perjantai 10. toukokuuta 2013

paljon juttua ja kuulumisia.

Tajusinpa taas, on ollut blogin puolella hiljaisempaa. Muka on ollut niin kiire ettei ole ehtinyt kirjoittamaan vaikka tosi asiassa olen jännittänyt koska Nina lähtee synnytämään ja päässä on miljoona askartelu ideaa, että olen vaan yksinkertaisesti unohtanut.

Mulla on kova hinku päästä tekemään kaikkea, etu- ja takapihoillekin olen keksinyt vaikka mitä ja nyt levottomana odotan pääseväni tekemään kunnolla. Ehkä jo viikonloppuna?


Viime viikonloppuna käytiin taas Tampereen suunnalla, ensin Ylöjärvellä ja sieltä suunnattiin Tottijärvelle. Tottijärvellä käytiin hieman penkomassa navetan vinttiä, tarkoituksena katsella löytyisikö meille mitään enemmän tai vähemmän tarpeellista.
Penkominen vain jäi vähän vähemmälle, koska eräs nimeltä mainitsematon on tunkenut sen täyteen tavaraa. Ja kaikki olikin heitelty vain päällekkäin. Jotain sentään löytyi nyt, nimittäin isohko nukkekoti (barbeille sopiva), jonka aion entisöidä ja tuoda meidän tytöille (ja eiköhän pojatkin sillä leiki.).
Sovittiin, että heti kun Jukan loma alkaa (kesäkuun alussa), suunnataan Tottijärvelle ja siivotaan vintti Pertsan, Eetun ja muiden avulla. Kaikki turha heitetään pois tai mahdollisesti poltetaan ja loput järjestellään kunnolla. En tiedä mitä tästä tulee, koska aiemmin mainitsemani henkilö, joka on syypää tavara määrään, on himohamstraaja, joten en tiedä miten saamme heitettyä mitään pois. Noh, eiköhän me jotain keksitä.

Meillekin vintiltä tulee jotain, ainakin aiemmin mainitsemani nukkekoti (entisöin sen tuon viikon aikana), iso kulmasohva jonka Jukka haluaa meille (sekin entisöitynä ja jossain vaiheessa verhoillaan uudestaan), rottinkituoli lastenhuoneeseen ja mitä sieltä nyt mahdetaan vielä löytää.
Mutta lisää tästä kaikesta kunhan hommat on tehty, lupaan ottaa teille ennen ja jälkeen kuvat yms. Nyt vain malttamattomana odottelen paikalle pääsyä.

Keskiviikkona sain taas leikkiä valokuvaajaa kun Lana halusi kuvia hänestä ja heidän koirastaan Caposta. Haastavaa kuvata niin energistä tapausta (Capolla ikää 1½ vuotta) mutta hauskaa oli ja miten sitä muuten saisi harjoitusta kuin haasteiden kautta?
Eilen (torstaina, kello kun on jo yli puolen yön) olin koekaniinina Lanalle. Tehtiin mulle meikki ja kiharrettiin hiukset. Meikistä tuli aivan upea ja kerrankin tuli olo, että näytän ikäistäni vanhemmalta tai ainakin ikäiseltäni (mä kun näytän oikeasti tosi nuorelta, usein luullaan monta vuotta nuoremmaksi). Kiharat eivät ikävä kyllä pysyneet kauaa, mulla kun on luonnostaan niin piikkisuora tukka ja kävin suihkussa pari tuntia ennen tätä, joten taisi olla liian puhtaatkin hiukset. Ei viitsitty muotovaahtoa laittaa ennen kihartamista, koska pelkään että palavat vielä poikki. Ja tähän lisätään vielä se, että tota karvaa löytyy päästä ihan kiitettävästi, haha. Lupasin, että Lana saa koska vaan kokeilla muhun erilaisia meikkejä kun kerran haluaa harjoitella muiden meikkaamista.

kaunis tekohymy. Mun paikka ei ole kameran edessä vaan takana!! :D En tunne oloani luonnolliseksi kameran edessä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti