tietokoneen ruudulle. Pakko sanoa, että vaikka mulla ei ole paljoa ystäviä, niin ne, jotka on mun ystäviä, on kyllä ihania <3

Oon tässä yrittänyt miettiä, että mitäpä sitä puuhailis perjantaina kun Jukka lähtee Räpsän luokse saunomaan ja viettämään poikien iltaa. Totesin eilen sitten, että miksi mä yritän keksiä itselleni tekemistä? Juu, oon välillä huono olemaan yksin, mutta vaikka Jukka ja Räpsä käyvät täällä vielä ennen kuin suuntaavat Naantaliin, niin tuskin ovat niin kauan, että lapset ovat ehtineet lähtemään, eli mä varmaan siivoan perjantaina (sarkastinen jippii). Ja jos hemmottelisin itseäni ja ostaisin jotain hyvää syötävää. Ja jos sitä vaikka lainaisi joltain ystävältä jonkun hyvän elokuvan. Ja kaulahuivin kutominen on kesken. Pyykkiäkin varmaan on kertynyt siihen mennessä. Ei tässä kämpässä tekeminen lopu. Jukka kyllä käski, että mun pitäisi ottaa vaan rennosti ja hemmotella itseäni, en vaan tiedä onnistuuko kun lauantai illalla oon menossa auttamaan Emmiä leipomaan Antin syntymäpäiville ja ei tiedä koska Jukka tulee kotiin enkä viitsisi siivoamista siirtää sunnuntaiksi, kun on Antin synttärit ja lapset pitää hakea.


Mutta taidan tästä mennä juomaan ainakin kupillisen kahvia ja odottamaan, että päästään lähtemään ultraan (Miikka on ihana ja vie mut sinne ja vahtii lapsia vielä odotushuoneessa). Hieman jännittää ja aika on vasta 13:50. Onneksi sentään sain näinkin nopeasti ajan, ettei mennyt esim. viikon päähän.

♥ ♥ Nää naiset on jotain niin sanoinkuvaamatonta ♥ ♥

maanantai 16. tammikuuta 2012

oma koti kullan kallis, osa 2



 Nyt on olohuone sisustettu..! Vielä tietenkin muutama valokuvakehys ja kasvi tarvitsee ostaa, sitten on täydellinen. Ollaan päästy yllättävän halvalla, kiitos facebookin kirpputori sivustojen ja huutonetin. Uutena on ostettu vain Ikeasta matot, Lack seinähyllyjä 4 kpl ja Lack apupöytiä 3 kpl + Expedit 2x4 hylly, sekin Raision Ikeassa family -tarjouksena, joten päästiin halvemmalla. Rakastan tätä uutta sisustusta, vihdoin alkaa näyttämään kunnon kodilta. Vielä hieman tekemistä muun kämpän kanssa, mutta kyllä se tästä.

Tässä kuvia meidän olohuoneesta, joka nurkasta otettu. Huomatkaa meidän ihana "uusi" sohva. VAIN 40€ huutonetistä. Ylöjärveltä jouduttiin hakemaan ja mahtu autoon just ja just (jouduttiin istumaan ihme asennossa) mutta oli kyllä sen arvoinen.

torstai 29. joulukuuta 2011

Äiti & Jerry ♥

Haettiin meille eilen vieras puoleksitoista viikoksi. Jukan vanhempi pikkuveli Eetu siis viipyy meillä 8. päivään asti. Veikka (siis Jukan nuorempi pikkuveli) saapuu maanantaina ja viipyy viikon. Mitäköhän ensi viikosta tulee, Eetu on rauhallinen ja tosi mukava poika, mutta Veikka osaa olla todella rasittava välillä. Päästää suustaan just sellaista lapsellista juttua, mutta kuitenkin pakko puhua alapäähommista, vaikkei tiedä niistä mitään. Ehkä luulee siten olevansa kova jätkä. Noh, onneksi voin hiukan pitää kuria täällä sentään kun on oma koti.

Mutta, tänään vietettiin Jerryn kanssa laatuaikaa. Lähdettiin Lanan kanssa IKEAssa käymään. Jerry käyttäytyi yllättävän nätisti, pari kertaa meinasi lähteä konttaamaan ja muutaman kerran jäi maahan makaamaan kun olisi pitänyt kävellä. Ostosten jälkeen mentiin syömään hodarit, tullut jo tavaksi, että aina kun mennään Lanan kanssa ikeaan, käydään hodareilla.
Ikeasta suunnattiin Lanan luokse tekemään pasteijoita. Tai Lana teki, mä kävin kurkkimassa mitä kaikkea Jerry puuhaa. Jerry löysikin hain muotoisen pullonavaajan ja aurinkolasit joilla leikki. Myös Lanan Paul Frank -tyyny on Jerryn suosikki, kanto sitä mukanaan melkein koko ajan.
Lähdettiin vasta hieman ennen kahdeksaa kävelemään kotiin. Oli kyllä kiva viettää välillä vaan yhden kanssa laatuaikaa. Onneksi Jukka suostui jäämään Eetu(jen) ja Erinin kanssa kotiin.

Huomen aamulla tarttis herätä Erinin neuvolaa varten, ainoa vapaa aika tän vuoden puolella oli kello 8:30. Noh ei auta valittaa. Saapahan ehkä tehtyä enemmän kun herää aikaisemmin. Ja onneksi ei tartte poikia pukea ja ottaa mukaan kun iso-Eetu (joksi siis Jukan veljeä kutsumme) vahtii heitä sen aikaa.



sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Täällä taas

Oli taas taukoa kirjoittamisesta, sen verran hommaa oli joulun alla että hyvä kun ehti istahtaa hetkeksi.
Mutta mutta.. Aatto tuli ja meni.
Aamu alkoi kiukuttelulla (lasten, ei mun). Poltin ekan puuronkin pohjaan kun piti juosta lasten perässä katsomassa mitä on taas tekemässä. Jukka sitten tekikin uuden puuron ja mä vahdin lapsia sillä aikaa niin saatiin riisipuuroa. Aamupalan jälkeen mentiin saunaan. Saunan jälkeen lapsille lastenohjelmat ja mä painuin paistamaan torttuja. Sitten sai hetken istahtaa, *puhh*. Äiti ja Kari (siis meidän äidin miesystävä) saapu kahden aikaan ja alettiin laittamaan ruokia esille ja valmistamaan loput. Ehti tulla kamala nälkä ennen kuin Miikka saapui ja päästiin syömään. Tuli kyllä syötyä paljon.. Mutku jouluruoka on niiiiin hyvää.
Ruuan jälkeen joulupukki kävi tiputtamassa lahjat oven taakse ja oli kadonnut kun Eetu kävi avaamassa oven. Taisi pukilla olla kiire.. Ihana katsoa lasten ilmeitä kun kannettiin lahjat sisälle, jokaisella silmät kiilsi eivätkä meinanneet pysyä pöksyissään.
Erin näki kummitätinsä ostaman nuken ja sen jälkeen ei kiinnostanut enää muut lahjat, paitsi tietenkin nuken rattaat ja sänky, mihin 'vauva' laitettiin vähän väliä. Eetu innostui omista dinoistaan ja Jerryn saamasta isosta krokotiili-pehmolelusta. Jerry löysi ekasta paketista lempparinsa, ison hai-pehmolelun mikä piti illalla saada viereen nukkumaankin (huvittavaa kun se pehmolelu on Jerryä isompi ja jätkä raahas sitä ympäriinsä.
Lahjojen jälkeen juotiin kahvit ja sitten äiti ja Kari lähtikin kotiin päin. Miikka jäi meille aika pitkäksi aikaa.
Olin mäkin ilmeisesti ollut suht kiltti kun sain muutaman paketin, suklaata, pari elokuvaa, IKEAn lahjakortin, muffinsivuoan, paidan ja angry birds rio -pelin tietokoneelle.
Tästä pääsee vielä joku päivä ostamaan lapsille vähän lisää leluja, saatiin 60 eurolla lahjakortteja BR leluihin. Eipä se mitään, tarvitsee katsoa mitä lapset "tarvitsee".. Ja kuitenkin osa meidän leluista menee Miikkan luo, että on sielläkin jotain kun mennään kyläilemään.

Hetki sitten Jerry ja Erin lähti isälleen ja keskiviikkona vasta tulevat takaisin.
Huomenna mennään meidän isälle syömään, kyllä alkaa sen jälkeen jouluruoka riittämään. Jouluruoka on hyvää, mutta muutamaa päivää kauemmin ei jaksa puputtaa sitä.

Tänään illalla ajattelin napata kameran matkaan ja lähteä kiertelemään pitkin Turkua. Jos löytyisi jotain kuvaamisen arvoista. Täytyy vaan ensin odottaa, että Lana on käynyt meillä hakemassa lahjansa.
Mutta rakkaat lukijat (jos teitä on *hymy*), kirjoittelen taas myöhemmin, ei pää toimi vielä kunnolla tähän aikaan.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Hups.. Otetaas useampi päivä kerrallaan

Ei tässä tullut kirjoiteltua hetkeen, hommaa riittänyt kotona enemmän kuin tarpeeksi. Ollaan suursiivottu, karsittu turhaa roinaa pois ja oon pessyt kaikki talvivaatteet (myös lapsille liian pienet).

Mutta, oltiin viime torstaina (1.12 siis) yhden hyvän ystäväni Lana luona käymässä. Lanalla ei itsellään ole lapsia, joten lelujakaan ei paljon löytynyt. Siitä huolimatta lapset oli innoissaan kun pääsivät "pukeutumaan". Eetu sai pirunsarvet päähänsä ja Erin tiaran päähän ja lein kaulaan. Jerrylle yritettiin tarjota pupun korvia mutta poju ihastui Lanan Paul Frank -tossuihin enemmän. Oli meidänkin sitten Lanan kanssa pakko ottaa Prisessa&Sammakko -kuva.






Perjantaina lähdettiin bussilla keskustaan. Yllättävän hyvin meni matka ilman rattaita, vasta n. 5 minuuttia ennen perille pääsyä Jerry oli vähän levoton. Poju kyllä sai kehuja bussissa eräältä vanhalta tädiltä, kehu että Jerry on "ihana hymypoika ja hieman villi" ja olivat kuulemma keskustelleet silmillään. Ensimmäiseksi mentiin Hesburgeriin syömään, josta Erinin ja Jerryn isä sitten haki heidät. Me mentiin Eetun kanssa Jonttea vastaan pysäkille ja kierreltiin muutamia kauppoja kun etsittiin Erinille kunnon talvikenkiä. No eipä niitä löytynyt, tai löytyi mutta joka paikassa joko hinta tai koko oli liian suuri. Hetken päästä hyvästeltiin Jontte ja Lana haki meidät IKEAan. Eetu pääsi lapsiparkkiin (Eetu oli odottanut sitä koko päivän) ja me Lanan kanssa kierreltiin ja tarttui sieltä vähän tavaraakin mukaan, ostin olohuoneeseen korkeanukkaisen maton, raastimen, pizzaleikkurin, muutaman piparimuotin ja pari lahjaa lapsille. Ostoskierroksen jälkeen käytiin syömässä hodarit ja tässä vaiheessa Jukka liitty seuraan. Ikeasta lähdettiin kotiin pakkaamaan Eetun reppu ja vietiin poju mammansa luokse (isänsä äidin luo). Loppu ilta sitten oltiin kotona ja Miikka (rakas pikkuveljeni) tuli käymään. Höpistiin niitä näitä, katseltiin elokuvaa ja Jukka lyhensi mun tukkaa ja leikattiin mulle myös otsatukka taas.

Lauantaina lähdettiin ajelemaan Tampereelle päin. Käytiin ensin moikkaamassa Jukan pikkuveljiä ja parasta ystävää Tottijärvellä. Sieltä suunnattiin Jukan isoveljen luokse viemään Jukan veljenpojalle synttärilahja kun ei kakku-kahveille päästy pari viikkoa sitten. Jussin ja Riikan luota lähdettiin Ylöjärvelle. Nautiskeltiin hieman olutta ja suunnattiin sitten Ylöjärven baareihin. Kiva ilta oli, huomasin että Ylöjärveläiset on paljon mukavampaa porukkaa kuin Turkulaiset, paljon enemmän ihmiset tulivat juttelemaan. Hauska ilta oli kaikinpuolin ja omaksi yllätyksekseni olin yhden Mikan kanssa viimeisinä pystyssä. Saatiin Jukka ja Nasu juotua pöydän alle. Sunnuntaina tultiin Tottijärven kautta hakemaan lapset ja sitten kotiin.

Tänään ei olla paljoa tehty, hieman siistitty kämppää ja käytiin kaupassa aamupäivällä täydentämässä jääkaappia kun alkoi uhkaavasti tyhjentyä. Tossa illemmalla käytiin kävelyllä ja lähikaupasta ostettiin samalla vähän piparitaikinaa ja joulutorttu -ainekset, jos vaikka huomenna vähän leipois ja tekis piparitalonkin.

Lunta tässä kaipaillaan kaikki, päästäis pulkkailemaan ja rakentamaan lumiukko. Äsken kyllä satoi rakeita aika reippaasti kun pihalla kävin, että elättelen toiveita jos vaikka saatais luntakin lähi päivinä (ja mielellään paljon).