torstai 8. marraskuuta 2012

"koska on poikienpäivä?!"

Niin Eetu kysyi kun askarreltiin isänpäiväkortteja. Ei osannut tämä äiti vastata.
Taas saatiin tehdä muutama kortti, lapset tykkäsi piirtää ja tehdä kreppipaperista "ruusuja". Mä pääsin sotkemaan liimalla ja kimalteella (jotka on jotain kynsien koristelua varten, mutta sopi hyvin tähänkin tarkoitukseen). Tehtiin kortit Jukalle, meidän isälle, Jukan isälle, Eetun isälle, Eetun papalle, meidän papalle ja Erinin ja Jerryn papalle ja isälle.
Eetu halusi sitten tehdä kortin myös enolle, vaikkei enolla olekaan omia lapsia. Kysyin syytä tähän ja totesi, että "me voidaan olla enon lapsia". Ei voinut kuin hymyillä.
Vielä tarvitsisi keksiä Jukalle joku pieni lahja sunnuntaiksi, Eetu pääsee huomenna tekemään ukille "himmelin".

Millaisia isänpäivä-perinteitä teillä on?
Meillä on tapana nousta aikaisemmin ja viedä Jukalle kortit, lahjat, kahvi ja aamupala sänkyyn. Myöhemmin mennään meidän isän luokse kahville.
Tänä vuonna Erin ja Jerry eivät mene isälleen (yritin kyllä ehdottaa, että voitaisiin viedä heidät sinne joksikin aikaa, mutta ei halunnut. Pääsevät siis vasta ensi viikolla juhlimaan iskän kanssa).






Eetu on hirveän innostunut kirjoittamaan. Yleensä tehdäänkin niin, että mä kirjoitan malliksi sanan ja Eetu yrittää kirjoittaa saman omalle paperilleen, oman nimensä kirjaimet hän osaa jo hienosti. Yleensä vain käy niin, että kaikki kirjaimet löytyvät, mutta järjestys ei ole ihan oikein. Mutta hienosti yrittää kuitenkin.
Oon myös yllättynyt miten nopeasti Eetu on oppinut piirtämään, oli pitkään niin, että kun antoi piirustusvälineet, hän lykkäsi kynän jollekin muulle ja pyysi "piirrä mulle ----". Sitten kun piirtäminen alkoi kiinnostaa, niistä alkoi ihan yllättäen saada selvää. Nyt piirtää mielellään autoja, dinosauruksia ja angry birds'ejä.

Eetu kirjoitti 'Isille Eetu'

Eetu kirjoitti 'Iskälle Eetu' ja piirsi Angry Birds'in (kimalle teksi mun tekemä)

Eetu kirjoitti 'Enolle'

Rakas kahvinkeitin..

Musta on tullut taas ihme yöeläjä. Aikaisemmissa raskauksissa sänky on ollut mun paras kaveri, mutta tässä ei, voisin valvoa kaikki yöt. Öisin löytyy eniten energiaakin; on sellainen olo, että voisin pestä tän asunnon lattiasta kattoon, vaihtaa huonekalujen järjestystä, juosta 10km lenkin ja pestä vielä autonkin. Jukka on mua alkanut kutsumaankin yöapinaksi (kuten mainitsin muutama teksti sitten).
Vaikka kuinka yritän mennä ajoissa nukkumaan, se menee samalla tavalla kuin esim. facebookissa kiertävässä kuvassa eli; ADHD iskee väliin aina kun yritän nukahtaa, ja kaikki menee kutakuinkin: yksi lammas, toinen lammas, lehmä, kilpikonna, vaarilla oli saari, heeii Macarena. Joka ilta. Vaikka väsyttäisi kuinka paljon vaan, kun sänkyyn menen, alan levottomaksi ja voin pyöriä kolme tuntiakin ennen nukahtamista. Kummasti kaikki asiat tulee mieleen vasta siellä sängyssä. Joskus pomppaan ylös etten pidä Jukkaakin hereillä..

Silti, joka kerta kun valvon pitkään, huomaan aamulla että se oli tooooosi huono idea. En oo muutenkaan aamu-ihminen. Vihaan herätyksiä. Varsinkin kun Erin on isäänsä tullut ja pomppaa välillä kukonlaulun aikaan ylös. Jerry oli myös ennen, mutta nykyään nousee Erinin kanssa samoihin aikoihin ja kömpii mun viereen jatkamaan unia. Eetu on aina ollut samanlainen kuin mä, nukkuisi varmaan iltaan asti jos annettais. Mutta Erin, äh, ymmärrän jos haluu herätä aikaisin, mutta mikä ihme siinä on, että tarvitsee käydä tönimässä mua vaikka voisi leikkiä rauhassa omassa huoneessa? (Leikkii siellä silloin rauhassa jos oon hereillä jo..).
Onneksi mulla on ihana rakas joka piristää mun aamuja, kahvinkeitin meinaan <3 Mitä mä tekisinkään ilman tuota hengenpelastajaa?  
Oi rakas MoccaMasterini, emmehän eroa pitkään aikaan? Jos lupaat palvella minua vielä pitkään, lupaan minä puolestani kysyä lääkäriltäni, voiko minulta poistaa hieman verta, joka vie tilaa kofeiinilta.
Mä olen kyllä juuri sellainen ihminen, että mulle ei kannata puhua ennen kuin oon saanut ainakin kupillisen aamukahvia. Oon kuin äreä luolasta kesken unien herätetty peikko, sekä mielialalta että ulkonäöltänikin.

Nyt menen hakemaan aviomiehestäni uuden kupillisen ja näin ollen toivotan teille hauskaa päivää. Yöapina kuittaa.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

vaippakakku moottoripyörä

Sain tehtyä ystävä pariskunnan joululahjan valmiiksi. Näytän teille vaihe vaiheelta mitä tein, jos joku innostuu itse tekemään.

Tarvikkeet:
2 pkt vaippoja (itse käytin Liberon 2-4kg)
2 rullaa kangasnauhaa
2 ruokalappua
pehmolelu
teippiä
kuminauhoja
2 (vauvansängyn) lakanaa
1 tyynyliina
tuttipullo
wc- tai talouspaperirullan pahvin (leikkaa kahteen osaan)

Avaa vaippapaketti ja kierrä vaipat pahvin ympärille pyöräksi. Tekemistä helpottaa jos sinulla on irtoreunavuoka, itse taiteilin ilman. Laita kumilanka ympärille (itse laitoin kaksi, jotta pysyy muodossaan paremmin.
Tee sama toiselle vaippapaketille.
Laita kangasnauhaa peittämään kumilangat. Itse teippasin päät kiinni ettei tarvinnut tehdä solmuja. Suosittelen käyttämään jotain muuta kuin perusteippiä jotta pysyy.
Taittele tyynyliina ja kierrä tuttipullon ympärille. Kiinnitä kumilangalla ja kangasnauhalla.


Kierrä lakanat kahdeksi pötköksi. Pujota toinen lakana molempien "renkaiden" läpi ja kiinnitä kangasnauhalla. Pujota toinen lakana vain toisen "renkaan" läpi. Tässä vaiheessa jouduin toisen pahvin leikkaamaan pois, koska lakana ei meinannut mahtua siitä (en saanut tarpeeksi tiukalle rullalle).


Tässä vaiheessa kiinnitin "lokasuojat" eli ruokalaput "renkaisiin". Sidoin kiinni omilla naruillaan. Aseta "valo" eli tyynyliinaan kierretty tuttipullo toisen lokasuojan päälle. Kierrä pitkä lakana "valon" ympäri ja kiinnitä kangasnauhalla. Jos lakanan päät ovat pitkät, voit tehdä kuten itse tein ja käänsin ne kaksinkerroin ja laitoin kumilangalla kiinni jotta ovat jämäkämmät.
Aseta nalle "ajamaan". Suosittelen sitomaan nallen kiinni jotta pysyy paikallaan.
Ja valmis.

Itse meinaan vielä hankkia jonkun tarjottimen, johon lahjan laitan (että pysyy kasassa perille asti) ja sellofaania ympärille.
Tuli siitä kyllä kiva vaikka itse sanonkin. Ja yllättävän hyvin onnistui.



Hauskoja askarteluhetkiä! *hymy*

It's going to be all right. Maybe not today, but someday..

Sometimes you just have to smile, 
pretend everything's all right, 
hold back the tears 
and just walk away.


Halusin jutella tunne-peikosta, joka välillä nostaa päätään mun sisällä. Nimittäin se, että en oo joillekin ihmisille niin tärkeä, mitä he ovat minulle ja mitä he antavat ymmärtää.
Mä olen itse sellainen, että tykkään muistaa mulle rakkaita ihmisiä; joskus ostan tai teen jotain pientä (esim. kukkasen tms) tai sitten laitan runoja tai kivoja tekstejä/kuvia tekstiviesteinä tai facebookissa. Jos vastaanottaja ei vaivaudu edes vastaamaan tai tykkäämään, peikko nostaa päätään. Onko 'kiitos' liian vaikea sana?
Miksi jotkut ihmiset sanovat yhtä ja tarkoittavat toista? Esimerkiksi tässä asiassa, kyllä mä pystyisin elämään sen asian kanssa, jos en olekaan niin tärkeä mitä toinen on mulle. Enkä mä oletakaan olevani. Vee-ituttaa vaan ihmiset, jotka sanoo, että "oot todella rakas ja mä oon aina sun tukena", mutta sinä hetkenä kun tarvitsen tukea, käden joka auttaa mut ylös kun en jaksa itse nousta, näitä henkilöitä ei näy mailla tai halmeilla. Älä sano sellaista, mitä et tarkoita.

Lana pyysi mua eilen auttamaan jonkun näköisen vaippakakun tekemisessä, luultavasti tälläisen samanlaisen mitä teen ystävä pariskunnalle juuri. Lanan yksi ystävä meinaan odottaa ensimmäistään. Pakko myöntää, että tuli hieman kateellinen olo, vaikka kateus-peikko kiertää mut yleensä kaukaa. Sainko mä mitään sellaista kun Eetua (tai Jerryä tai Eriniä) odotin? En, päinvastoin, suurin osa kavereista katosi kuin tuhka tuuleen. Tuskin tää raskaus on yhtään erilainen (ihanaa olla pessimisti). Lana on kyllä höpissyt, että pidetään mulle babyshowerit, mutta mahtaako toteutua?
Aikanaan kun mentiin Erinin ja Jerryn isän kanssa naimisiin, mun kaasoni yritti järjestää mulle polttarit niin, että oltais menty tyttöporukalla TurkkuSex -messuille. Oltiin Emmin kanssa sovittu, että mennään kun kumpikaan ei siellä ollut käynyt. Muiden piti yllätyksenä tulla paikalle. Ensin joku (en edes muista kuka) meni ja paljasti mulle, että mun polttarit on siellä. Juu ei siinä vielä mitään, olin vain että 'selvä'. Noh, lopulta suurin osa perui tulonsa, kiitos kaverit. Lopulta mun polttarit oli sellaiset, että menin tulevan aviomieheni ja oman äitini kanssa sinne messuille, jippii. Ei äitin seurassa mitään vikaa ole, tykkään olla äitin seurassa ja meillä on hauskaa keskenämme, mutta ne ei ihan vastannut mun kuvitelmia polttareista. Varsinkaan kun ei kauaa oltu paikalla.
Siksi vähän epäilen tota babyshower -juttua, että mahtaako onnistua, tuleeko kukaan paikalle? Ja se jäänyt epäselväksi, että järjestäisinkö mä Lanan kanssa ne yhdessä? Itsekö yrittäisin leipoa itselleni mahakakun tms? Jäisikö koristelu ja siivoaminen mulle jos ne pidettäis meille? Eikö Babyshowerin idea ole juhlia tulevaa äitiä? Tämän mukaan ainakin. Noh, ehkä mä nään sitten.

Sitten on vielä näkeminen. Kummallista kun joillain ihmisillä ei mukamas ole koskaan aikaa nähdä ja silti ollaan joka viikonloppu jossain viihteellä. Eikö ennen baariin menoa ehdi käymään kahvilla? tai eikö sitä juomista voi jättää väliin kerran? Mulla ei viikonloppuisin ole muuta kuin aikaa...
Ensi viikon perjantainakin olen näillä näkymin ihan yksikseni. Erin ja Jerry lähtevät isälleen, Eetu varmaan taas haluaa meidän äitille ja Jukan työkaverin kanssa sovittiin, että Jukka menee sinne saunomaan että pääsee välillä rentoutumaan (mä kun en ole mikään kovin helppo ihminen, varsinkaan nyt kun olen raskaana). Yritin sopia Jukalle menon jo täksi perjantaiksi niin että mulla olisi ollut lapset seurana, mutta Jukan työkaverille kävi vasta ensi viikolla. No, ehkä se on ns. myöhäinen isänpäivä lahja sitten.
Ja jes, kerrankin saan Jukan lähtemään johonkin. Sinä aikana kun ollaan yhdessä oltu, on lähtenyt rentoutumaan ehkä viisi (?) kertaa (hieman alle kahdessa vuodessa!). Tietää tarvitsevansa omaa aikaa, mutta on huono lähtemään. Nyt en antanut vaihtoehtoja, sanoin että lähtee hyvällä tai pahalla. Hehe.

kuva by GOOGLE!

Huomenta Suomi..

Kello on 7:57 ja täällä ollaan melkein tunti oltu vähemmän pirteänä hereillä. Eilen jäi siivoaminen kesken kun lähdettiin Annun luokse leikkimään ja tää jääräpää oli päättänyt, ettei tee kolmea päivää kauempaa suursiivousta. Loppujen lopuksi se meni niin, että puoli yhden aikaan yöllä lopettelin urakkaani (ja kroppa kiittää). Energiaa olisi kyllä vielä riittänyt, mutta tekeminen loppui kesken (tietenkin kylpyhuone olisi vielä pestävä, mutta se onnistuu illalla kun meillä on suihku-/kylpypäivä). Täksi päiväksi jäi vain pari pientä hommaa, ikkunoiden pesu sisäpuolelta ja peilin putsaus, niitä kun ei voinut illalla tehdä kun peilit pitää meteliä liikkuessaan kiinnikkeissään ja ikkunoiden puhtautta ei näe illalla.

Yöllinen siivous on ihan kivaa, saa rauhassa tehdä, varsinkin kun sain Jukankin pois jaloista kymmenen maissa. Ainoa miinuspuoli on se, että on suht. hiljaista. Ei viitsi mp3-soitintakaan kuunnella samalla, koska vaikka lapset nukkuvat kolinasta ja pienestä metelistä huolimatta, niin äitin täysillä hoilaaminen keskellä yötä tuskin pitää rakkaita höyhensaarilla. Ainoa, joka mun touhuilua seuraili ja välillä hieman häiritsi, oli Safi. Pieni karvapallo ei malttanut mennä nukkumaan ilman mua, hän meinaan iltaisin tulee hetkeksi mun rinnan päälle pötköttämään ja siirtyy siitä mun viereen. Ihana kissa <3

Oon kyllä ylpeä, että sain näin nopeasti suursiivouksen tehtyä, yleensä siihen menee viikko. Pohdiskelin siivotessani, että meillä on Jukan kanssa siivouksen suhteen eri tyyli; Jukka nostaa tavarat lattialta paikoilleen ja putsaa lattiat. Mä taas siivoan harvemmin, mutta kun siivoan, haluan tehdä sen perusteellisesti (pyyhin pölyt, pesen lattiat, joskus jopa katson turhat roinat läpi). Tulin siihen tulokseen, että alitajuisesti teen näin, koska sitten on kivempi (ja helpompi) pitää kämppä siistinä, tosin jos joku muu jättää tavaroita vääriin paikkoihin, niin totean, etten jaksa siivota muiden jälkiä (paitsi lasten) ja se siitä kämpän siisteydestä.

Mutta eiköhän nyt ole höpötelty ihan tarpeeksi siivoamisesta..

Siivouskaverini <3

tiistai 6. marraskuuta 2012

I'm not just a mom, I'm also a cleaning lady and a much more

Yllätys yllätys, en mä eilen saanut siivottua kämppää loppuun. Lasten harjoituksissa meni oma aikansa ja kun päästiin kotiin, sai tehdä lapsille iltapalan ja kylvettää. Mutta tänään jatkuu taas, kunhan ensin juon pari kuppia kahvia ja heräilen tästä.
Oon jo kauan sitten luovuttanut sen suhteen, että saisin tässä talossa tehtyä suursiivouksen päivässä. Ei onnistu, ainakaan jos lapset ovat kotona. Ja kun lapset ovat hoidossa, sitä mieluummin hoitaa omaa mieltä ja rentoutuu.
Mutta tässä teille meidän perheen suurin yllätys: Lastenhuone on edelleen siisti! Te, jotka ette ole käyneet meillä ja varsinkin lastenhuoneessa, voin valaista asiaa; yleensä meillä lapset leikkinyt omassa huoneessaan niin, että illalla kaikki lelut on levitetty lattialle (ja osa jopa alakertaan), joten huone on näyttänyt siltä, kuin siellä olisi räjähtänyt pommi. Yleensä se näytti tältä:
KUVA TÄÄLTÄ!
Iltaisin yleensä vain tein kulkuväylän lelujen keskelle ja kerran viikossa tai kahdessa siivosin huoneen vain nähdäkseni sen samana tai seuraavana iltana samassa kunnossa.
Mutta nyt, vihdoin ja viimein (!!) oon saanut puhuttua lapsille järkeä etteivät levitä kaikkia leluja lattialle ja siivoavat iltaisin ennen nukkumaan menoa. Ehkä 'kasvaimen' tulo vaikuttaa?
Vielä täytyy saada puhuttua heille järkeä, etteivät raahaa leluja alas mutta eiköhän sekin onnistu. Oon kyllä niin ylpeä heistä <3

Mutta nyt tämä äiti käy keittämässä kahvia, antaa lapsille aamupalaa ja yrittää jatkaa siivoamista. Katsotaan jos illalla palailen tänne.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Nimetön

Nyt kun on aamun (suht.) rauhallinen hetki, ehti tulla pyörähtämään täällä ja kertomaan viikonlopusta.
Perjantai oli siis aika väsyttävä henkisesti.
Erin ja Jerry pääsi lähtemään isälleen vasta puoli seitsemän aikaan, vähän myöhään omasta mielestäni. Samalla herra ilmoitti muuttaneensa takaisin Paimioon, ihan extempore. Aikuinen ihminen ja tekee mitä haluaa, mutta mietityttää vaan tuo, kun erottiin hieman alle 2 vuotta sitten ja on sinä aikana muuttanut useamman kerran. Ei siinä muuten mitään, mutta lapsia ajattelen. Ei oo heille kovin kiva, että vähän väliä muutetaan ja kaverit vaihtuu koko ajan.. Noh, jos nyt jäisi Paimioon asumaan pidemmäksi aikaa.
Mutta takaisin asiaan. Eetu lähti mummille kyläilemään seitsemän aikoihin. Me lähdettiin kaupassa käymään sitten, ei sinne mitään asiaa ollut, kunhan käytiin kiertämässä sillä idealla, että jos tulee jotain mieleen. Mä ostin ystävä pariskunnan lahjaan ensimmäiset tarvikkeet ja illalla sitä väsäilinkin, tosin siitä sitten hieman myöhemmin, kunhan saan valmiiksi niin laitan teille työvaiheet *hymy*
Loppu ilta meni sitten rentoutuessa sohvalla, mä kudoin ja touhusin sen lahjan kimpussa, Jukka jumitti elokuvaa.

Lauantaina suunnattiin Paimioon. Meillä oli Annun luona pienet Halloween -illanistujaiset pienellä porukalla, meitä oli paikalla vain minä, Annu, Jukka, Makke ja Katja. Syötiin Annulla ja kun kaikki oli tarpeeksi haudasta nousseen näköisiä, lähdettiin paikalliseen ravintola Poimariin. Poimarista ei ole paljoa kerrottavaa, tylsä paikka. Saatiin me hieman huomiota osaksemme, kun olimme ainoat laittautuneet (meidän lisäksi parilla miehellä oli "verta" naamassaan ja vaatteissaan ja toisella oli lääkärin vaatteet päällään). Mikä kumma on kun ei ihmiset halua yhtään panostaa vaikka Poimarissa oli nimenomaan Halloween bileet?! Noh, eräs vanhempi mies tuli kysymään multa, että "kuka teki?" ja naureskeli meille. Eräs toinen miespuolinen henkilö koputta mua olkapäälle ja totesi, että "hieno naamari", (teki mieli todeta takaisin että "sulla myös", mutta tyydyin naureskelemaan ja kiitin. *wink*).
Ja teille kauhistelijoille, mä olin PoimarissaKIN vesi- ja cokislinjalla, en juonut alkoholia, en koskaan juo alkoholia kun odotan *hymy*

Sunnuntaina käytiin Miikkan luona synttärikahveilla ennen kuin lähdettiin hakemaan lapsia. Ilta menikin siivotessa ja pyykkiä viikatessa. Aloin siivoamaan perusteellisesti, tekemään hyllyihin hieman tilaa (jos joku muu turkulainen tai lähistöllä asuva on saanut saman idean, tässä loistava vinkki teille.) ja lastenhuone tuli järjestettyä uudelleen. Ei tullut hommat valmiiksi illalla vaikka puoli kahteentoista asti touhusinkin. Jukkakin totesi mulle yhdessä vaiheessa, että "sä oot tollanen yöapina. Sellanen millä silmätkin on ku lautaset!" kun olisin voinut jatkaa hommia varmaan aamuun asti. Haha. 
Kohta jatkamaan hommia, jos saisi tänään kaiken valmiiksi jopa. 

Tässä vielä muutama kuva lauantaista:









perjantai 2. marraskuuta 2012

Apinatarha

Kuinka monella muulla on välillä sellainen olo, että asuisi apinatarhassa? Mulla on harva se päivä. Eikä vain apinatarhassa, vaan peräti MÖLYapinatarhassa. Kolmesta lapsesta lähtee yllättävän kova ääni, oli kyse sitten riemukkaasta riehumisesta tai pitkän ilon jälkeisestä itkusta.
Meille paras asuntovaihtoehto olisi omakotitalo, musta meinaan tuntuu että tässä kämpässä ei oo tarpeeksi äänieristystä. Tai meidän kämppään ainakin kuuluu naapurista välillä ääniä, joten tuskin meidän eläintarhan äänet jää vain näiden seinien sisälle.
Itse tähän meteliin on suurimmaksi osaksi tottunut, tosin en sano että sitä mielelläni kuuntelen. Onneksi tällä äidillä on vielä jonkun verran (lue: ei kuitenkaan aina) valtaa lopettaa riehuminen ja rauhoittava syli lopettamaan itkun.
Jos jonkun elämästä puuttuu haasteita, tervetuloa meille. Esimerkiksi puhelimessa puhuminen on haastava kokemus, saat arvailla mitä toisessa päässä oleva henkilö sanoo, ja toivoa, että hän kuulee mitä sinä sanot. Ja vaikka muuten olisi koko päivä hiljaista, niin auta armias kun puhelimen laitat korvalle, niin jokainen haluaa jotain tai tulee tappeluita tms. On siitä hyötyäkin, saa nopeasti lopetettua vähemmät miellyttävät puhelut kuten puhelinmyyjien kanssa väittelyn..
Ja myönnän, ei ne lasten äänet pelkästään täällä kuulu, kyllä mullakin ääni nousee välillä kun muut keinot eivät auta.

Tänään ei taas ole ollut hyvä päivä. Ehkä se on niin kun muut vihaavat maanantaita, niin mulle perjantai on maanantai? Lapset riehuu normaalia enemmän, ehkä se vaikuttaa, kun tietää että iskä tulee hakemaan jossain vaiheessa niin täytyy purkaa kaikki energia ennen sitä? Ken tietää.
Perjantaisin yleensä myös keksitään kaikki kivat temput, millä varmistetaan ettei äiti ainakaan nuorene enää. Esimerkkeinä voin sanoa, että Erin kasteli koko vessan sillä aikaa kun olin kylppärissä laittamassa pyykkejä koneeseen. Jerry tiputti jääkaapin ovessa olevan lokeron (johon saa maidot yms) ja täysi maitotölkki ja ketsuppipullo levisivät pitkin keittiötä ( jippii ), menipä siinä sitten yksi kiinnikekin poikki jonka yritin liimata takaisin (saas nähdä pysyykö se).
Myöskään Erinin ja Jerryn isä ei taaskaan osaa ilmoittaa koska hakee lapsensa, välillä tuntuu ettei häntä edes kiinnosta.
Mun piti tänään myös käydä vähän kauppoja kiertämässä, jos vaikka löytyisi lapsille (ja 'kasvaimelle') jotain, tai hyvällä tuurilla itselleni, mutta taidan jättää välistä. Jukka meinaan menee töiden jälkeen työkaverinsa luo kahville ja tunnen Jukan sen verran hyvin, että vierailu venyy kuitenkin kun jää suustaan kiinni. Tietenkin voisin lähteä Eetun kanssa kaksin kun Erin ja Jerry on lähtenyt iskäilemään, mutta kuten miehet yleensäkin, Eetu vihaa kaupoissa kiertelyä ja hermostuu varsinkin jos meinaan mennä kokeilemaan jotain. Plus jos sattuisimme kävelemään jonkun angry birds jutun ohi, niin saisin kuunnella loppureissun "äitiii, osta mulle toi angry birds ---" .. Noh, joku toinen kerta sitten.

Tänään äiti on vähän angry bird.

torstai 1. marraskuuta 2012

Candy art






Tehtiin siis karkkitaidetta tänään. Idea tuli Mintun MAMI GO GO -blogista. Mä ihan yllätyin kuinka kauan lapset jaksoi keskittyä ja meni tosi pitkään ennen kuin yksikään karkki katosi noiden herkkusuiden mahaan. Erin ja Jerry kyllästyi jossain vaiheessa ja päätti puputtaa meidän rakennusaineita, mutta Eetu keskittyi vaikka kuinka kauan ja pojun sisältä paljastui sellainen taiteilija, josta en tiennyt. Olin ihan yllättynyt kun jätkä rakenteli kuutioita, taloja, sun muita geometrisiä kuvioita. Itse asiassa taisin tuijottaa suu auki. Eikä Eetu ole ennen näyttänyt mitään mielenkiintoa tämän tapaiseen puuhasteluun; kyllähän Eetu tykkää legoilla rakentaa, mutta että tykkää tälläisestä vähän vaativammastakin. Pyyteli vielä, että tehdään tätä uudestaankin. Taidankin lykätä loput tarvikkeet (ostin sen verran reilusti karkkia ja cocktailtikkuja, että niitä jäi) jätkän eteen kunhan Erin ja Jerry lähtee iskäilemään.
Suosittelen tätä puuhaa kyllä kaikille, lapsille ja lapsenmielisille, oli hauskaa rakennella, varsinkin kun sai tehdä sitä lasten kanssa yhdessä. Ja kun muuta ei tarvittu kuin Ässä Mix -karkkeja ja cocktailtikkuja. Niin ja siimaa jos haluaa laittaa niitä roikkumaan. Meillä roikkuukin nyt lasten (ja mun) taideteoksia olohuoneen ja keittiön ikkunoissa.

Eilen



Aloitin ikuisuusprojektin; aloin kutomaan monen vuoden tauon jälkeen. Hain eilen äitiltä lankaa ja puikot ja nyt yritän saada lapsille tehtyä kaulahuivit, sen jälkeen voin siirtyä johonkin vähän haastavampaan ja yrittää tehdä Lanalle villasukat. En edes muista koska olen viimeksi kutonut, ehkä Eetua odottaessa!? Oli hieman silmukoiden teko karannut mielestä ja kerran menetin hermni, purin ja aloitin alusta. Ja muutaman kerran meinasi silmukka lähteä karkuun, sain sen sentään kiinni pakomatkaltaan ja palautettua muiden joukkoon.
Kuinkakohan kauan noita huivejakin teen, päivisin kun on kolme innokasta käsiparia auttamassa ja iltaisin neljä karvaista tassua käy taistelemassa pahoja puikkoja vastaan, tietenkään unohtamatta lankaa, joka voi hyökätä yllättäen ja täytyy siis eliminoida. Hetken aikaa kun tönin Safia pois, niin tajusi puolentunnin ajan olla tulematta pelastamaan äitiä kamalalta lankakerältä ja sen apureilta, ilkeiltä puikoilta.


Eilen päätettiin lasten kanssa leipoa enon syntymäpäivän kunniaksi. Pienen tuumaustauon jälkeen lapset päättivät, että tehdään vaaleanpunaisia pullia. Taikinan kohoamisen jälkeen lykkäsin pienet kasat taikinaa jokaisen lapset eteen ja eikun pyörittelemään voisilmäpullia. Pojat olivat yllättävän yhteistyökykyisiä ja kiltisti tekivät mitä oli pyydetty. erin taas yritti vaivihkaa syödä taikinaa. Hellyin ja annoin lapsille luvan hieman myös maistella, itsekin natiaisena olin aina suupielet taikinassa. Sai Erinkin lopulta tehtyä muutaman pullan.
Tehtiin me myös korvapuusteja, mä kaulin, voitelin ja sotkin sokeri-kaneli -seoksella. Lapsille jäi koristelu. Päätettiin laittaa raesokerin tilalle nomparelleja, joita meiltä löytyy useassa eri värissä. Niitä taisi tosin suuhun mennä enemmän kuin pullien päälle.
Keittiö oli erittäin kauniin näköinen kun leipomiset oli tehty valmiiksi. Ei auttanut muu kuin ottaa siivousvälineet kauniiseen käteen ja siivoamaan.

Kun Jukka pääsi töistä, lähdettiin kaupan kautta äitille lanka- ja puikkovarkaisiin. Vietiin muutama pullakin mukanamme ja hyvin näytti maistuvan. Äitiltä suunnattiin pullien kanssa Miikkan luokse synttärikahville.
Illalla pääsinkin tuon projektin kimppuun. On hirveä into tehdä kaikkea käsillä; siis askarrella, kutoa, aloittaa lahjojen tekeminen jne. En tiedä mitä mistä tämäkin innostus on taas tullut, aina välillä tulee luova-olo ja kasaan itselleni monta tee-se-itse -hommaa.
Huomenna ajattelin suunnata lankaostoksille, tarjoustalossa kun kuulemma on Seitsemän veljestä -lanka tarjouksessa.

Ainiin, sain mä eilen ihanan viestinkin, Pertsan (siis Jukan parhaan ystävän) ja Ninan yhteisen pikkuisen  ultrakuvan (niskaturvotus ultrasta). Tästä pienestä tulee Jukan kummilapsi ja ehkä myös mun, ainakin ollut sellaista puhetta. Saisin toisen kummilapsen <3 Ja vaikkei musta kummia tulisikaan, niin oon tosi iloinen Pertsan ja Ninan puolesta, Pertsalle pienokainen kun on ensimmäinen lapsi ja on halunnut lasta jo pitkään.