maanantai 22. lokakuuta 2012

Muistikatkos...

Tajusinpa äsken että viimeksi olen päivittänyt maaliskuussa ja nyt jäi sitten Huhtikuun kuulumiset pois välistä. Noh, pistetäänpä tähän väliin.
Alkukuusta juhlittiin Erinin ja Jerryn syntymäpäiviä, pidetään yleensä yhteisjuhlat kun Jerry on syntynyt 17.3 ja Erin 5.4. Hassua että mun pieni ruttuni (syntymän jälkeen antamani lempinimi) täytti jo 3v ja prinsessani 2v. Niin se aika juoksee. Tein taas kaikki tarjottavat itse ja hyvin näytti maistuvan. Kakkua nyt tietenkin jäi, tein molemmille omat ja aika harva syö makeaa. Vieraita oli kivasti, sukulaisia ja mun ystäviä. Rakas kummipoikanikin oli paikalla.
vasemmalla Jerry ja oikealla Erin. Justhan nää kaks pientä rakasta syntyi <3

Ei me huhtikuussakaan mitään ihmeempiä puuhailtu (ehkä siksi en kirjoitellut tänne). Avattiin grillikausi ja juhlittiin vappua perheen kesken. Kuvailu-intokin oli silloin aika pientä niin ei paljoa kuvia ole.
Oli myös vähän haikea fiilis kun Jessica muutti Espooseen ja yhteydenpito väheni minimaaliseen. Onneksi nainen muutti takaisin heinäkuussa <3

Mutta tässä vielä pari kuvaa huhtikuusta.

kesäkuu

Sitten siirrytään kesäkuuhun..

2. päivä lähdimme Espooseen. Serkullani oli lakkiaiset. Erin ja Jerry eivät olleet mukana kun olivat isällään ja Jukalla oli krapula, joten matkassa mukana minä, isi, Eetu ja Miikka. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa sukulaisia isin puolelta vaikka mä vähän vierastankin tuollaisia juhlia.
Myös alkukuusta saimme juhlia syntymäpäiviäni. Vuosia on nyt mittarissa 24 (mihin se aika meni, tuntuu että just täytin 20?!). Kutsuttiin lähimpiä ihmisiä kahville. Olin hieman pettynyt kun parhaat ystäväni eivät tulleet paikalle, Jessica unohti onnitellakin ja Lana meinasi unohtaa (tuli onnittelut vasta illalla. Kahville sentään tuli seuraavana päivänä). Kävi täällä muutama vieras; äiti, Kari (isäpuoli), isi, Tanja (äitipuoli), Jontte, Suvi, Aleksei ja Miikka. Lahjaksi sain Jukalta digikameran (olin toivonut pokkaria kun se helpompi ottaa mukaan tilaisuuksiin missä ei jaksa raahata järkkäriä), läppärin ja äitiltä ulkokukan.
Kävin mä sitten samana iltana ja seuraavana päivänä kokeilemassa sitä kameraa. Ihan kiva mutta jotenkin omituinen käyttää enkä oo ihan tyytyväinen kun merkki on Nikon (oon vannoutunut Canonin käyttäjä). Noh, kyllä se siinä menee kuitenkin :)
Kesäkuun kaikki aurinkoiset päivät viihdyttiin pihalla ja sainkin ihan kivasti väriä (nyt se on jo lähtenyt kaikki).


Juhannuksena Eetu oli äitini kanssa mökkeilemässä ja Erin ja Jerry lähtivät isälleen, joten me Jukan kanssa suunnattiin auton nokka kohti Ylöjärveä. Oli kyllä ihan huippu juhannus. Meitä oli aika iso porukka paikalla; Jukka, minä, Ninnu, Jonttu, Taru, Nasu, Mikkis, Pertsa, Nina, Mika, Tiia, Jenni, Ville, Janne, Jemppu, Tahvo, Jere, Piia, Ulpu, Sani (? nimestä en oo varma) ja allekirjoittanut. En ole Nikosta ihan varma, kuvista en ainakaan Nikoa löytänyt.
Pelattiin krokettia ja muistaakseni Mikkis voitti. Pallot ja mailat ei ollut tarpeeksi lujaa tekoa kun välillä saatiin korjailla niitä jeesus-teipillä ja jossain vaiheessa Jukka pelas biljardi-tyyliin kun maila hajosi. Roudarinteipillä korjailtiin kyllä kaikkea muutakin, haavat sidottiin sillä, vihta sidottiin sillä, jne. Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset (kumpia me nyt sitten mahdetaan olla?! haha).
Mikkis valmisti meille ihanaa loimulohta (joka ikävä kyllä hieman kärähti). Meni hetkessä koko kala.
Osa meistä lauleskeli karaokeakin (kiitos Pertsalle joka jaksoi raahata tavarat mukanaan).




Kesäkuun lopulla saatiin meille myös uusi asukas <3
Haettiin Padasjoelta meille kissa neiti. Ja juu tiedän että on aika pitkä matka ajaa kissan takia, mutta ihastuin häneen kun näin kuvat ja neiti oli pakko saada meille. Ihan kiva reissu oli, lapset ei onneksi ollut mukana (matkan pituuden takia). Matkassa oli mukana Jukka, Veikka, Lana ja tietenkin minä. Padasjoelta suunnattiin Nokialle viemään Veikka kotiin ja sieltä Sastamalan kautta kotiin. Pitkä reissu mutta sen arvoinen. Ensimmäinen ilta ja seuraava aamu neidillä meni arastellen uutta kotiaan, mutta seuraavana iltana jo änki syliin. Hän on erittäin seurallinen, viihtyy sylissä ja alkaa kehräämään jo ennen kuin edes ehdin silittämään.
Tulee hyvin toimeen lasten kanssa, vaikka välillä lähteekin karkuun kun Jerry haluaisi vieläkin koko ajan pitää sylissä. Joka ilta tulee  hetkeksi pötköttämään mun mahan päälle kun painun nukkumaan ja joskus nukkuu vieressäkin.
Ai niin, ja neiti sai nimekseen Safi. Hänen emonsa on puhdasrotuinen Maine Coon ja isä Norjan metsäkissan ja Siperiankissan MIX.

Kukkakimpun sain Jerryltä yllätyksenä eräänä päivänä <3

Toukokuu

Jepsis, tuli tässä sitten pidettyä pieni tauko blogin suhteen.. Tai pieni ja pieni, sellainen puolen vuoden. Pyydän anteeksi kaikilta jotka mahdollisesti on tätä seuraillut, loppu inspiraatio yhdessä vaiheessa ja en väkisin viitsinyt alkaa kirjoittelemaan. Tapahtu vaan liikaa kaikenlaista, olin paljon ystävien tukena mutta ei niistä sen enempää.
Mutta mitä meille kuuluu? Ihan hyvää tällä hetkellä. Ajattelin tehdä tässä monta postausta tänään perä jälkeen (jokaisesta tekstittömästä kuukaudesta omansa).

Aloitetaan siis Toukokuusta.
Ei me mitään ihmeellistä tehty, nautittiin toistemme seurasta ja oli niitä vaikeitakin päiviä. Jos oikein muistan niin toukokuussa en viikonloppuisin paljon ollut kotona vaan tukemassa erästä ystävää. Eetu olikin Jukalta kysynyt että "miksi äiti on aina viikonloppu-iltaisin töissä?". Hassu <3

Saippukuplat oli meillä iso juttu, melkein joka päivä piti päästä niitä puhaltelemaan. Tai oikeastaan, mä ja Eetu puhallettiin, Erinillä ja Jerryllä meni suurin osa saippuavedestä aina maahan. Mutta yhtä hauskaa heillä oli kun saivat räjäytellä kuplia.
Lanan kanssa vietettiin myös paljon aikaa ja yllätys yllätys käytiin kuvailemassa taas. Tällä kertaa haluttiin kuviin saada kukkivia kirsikkapuita. On ne vaan niiiiiiiin kauniita (romantikko mun sisällä huokailee). Oi kuinka hienoa olisi päästä naimisiin paikassa, jossa olisi noita puita ja tietenkin kukinta-aikaan, ah.

Toukokuussa meillä oli myös keikka. Ekaa kertaa mun muistiin kun koko keikalla ei näkynyt yhtäkään kansallispukua (niitä kyllä katsojat oli kaipaillut). Myös tanssit ja laulut olivat erilaisia, meillä kun oli koreografi tehnyt tanssit. Ihan kiva esitys oli, mutta kun meidän ryhmiä tullaan katsomaan juuri pukujen ja perinteisten tanssien ja laulujen takia niin jäi itseäkin harmittamaan. Äiti oli tehnyt lapsille ihanat vaatteet esiintymiseen. Mun asusta ei tullut kuvaa mutta ei se kovin erikoinen ollutkaan. En nyt lähde tarinoimaan konsertista enempää.
Tosin sen voin mainita että Jerryllä oli taas oma show, halus koko ajan olla piirin keskellä tai  lavan etureunassa. Minun lapseniko huomionhakuinen? Ehei, miten niin? ;)

Anteeksi kuvien laatu, otettu puhelimella takahuoneessa. Jerry ei sielläkään ollut hetkeäkään paikallaan.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Tälläistä tänään










Tänään ollut taas päivä kun leikitty hieman kameralla. Pakkohan sitä on, saa paljon muistoja, heh. Ja pakko hiukan kokeilla uuden kännykän kameraa. Vihaan sitä salamaa. Pakko yrittää ottaa kuvat aina kunnon auringonvalossa ettei tarttisi tuota ledi-p**kaa käyttää. Muuten on kyllä hyvä kamera, osa kuvista otettu puhelimella, osa järkkärillä (suurin osa ilman salamaa).

Viikonloppuna pääsee taas leikkimään kun mennään vaihteeksi Lanan kanssa kuvailemaan. Saa nähdä mihin eksytään kameran kanssa.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

onks pakko jos ei taho?

Jepsis, taas kirjoittelu jäi hetkeksi. Monena iltana pitänyt tulla kirjoittamaan mutta en sitten ole saanut aikaiseksi kun ollut kameran muistikortti ylhäällä (laiska kun en oo jaksanut hakea)..
Viikonloppukin meni taas. Lauantaina oli harjoitukset. Piti Erin ja Jerry hakea isältään reilun puolen tunnin takia. Eikä me mitään uutta mun mielestä opittu. No, tulipahan oltua kuitenkin.
Lauantai illalla olin Jessican tukena kun meni ottamaan Suvilta pari tatuointia. Tuli taas itselle olo, että pakko hommata äkkiä rahaa että mäkin saan lisää.... Kauhea tatskakuume päällä.
Sunnuntai menikin sitten meidän autoa romua korjatessa. Tuntuu että siitä autosta on vaan harmia. Olis kiva kun menis joskus katsastuksesta ekalla läpi. Huomenna saa taas mennä ostamaan osia, jos saatais se nt kuntoon. Onneksi isin autotalliin pääsee tekemään remppaa ettei tarvitse missään pihalla.

On vähän veto pois, oon kipeäksi tullut. Pientä kuumetta, oon ihan tukossa, yskin ja aivastelen koko ajan. Kaks päivää oon nyt sairastellut ja tuntuu olo pahenevan vaan. Toivottavasti ei kauaa kestä. Ei joudu sairastamaan yksin kun Jessica on kans kipeänä. Huomenna pidetäänkin "sairaskahvittelu". Tuskin me toisiamme saadaan tän enempää kipeiksi.
Kaikille niille, jotka myös kärsii jostain kettumaisesta taudista, pikaisia paranemisia.
Kuva täältä!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

piilo -siivousintoilija vauhdissa.

Juu, jäänyt kirjoittelut. En oo paljon muuta tehnyt kun siivonnut kämppää. Se alko siitä, että yksi päivä tein mokkapaloja ja samalla Lanan puolesta synttäri"kakkua" Lanan poikaystävälle ja tuli joku ihmeen häiriö päähän, teki mieli siivota. Yhdeksän aikaan illalla! Ja mä olen yleensä aika laiska siivoamisen suhteen. No, aloin kuitenkin siistimään paikkoja. Iski sitten vielä ihmeellisempi kohtaus, aloin tekemään suursiivousta, ensin pikku eteiseen ja sitten keittiön. Nyt muutaman päivän aikana oon siirtynyt olohuoneeseen, vessaan, ja lastenhuoneeseen (joka tosin taas on sekaisin). Tänään saatiin meidänkin makuuhuonekin jo siistittyä ja järjestys vaihdettua. Vielä olis vaatehuoneen ja kylppärin vuoro päästä käsittelyyn. Mennyt tähän suursiivoukseen aika paljon aikaa kun lapset pyörinyt ympärillä koko ajan. Miksei nää kohtauksen tuu sillon kun lapset on esim. viikonlopun poissa? Mulla on joku viha-rakkaus suhde siivoamiseen. Haluan että on siistiä ja välillä oon pikkutarkka siisteyden suhteen, kaikki pienetkin roskat täytyy kerätä pois. Silti kuitenkin vihaan imurointia yli kaiken ja välillä tavarat jää minne sattuu.
Nyt on kuitenkin kiva kun kämppä on siisti. Jos vielä saisin tuon perheenkin pitämään sen siistinä. Väsyttää välillä siivota yksin viiden ihmisen jäljet. Kyllä Jukkakin siis siivoaa, mutta mä yritän pitää kämpän kunnossa kun Jukka on töissä ja se on aika raskasta. Ja aina en edes jaksa.

Mun projektit sujuu niin ja näin. Ei oo nyt paljoa rahaa laihduttaa, menee kuitenkin enemmän rahaa kun täytyy mulle ostaa esim. vihanneksia ja kasviksia riisin, makaroonin ja perunan tilalle. Oon siis hieman joutunut joustamaan tän kanssa. En tiedä paljonko viikossa on tippunut vai onko yhtään, vaa'asta on patterit loppu -.- Tarttee muistaa perjantaina viimeistään ostaa niitä.

Eilen pääsin taas leikkimään kameralla. Kaveri tuli kuvauttamaan vauvamahaansa. Huomenna voisin pari kuvaa laittaa, mitä otin. Eka kerta kun kuvasin jonkun muun masua. Omaa on tullut kuvattua hieman raskauksien aikana.

Erin onnistui eilen hankkimaan itselleen luonnon botoxit. Kompastui ja pieni löi huulensa tai leukansa keittiön penkkiin ja hampaat melkein läpi. Ja illalla kompastui johonkin uudelleen ja sama haava auki. Nukutin sitten pienen potilaan syliin ♥

Eetullakin nousi tänään kuume. Saa nähdä ollaanko pian koko perhe kuumeessa. Toivottavasti ei, viikonloppuna kun olisi Annun synttärit.
Eikä ole kiva katsoa kun lapset on kipeitä, sydän särkyy. Eetu ei jaksanut edes iltapalaa syödä vaan halusi sänkyyn jo tuntia ennen nukkumaanmenoaikaa. Reippaasti kuitenkin suostui lääkettä ottamaan.

Helpottaa kun Jukka on tän viikon kotona saikkarilla (oli tulehdus takapuolessa, iso patti siellä. En sen enempää viitsi yksityiskohtaisesti kuvailla). Jos meinaan mulle nousee kuume niin ei ole paljon voimia..
Nyt käperryn sohvan nurkkaan katselemaan elokuvaa.
Hyvät yöt.

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Päivä täynnä rakkaita

Rauhallinen päivä oli tänään. Aamusta sain ihanan kummipoikani meille pariksi tunniksi. Lapset oli innoissaan kun Antti oli taas meillä ja mä nautin kun pieni mies välillä kiipesi syliin. Ihanaa kun tykkää kummitädistä ♥
Antin lähdön jälkeen lähdettiin kaupassa käymään. Vaihdoin ton rasva ja sokeri -projektin karppaukseen.. Helpompi mulle kun makea ei ole kielletty. Katsotaan onnistunko tiputtamaan painoa sen kanssa. Ja joo, tiedän, karppaus on joku muoti-ilmiö ja siitä voi kuulemma olla jotain haittaa. Mä kuitenkin aion pitää n. kahden viikon välein hiilihydraatti-päivän jolloin voin syödä myös "kiellettyjä" ruokia yms.
Kauppareissun jälkeen haettiin Miikka meille. Ihanaa olla pikkuveljenkin kanssa läheisissä väleissä. Ja kiva kun nähdään tosi usein. Kaikki aina ihmetteleekin miten sisaruksilla voi olla näin hyvät välit. Heh.

Kävin Eetun kanssa myös Jessican varaston penkojaisissa. Jessica lahjoitti meille mattoja, muutaman pehmolelun, pyykkikoreja, lapsille ammeen, muutamat kengät, joulukoristeita, moppi, uus grilli ja maapallo -tarjoiluvaunun. Varsinkin matot tuli tarpeeseen, meillä ei montaa mattoa ollut. Eilen saatiin jätesäkillinen verhoja, pari jakkua (jotka tosin myyn, liian pieniä mulle) ja lapsille edellisen postauksen leijona -paidan..

Iltapalaksi tarjosin lapsille vispipuuroa ja Eetu totesi että "mä en tykkää tästä VISKIpuurosta". En voinut kun nauraa. Nyt pienet rakkaat nukkuu ja mä rentoudun telkkarin ääressä, selailen huuto.net'iä ja odottelen Jukkaa kotiin.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Rräyh

Jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, nää kuvat kertoo sitten vielä enemmän.




maanantai 27. helmikuuta 2012

Edistystä!

Huh, mikä päivä. Koko päivän oon pystynyt olemaan ilman tupakkaa ja ilman rasvaa ja sokeria! Jes! Tiukkaa on kyllä tehnyt. Tai noh, ainoastaan tupakan kanssa. Kyllä se tästä. Eka päivä voitettu! Inhottavaa se, kun iskee tuskanhiki välillä. Kaipa keho yrittää puhdistautua kaikesta myrkystä mitä olen itseeni imenyt vuosien aikana. Koko päivän on hyllyllä kummitellut yksi tupakka ja pystyin olemaan polttamatta. Katkaisin sen jopa illalla. Hyvä minä! Päivä tosin tuntui paaaaaljon pidemmältä kun ei käynyt tupakalla. Ehkä huomenna kulutan aikaa siten, että menen kahvikupin kanssa hetkeksi pihalle, kuin tupakalle mutta ilman tupakkaa.

Sitten tää laihdutus -operaatio. Sain jopa Jukan syömään hieman terveellisemmin tänään. Tehtiin kanasalaattia niistä aineksista mitä kaapista löytyi, nams. Tosi harvoin ollaan mitään salaatteja tehty.

Jessicakin kävi tänään kahvilla. Jessica on siis se, joka on muuttamassa. Ja parhaimpia ystäviäni. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa, mutta samalla haikeeta. Kuukausi enää, ja sitten Jessi muuttaa. Huomenna ehkä menen kurkkimaan löytyykö Jessin varastosta mitään, mitä haluaisin (Jessi lupas ilmoittaa jos ehtii tyhjentää sen) ja myöhemmin ensi kuussa penkojaisiin (ei ota kaikkia tavaroita ja vaatteita mukaan ja antaa ilmaiseksi). Ensi kuussa myös joku perjantai läksiäislounas ♥ . Nyt taas itku lähellä. En haluaisi Jessin muuttavan, mutta haluan että hän on onnellinen. Ehkä saisin itseäni niskasta kiinni ja kävisin Vantaalla/Helsingissä päin useammin.

Lapset nukkuvat ja mä rentoudun sohvalla kera lopun salaatin ja hömppäsarjojen. Mikään näky ei ole ihanempi kuin nukkuva lapsi ♥
En ennen lapsia ymmärtänyt, että voi rakastaa jotakuta näin paljon ♥


sunnuntai 26. helmikuuta 2012

lisää hommaa..

Huomenna alkaa sitten mun painonpudotus -projekti. Kaikki ylinmääräinen sokeri ja rasva jää pois. Yritän myös jonkun verran vaihtaa pastaa, riisiä ja perunaa salaattiin, en tietenkään kaikkea, salaatti ja nakkikastike esim ei kuulosta kovin herkulliselta, heh.
Ajattelin samalla yrittää kuitenkin sitä tupakoinnin lopettamista. Tää lähti siitä, että Jukka yritti alkuviikosta lopettaa, koska polttaa ihan älyttömiä määriä. No pari päivää meni tosi hyvin, ei kuulemma tehnyt edes mieli; oli ollut vaan tapa, oli pirteämpi, parempi hengittää (Jukalla kun on sekä krooninen- että rasitusastma niin toi tupakointi ei kovin hyvää tee). Noh, sitten se meni ensin pummaamaan meidän äitiltä tupakan, joka kuulemma maistu pahalta.  Eipä se sitten tohon yhteen jäänyt, Jukka oli mun askista pari polttanut ja ostanutkin askin töihin. Siinä se sitten olikin, Jukka poltti taas.
Eilen tein päätöksen; mä näytän Jukalle, että pystyn lopettamaan. Kerrasta.
Oon kuitenkin polttanut jo melkein 11 vuotta, Jukka n. 5v. Mä näytän tolle miehelle, että mä pystyn lopettamaan vaikka yritän samaan aikaan pudottaa painoa lopettaa rasvat ja sokerit. Musta on siihen, oon päättänyt sen, oli kuin vaikeeta tahansa. Muistilista itselleni: käy ostamassa purkkaa. Ja tarttee keksiä jotain pientä puuhaa sormille tupakointia korvaamaan.

Niin ja siksi aloitan vasta maanantaina, kun mulla on joku omituinen tapa, että jos alotan jonkun noiden tyyppisen jutun, haluan aina aloittaa maanantaina. Kai se on, että helpompi seurata sitten viikkoja.
Huomenna aamu alkaa punnituksella ja tapojen muuttamisella. Mä tulen onnistumaan!
Lupaan päivitellä aina välillä, että miten nää sujuu :)