Juhannus, ystäviä ja Ylöjärvi

Juhannus vietettiin tänänkin vuonna Ylöjärvellä. En ole yhtäkään juhannusta viettänyt kaupungissa, enkä varmaan edes osaisi. Ennen juhannukset kuluivat meidän mökillä, nyt viimeiset kolme vuotta juhannuksen vietto on siirtynyt Jukan perheen ja ystävien luokse.

Torstaina Erin ja Jerry lähtivät viettämään isä-viikonloppua ja Eetu tahtoi mummille leikkimään pihan poikien kanssa ja mummin kanssa rannalle. Perjantaina pakattiin rattaat, vaihtovaatteet, pojat (Jukan veli kavereineen), Sofia ja muut autoon ja hurautettiin Tottijärvelle ja Nokialle tiputtamaan pojat kyydistä. Sitten auton nokka kohti Ylöjärven Takamaata.
Kun päästiin perille, suurin osa oli jo paikalla. Jukka tyhjensi auton ja mä menin Sofian kanssa moikkaamaan kaikkia. Jonkin ajan päästä saatiin loputkin paikalle. Paikalla oli taas ryhmä rämä.

Juhannus meni rauhallisesti karaoken, saunomisen, tikan heiton, grillailun ja hyvän seuran merkeissä. Uskaltauduin itsekin laulamaan yhden laulun Jukan pakottamana (jännitän mikrofoniin laulamista). Jossain vaiheessa pojat päättivät kokeilla kuinka hyvin jofa kestää. Lopputulos: Jofa 1 - laudanpätkä 0.
Keräsin mä seitsemän kukkaakin tyynyn alle, mutten muista näkyikö tulevia sulhoja kun Sofia vietti öisin omia juhannus juhliaan, ilmeisesti hampaita tulossa.
Kuului viikonloppuun myös hieman kyyneliä pienen riidan muodossa, mutta asia saatiin pian selvitettyä.

Juhannuskokkoa jäin kaipaamaan mutta ilmeisesti jonkin näköinen "kokko'' tai nuotio oli pihalla ollut sen jälkeen kun me oltiin menty Sofian kanssa nukkumaan. Nurmikossa meinaan oli nokinen läntti.
Ja kuulemma pihalla oli myös kirmailtu alasti.
Hauskaa oli taas, kuten aina tuossa seurassa. Aivan mahtavaa porukkaa. Vielä kun pääsisin mun ujoudesta ja hiljaisuudesta eroon niin olisi helpompi jutella kaikkien kanssa. Kyllähän nyt jo tulen kaikkien kanssa toimeen hyvin, mutta välillä olen hieman ulkopuolinen ja vain kuuntelen kun muut keskustelevat.

Tuli viikonloppuna nähtyä "kummityttöäkin" ja Sofia pääsi tutustumaan 3kk nuorempaan kaveriinsa. Kovin tytöt toisiaan katselivat ja välillä oltiin käsi kädessäkin.

Kesäkuulumisia

Kaikenlaista on taas tapahtunut tässä välillä. Lanan kanssa käytiin kuun puolessa välissä kuvailemassa kukkien keskellä. Lana taas loisti kuten aina, mikään ihmekään kun toinen on kuin malli. Omiin kuviini en ollut tyytyväinen (yllätys yllätys). Pari ihan ok otosta tuli sentään. En sitten pysynytkään kameran takana pelkästään, suurimmaksi osaksi kyllä. On vaan luontevampaa olla linssin takana kuin edessä.
Kuvausreissun jälkeen tuli otettua pari kuvaa pihalla lasten kanssa.

Ilmojen salliessa meillä ollaankin pihalla jatkuvasti. Me ollaan Jukan kanssa yritetty laittaa pihaa parhaamme mukaan. Meillä on lapsille muutama sääntö ulkona olemisen suhteen; etupihalle ja parkkipaikoille ei mennä (autojen takia), ketään ei kiusata ja heti tullaan kertomaan jos joku kiusaa. Aika hyvin totellaankin, välillä vain saa komentaa pois etupihalta. Ja kerran Jerry säikäytti kun oli livahtanut viereiselle pihalle huomaamatta. Onneksi löytyi pian. Tämän jälkeen ollaankin lapsille sanottu, että jos joku vielä menee sinne mihin ei saisi, joutuu sisälle.
Eetukin on alkanut saamaan paljon uusia kavereita kun meidän pihalla asuu aika paljon saman ikäisiä. Välillä saa käydä sanomassa pojille, että ottaa myös Erinin leikkeihin mukaan.

Sateen yllättäessa pyritään keksimään jotain lapsia kiinnostavaa puuhaa. Erin usein haluaakin pukeutua prinsessaksi ja onneksi mummi on tytölle tehnykin monta prinsessamekkoa eikä loppua näy. Täytyy pian hommata vaaterekki mekkoja varten kun kaapista uhkaa loppua tila.
Tiistaina sateen pakotettua meidät sisälle, napattiin lapsilta vaatteet pois, levitettiin papereita kylppärin lattialle ja he pääsivät toteuttamaan itseään sormiväreillä ja pensseleillä. Kun taiteilu ei enää kiinnostanut, napattiin hieman herkkuja olohuoneeseen ja vuokrattiin Räyhä-Ralf. Oli kyllä elokuva josta piti sekä lapset että aikuiset. Nyt meillä onkin jo pari päivää leikitty Räyhä-Ralf'ia. Elokuva oli kyllä sen verran kaikkien mieleen että ensi viikolla taitaa ilmestyä myös meidän hyllyyn.
Tulipa tiistaina myös siivottua kunnolla, meidän kirotuista korkea nukkaisista matoistakin lähti sellainen määrä roskia että huhhuh. Mä myös jatkoin barbitalon kunnostusta josta tulee juttua myöhemmin.

Eilen käytiin uimassa. Lähdettiin hieman kauemmas uimaan, tuttuun rantaan Naarjärvelle. Lapset uivat innoissaan kunnes jokaisella alkoi huulet sinertämään. Kävin mäkin VIHDOIN kastamassa talviturkin. Sofia pääsi myös kastelemaan varpaat ja ihmetteli vain tilannetta kuten kuvasta näkyy.
Pakko kyllä kehua tätä rantaan, laituri rajaa matalamman osan joten lapset eivät lähde liian syvälle ja ranta ei ole kovin iso joten ei tarvitse pitkään etsiä omia lapsiaan. Sijainti on myös sellainen, ettei rannalla kovin paljon käy ihmisiä. Meidän vanha mökki on siinä aika lähellä, joten siitä ranta on tullut tutuksi.

Mitäs muuta tässä välissä onkaan tapahtunut? Viime perjantaina olin laivalla Annun ja parin Annun kaverin kanssa. Ihan hauska reissu oli mutta ihanaa oli palata kotiinkin lasten luokse. Jukan nuorempi pikkuveli kavereineen myös saapui meille. Huomenna pojat lähtevätkin jo kotiin meidän kyydillä kun me suunnataan Ylöjärvelle juhannukseksi.
Maanantaina olin kuvattavana. Sain facebookissa viestiä eräältä kuvaajalta, joka kaipaili valokuvamalleja ja lupauduin menemään. Kyse oli parista taideprojektista ja kuvissa oltiin ilman vaatteita. toiseen projektiin otettiin vasta koekuvat ja myöhemmin menen uudelleen kuvattavaksi muutaman muun kanssa (en tiedä vielä kenen) ja joku maalari tulee tekemään teoksen, jossa ideana on "ihminen kankaana" ja otetaan niitä ja bodyscape-kuvia. Nämä kuvat sitten menevät näyttelyhin joista kuulen myöhemmin kun aika ja paikka on tiedossa. Hieman jännitti mennä, mutta ei se sen kummempaa olluit kuin lääkärin edessä riisuminenkaan. Olen myös ylpeä, koska huono itsetuntoni kanssa uskalsin mennä tällaisiin kuviin. Ylitin itseni.

Ei meillä oikein muuta ole tapahtunut. Sofia tietenkin kasvaa ja taidot kehittyvät jatkuvasti. Aamut alkavat leveällä hymyllä ja välillä jo hieman nauretaan ääneen. Tänään ollaan kääntymisharjoituksia tehty kauhean raivon kanssa kun ei vielä päästä ympäri. Navan ympäri tosin jo pyöritään. Kuolaaminen on myös lisääntynyt sen verran että hampaita taitaa pian alkaa ilmestymään. Pulloon tartutaa jo itse, ote ei vain ole kovin pitävä vielä. Pian mun vauva varmaan jo konttaa. nyyh.

Vintin siivousta Tottijärvellä

Heippa taas.
Ollaan kotiuduttu meidän viiden päivän Tottijärvi-reissulta. Tarkoitus oli siis siivota navetan vintti. Aika paljon saatiin tehtyä mutta keskenhän tuo jäi.
Ensimmäisenä päivänä hommat alkoi reippaasti, ja hetken näyttikin että koko vintti tulee valmiiksi ensimmäisenä päivänä. Piha alkoi kuitenkin täyttymän tavarasta ja jouduttiin odottamaan Jukan äitiä katsomaan tavarat läpi. Odottelun aikana pojilta (Jukan nuorimmalta veljeltä ja tämän kavereilta) alkoi mielenkiinto hiipua. Mä en paljoa päässyt auttamaan kun sain huolehtia etteivät lapset pyöri jaloissa.
Katselin pihalle kertynyttä tavaramäärää ja pudistelin päätäni. Miten joku on onnistunut hamstraamaan niin paljon tavaraa? Määrästä olisi löytynyt huonekalut ainakin viiteen eri asuntoon. Aika reippaalla kädellä lähti kuitenkin poltettavaksi, vaikka ensin vaikutti, että pojat joutuvat kaikki kantamaan takaisin.
Maanantaina myös Pertsa ja Nina kävivät pienen prinsessansa kanssa. Pääsin ekaa kertaa näkemään kolmeviikkoisen epävirallisen kummilapseni. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Niin suloinen pieni neiti.

Tiistaina aamusta jatkettiin hommia jonkun aikaa. Huonekaluja heiteltiin poltettavien pinoon ja kannettiin takaisin vintin toiseen päähän. Lapset keräsivät mulle ison kimpun kukkia. Kyllä he tietävät mikä ilahduttaa äitiä ♥
Kauppareissun jälkeen ukkonen lähestyi ja jouduttiin siirtymään sisälle. Laitettiin lapsille elokuva pyörimään, jota ei muutamaa minuuttia pidempään ehditty katsomaan kunnes sähköt katkesivat. Pari tuntia oltiin sähköttä. Lapset tietenkin kävi hieman levottomiksi kun lelutkin jäivät pihalle sateeseen, mutta mä nautin salamoiden katselemisesta.
Sähköjen palattua huomattiin modeemin ja yhden pistorasian menneen rikki. Suht pienillä vahingoilla siis selvittiin. Ilta meni takkatulen ääressä istuessa ja liekkejä tuijotellessa.

Keskiviikkona sain nukkua pidempään Jukan noustessa lasten kanssa. Sainpahan myös aamukahvin sänkyyn synttäreiden kunniaksi. Täytin siis 25v. Aamu näytti hieman synkältä ja vettä oli tiputellut yöllä, mutta kun aurinko ilmaantui, pystytettiin lapsille uima-allas jota oli edellisestä illasta asti kinuttu.
Hetken uimisen jälkeen hypättiin autoon (kaikki muut paitsi Eetu joka halusi jäädä isompien poikien seuraan) ja suunnattiin autokauppaan. Jukka oli netistä löytänyt mielenkiintoisen auton ja lähdettiin sitä katsomaan. Niinhän siinä sitten kävi, että auto vaihtui tilavampaan. Meillä oli siis ennen Opel Zafira jossa ei muuta ollut kuin vikaa; Pakoputkessa reikä (yritetty korjata pariin kertaan), jarrujen vaihto edessä (taas, ne sai vaihtaa joka vuosi), takalasi meni rikki n. kuukausi takaperin ja oli korjattu peräkärryn pressulla ja roudarinteipillä kun ei uutta takalasia vielä oltu saatu hommattua. Näistä vioista huolimatta autoliike otti sen romun vastaan ja jopa antoi yllättävän paljon siitä ja me napattiin alle Chrysler Town&Country osamaksun kanssa. Muutama pieni vika tästäkin autosta löytyy muttei mitään suurta ja ei voi liikoja odottaa vaihtoautosta.
Kun päästiin takaisin, iski ukkonen taas kohdalle. Onneksi kuuro meni nopeasti ohi. Nina oli leiponut mun synttäreitä varten raparperipiirakan joka hupeni nopeasti. Myöhemmin myös Jukan isoveli perheineen saapui paikalle. Grillattiin ja sytytettiin roskakasa palamaan. Nautiskeltiin lämmöstä ja liekkien katselusta, lapsetkin jaksoivat hullaantuneina olla paikallaan yllättävän kauan.
Myös naapurit kävivät katsomassa mitä oltiin saatu aikaiseksi.

Torstaina oli inspiraatio jo kadonnut kaikilta, joten me lähdettiin käymään Ylöjärvellä Mikaa moikkaamassa. Myös Ninnu, Jonttu, Nasu ja Taru kävivät paikalla. Lapset innostuivat pomppimaan trampoliinilla eivätkä malttaneet millään tulla pois vaikka varoitin että pian voi ukkostaa kun jyrisi.
Jukan veli Eetukin soitteli Tottijärveltä, että taas ukkostaa ja sähköt on poikki.
Ylöjärveltä suunnattiin Jukan veljelle kahville mitä lapset olivat odottaneet koko päivän.

Perjantaina Jukka pääsikin autoremppaa tekemään, kun Pertsa ja Nina tulivat jarruja laittamaan. Myös me alettiin pikkuhiljaa pakkailemaan tavaroita autoon. Perjantaina ei siis enää saatu vintillä tehtyä mitään. En tiedä oliko viikko rentouttava vai hermoja kiristävä. Nautin siitä, että sai olla maalla. Sai kuunnella luontoa, nauttia raikkaammasta ilmasta ja noh, vain nauttia. Lapset kuitenkin olivat maanantaista asti jatkuvasti jankkaamassa, että "koska mennään kotiin" ja "koska mennään kauppaan". Myös "äiti äiti äitiii..." -lause tuli hyvin tutuksi kun jokainen halusi jatkuvasti jotain ja hyörivät mun jaloissa. Tuntui ettei hetkeksikään päässyt istahtamaan ja rauhoittumaan, varsinkaan kun lastenhoito jäi suurimmaksi osaksi mun vastuulle Jukan tehdessä hommia.
Tästä kuitenkin näkee mitä saatiin aikaiseksi. Paljon tehtiin mutta paljon jäi tekemättäkin. Kuvat ennen ja jälkeen. Kuvista ei täysin välity se kaaos joka vintillä oli.
Muutama esine lähti meidän mukaan, tosin haetaan ne myöhemmin kun kaikki lapset eivät ole kyydissä, että saadaan kaikki tuotua kerralla. Siitä sitten myöhemmin.

kun tuntuu että vain paperi kuuntelee

Mä olen niitä ihmisiä joiden on hankala puhua tunteistaan ja murheistaan, kirjoittaminen on aina ollut mun keinoni purkaa ajatuksia. Osittain siksi etten halua kuormittaa ystäviä ja välillä en vain osaa pukea tunteita sanoiksi. Kirjoittaminen on myös helpompaa, aina voi pitää taukoa kun oikeita sanoja ei löydy, kirjoituksessa ei tarvitse olla mitään järkeä ja paperi ei arvostele.
Vuonna 2010 sairastin masennusta. Osasyynä oli se, etten päässyt kertomaan kenellekään ajatuksiani, kaverit olivat lähellä mutta silti niin kaukana. Myös kotona oli rankkaa olla yksin kolmen alle 3-vuotiaan kanssa kun edes autoa ei usein ollut käytössä. Asuimme syrjässä joten bussikaan ei meillä päin kulkenut. Ihmisiä oli ympärillä mutta tunsin olevani yksin. Päivät mä vain itkin ja yritin pärjätä lasten kanssa, tein sen pääasiassa yksin. Kävin pariin kertaan juttelemassa psykologin kanssa ja koin tästä olevan apua. Sitten tuli Jukka. Pystyin Jukalle kertomaan mitä vain ja mieli parani. Sanoin psykologille löytäneeni ihmisen jolle puhua ja lakkasin käymästä.
Jonkun aikaa tää riitti. kun alettiin seurustelemaan ja meille tuli kinaa tai muuta, olisin kaivannut ulkopuolisen jolle puhua. Yritin mutten vain osannut. Olin vaiennut liian kauan. Ympärillä ystävät sairastuivat pahempaan masennukseen, yrittivät riistää henkensä, tappelivat parisuhteissaan pahasti, sairastuivat yms, joten omat asiat tuntuivat mitättömiltä. yritin olla mahdollisimman paljon tukena ja kuuntelijana. Kerran Eetu kysyikin Jukalta että miksi oon aina viikonloppuna yötyössä kun olin lohduttavana olkapäänä.
Työnsin omat murheet taka-alalle.
Pikkuhiljaa oma taakka alkaa tuntumaan kovin raskaalta. Saatan purskahtaa itkuun ilman että edes tiedän syytä (olen herkkä mutta nyt olen vain muuttunut herkemmäksi). Välillä yritän avata suuni, mutten osaa kertoa kunnolla miltä tuntuu. Välillä myös tuntuu että mun murheita vähätellään koska harvemmin esim. tapellaan Jukan kanssa ja riidat eivät ole vakavia. Hyvin nopeasti myös puheenaihe vaihtuu ihmiseen jolle yritän puhua, hänen murheisiinsa ja mun osa vaihtuu kuuntelijaksi. Omat murheet muuttuu taas mitättömän oloiseksi ja häpeän. Mulla on hyvä parisuhde ja ihanat lapset. Silti joskus väsyttää. Joskus itkettää. Itselle murheet ovat tarpeeksi suuria. Eikö se riitä?  Sulkeudun lisää ja välillä tekisi mennä keskelle metsää ja huutaa. Huutaa niin kauan ettei ääntä enää lähde. Niin kauan kunnes paino tippuu harteilta.

En ole varma tietääkö ketään ystävistä, että mun ja Jukan suhde oli vaarassa loppua n. puolen vuoden jälkeen. Meillä meni huonommin ja Jukka harkitsi eroa. Tästäkään en ole pystynyt puhumaan.
Keskenmenon jälkeen olin tosi maassa, en pystynyt kuin itkemään. Kaikki vain sanoivat mulle, että asia on pahempi Jukalle, koska oli Jukan esikoinen. Tää sattui ja paljon. Oli vauva myös mun ja samalla tavalla mä rakastin pientä ihmisen alkua. Mä rakastan jokaista mun lastani samalla tavalla. Silti jouduin rakentamaan muurin ympärilleni, itkemään yksinäni kaipuuni pois. Tunsin ettei mulla muiden mielestä "ollut oikeutta itkeä".
En ole koe olevani masentunut tällä hetkellä. Taakka harteilla vain painaa mua kasaan joka hetki enkä pääse purkamaan ajatuksiani. Aina ei pelkkä paperi riitä kuuntelijaksi, mutta en edes tiedä osaanko enää puhua ollenkaan.

KUVAT FACEBOOKISTA

Pieni taiteilija

Kuvat kertoo varmasti enemmän kuin tuhat sanaa, mutta yritetään kuitenkin. Tänään mä kokeilin Lanalle meikkiä kahden pienen uteliaan silmän katsoessa tarkkaan. Kun Lanan meikki oli valmis, päästettiin pieni taiteilija myös hommiin. Ensin laitettiin Erinin kanssa yhdessä hänelle luomiväriä. Sitten Erin pääsi kokeilemaan jotain uutta; meidän meikkaamista. Ensin suti vähän lisää luomiväriä Lanalle.
Tämän jälkeen istutin itseni Erinin eteen ja hän pääsi tekemään taikojaan. Ensin pitkän tovin hän suti erilaisia luomivärejä mulle. Ajattelin jo ettei lopu ollenkaan. Sitten hän pääsi laittamaan mulle eyelineria ja huulipunaa. Lopputulos oli sellainen mitä voi kolme vuotiaalta odottaakin.

Mutta ei se tähän loppunut. Sitten vielä lakattiin kynnet kolmella eri punaisella ja yhdellä vaaleanpunaisella lakalla. Löytyipä sitä lakkaa vähän muualtakin kuin kynsistä muttei se mitään haitannut. Pääsi neiti ainakin kokeilemaan ja keskittyikin hommaan hyvin tarkkaan. Kuvista näkee lopputulokset.

Yksi karvainen ja neljä vähemmän karvaista lasta

Perjantaina pidettiin lasten kanssa nautiskelu päivä. Käytiin kaupasta ostamassa suklaata, mansikoita ja hedelmiä. Näillä herkuteltiin Jukan ollessa vielä töissä. Illasta Lana tuli meille grillaamaan ja saunomaan.

Hienoa kun Eetusta on tullut vastuuntuntoinen isoveli ja pitää Erinistä ja Jerrystä huolta leikkipihalla. Ei itse tarvitse koko ajan seistä keinujen vieressä, vaan saan rauhassa istuskella omalla pihalla Sofian kanssa. Välillä Erin ja Jerry unohtavat, ettei etupihalle ole asiaa (autotien takia), mutta tässä vaiheessa Eetu kirmaa aina sanomaan mulle ja käyn komentamassa karkulaiset takaisin takapihan puolelle.
Ollaan kaikkia lapsia ohjeistettu, että ketään ei kiusata ja kenelläkään ei ole oikeutta kiusata heitä. Toistaiseksi ainakin ovatkin saaneet olla rauhassa (paitsi toisiltaan, sisarusrakkaus♥). Olen kieltämättä hieman yllättynyt etteivät he ole kiusanneet muita, kotona kun kinaa tulee jatkuvasti. Mutta parempi näin.

Takapihalle on nyt hakusessa trampoliini (ikävä kyllä ei mahdu isoa, joku parimetrinen ehkä mahtuisi. Ja turvaverkon kanssa tietenkin.) ja lapsille puhallettava uima-allas.
Myös Safi saa ulkoiluhäkin parin viikon päästä tuohon pihalle. Kissaneiti ei viihdy valjaissa mutta ulkoilu kiinnostaisi. Päivisin tuuletetaan aika usein kämppää olohuoneen ikkuna auki ja usein Safi on vieressä kärkkymässä jos vaikka pääsisi ulos. Ei kuitenkaan viitsi päästää ettei vain mene hiekkalaatikolle tarpeilleen tai tapahdu mitään hänelle. Pari kertaa on jo ollut puoliksi ulkona ja kerran oli livahtanut takapihalle kun Jerry unohti oven auki, mutta neiti tottelee yllättävän hyvin ja juoksi sisälle heti kun käskin. Kissa tottelee mua välillä paremmin kuin lapset. Usein saan pientä "vastaväitettä" Safilta kun komennan, mutta tästä huolimatta hän perääntyy tilanteesta ja menee ainakin hetkeksi kauemmas avoimesta ikkunasta. Jos onnistun, voin yrittää joku päivä kuvata tätä, ei meinaan ole tavallista maukumista vaan enemmänkin sellaista "mut..mut..mut.."-tyylistä.

Täällä taas.

Taukoa taas ollut. Tätä se kesä aika on, tulee oltua koneella paljon vähemmän. Puhelimella pyörin netissä hieman pihalla istuskellessa, blogin kirjoittaminen on vain niin hidasta, että sen tekee mieluummin koneella. Ikävä tosi asia on vain, että iltaisin tuo karvaisempi osapuoli valtaa tietokoneen ja mä jumitan telkkaria, pyörin puhelimella netissä tai askartelen.

Oon innostunut laittamaan pihoja kuntoon pikkuhiljaa. Tuskin asutaan tässä kuin vuosi, mutta on kivempi olla lastenkin kanssa takapihalla kun on hieman kukkia yms. Lapset on innostuneet hyörimään naapurin puolella katsomassa kahta koiraa. Välillä saa vain komennella ettei toisten asuntoihin mennä sisälle ja varmasti välillä naapurin haluaisivat aitojen sisällä olla keskenäänkin, mutta ymmärtääkö meidän lapsoset sen? Ehei, heti livahdetaan sinne kun silmä välttää. Naapureiden kanssa jo höpistiin, että tehtäisiin tuohon takapihojen loppuosaan yhteinen aita ja molemmille portit niin koiratkin saavat rauhassa temmeltää lasten kanssa siinä, lapset kun rakastavat eläimiä ja kuulemma Hilma ja Hani rakastavat lapsia aivan yhtä paljon.

Askarteluun oon hurahtanut ihan täysin, päässä pyörii miljoona asiaa. On ideoita mitä teen pihalle, sisälle ja lahjaksi. Kovin hitaasti vain pääsen tekemään kun ei ole ollut materiaaleja. Toistaiseksi olen tehnyt Lanalle lahjaksi "kukkakengän". Kävin penkomassa korkokengän äitin kaapin pohjilta, maalasin sen akryylimaaleilla. Maalin kuivuttua käsittelin kengän spray-lakalla ja sen kuivuttua istutin kukat. Näitä taidan tehdä muutaman lisää ja omallekin pihalle yhden.
Eilen oli lapsilla viimeinen esiintyminen ennen kesätaukoa, joten askartelin ohjaajille (meidän äidille ja Eetun ohjaajalle Nooralle) karkkikukat ja lapset saivat taiteilla kortit.

Kamera on ollut ahkerassa käytössä taas; lapsista ja kasveista tulee otettua paljon kuvia ja kamera kulkee lähes joka paikassa taas mukana (kiitos uuden tilavamman laukkuni johon mahtuu lompakon ja kameran lisäksi myös Sofian vaipat). Lanan kanssa käytiin taas kuvaamassa tuossa reilu viikko sitten. Tulipahan taas todettua, että mun paikkani on kameran takana, ei edessä. En ollut kovinkaan moneen omaan kuvaani tyytyväinen, Lanasta taas tuli upeita kuvia. Nainen kyllä muutenkin näyttää mallilta. Taas on miljoona ideaa päässä, vielä kun oikea aika ja ilma löytyy niin se on taas menoa. Ehkä jo ensi viikolla? Tällä kertaa mä aion pysyä visusti kameran takana.

Tänään sai huomata kuinka paljon iloa lapset saavat väritetystä paperinpalasta, joka on päällystetty kontaktimuovilla ja laitettu teipinpalanen taakse. Niin kuin olen tainnut mainita, Super Mario on meillä nyt in. No siitä saatiinkin idea tehdä lapsille viikset. Ja tadaa, ilo oli ylimmillään kun he saivat leikkiä Mario ja Luigia ja viiksekästä prinsessaa?