torstai 26. tammikuuta 2012

Päivän piristystä (muille)..

Ajattelin Erinin tän aamuisen tempauksen jälkeen piristää kaikkien muiden päivää kertomalla mitä temppuja meidän lapset on keksineet (tai siis niitä mitä muistan tähän hätään). Harmi ettei näistä tilanteista ole kuvaa.

*Eetu aikoinaan harrasti sitä, että otti vessaharjan ja loiskutti pöntöstä vettä ympäri vessaa. Se loppui kun laitettiin vessan oven eteen rattaat tms. Ja onneksi poju unohti sen pian.

*v. 2010 olin nukahtanut Erinin viereen päikkäreille ja kun pojat oli herännyt, Eetu oli ottanut syvän kulhon, laittanut pohjalle 3 muroa ja maitoa päälle (tuli reunojen yli). Ja Jerry oli loiskuttanut sitä maitoa ympäri keittiötä.

*Entisessä anoppilassa Eetu oli kiivennyt pöydälle, ottanut appiukon suurennuslasin, dipannut sen hunajaan ja imeskeli sitä kuin tikkaria.

*Tossa yksi aamu Erin oli mennyt kylppäriin, kastellut ensin koko lattian, ja sitten ottanut hammastahnan. Sitä löytyi neidin vaatteista, naamasta, hiuksista ja lasten sängystä.

*Viime talvena majailtiin avioeron jälkeen hetki meidän äitillä ja sillä aikaa kun kävin vessassa, Erin oli heittänyt varmaan litran verran multaa lattialle meidän äitin kukka ruukusta.

*Jerry otti kerran vaipan pois, kakkasi lastenhuoneen lattialle ja ajeli pikkuautolla päälle ja levitti pitkin lattioita.

*Tänään Eetu oli avannut yläkerran portin (ollaan kielletty avaamasta jos mä nukun mutta ilmeisesti unohti sen tänään) ja Erin oli kipittänyt keittiöön ja siirtänyt syöttötuolin hellan eteen. Meillä jäi eilen kastike hellalle ja neiti levitti sitä kun tulin alas. Kastiketta löyty seinistä, hellalta, tiskipöydältä, työtasolta, lattialta, kaappien ja laatikkojen ovista, jopa jääkaapin ovesta. (ks. kuva)

*Erin on kans tehnyt aikaisemmin samaa, mutta yleensä levittänyt kahvit, kahvin purut, roskat tai keksit yms. lattialle.

*Myös mun meikit, rasvat, siteet, tampoonit, yms on levitetty ympäri kämppää.

*Kerran Erin otti kakkavaipan pois ja levitti kakkaa sen verran että sitä oli n. puolentoista metrin säteellä jopa paikassa, oli neiti itseensäkin sotkenut sitä, tukasta varpaisiin.


* Toisenkin kerran Erin on ottanut kakkavaipan pois, Jerry astui vahingossa päälle ja käveli meidän korkeanukkaisen maton päälle ennen kuin huomasi asian.

Muuta ei tule tähän hätään mieleen. Nykyään meillä onkin aina vessan ovi kiinni (Erin vielä sen verran lyhyt että ei kunnolla saa ovea auki), yläkerran portti kiinni (ettei tavarat lennä ylhäältä alas ja ettei lapset mene alas ilman jompaa kumpaa meistä) ja keittiön ovi kiinni.
Erin on kyllä tehnyt kaikista eniten kaikkia noita tempauksia, harmi vaan kun en kaikkia muista.


Toivottavasti piristi edes jotenkin teidän päiväänne. Eikö sitä sanota että vahingonilo on paras ilo? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti