perjantai 9. marraskuuta 2012

Oikea prinsessa.

Erin alkanut näyttää oikean Ladyn elkeitä. Käsilaukku pitää saada joka paikkaan mukaan ja hiukset pitää vähän väliä laittaa hyvin. Myös jos mä otan meikit esiin ja alan laittaa naamaani, hän haluaa myös. Yleensä laitetaankin sitten huulikiiltoa ja puhtaalla sudilla "puuteria". Myös kynsilakkaa pitää olla.
Eilen hän oli sitä mieltä, että kun mennään nukkumaan, pitää olla nätti. Niinpä laitettiin käsikoru käteen, hiukset nätisti ponnarille ja panta päähän. Ehkä suunnitelmissa oli nukkua 100 vuotta kuten prinsessa Ruusunen ja odottaa omaa prinssi uljasta herättämään suudelmalla. Silloin pitää näyttää hyvältä. Onneksi multa löytyy jo oma prinssi, näytän herätessäni meinaan ihan peikolta.



Eilen tein leipää ja metsästäessäni turhautumiseen asti maustekurkun viipaleita purkista, totesin että tarvitsee ostaa herkkuhissi ennen kuin mä joku kaunis päivä menetän kokonaan hermoni ja viskaan koko maustekurkkupurkin ikkunasta.
Samalla aloin sitten miettimään, että mitä muuta pitäisi hankkia. Tuli sen verran paljon asioita mieleen, että oli pakko tehdä kaksi eri listaa "Tarpeelliset" ja "Mä haluan" -tavarat.
Esimerkkinä voin antaa että Tarpeelliset-listalla on vauvalle tutteja, tuttipulloja, niistäjä, vaippoja, itkuhälytin, uusi imuri yms. Onneksi suurimmalla osalla ei ole vielä kiire (vaikka tosin viime yönä näinkin unta, että aika oli kulunut viikossa tästä päivästä laskettuun päivään asti ja en ollut ostanut mitään tarvikkeita).
Mä haluan-listalla taas on mm. uudet hyllyt ja matot olohuoneeseen, kaluste- ja seinämaaleja, herkkuhissi, uusia vaatteita (alkaa vaatteet olemaan vähissä kun kiloja sen verran tullut lasten aikana), tuubikaulahuivi, jne..
Nyt vaan tarvitsisi voittaa lotossa, että kaiken saisi hommattua. Haha.
Tuohon päälle kun lisätään vielä Jukan toiveita (miksi miehet on niin kalliita?!) joihin kuuluu PlayStation3, XBox360, tatuointi välineet, uusi auto, pelitietokone.... Koita siinä sitten keksiä jotain joulu- ja syntymäpäivälahjoja kun mun budjetti ei ihan riitä hommaamaan mitään noista. Enkä tiedä kuinka innoissani olen muutenkaan noista pelikone-toiveista, Jukalla kun on se huono tapa, että joko ei pelaa yhtään tai sitten pelaa monta tuntia putkeen. Ja mites kun pian on neljä lasta hyörimässä tässä, miten arkipäivät menee? Jukka tulee töistä, syö, alkaa pelamaan ja lopettaa siinä vaiheessa kun lapset menee nukkumaan? Ei kiitos. Toisaalta taas haluan ostaa jonkun pelikoneen että saa välillä nollata päätään. Kun ei tuosta 8 bittisestä Nintendostakaan ole innostunut. Kummallinen mies, Super Mario on paras peli ikinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti