tiistai 29. tammikuuta 2013

Voinko luottaa, että olet siinä kun tarvitsen sinua?

Mä haluaisin osittain osata lukea toisten ajatuksia.. Siis sen suhteen, että tietäisi kuinka tärkeä on toiselle.
Kuinka paljon helpompaa olisi kun toista ihmistä katsoessa näkisi kuinka tärkeä olet hänelle? Mitä toinen tekisi puolestasi?  Lainaisiko lempimekkoaan vai poikaystävääni? Vastaisiko mun puheluun keskellä yötä vai löisikö luurin korvaan vaikka olisi hereillä?

Mulle itselleni ystävien auttaminen on tärkeää, ainakin lähimpien. Mä en aina muista kertoa kuinka tärkeä toinen mulle on, sen sijaan mielelläni näytän sen. Teot kun merkitsee mun mielestä enemmän kuin sanat.
Mä autan aina kun voin; oon muuttoapuna, yritän parhaani mukaan antaa neuvoja jos multa niitä kysytään, vahdin lapsia, olen olkapäänä ja kuuntelevana korvana, yms... Lähden vaikka toiselle paikkakunnalle jos tarve on. Vaikka oma olo olisi millainen ja kello vaikka mitä, autan aina (poikkeuksena se, että jos nukun niin sikeästi etten herää edes korvan vieressä räjähtävään pommiin).

Sitä joskus miettii, että mitä ystävät on valmiita tekemään mun puolesta?
Jos mulla olisi henkisesti tosi huono olo, kuka lähtisi yömyöhään edes istumaan mun seuraksi? Ei välttämättä tarvitsisi sanoa mitään, kunhan olisi läsnä.

Lana ja Annu on ainakin on tälläisiä ihmisiä. Kyselin tuossa hetki sitten, että kelle voin soittaa jos tarvitsee lähteä synnyttämään arkipäivänä n. klo 6:30-15 välisenä aikana. Molemmat lupautuivat auttaa silloin.
Äitin kanssa sovittiin, että äiti tulee vahtimaan, mutta töissä äiti ei voi vastata omaan puhelimeensa ja vaikka Miikka on samassa työpaikassa ja hänellä on aina puhelin taskussa, ei välttämättä huomaa puhelua tai ehdi vastaamaan.
Isiltä kysyin pääseekö tulemaan jos äiti ei pääse, lupasi tulla jos töissä ei ole kiire tai hätätilanne. (Pääsee paikallekin nopeasti kun työpaikka alle 15 minuutin ajomatkan päässä).

Aloin eilen pohtimaan asiaa, koska maha on laskeutunut jo huomattavasti ja päivä päivältä supistukset kovenee, nyt jo hieman sattuu. En kyllä ole vielä valmis, viikkoja 34+1. Mutta tuskin se lähtö ihan vielä tulee kuitenkaan, pari viikkoa ainakin vielä, jooko? Haluan vaan, että kaikki on valmiina ja sovittu valmiiksi ettei tarvitse panikoida kun hetki tulee.
Tosin nyt jo alkaa vähän jännittämään, iik.

Toisaalta voisin jo lähteä, haluaisin tästä närästyksestä eroon, alkanut kiusaamaan joka päivä, välillä niinkin että herään klo 5-6 aamulla siihen, että närästää. Onneksi on Rennie
Väsymys on myöskin lisääntynyt, päivisin tekisi mieli vain nukkua mutta lapset tekee siitä mahdotonta. Silti saatan aamuisin herätä ennen kukonlaulua ja hyöriä sitten hereillä monta tuntia ennen kuin lapset herää. En ymmärrä, oon aina ollut sellainen, että voisin nukkua vaikka iltaan asti mutta nyt ei auta mikään, välillä herään kolmelta yöllä enkä saa enää unta.
Onneksi lapset tottuneet jo siihen, että äiti on päivisin pienessä horroksessa ja unohtelee asioita.


Kuva TÄÄLTÄ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti